Raha-asiat ovat nykyään iltapäivälehtien etusivukamaa. Suomen taloustilanne ei hyvältä näytä ja tyytymättömyyttä tilanteeseen onkin havaittavissa. Kaikki kallistuu, niin nopeasti ettei oman palkan kehitys tunnu oikein kestävän vauhdissa mukana. Voi olla että jostain joutuu vähän tinkimään ja usein harrastukset ovat ensimmäisenä tulilinjalla. Mutta mitä koiraharrastus tai koiran pitäminen sitten maksaa?
Lähtökohtaisesti pääset kiinni harrastukseen hankkimalla itsellesi koiran. Rotukoirat ovat nykysin verraten arvokkaita ja moni miettiikin onko sellaisen hankintaan varaa. Henkilökohtaisesti näkisin että koiran ostohinta on vasta alkuerä, jonka jälkeen todellinen elämä vasta alkaa ja teet viisasti jos varaudut vähän kaikkeen. Usein se on niin että säästäminen jossain asiassa voi johtaa lisämaksuihin toisaalla. Mutta tässäkin huomattakoon että tapoja tehdä ja elää on monenlaisia.
Ruokinta on ensimmäinen asia johon elävän olennon kanssa törmätään. Jos pentu haetaan jostain kauempaa, sillä on yleensä kiljuva nälkä jo siinä vaiheessa kun uuden kodin ovesta astellaan sisään. Ja kun alkuun päästään niin samaa menoa onkin sitten luvassa pitkäksi aikaa. Mitä isompi koira, sitä enemmän ruokaa tarvitaan - bokseri syö helposti päivän ateriana sen millä joku pikku fifi pärjää viikon. Ruoka on sellainen asia mistä ainakaan henkilökohtaisesti en suostu tinkimään. Koirani syövät 2 laadukasta ateriaa päivässä; toisen kuivamuonaa ja toisen raakaravintoa. Kun koiralle sopiva kuivamuona löytyy, pitäydyn siinä enkä ihan vähästä ala sitä vaihtamaan. Jonkinlaista järkevyyttä kustannuksiin saadaan keskittämällä ruokaostokset samaan paikkaan; useimmilla koiranruoan toimittajilla on käytössään bonuskortit joilla esim. joka 10. säkki on ilmainen. Yleensä kannattaa ostaa mahdollisimman suuri säkki; paitsi että siitä riittää pidemmäksi aikaa se on yleensä myös suhteessa edullisempi. Lihat, luut ja muut lisukkeet haen usein lähellämme sijaitsevan koiranruokien valmistajan tehtaanmyymälästä. Ja tietysti tarjouksia kannattaa hyödyntää!
Pieni koiranpentu ei tullessaan vielä tarvitse paljon varusteita. Alkuostoksina riittää panta, hihna, pari kuppia ja jonkinlainen peti koiralle. Unohtamatta tietenkään runsasta määrää sanomalehtiä :) Usein perushankintojen ohella tulee kuitenkin ostelleeksi kaikenlaista muutakin; esimerkiksi leluja ja puruluita viihdykkeeksi. Ja tiedättehän, kun lumipallo lähtee pyörimään voi seurauksena olla melkoinen vyöry.
Vaikkei tavaraa ihan järjetöntä määrää ostaisikaan, ei koiran ensimmäinen elinvuosi välttämättä ole sieltä edullisimmasta päästä. Yli vuoden ikäisen koiran kanssa ollaan käyty eläinlääkärissä jo useampaan kertaan; vähintäänkin rokotuksilla ja mahdollisesti jo virallisissa terveystutkimuksissakin. Eläinlääkärissä saattaa olla tarvetta käydä useampaankin kertaan, varsinkin jos koira on ensimmäinen ja omistaja vähänkään suuremmalla velvollisuudentunteella varustettua sorttia. Yleisesti ottaen koira voi sairastua siinä missä ihminenkin ja kustannukset harvemmin jäävät ihan pieniksi, ainakaan jos hoidosta ei kertaluonteisella keikalla selvitä. Nuori koira saattaa itsekseen touhutessaan suorittaa kotona eräänlaista uudelleenmuotoilua, jota voisi kutsua myös nimellä tavaroiden pureskelu tahi muunlainen tuhoaminen. Koiraansa rakastava omistaja toki maksaa kaikki viulut mutisematta, mutta järkevä omistaja ehkä hankkii koiralleen myös vakuutuksen. Meidän koirilla on henkivakuutukset, eläinlääkärikuluvakuutukset sekä myöskin vastuuvakuutukset molemmilla. Jälkimmäisin on vakuutuksen edullisin osuus - ei kertaakaan tarvittu mutta luoja varjelkoon sitä koiranomistajaa joka jättää vakuutuksen osan ottamatta ja jonain kauniina päivänä huomaakin sitä tarvitsevansa...
Harrastukset. Nyt päästiinkin tositoimiin! Nykyään on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia harrastaa koiransa kanssa ja suurimmalle osalle niistä on yhteistä se että ne maksavat. Jos ajatellaan vaikkapa maastolajeja, niin ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on auto. Autonmyyjille takakontin kokoa tiedusteleva ostaja on varmaankin suunnilleen yhtä tuttu kuin asunnonmyyjille se henkilö joka tahtoo ensimmäiseksi nähdä talon takapihan aitausmahdollisuuksineen. Kun sopiva auto on löytynyt, siihen pitää tietenkin ostaa tarkoitukseen sopiva autonhäkki. Ei ehkä kannata tehdä kuten allekirjoittanut; ostaa käytettyä häkkiä jota sitten muokataan useampaan otteeseen kokonaiskalliiseen hintaan... Ja lopuksi sitten vain ostamaan bensaa, jota harrastuksien vuoksi meneekin rajattomia määriä. Mutta kukas sitä laskee, senkun painaa vain kaasua :)
Harrastusvälineisiin saa uppoamaan rahaa ihan huomaamatta - siis ihan sen auton lisäksikin. Vaikkei varsinaisesti sortuisikaan mihinkään turhuuksiin, (vaikka sortuuhan sitä, tottakai) niin jossain vaiheessa sen vain huomaa miten paljon sitä tavaraa onkaan kertynyt ja silloin saattaa hetken huimata. On hihnaa ja pantaa, kuppia ja kippoa, takkia ja nuttua, shampoita ja öljyjä, leluja helkkarinmoinen kasa, sekä erilaisia koulutusvälineitä joka lähtöön. Viimeisin hankintani, hyppyeste, kimaltelee vielä vähän käytettynä autotallin suojissa. Autoahan sinne ei pitkään aikaan ole mahtunutkaan...
Näyttelyt, tervetuloa koiraihmisten ravintolaan! Pelkkä ilmoittautuminen maksaa jo maltaita nykyään, puhumattakaan oheiskustannuksista joita yleensä ei voi välttää. Sitä kun täältä perähikiältä jonnekin lähdetään, niin keskimääräisesti ottaen matkaa on yleensä edessä noin 500 km. Koska matka on pitkä, tarvitaan yleensä vähintään yksi yöpyminen hotellissa. Suomeksi sanottuna siis yhteen reissuun saa helposti uppoamaan useita satoja euroja. Toisinaan kalliin näyttelymatkan seurauksena on vain melkoinen potutus ja vääränvärinen muovinauhan pätkä. Paitsi että näyttelytoimikunnathan säästää nykyään, eikä muovinauhan pätkiä enää jaeta ;)
Mieheni muuten totesi kerran että vielä nämä matkat maksaa, ja hotellit ja
syömisetkin, mutta matkan varrelle sattuva vaatteiden tehtaamyymälä saa
kyllä budjetin heittämään häränpyllyä. Tunsin piston sydämessäni...
Jos ylimääräistä rahaa jää, niin sehän ei sitten ole mikään ongelma. Harrastavan koiran omistaja pitää luonnollisesti koirastaan - arvokkaimmasta omaisuudestaan - huippuhyvää huolta, ja keinot tähän ovat mitä moninaisemmat. Mitä sanoisitte koirien uimahallista, suolahuoneesta, hierojasta tai vaikkapa akupunktiosta? Vaikkei mitään ylimääräistä haluaisikaan kustantaa, menee tiettyihin perusjuttuihin jo rahaa; madotukset, rokotukset, punkkisuojaukset noin esimerkiksi. Lomansa voi halutessaan viettää koiraleirillä, tai vaihtoehtoisesti ostaa valmennusta asiaan perehtyneeltä henkilöltä. Talvisin toki tarvitaan halliaikaa. Konstit on monet ja jos sinulla sattuu useampi koira olemaan, voit kertoa kulut koirien määrällä :) Ihanan kallista!
Niin. Eihän tämä ilmaista ole ja kalliiksikin voi tulla jos niin suo tapahtuvan. Olisiko tämä kuitenkaan asia josta itse haluaisin tinkiä - ei missään tapauksessa. Harrastukset ovat elämän suola ja koirat yksi elämäni rakkaus joita ilman minä en olisi minä. Se on todellakin sen arvoista!!!
