Ukomatonta, mutta lopultakin se on alkanut. Kauan odotettu ja kaivattu kesäloma. Ihanaa!
Tämä viimeinen työviikko itsessään on ollut aikamoista haipakkaa. Sään puolesta on ollut hyvin sateista, mikä tarkoittaa että piha on röyhähtänyt erittäin vihreäksi ja tarjoaa runsaasti erilaisia kitkemis-, leikkaamis-, nyppimis- ja siistimisoperaatioita. Siitähän se loma pääseekin kunnolla vauhtiin... Nyt kun loppuviikosta on lämpimämpää niin ulkona suorastaan viihtyisi, paitsi kun siellä on ihan järkyttävä määrä NIITÄ. Itikoita siis :/
Suzyn kanssa ollaan toivuttu näyttelyreissulta, sekä palattu arkeen erilaisten tottis- sekä jälkiharjoitusten muodossa. Alkuviikosta harjoiteltiin lähellä kotia, eilen maastotreeneissä Jaamankankaalla ja tänään perinteiseen malliin hallissa kisatreenien muodossa. Suorituksista löytyy sekä hyviä että vähemmän hyviä pätkiä, mutta niinhän pitää ollakin - aina on vara parantaa.
Tästä kesästähän ei nyt tullut ihan sellaista kuin ajateltiin, kun auringon lapsemme Iita on poissa. Hän olisi niin kovasti nauttinut kesästä ja lämmöstä ja meitä surettaa niin kovasti. Niin iso pala on poissa elämästämme, ja niin moni asia hänestä muistuttaa. Menetys on suuri myös Suzylle; nyt sen huomaa miten paljon tukea ja seuraa se sai kaveriltaan, vaikka heillä joskus hienoisia erimielisyyksiäkin oli (tätä kirjoittaessani vähän hymyilyttää).Yritämme toipua kukin tavallamme, ja ainakin toistaiseksi keskitymme tekemään ainokaisemme elämästä mahdollisimman hyvää koiramaisella tavalla.
Nyt tämä täti ottaa loman kunniaksi yhden kylmän oluen. Mukavaa perjantai-iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti