Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä

Kurvasinpa taas tänään töistä eläinlääkäriaseman kautta kotiin. Ihan ei selvitty suunniteltua 1.5 viikon kontrolliväliä. Alkaa sivumennen mainittuna sujua reitti eläintohtorille kuin itsestään. Tiedättekö sen tunteen kun pienestä luminokareesta alkaa pyörimään pallo ja kun se pääsee vauhtiin...

No, ihan lumivyörystä tässä ei nyt ole kyse, eikä kyllä maailmanlopustakaan. Kesken työpäivän vain mieheni ilmoitti että Suzy ei voi hyvin, sitä närästää. Sain heti sieluni silmin vision tilanteesta: koira nieleskelee, nyökkii, kakoo, yrittää raivopäisenä syödä kaikkea löytämäänsä; pölyä, roskia, multaa... Kun koiralle antaa Antepsinia se oksentaa sen hetken kuluttua ja sama rumba taas alusta. Toinen lääke tai mahdollisesti kolmas pysyy jo mahassa ja tilanne rauhoittuu - tosin tässä kohtaa on todettava että fiksu mieheni ilmoitti asiasta jo sen toisen lääkkeen annettuaan. Ja mistäkö tämä johtuu - no se on se lumivyöry kun mahaherkälle koiralle joutuu antamaan ylimääräistä kipulääkettä. Kaikista varotoimista huolimatta, näin voi käydä. Siispä kipulääkkeet vaihtoon ja mahansuojalääkettä kuurina.

Olen taas alkanut heräilemään öisin sydän jyskyttäen tunteesta, olenko muistanut antaa koiralle lääkkeet. Muistamista riittää päiväaikaankin, kun tämänhetkinen kattaus on melkoisen monimuotoinen; tippaa, voidetta, jauhetta, kapselia ja tablettia; yhdessä tai erikseen 1-4 kertaan päivässä aterioiden lomassa tasapainoillen. Miten voi sinällään pikku jutusta tullakin tällainen rumba? Sitä ihmetellessä toivottelin eläinääkäriaseman tytöille varovaisesti hauskaa Vappua ja sitä samaa kaikille meidän lukijoillekin. Jos me nyt selvittäisiin vaikka pari päivää ihan itse?

Ei menny ihan putkeen

Puolitoista viikkoa eteenpäin oli tarkoitus katsella miten Suzyn silmän tilanne kehittyy, vaan toisin kävi. Ei päästy kuin sunnuntaihin asti kun silmä alkoi taas oireilemaan. Maanantai-aamuun asti kun edettiin, niin hyviä huomenia oli toivottamassa koira joka ei saanyt silmäänsä kunnolla edes auki, minkä lisäksi sielun peili näytti pari numeroa vieressä olevaa kappaletta pienemmältä. Säikähdin, säikähdin aivan todella.

Jotta eipä sitten muuta kuin soittoa eläinlääkäriin, taas vaihteeksi. Tämä siis heti sen jälkeen kun olin lataissut koiraani sallitun annoksen kipulääkettä ja ajellut töihin odottelemaan että ell-asema aukeaa ja että sinne pystyy soittamaan. Meillä on viime aikoina käynyt sangen hyvä tuuri, sillä tänäänkin onnistuimme saamaan ajan omalle lääkärillemme samalle päivälle. Se tiesi pientä katkoa työpäivään, mutta onneksi sellainen oli järjestettävissä.

Eläinlääkärissä silmä jälleen kerran tutkittiin. Suzy näytti jo alkajaisiksi että silmä on sitten todellakin kipeä ja eläinlääkäri puuduttikin silmän tipoilla jonka jälkeen tutkimus onnistui ns. ilman kyyneleitä. Mitä sieltä sitten löytyi; no se samainen haava joka lopultakin on nyt lähtenyt reunoilta paranemaan. Silmä itsessään oli mioosissa, eli tilassa jossa mustuainen ei laajene normaalisti. Jäi hieman epäselväksi johtuuko kipu em. tilasta vai oliko se itsessään seurausta silmän kivusta joka kenties tästä tilanteesta kaikkineensa on aiheutunut... Ei pysy enää kärryillä. Noh, anyway silmään annettiin vielä yhdet silmätipat, Atropinit, joita tänään ja huomenna jo meneillään olevien lisäksi silmään läträtään. Tästähän seuraa että koira ei saisi olla kovin kirkkaassa valossa, toisin sanoen pientä vaikutusta ulkoiluun. Suzy on varmasti todella tyytyväinen :/