24.10.2015
17.10.2015
Arkisia mietteitä
BH-kokeen jälkeen ollaan palattu normaaliin arkeen. Heti alkajaisiksi annoin koiranuorukaiselleni pienen loman; noin viikon verran kyllä lenkkeiltiin reippaasti ja vietettiin muutenkin aikaa yhdessä mutta ei menty treenikentälle. Teki varmaan ihan hyvää molemmille.
Viikko oman BH-kokeemme jälkeen osallistuin paikalliseen kokeeseen talkoolaisen muodossa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kokeesta ei taaskaan (voit lukea edellisvuoden kokeesta tästä samasta blogista selaamalla noin vuoden taaksepäin) puuttunut. Vaikka tiedossa on että koirat eivät ole koneita ja yllätyksiä voi sattua, niin joka kerta sitä vain ihmettelee mikä saa osan ohjaajista arvioimaan oman koiransa niin pahasti väärin, että kokeessa päädytään koiratappeluun tai ainakin hyvään yritykseen saada sellainen aikaan. Jos heti kokeen alkajaisiksi tuntuu siltä, tai ainakin joka ikiselle paikalla olijalle (paitsi ohjaajalle?) on selvää kuin pläkki ettei koira ole hallinnassa eikä tule sinä päivänä olemaankaan, niin mikä ihme saa ohjaajan jatkamaan suoritusta ja riskeeraamaan samalla sen toisenkin koirakon suorituksen, pahimmillaan kenties koko uran?
Voin käsi sydämellä sanoa että omat koirani olen pyrkinyt kouluttamaan niin ettei niistä ole haittaa muille. Uros ei rähjää kenellekään eikä muutenkaan lähde lapasesta; sille on pennusta asti taottu päähän että kentällä minä olen se kiinnostavin asia, ei mikään eikä kukaan muu. Narttu on tulisempi perusluonteeltaan, mutta aina pysäytettävissä sekin. Olen kummankin kanssa voinut mennä kokeeseen varmana siitä etteivät ne ala haastamaan riitaa kenenkään kanssa ja suureksi onnekseni kokeisiin on kanssamme sattunut samanlaisella ajatusmaailmalla varustettua porukkaa. Mutta mitä sitten jos näin ei kävisikään?
Mielestäni tässä on asia jonka suhteen pieni lisäkeskustelu voisi olla paikallaan. Jos ohjaajissa on eroja, myös tuomareissa on. Salliva ja kannustava tuomari on hyvä asia tiettyyn pisteeseen saakka. Mikäli kuitenkin yleinen käsitys tukee ajatusta että tietyillä tuomareilla koe menee läpi kunhan nyt koira hyvällä onnella pysyy kentällä, niin palveleeko se koiraharrastusta parhaalla mahdollisella tavalla? BH-koe on hallinnan koe, haluammeko me sinne yrittämään koiria jotka eivät ole ohjaajiensa hallinnassa? Ja seuraava kysymys: haluammeko me näitä koiria oikeisiin PK-kokeisiin? Meillä koiranohjaajilla riittää aina selityksiä epäonnistumisiin ja useinhan koiran yllättävälle käytökselle onkin joku syy olemassa. Minun mielestäni asia on kuitenkin niin että jos koira hyökkää toisen koiran kimppuun pahoin aikein (ja ymmärrättehän että tässä on melko selkeä ero verraten leikkisään pelleilijään), pitäisi tilanteesta olla seurauksena kokeen välitön hylkäys ja tilanteen vakavuudesta riippuen myös mahdollisesti jonkinlainen sanktiokin. Että asia tulisi tietoon ja että ohjaajalle ei jäisi epäselväksi että koiran kanssa on vakavan tuumaustauon paikka ennenkuin sen kanssa voi yrittää samaa uudelleen. Tarkempi tuomarihan tekee myös kokeen läpäisseiden osalta niin että ruotii suorituksen jokaisen osa-alueen jolloin ohjaaja saa tärkeää tietoa siitä missä kohtaa voi vielä parantaa ja mitä pitää treenata lisää. Antaa huomattavasti parempaa informaatiota kuin hyväntahtoisesti todettu "ihan hyvinhän se meni".
BH-kokeen jälkeisenä maanantaina treenikaverit saivat heille luvattua kakkua; mansikka-kerma sellaista :) Kakun ahmimisen jälkeen otettiin pehmeä lasku treenaukseen, jota sitten jatkettiin saman viikon torstaina. Koira tekee nyt äärettömän hyvällä asenteella töitä, tästä on hyvä jatkaa kohti talven treenejä. Paria näyttelyä lukuunottamatta tämän vuoden tapahtumat alkavat olla paketissa, eli nyt lähinnä pidetään hyvää kuntoa yllä samalla kun aletaan pikku hiljaa miettimään mitä kaikkea uutta talven aikana pitäisi opetella. Veikkaisin että siihen saattaisi sisältyä jotain noudon tapausta ja kenties hieman hyppyjäkin...
