Ajatuksia valokuvaamisesta

Kesä on erilaisten tapahtumien kulta-aikaa. Koira- ja hevosihmisten tie käy usein kohti näyttelyitä, kokeita tai kilpailuja - tapahtumia jotka lajiin hurahtaneiden ohella vetävät puoleensa myös yleisöä. Osa tulee paikalle kameran kanssa, kuvaamaan joko tuttavansa tärkeitä hetkiä tai ahkerimmat jopa koko tapahtumaa.

Julkisilla paikoilla ja julkisissa tapahtumissa kuvaaminen on sallittua. Usein kuvaajalla on kallis kamera, jonka käytön opetteluun on voinut mennä monta hikistä hetkeä. Kuvien läpikäyntiin ja käsittelyyn menee myös oma aikansa. Pikku hiljaa ollaankin menty siihen että kuvaajat ovat keksineet haluta hieman vaivan palkkaa harrastamisestaan - eli kuvia voi lunastaa itselleen nimellistä summaa vastaan. Tähän asti kaikki ok - mikä voisikaan olla mukavampaa kuin saada muistoksi edustavia kuvia lemmikistään ja niistä yhteisistä onnistumisen hetkistä. Hyvästä kuvasta maksaakin ihan mielellään.

Katselin hiljattain netistä kuvakansiota, jonka omistaja muistuttaa tekijänoikeuksista ja siitä ettei toisten kuvia saa kopioida luvatta. Totta, ei saakaan. Kuvaajalla on oikeuksia, mutta toisinaan pistää miettimään onko kuvattavallakin sellaisia?

Tarkoituksellista tai ei - halusikohan kuvan nettiin?

Nykyään kun eletään sosiaalisen median aikaa, on hyvin tavallista että kuvaaja lataa kuvansa Facebookiin tai muulle julkiselle foorumille.  Sieltähän niitä on kaikkien kätevä katsella ja halutessaan lunastaa - eikös vaan? Nyt vain on niin että kuvaaja ei ehkä mieti asiaa ihan loppuun saakka. Lataamalla kuvan julkisena internettiin voit olla melko varma että se on ja pysyy siellä. Ja tässä kohtaa tullaankin niihin kuvattavana olleen oikeuksiin - oliko varmaa että hän halusi itsestään tai lapsestaan tunnistettavan kuvan nettiin? Tuliko kuvaaja edes kysyneeksi asiaa? "Voinhan minä sen sieltä poistaa jos se niin häiritsee" toteaa suivaantunut kuvaaja, ajatellen että ei näille saamari soikoon mikään kelpaa. Mutta totuus on että välttämättä et enää voi, kun kerran teit päätöksen ladata kuvan internettiin.

Kuvattavalla on varmasti tämä kotona kehystettynä

Suurin osa meistä ilahtuu kun saa edustavia kuvia koiristaan tai hevosistaan. Ei haittaa jos siellä taustalla myhäilee tyytyväinen omistaja/ohjaaja joka kuvassa on jotenkinpäin ihmiseksi tunnistettavissa. Tarkka lähikuva jossa kyseinen tyyppi näyttää lähinnä petolinnun perseeltä, tahi on muuten vähemmän mairittelevassa tilanteessa, ei välttämättä sen sijaan ilahduta laisinkaan. Esimerkiksi esteratsastuskilpailuista näkee usein kuvia jossa ratsastajan - usein nuoren tytön - takalisto pyllistää näyttävästi keskellä kuvaa; kuuluu toki lajin luonteeseen ja hevostahan kaikki katsoo - paitsi että voitko olla varma että asianlaita on näin? Miten ikinä voit tietää kuka, missä ja millä ajatuksilla kuvia katsoo? Ihan kaikesta ei halua kuvaa muistoksi edes itselleen - ethän maksaisi valokuvaajallekaan kuvasta joka omasta mielestäsi on epäonnistunut - puhumattakaan että haluaisi sen nettiin kaikkien katseltavaksi. Voisikohan kuvaajalla siis kaikkien oikeuksiensa ohella olla jonkinlaista vastuutakin? Vaikka kuinka kutkuttaisi laittaa se kaikkein naurettavin otos nettiin todisteena omasta tilannetajustaan, niin voisiko joskus käyttää pientä seulaa sen suhteen mitä julkaisee? Tai vaikkapa ihan senkin suhteen mitä ja mistä kuvakulmasta kuvaa?

Super viikonloppu!

Aloitetaan kuulumiset viikonloppua edeltävältä ajalta. Keskiviikkona mentiin eläinlääkäriin näyttämään Suzyn silmää. Eläinlääkärin hetken ällisteltyä "onko se linssi tosiaan vielä sen silmässä" linssi poistettiin ja silmä värjättiin. Tuijotimme kaikki silmää samaan aikaan kuin kaikkien suupielet nousivat hitaasti mutta varmasti ylöspäin - täysin kunnossa! Tervettä kudosta vailla naarmun naarmua kimalteli edessämme, en osaa sanoa eläinlääkärin puolesta mutta ainakin itse tunsin suurta halua kiljua riemusta sillä hetkellä. Kun vain mietinkin mikä työ tehtiin silmän paranemisen eteen, mikä määrä takapakkeja ja pettymyksiä ja sitten 2 viikon hoidon jälkeen täysin terve silmä - se tuntuu lähes ihmeeltä. Ihmeelliseltä tuntuu myös tämä aika nyt kun silmiin ei tarvitse enää olla tunkemassa silmätippoja, eikä koiraan ylimääräistä kipulääkettä. Suzy on kuin nuori kesälaitumelle päässyt vasikka - riemuiten päivästä toiseen ja tottakai täysillä. Miten ihanaa!