Summa summarum, melkoinen savotta on seurannut tästä silmän ottamasta pikku osumasta. Tässä on nyt nähty pääsiäinen ja pian vappukin tätä hoidellessa - toivottavasti juhannuksena ollaan jo voiton puolella ja koko episodi olisi vain kaukainen muisto. Pelkään pahoin että suloiselle ja kiltille koiralleni on jäänyt pysyvä trauma silmätippa-pakkauksista - se ottaa sujuvasti jalat alleen havaitessaan sellaisen kädessäni. Kokeillaan nyt josko tällä kertaa päästäisiin se reilu viikko - pari eteenpäin. 

Normisettiä

Suzyn kanssa oli tarkoitus mennä silmäkontrolliin tämän viikon perjantaina, mutta toisin kävi kun eilen töistä palatessani havaitsin silmän näyttävän kipeältä. Mieheni kertoi havainneensa koiran hanganneen päätään eteisen mattoon ja kuin varmemmaksi vakuudeksi Suzy esitti pienen näytteen siitä miten silmää voi hinkuttaa myös omalla käpälällään. Eipä siinä sitten muuta kuin soittoa eläinlääkäriin ja onneksi saimmekin ajan jo samalle päivälle.

Eläinlääkärissä silmä tutkittiin ja todettiin että vaikka se ei - luojan kiitos - ole mennyt pahemmaksi, ei myöskään paraneminen ollut edistynyt. Siispä silmä taas puudutettiin, haavan pintaa tuoreistettiin ja särkylääkerumban saa taas aloittaa alusta. Poistettiin myös ripsiä jotka mahdollisesti ärsyttivät silmää. Vanhojen tippojen lisäksi silmään laitetaan nyt vielä yhtä uutta voidetta ja toivotaan että se lähtisi nyt pikku hiljaa korjautumaan. Alkaa nimittäin käydä jo sääliksi tuo koira. Kaiken kurjuuden keskellä on todettava että onneksi vakuutukset on olemassa, ei nimittäin ole ihan halpaa lystiä käydä eläinlääkärissä joka viikko. Kiitos vakuutuksen kulut ovat pysyneet mukavasti sietorajan sisäpuolella.

Edit. Teen tähän pienen lisäyksen. Tuttavani koira taistelee tällä hetkellä hengestään ja vaikka tässä tuskailenkin tätä silmäasiaa, niin tämähän on oikeasti sangen pieni juttu. Paranee ajallaan eikä ole vaarallista.

Sä oot paras ja kaunein (paras ja kallein...)

Rexin kanssa ollaan otettu askeleita eteenpäin viimeisen viikon aikana. Koiran motivaatio työntekoon on nyt ollut ratkaisevalla tavalla erilainen. Omistajalla on vain välillä hienoisia vaikeuksia muistaa että maltti on valttia. Erinäisten kokeilujen jälkeen ollaan ehkä nyt kartalla montako settiä ja millaisin pituuksin kannattaa harjoituksiin tällä hetkellä sisällyttää. On myös jälleen kerran havaittu se tosiasia että tehokkaimmat harjoitukset ovat niitä jotka on suunniteltu etukäteen. Ei siis enää "mitähän tekis" tuumailuja kentän reunalla, eikä myöskään omiaan haahuilevaa koiraa.