Viikko oman BH-kokeemme jälkeen osallistuin paikalliseen kokeeseen talkoolaisen muodossa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kokeesta ei taaskaan (voit lukea edellisvuoden kokeesta tästä samasta blogista selaamalla noin vuoden taaksepäin) puuttunut. Vaikka tiedossa on että koirat eivät ole koneita ja yllätyksiä voi sattua, niin joka kerta sitä vain ihmettelee mikä saa osan ohjaajista arvioimaan oman koiransa niin pahasti väärin, että kokeessa päädytään koiratappeluun tai ainakin hyvään yritykseen saada sellainen aikaan. Jos heti kokeen alkajaisiksi tuntuu siltä, tai ainakin joka ikiselle paikalla olijalle (paitsi ohjaajalle?) on selvää kuin pläkki ettei koira ole hallinnassa eikä tule sinä päivänä olemaankaan, niin mikä ihme saa ohjaajan jatkamaan suoritusta ja riskeeraamaan samalla sen toisenkin koirakon suorituksen, pahimmillaan kenties koko uran?
Voin käsi sydämellä sanoa että omat koirani olen pyrkinyt kouluttamaan niin ettei niistä ole haittaa muille. Uros ei rähjää kenellekään eikä muutenkaan lähde lapasesta; sille on pennusta asti taottu päähän että kentällä minä olen se kiinnostavin asia, ei mikään eikä kukaan muu. Narttu on tulisempi perusluonteeltaan, mutta aina pysäytettävissä sekin. Olen kummankin kanssa voinut mennä kokeeseen varmana siitä etteivät ne ala haastamaan riitaa kenenkään kanssa ja suureksi onnekseni kokeisiin on kanssamme sattunut samanlaisella ajatusmaailmalla varustettua porukkaa. Mutta mitä sitten jos näin ei kävisikään?
Mielestäni tässä on asia jonka suhteen pieni lisäkeskustelu voisi olla paikallaan. Jos ohjaajissa on eroja, myös tuomareissa on. Salliva ja kannustava tuomari on hyvä asia tiettyyn pisteeseen saakka. Mikäli kuitenkin yleinen käsitys tukee ajatusta että tietyillä tuomareilla koe menee läpi kunhan nyt koira hyvällä onnella pysyy kentällä, niin palveleeko se koiraharrastusta parhaalla mahdollisella tavalla? BH-koe on hallinnan koe, haluammeko me sinne yrittämään koiria jotka eivät ole ohjaajiensa hallinnassa? Ja seuraava kysymys: haluammeko me näitä koiria oikeisiin PK-kokeisiin? Meillä koiranohjaajilla riittää aina selityksiä epäonnistumisiin ja useinhan koiran yllättävälle käytökselle onkin joku syy olemassa. Minun mielestäni asia on kuitenkin niin että jos koira hyökkää toisen koiran kimppuun pahoin aikein (ja ymmärrättehän että tässä on melko selkeä ero verraten leikkisään pelleilijään), pitäisi tilanteesta olla seurauksena kokeen välitön hylkäys ja tilanteen vakavuudesta riippuen myös mahdollisesti jonkinlainen sanktiokin. Että asia tulisi tietoon ja että ohjaajalle ei jäisi epäselväksi että koiran kanssa on vakavan tuumaustauon paikka ennenkuin sen kanssa voi yrittää samaa uudelleen. Tarkempi tuomarihan tekee myös kokeen läpäisseiden osalta niin että ruotii suorituksen jokaisen osa-alueen jolloin ohjaaja saa tärkeää tietoa siitä missä kohtaa voi vielä parantaa ja mitä pitää treenata lisää. Antaa huomattavasti parempaa informaatiota kuin hyväntahtoisesti todettu "ihan hyvinhän se meni".
BH-kokeen jälkeisenä maanantaina treenikaverit saivat heille luvattua kakkua; mansikka-kerma sellaista :) Kakun ahmimisen jälkeen otettiin pehmeä lasku treenaukseen, jota sitten jatkettiin saman viikon torstaina. Koira tekee nyt äärettömän hyvällä asenteella töitä, tästä on hyvä jatkaa kohti talven treenejä. Paria näyttelyä lukuunottamatta tämän vuoden tapahtumat alkavat olla paketissa, eli nyt lähinnä pidetään hyvää kuntoa yllä samalla kun aletaan pikku hiljaa miettimään mitä kaikkea uutta talven aikana pitäisi opetella. Veikkaisin että siihen saattaisi sisältyä jotain noudon tapausta ja kenties hieman hyppyjäkin...