No, sitten siihen viikonloppuun. Perjantaina työpäivän jälkeen pakkasin autoon koirat ja valtaisan määrän tavaraa ja otin suunnan kohti Jämsää. Tämänkertainen majapaikkamme oli Himoksella, aivan laskettelurinteiden vieressä. Paikka oli oikein mukava; siisti saunallinen ja muutenkin täysin varusteltu hirsimökki josta oli suora käynti koiran ulkoilutusreiteille. Tykkäsin kovasti ja mielestäni myös hinta-laatusuhde oli hyvä - suosittelen lämpimästi kaikille koiraihmisille!

Tuollainen mökki siellä odotti

Lauantai-aamu koitti aurinkoisena ja rauhassa heräiltyämme suuntasimme kohti Tamperetta, missä Suomen Bokseriyhdistyksen Erikoisnäyttely tänä vuonna järjestettiin. Tapahtumaan oli ilmoitettu 120 bokseria, joten paikalla oli runsaasti väkeä; sekä uusia tuttavuuksia että vanhoja tuttuja. Erityisesti mainittakoon ensimmäisen koirani kasvattaja Jaana, jonka yhtäkkiä bongasin kävelemästä ohitseni - olipa riemastuttavaa nähdä ja jutella pitkästä aikaa!

Näyttelyn tuomarit tulivat tällä kertaa britanniasta; Liz ja Nigel Rallings joista ensin mainittu arvosteli urokset ja jälkimmäinen nartut. Rex osallistui avoimeen luokkaan jossa koiria oli komeat 17 kappaletta. Rex sai erin ja piti pintansa loppuun asti - jossain vaiheessa havaitsin että luokan 4. ja 3. oli sijoitettu ja jäljellä Rex sekä erikoisnäyttelyn aiemmin voittanut uros. Rex voitti ja sai SA:n - jo tässä vaiheessa olin täysin pyörällä päästäni ja erittäin erittäin tyytyväinen koiraani. Sitten vain odottamaan paras uros luokkaa.

Luokkavoittajat, kuva Outi Hänninen

Paras uros luokassa tuomari juoksutti ja seisotti koiria ja poimi sieltä sitten jatkoon menijät. Rex meni jatkoon, ja jossain välissä taas tajusin että siellä se seisoo yhdessä kolmen muun koiran kanssa ja tulee sijoittumaan. Pulssi oli jo melkoisen korkealla tässä vaiheessa. Tuomari jatkoi koirien vertailua runsaalla juoksutuksella ja kuten jo aiemmassakin kilpailuluokassa pääsin taas juoksuttamaan koiraani Kasvattajan ollessa läkähtymäisillään päivän urheilusuorituksista. Oli hieno tunne viedä poikaa siellä kannustustaputusten raikuessa. Tuomari sijoitti 4. ja 3. koiran ja jäljellä oli enää isä ja poika - siis L.A. Aut Caesar ja meidän Rex. Ja kuinkas kävikään - Rex voitti taas! Voitti erikoisnäyttelyn urokset siis ja jätti taakseen kymmenittäin muita - mikä uskomaton tunne!!! Typertyneenä seisoin kehän vieressä ja kuulin kehäsihteerin kysyvän kelpaisiko serti. Että kelpaisiko saada viimeinen serti erikoisnäyttelystä, no kyllä kiitos! En olisi villeimmissä unelmissakaan osannut kuvitella tällaista - toki kysymyksessä on asia mistä aina haaveillaan mutta todellisuus on jotakin aivan muuta. Nyt me ollaan koettu se yhdessä - Kasvattaja, Rex ja minä.  Kiitos kaikille ihanille ihmisille kannustuksesta ja onnitteluista - ne lämmittävät sydäntäni vielä pitkään.

Muistikuvat loppupäivästä ovat hieman sumuisat, mutta rotunsa parhaan valintaa odotellessa esitin yhden valioluokan nartun sekä toisen jälkeläisryhmässä. Aamuinen auringonpaiste oli vaihtunut runsaaseen kaatosateeseen, mikä hieman latisti tunnelmaa mutta täysillä mentiin silti loppuun asti. Rotunsa kauneimman valintaan saimme vastaan saman nartun jota vastaan Rex kilpaili jo vuosi sitten Klubsiegerin ROP-juniorin tittelistä ja niinhän siinä kävi että narttu veti pidemmän korren tälläkin kertaa. Ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, erikoisnäyttelystä VSP on ihan mieletön suoritus johon suurin osa koirista ei yllä koskaan elämässään. Ja poikahan on vasta 2-vuotias. Rex ponkaisi korkealle vuoden bokseri -tilastoissa, eikä taida sieltä kovin alas enää tämän jälkeen tulla. Se on mielestäni ennen kaikkea kunnianosoitus sille työlle jota koirani Kasvattaja tekee rodun eteen.

Sunnuntaina jatkettiin vielä Riihimäelle, minne kasvattajatuomari Ligita Zake tuli ikään kuin vahingossa, tulonsa perumaan joutuneen tuomarin tilalle. Rex pyörähteli itsensä sijalle PU2 ja olisimme saaneet sen sertin jota silmälläpitäen tähän näyttelyyn alun perin ilmoitettiin. Ei vain tarvittu sitä sertiä enää :) Erittäin tyytyväisenä kotiin - kohti uusia seikkaluja. Kuvia reissusta tulossa myöhemmin!

Sunnuntain ROP-kasvattaja, kuva Jessica Salo