Herra Handsome ja kevään kunto

Viime aikoina olen kovasti miettinyt oikea-aikaisen palautteen merkitystä koiralle. Omat koulutusmetodini ovat mitä suurimmassa määrin perustuneet positiiviseen vahvistamiseen. Kenties hieman liikaakin; jos päätyy odottelemaan että koira tekee jonkun asian oikein ihan itse, sitä saattaa tietynlaisen koiran kanssa joutua odottelemaan aika kauan. Mielestäni harrastamisen pitää olla ennen muuta kivaa, paitsi ohjaajalle myös koiralle. Parhaat näkemäni suoritukset eivät todellakaan ole niitä joissa koira on koulutettu pakolla, ei vaikka koira periaatteessa liikkeet orjallisen tarkasti suorittaisikin. Paljon puhutaan siitäkin että koiran kouluttamisessa ei tarvittaisi pakkoa laisinkaan. Itse en ihan tällekään linjalle lähtisi, mielestäni jokainen joka koiraansa kouluttaa käyttää kyllä pakkoa ainakin jossain määrin - puhuu vain ehkä asiasta eri nimellä. Rexin kanssa olen pyrkinyt löytämään eräänlaisen kultaisen keskitien asiaan; vaatia voi asioita jotka koira osaa. Kevyt nyppäisy pannasta joka ei ole kuristavassa asennossa riittää pojalle muistuttamaan keskittymisen tarpeesta. Palautetta voi ja pitää antaa myös sanallisessa muodossa, vähintäänkin kehut kun asia korjautuu. Sain muuten kouluttajalta hyvän neuvon oikea-aikaisuuteen; esimerkkitapauksessa koiraa koulutetaan haussa haukkumiseen. Kun koira sanoo HAU, oikea-aikainen palkkaus tapahtuu a-kirjaimen kohdalla. Hyvä nyrkkisääntö muistettavaksi ainakin itselleni, miksei muillekin.

Kerrankin kuva ilman emännän pallinaamaa. Kuolaa sentään rinnuksilla (koiran)!

Kevät itsessään etenee tuskallisen hitaasti. Välillä hieman lämpimämpää, välillä (usein) taas räntää vaakatasossa ja järkyttävän kova tuuli. En lainkaan ihmettele miksi me suomalaiset olemme melankolisuuteen taipuvaista kansaa, kyllähän tällaiset olosuhteet taittavat parhaan terän ihan jokaiselta. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin alkaa lämpenemään, hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Sitä ja kesää todellakin innokkaana odotellen!

Tähän loppuun vielä pieni kevennys: SKL on näköjään päivittänyt jalostustietokantaan tiedon siitä että uroksellani on normaalit kivekset. Tätä uutta, joillakin koirilla näkyvää tietoa tuli jossain vaiheessa ihmeteltyä että oikeastiko ihmiset käy eläinlääkärillä maksamassa ko. tiedosta? Mutta ei sentään, kyllä SKL on sen ihan ilman eri maksuja ja tutkimuksia kirjannut. Ilmeisesti todettu että kun koira on näyttelyissä pyörähdellyt ja jopa ihan menestyksekkäästikin, niin täytyyhän sillä olla normaalit pallitkin? Noh, oikeassahan ne on, kyllähän ne tosiaan on normaalit :)

Pientä säätöä

Liian hyvinhän se olisi mennytkin jos Suzyn silmä olisi parantunut näin nopeasti. Kävimme omalla eläinlääkärillämme kontrollissa keskiviikkona ja kyllähän se haava siellä silmässä on edelleen - hieman pienentyneenä muttei todellakaan parantuneena. Haavan pintaa jouduttiin tuoreistamaan paranemisen edistymiseksi ja lisäksi silmään aloitettiin EDTA tippa jo menossa olleen antibiootti-tipan lisäksi. Meitä varoitettiin että silmä tulee olemaan kipeä ja tältä osin ei voi kuin todeta että oikeassa oli eläinlääkärimme.

Parin päivän kärvistelyn jälkeen tilanne alkoi näyttää paremmalta. Hetken hurjalta näyttänyt silmä näyttää taas normaalilta ja ylimääräisistä kipulääkkeistä ollaan pystytty luopumaan. Silmätippojakaan ei enää tarvita kuin yhden lajikkeen verran. Seuraava kontrolli on ensi viikon lopulla ja eipä tässä voi kuin toivoa että tällä kertaa iloisin uutisin varustettuna. Silmävammat ovat todella työläitä hoitaa, minkä lisäksi ne ovat tietysti koiralle itselleen ikäviä. Suzy ei pidä silmän hoitamisesta, mutta on antanut sen kuitenkin tehdä. En osaa edes kuvitella millaista tämä olisi jos tuon kokoluokan koira alkaisi oikeasti pistämään hanttiin. Kaikki pisteet ihanan kiltille koiralleni siis!