5.10.2015
BH Playbox's Flash Of The Shadow - palapeli nimeltään Rex
Sunnuntaina koitti Rexin ja minun ensimmäinen koepäivä. Osallistuimme Lapualla järjestettyyn palveluskoirien käyttäytymiskokeeseen. Kauniissa aurinkoisessa syyssäässä saavutimme koulutustunnuksen BH yhdessä 6 muun koirakon kanssa. Onnistumisesta on kai lupa iloita, varsinkin silloin kun tie siihen ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.
Meidän perheen vuosi alkoi katastrofilla, onnettomuudella jonka seurauksena menetimme rakkaan perheenjäsenen. Muistikuvat alkuvuodelta ovat hyvin sumeat, mutta jollain tapaa elämä on kuitenkin jatkunut, koska niin sen täytyy tehdä. Jossain vaiheessa kevättä, Rexin täytettyä 2 vuotta, aloin miettimään tavoitteita kuluvalle vuodelle. Meillä oli näyttelytavoitteita, jotka on tätä kirjoittaessani saavutettu enemmän kuin ruhtinaallisesti. Niiden lisäksi toivoin että saisimme tänä vuonna BH:n niin sanotusti alta pois. Että eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen.
Kevään edetessä havahduin siihen tosiasiaan että tarvitsen apua. Minulla oli käsissäni isokokoinen nuori uroksen roikale, joka kyllä teknisesti osasi tarvittavat liikkeet mutta jonka suorituminen kokeesta kokonaisuutena pisti arveluttamaan. Nielaistuani pari kertaa otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kouluttajalle jonka tiesin osaavan auttaa. Suureksi onneksemme hän myös halusi meitä auttaa ja niin pääsimmekin hyvään alkuun. Analysoituani tilannetta sekä itsekseni että yhdessä kouluttajan kanssa tulimme siihen tulokseen ettei koiran tunnetila ole oikea. Vika ei tosin ollut koirassa, vaan ohjaajassa joka koiran ollessa pentu meni siihen halpaan että nautti sen rauhallisuudesta ja keskittymiskyvystä kiinnittämättä tarpeeksi huomiota siihen kuuluisaan tunnetilaan. Niinpä lähdimme rakentamaan koiraa tavallaan alusta erilaisten nostattavien ja patoavien harjoitusten avulla. Muutosta oli nähtävissä jo viikoissa ja tässä vaiheessa havaitsin innostuvani treenaamisesta aika tavalla. Oli ilo havaita että myös koira innostui parantaen kerta kerralta tekemistään. Ja taisi siinä muuan koiramamma lopultakin oppia leikkimään koiransa kanssa :)
Kesällä harjoituksiin tuli pieni tauko sairastuttuani ja lisäksi myös meneillään ollut maastokausi asetti omat rajoitteensa tottiksen tekemiselle. BH-kokeen päivämäärä oltiin kuitenkin periaatteessa lyöty lukkoon ja meillä oli siis tavoite jota kohti mennä. Tässä vaiheessa minulla oli käsissäni erittäin reipas ja innokas nuori uros, jonka tekemisiin alettiin nyt kaivata tietynlaista tarkkuutta. Keskustelin asiasta maastotreeneissä treenikaverini kanssa ja hän kertoi vastaavassa tilanteessa saaneensa apua naksuttimesta. Sillä kun voi kertoa koiralle hyvinkin täsmällisesti missä kohtaa menee oikein. Naksutintreenit aloitettiinkin jo samalla viikolla ja jälleen kerran sain ällistyä sitä miten nopeasti koira oppii kun se vain tietää mitä siltä halutaan.
Kesän edetessä h-hetki lähestyi kovaa vauhtia ja treenaamiseen otettiin käyttöön vielä muutama vaihde lisää. Tässä yhteydessä on todettava mikä onni on omata treenikavereita jotka ovat ns. juonessa mukana. Sain paljon apua harjoitteluun ja yhdessä viisaiden treenikavereiden kanssa mietimme keinoja saada koiraa vielä viimeistellymmäksi. BH-kokeessa kuten kaikissa muissakin kokeissa jutun juoni on se että koira pitäisi saada toimimaan ilman palkkaa, eikä palveluskoirapuolen kokeissa asiaa suurestikaan auta se että yksittäinen suoritus on melko pitkä. Rexin kohdalla se kuuluisa viimeinen palanen kakkua saatiin sinä päivänä kun keksimme alkaa antamaan sille ruoan treenien jälkeen. Ahneena koirana se oivalsi melko nopeasti että kun hetken jaksaa ponnistella kentällä on seurauksena ruoka-annos eteen kannettuna. Nälässä sitä ei tarvinnut pitää, asioiden yhteyden ymmärtäminen riitti sille. Saatoimme melko aikataulussa todeta koiran olevan valmis kokeeseen. Toki eriasteisilla kenraaliharjoitusten efekteillä "mistä perkuleesta se tuonkin virheen nyt keksi" mutta periaatteessa kuitenkin. Treenikavereille lupasin kakkua, mikäli tavoite saavutettaisiin.
Koepäivän aamuna en monen muun tavoin treenannut koiraa ollenkaan, vaan päätin ottaa vain nopean virityksen ennen omaa suoritustamme. Olen ylpeä itsestäni että pysyin päätöksessäni, vaikka syyhytti lähteä hinkkaamaan koiran suoritusta vielä viime hetkillä. Lähtönumeroarvonnassa saimme päivän viimeisen numeron; tietenkin parillisen sellaisen mikä kertoo että koira joutuu ensimmäisenä paikkamakuuseen ja pääsee tekemään varsinaisen suorituksensa vasta sen jälkeen. Yhdessä muiden yhtä "onnekkaiden" kanssa odotimme naamat vihreinä vuoroamme, miettien miten sen koiran saa sieltä nostettua oikeaan moodiin siinä ajassa kun siirrytään paikallaanolopisteestä aloituspisteeseen. Tavallaan hieman hassua, ensin käyttää noin puoli elämäänsä koiran treenaamiseen ja sitten ei kuitenkaan pysty siihen täysin luottamaan että homma toimii.
Koesuoritus itsessään meni meidän kohdalta ok. Paikallaanolossa poika pysyi, tuomari kertoi että oli jossain vaiheessa käväissyt kyynäriensä varassa (istumassa?) mutta tullut sitten kuitenkin siihen tulokseen että se ei kannata ja palannut takaisin makuuasentoon. Koiraa hakiessani huoleni siitä että joudun suorittamaan laamailevan otuksen kanssa katosivat melko nopeasti, sillä poika oli aivan liekeissä. Niin liekeissä, että seuraamisen juoksuosioissa piti esittää pientä pupuloikkaa, kun oli niin kivaa. Pientä sanomista tuli muutenkin, mm. henkilöryhmässä piti käydä hieman nuuskaisemassa erään henkilöryhmäläisen treeniliivin taskua. No, siellähän ne parhaat makupalat yleensä on kun kerta mammalta ei niitä saa... Seuraamisista saatiin kuitenkin arvosanoiksi hyvä, tuomarin kommenteilla "innokas, hetkittäin jopa hieman vallattomuuteen taipuvainen koira, joka kuitenkin ohjaajansa hallinnassa". Jäävistä liikkeistä istuminen oli aika ok, samoin maahanmeno, paitsi että tuli eteen istumisen sijaan suoraan sivulle. Tyypillistä Rexiä, aina voi kokeilla jotain ihan uutta! Tuulispäänä luokseni edennyt poika istahti viereeni ja vilkaisi minua ikään kuin kysyen "mitäs tästä sanot" enkä voinut muuta kuin kehua sillä suorituksemmehan päättyi siihen. Kotona pitänee asioista ehkä vielä hieman keskustella... Arviot saatuamme oli koirapojalla jo kova kiire syömään, ja tokihan annos oli siellä jo valmiina odottamassa. Erittäin ansaittu sellainen!
Kaupunkiosiossa ei tullut mitään isompia yllätyksiä; sangen helppo kierros henkilöryhmineen, juoksijoineen, polkupyörineen, autoineen, häiriökoirineen seinään kiinnitettynä ja ohitettuna. Väsyneenä mutta erittäin onnellisena saatoimme todeta kokeen menneen läpi. Aina se tuntuu yhtä hyvältä, saavuttaa jotakin jonka eteen on tehty töitä! Edes 5 tunnin ajomatka kotiin ei tuntunut liialliselta onnistumisen jälkeen.