Rexin kanssa käytiin alkuviikosta haalimassa uutta oppia kokeneelta pitkän linjan palveluskoira-ihmiseltä. Tunnin verran kaatosateessa tahkottuamme sain kotiin viemisiksi kertakaikkiaan kasapäin tietoa sekä täsmäaseita koiran eteenpäin viemiseksi. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin koirassahan ei ole mitään vikaa ja säätöä tarvitsi enemmänkin emäntä. Kun valitettavasti nämä koirat ovat kovin erilaisia eikä se mikä on aiemman kanssa toiminut välttämättä toimi enää uuden kanssa, eikä asiassa suuremmin auta jos huomaa itse olevansa hieman omiin kaavoihinsa kangistunut. Liian helppoahan se olisikin jos saisi peräkkäin kaksi samanlaista koiraa :) Koen että tässä tapauksessa koulutusavun pyytäminen todellakin kannatti. Rex on nyt ollut treeneissä todella hyvä ja itselläni on, paitsi luottavainen visio tulevasta, entistäkin suurempi motivaatio treenaamiseen. Ilahduttaa suuresti huomata että vielä on olemassa ihmisiä jotka pyyteettömästi jakavat omaa tietämystään ja osaamistaan kun sitä vain pyytää. Se vain on niin että usein ulkopuolinen näkee asiat selkeämmin.

Kevään etenemistä ollaan seurattu vaihtelevin tuntein, tällä hetkellä vähemmän iloisena ulkona satavan lumen vuoksi. Jo lähes kokonaan sulanut maa on taas kokonaan lumen peitossa. Vaikka tietääkin että tämä ei ole pysyvää, niin silti tämä talven loputtomuus uhkaa toisinaan hieman masentaa. Kovasti jo kesää odotellen...

Silmäpuoli

Jokainen koiranomistaja varmasti tietää sen vähemmän mukavan tunteen kun meneillään on sarja pyhäpäiviä ja koira sairastuu. Omat lisähaasteensa asiassa on jos ko. tilanteessa sattuu olemaan lomailemassa vieraalla paikkakunnalla, usean sadan kilometrin päässä kotoa.

Lomailumme Vuokatin Katinkullassa (sivumennen mainittuna oli oikein mukavaa niin kauan kuin sitä kesti) loppui hieman suunniteltua nopeammin kun lauantai-aamuna havaitsimme Suzyn oikean silmän näyttävän todellakin aika pahalta. Ennen tätä Suzyn molempien silmien vilkkuluomet olivat olleet hieman ärtyneet; en osannut olla asiasta kovin huolissani sillä vastaavaa on ilmennyt kevätpölyjen aikaan ennenkin ja asiasta on selvitty huuhtomalla silmiä tarkoitukseen sopivalla tuotteella. No, lauantaina tuli melko nopeasti selväksi että eipä muuten selvitty tällä kertaa ja pakatessani toisella kädellä tavaroitani matkalaukkuun pitelin toisella puhelintani selvittäen mahdollisuuksiamme saada koiraa lääkäriin vielä saman päivän aikana. Mahdollisuus onneksi järjestyi, sillä omalla eläinlääkäriasemallamme on lauantai-päivystys.

Sarveiskalvon haavaumat joka paikkaan ehtivillä boksereilla eivät ole kovin harvinaisia ja toki meilläkin on niistä aiempaa kokemusta. Asiasta löytyy googlettamalla runsaasti lisätietoa jos antaa hakusanaksi vaikkapa 'bokseriulcus'. Meidän koirista Emma aikoinaan kunnostautui tällä saralla useampaankin kertaan; pisimmillään muistan sen silmää hoidetun 3 kk eli kokonaisen hermoja koetelleen kesän verran. Naarmun silmään saa suht helposti jos silmään osuu jotakin tai koira esimerkiksi itse hankaa silmäänsä. Useinkin käy niin ettei omistajalla ole aavistustakaan miten, missä ja milloin koira on silmänsä onnistunut telomaan. Loistavana esimerkkinä silmävamman saamisen helppoudesta voisin kertoa vierailustamme eläinlääkäriasemalla minne veimme terveen koiran röntgentutkimukseen. Työvuorossa ollut eläintenhoitaja siirsi rauhoitetun koirani lattialle odottamaan, lähti siirtämään toista koiraa unohtaen samalla mihin laittoi edellisen, ja ohi kulkiessaan potkaisi nukkuvaa koiraani silmään. Eläinlääkärikin meni sillä kertaa aika hiljaiseksi, onneksi silmän pintaan syntynyt vamma parani nopeasti silmätippojen avulla. Onni onnettomuudessa myöskin että kyseinen vahinko sattui nimenomaan silmä-spesialistin vastaanotolla :) Aina paraneminen ei käy helposti ja joskus vilkkuluomi voidaan joutua ompelemaan joksikin aikaa kiinni että silmä saa parantua rauhassa. Silmätippojen on syytä olla oikeanlaisia; vääränlaisten eli tässä tapauksessa kortisonia sisältävien tiputtaminen silmään voi maksaa kokonaisen silmän verran.