Mitä sitten tästä eteenpäin? Tavoitteena meillä oli suorittaa koe niin että koira pysyy hallinnassa, mutta kuitenkin sellaisessa tunnetilassa että kokeesta selvitään ns. laamailematta. Koen että tässä onnistuttiin. Koira ei ole vielä Pk-puolelle koevalmis, eli periaatteessa nythän se viilaaminen vasta alkaa. Hetki kuitenkin huilataan ja nautitaan onnistumisesta. Tämän ihastuttavan palapeli-miehen kanssa, jolla on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Toistaiseksi tarvitsee vain hankkia se kakku treenikavereille :)
Meidän perheen vuosi alkoi katastrofilla, onnettomuudella jonka seurauksena menetimme rakkaan perheenjäsenen. Muistikuvat alkuvuodelta ovat hyvin sumeat, mutta jollain tapaa elämä on kuitenkin jatkunut, koska niin sen täytyy tehdä. Jossain vaiheessa kevättä, Rexin täytettyä 2 vuotta, aloin miettimään tavoitteita kuluvalle vuodelle. Meillä oli näyttelytavoitteita, jotka on tätä kirjoittaessani saavutettu enemmän kuin ruhtinaallisesti. Niiden lisäksi toivoin että saisimme tänä vuonna BH:n niin sanotusti alta pois. Että eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen.
Kevään edetessä havahduin siihen tosiasiaan että tarvitsen apua. Minulla oli käsissäni isokokoinen nuori uroksen roikale, joka kyllä teknisesti osasi tarvittavat liikkeet mutta jonka suorituminen kokeesta kokonaisuutena pisti arveluttamaan. Nielaistuani pari kertaa otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kouluttajalle jonka tiesin osaavan auttaa. Suureksi onneksemme hän myös halusi meitä auttaa ja niin pääsimmekin hyvään alkuun. Analysoituani tilannetta sekä itsekseni että yhdessä kouluttajan kanssa tulimme siihen tulokseen ettei koiran tunnetila ole oikea. Vika ei tosin ollut koirassa, vaan ohjaajassa joka koiran ollessa pentu meni siihen halpaan että nautti sen rauhallisuudesta ja keskittymiskyvystä kiinnittämättä tarpeeksi huomiota siihen kuuluisaan tunnetilaan. Niinpä lähdimme rakentamaan koiraa tavallaan alusta erilaisten nostattavien ja patoavien harjoitusten avulla. Muutosta oli nähtävissä jo viikoissa ja tässä vaiheessa havaitsin innostuvani treenaamisesta aika tavalla. Oli ilo havaita että myös koira innostui parantaen kerta kerralta tekemistään. Ja taisi siinä muuan koiramamma lopultakin oppia leikkimään koiransa kanssa :)
Kesällä harjoituksiin tuli pieni tauko sairastuttuani ja lisäksi myös meneillään ollut maastokausi asetti omat rajoitteensa tottiksen tekemiselle. BH-kokeen päivämäärä oltiin kuitenkin periaatteessa lyöty lukkoon ja meillä oli siis tavoite jota kohti mennä. Tässä vaiheessa minulla oli käsissäni erittäin reipas ja innokas nuori uros, jonka tekemisiin alettiin nyt kaivata tietynlaista tarkkuutta. Keskustelin asiasta maastotreeneissä treenikaverini kanssa ja hän kertoi vastaavassa tilanteessa saaneensa apua naksuttimesta. Sillä kun voi kertoa koiralle hyvinkin täsmällisesti missä kohtaa menee oikein. Naksutintreenit aloitettiinkin jo samalla viikolla ja jälleen kerran sain ällistyä sitä miten nopeasti koira oppii kun se vain tietää mitä siltä halutaan.
Kesän edetessä h-hetki lähestyi kovaa vauhtia ja treenaamiseen otettiin käyttöön vielä muutama vaihde lisää. Tässä yhteydessä on todettava mikä onni on omata treenikavereita jotka ovat ns. juonessa mukana. Sain paljon apua harjoitteluun ja yhdessä viisaiden treenikavereiden kanssa mietimme keinoja saada koiraa vielä viimeistellymmäksi. BH-kokeessa kuten kaikissa muissakin kokeissa jutun juoni on se että koira pitäisi saada toimimaan ilman palkkaa, eikä palveluskoirapuolen kokeissa asiaa suurestikaan auta se että yksittäinen suoritus on melko pitkä. Rexin kohdalla se kuuluisa viimeinen palanen kakkua saatiin sinä päivänä kun keksimme alkaa antamaan sille ruoan treenien jälkeen. Ahneena koirana se oivalsi melko nopeasti että kun hetken jaksaa ponnistella kentällä on seurauksena ruoka-annos eteen kannettuna. Nälässä sitä ei tarvinnut pitää, asioiden yhteyden ymmärtäminen riitti sille. Saatoimme melko aikataulussa todeta koiran olevan valmis kokeeseen. Toki eriasteisilla kenraaliharjoitusten efekteillä "mistä perkuleesta se tuonkin virheen nyt keksi" mutta periaatteessa kuitenkin. Treenikavereille lupasin kakkua, mikäli tavoite saavutettaisiin.
Koepäivän aamuna en monen muun tavoin treenannut koiraa ollenkaan, vaan päätin ottaa vain nopean virityksen ennen omaa suoritustamme. Olen ylpeä itsestäni että pysyin päätöksessäni, vaikka syyhytti lähteä hinkkaamaan koiran suoritusta vielä viime hetkillä. Lähtönumeroarvonnassa saimme päivän viimeisen numeron; tietenkin parillisen sellaisen mikä kertoo että koira joutuu ensimmäisenä paikkamakuuseen ja pääsee tekemään varsinaisen suorituksensa vasta sen jälkeen. Yhdessä muiden yhtä "onnekkaiden" kanssa odotimme naamat vihreinä vuoroamme, miettien miten sen koiran saa sieltä nostettua oikeaan moodiin siinä ajassa kun siirrytään paikallaanolopisteestä aloituspisteeseen. Tavallaan hieman hassua, ensin käyttää noin puoli elämäänsä koiran treenaamiseen ja sitten ei kuitenkaan pysty siihen täysin luottamaan että homma toimii.
Koesuoritus itsessään meni meidän kohdalta ok. Paikallaanolossa poika pysyi, tuomari kertoi että oli jossain vaiheessa käväissyt kyynäriensä varassa (istumassa?) mutta tullut sitten kuitenkin siihen tulokseen että se ei kannata ja palannut takaisin makuuasentoon. Koiraa hakiessani huoleni siitä että joudun suorittamaan laamailevan otuksen kanssa katosivat melko nopeasti, sillä poika oli aivan liekeissä. Niin liekeissä, että seuraamisen juoksuosioissa piti esittää pientä pupuloikkaa, kun oli niin kivaa. Pientä sanomista tuli muutenkin, mm. henkilöryhmässä piti käydä hieman nuuskaisemassa erään henkilöryhmäläisen treeniliivin taskua. No, siellähän ne parhaat makupalat yleensä on kun kerta mammalta ei niitä saa... Seuraamisista saatiin kuitenkin arvosanoiksi hyvä, tuomarin kommenteilla "innokas, hetkittäin jopa hieman vallattomuuteen taipuvainen koira, joka kuitenkin ohjaajansa hallinnassa". Jäävistä liikkeistä istuminen oli aika ok, samoin maahanmeno, paitsi että tuli eteen istumisen sijaan suoraan sivulle. Tyypillistä Rexiä, aina voi kokeilla jotain ihan uutta! Tuulispäänä luokseni edennyt poika istahti viereeni ja vilkaisi minua ikään kuin kysyen "mitäs tästä sanot" enkä voinut muuta kuin kehua sillä suorituksemmehan päättyi siihen. Kotona pitänee asioista ehkä vielä hieman keskustella... Arviot saatuamme oli koirapojalla jo kova kiire syömään, ja tokihan annos oli siellä jo valmiina odottamassa. Erittäin ansaittu sellainen!
 |
| Ja sitten mennään! |
Kaupunkiosiossa ei tullut mitään isompia yllätyksiä; sangen helppo kierros henkilöryhmineen, juoksijoineen, polkupyörineen, autoineen, häiriökoirineen seinään kiinnitettynä ja ohitettuna. Väsyneenä mutta erittäin onnellisena saatoimme todeta kokeen menneen läpi. Aina se tuntuu yhtä hyvältä, saavuttaa jotakin jonka eteen on tehty töitä! Edes 5 tunnin ajomatka kotiin ei tuntunut liialliselta onnistumisen jälkeen.
 |
| Onnea suorittaneille! Tuomari Raija Tuomisto karhun vieressä oikealla |
Mitä sitten tästä eteenpäin? Tavoitteena meillä oli suorittaa koe niin että koira pysyy hallinnassa, mutta kuitenkin sellaisessa tunnetilassa että kokeesta selvitään ns. laamailematta. Koen että tässä onnistuttiin. Koira ei ole vielä Pk-puolelle koevalmis, eli periaatteessa nythän se viilaaminen vasta alkaa. Hetki kuitenkin huilataan ja nautitaan onnistumisesta. Tämän ihastuttavan palapeli-miehen kanssa, jolla on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Toistaiseksi tarvitsee vain hankkia se kakku treenikavereille :)
 |
| Pupujussi loikkaa :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)