Takaisin Suzyyn; sen silmässä todettiin haavauma jota alettiin välittömästi hoitamaan silmätipoilla. Voi perkele oli ensimmäinen sensuroimaton ajatukseni eläinlääkärin kertoessa havainnostaan, jota kyllä periaatteessa olin osannut jo odottaakin. Silmävamman hoitaminen on melko työlästä; ensimmäisten päivien ajan tippoja laitettiin 3 tunnin välein. Sittemmin tippojen laittoa saatiin harventaa ja tänään kontrollissa tilanne näytti jo aika hyvältä. Silmä on lähtenyt paranemaan erinomaisesti ja vaikka haavauma sinällään ei ollutkaan ihan pieni, se näyttää onneksi olevan melko pinnallista laatua. Näyttää melko todennäköiseltä että silmää on ehkä kutittanut ja Suzy on itse hangannut sen rikki. Katsellaan viikko eteenpäin, jolloin asiaa tarkastellaan taas uudemman kerran ja toivotaan että tämäkin episodi on pian muisto vain. Eläinlääkärissä laskua odotellessani muuten tapasin mieshenkilön jolla oli hurmaava ranskanbulldoggi - sellaisen haluan kyllä vielä joskus itselleni. Mutta nautitaan nyt ensin näistä olemassaolevista, mahdollisimman pitkään!

Yhtenä mylläkkänä

Olenkohan joskus maininnut että meidän koirista on hieman haasteellista ottaa valokuvia? Mistähän se johtuu että esimerkiksi pentukuvista suurin osa on sellaisia missä ihastuttava koiranalku nukkua tuhisee suloisesti? Ehkäpä siksi että a) digitaalikamera on hidas ja b) nämä meidän koirat on helkkarin nopeita käänteissään. Tänään pitkän ja hikisen lenkin jälkeen päätin kuitenkin yrittää. Kylläpä kannattikin...

Jaa että pitäisi poseerata? Kappas kun löysin juuri uutta virtaa itsestäni! Aloitan ärsyttämällä kaveria hieman sohvalta. (Missään muuallahan ei voi painia kuin sohvalla).

 Ja kaveriahan ei tarvitse kahta kertaa kysellä. "Minä tulen sinne, pois alta risut ja männynkävyt!"

Ja sitten peli onkin jo täydessä vauhdissa. Haaveet kauniisti poseeraavista koirista on tässä kohtaa jo unohdettu. Huomaa salamankuva toisen koiran niskassa. Sehän osoittaakin juuri oikeaan paikkaan :)

Tähän kun saisi äänitehosteet niin kuuluisi ähinää, urinaa, pärinää ja asiaan kuuluu myös runsaasti lentävää räkää.

Digitaalikameralla ei ehdi mukaan hyviin kuvahetkiin, tuloksena on aina jotain tällaista

Ja välillähän ne näyttää siltä kuin tappaisivat toisiaan. Ne siis edelleen vain leikkii :)

Keskipäivän painit täydessä vauhdissa

Juuh, sekin on todettu jo aiemmin että rotu on sangen ilmeikäs...

Mekö? Eihän me mitään tehty

Kuulehan ystäväiseni jos kuiskaan korvaasi yhden jutun...

... oikeastaan mieleni teki vähän pussailla

Että sellainen kuvasessio sillä kertaa.