Viime viikonloppuna starttasimme kohti Lapuaa, suuntana Wanha Karhunmäki ja siellä ESR järjestämä kevätleiri. Kevyt Suomen poikki ajelu siis :) Lähtö itsessään ei (tietenkään) sujunut ongelmitta, sillä kesärenkaiden vaihdon jälkeen autoni alkoi pitämään ihmeellistä ääntä jarrutuksen yhteydessä. Alkuperäinen epäilys renkaan ja jarrupalan väliin jääneestä kivestä sai hieman isommat mittasuhteet kun selvisi että autossa on melko pahoja jarruongelmia, tai jos suoraan sanotaan niin melkeinpä ei jarruja ollenkaan :/ Onneksi mieheni luopui kiltisti omasta autostaan, niin päästiin kuitenkin lähtemään. Oma autokin on tätä kirjoittaessa jo korjattu.
Ahkerimmat leiriläiset olivat saapuneet paikalle jo torstaina ja treenit olivat täydessä käynnissä hurauttaessamme leiripaikan pihaan perjantain edistyttyä jo pitkälle iltapäivään. Majoittumisen ja koiran huollon jälkeen suuntasimme kodalle jossa nautimme illallista sekä vaihdoimme kuulumisia. Taisi siinä jokunen juomakin mennä...
Seuraavana aamuna sitten tositoimiin. Leirille kouluttajaksemme oli saapunut Reijo Rekorius yhdessä Martti Piipposen kanssa. Aamun piti alkaa luennolla, mutta tekniikan takkuillessa päädyimme jättämään luennon iltapäiväksi ja suuntaamaan jäljentekoon jo heti aamusta. Leiripaikan vieressä on isot pellot, mutta koska ne eivät olleet vielä täydessä jäljestämiskunnossa suuntasimme paikkaan missä oli isot nurmialueet käytettävissä. Paikka sijaitsi kosken rannalla, joten tunnelma oli täysin omanlaisensa.
Ensimmäiselle jäljelle lähdettiin ohjaajan hivenen miettiessä että mitähän tästä tulee. Koira on välillä ollut hieman ailahteleva suoritustensa osalta, minkä vuoksi syksyllä tuli aloitettua kutakuinkin alusta sen kanssa nämä peltohommat. Lisäksi koulutuksissa on aina oma tunnelmansa kouluttajan seuratessa herpaantumatta suorituksen edistymistä, minkä lisäksi paikalla on myös yleisö eli muut leiriläiset. Turhaan hermoilin, paalulta lähdettiin nenä maahan liimattuna ja siellä pysyi koko jäljen ajan. Jo muutaman askeleen jälkeen kouluttaja totesi "mukavan maavainuinen koira" ja koko jäljestämisen ajan se sai kehuja tarkasta työskentelystään. Palautetta tuli lähinnä lähdöstä, joka oli hieman hektinen, sekä lopusta jossa omat toimeni niinikään vaativat korjausta. Suoruus on mielestäni hyvä ominaisuus kouluttajassa, eikä vähiten kun siihen liitetään suuri tietämys siitä asiasta mitä ollaan tultu harjoittelemaan.
 |
| Paalulta eteenpäin, ohjaajalla tiukka etukeno |
 | ||
| "kestää kohtuuhyvin häiriötä" totesi kouluttaja |
 |
| Melko maavainuinen se tosiaan on... |
Runsaan lounaan jälkeen siirryimme luennolle, joka kesti 3 tuntia. Tiesin että kouluttajamme tietää FH-jäljestä lajina kaiken tietämisen arvoisen ja vähän ylikin, mutta silti olen aivan pyörällä päästäni sen tietomäärän suhteen mitä hän tuon luennon ja viikonlopun käytännön harjoitusten aikana pystyi meille tarjoamaan. Ihan kaiken alkaen siitä millainen koira sopii lajiin, millainen ohjaajan pitäisi olla, millaiset varusteet... En pitkästynyt kertaakaan! Koulutus oli kokonaisuutena aivan superhyvä, ihan paras kaikista tähänastisista joihin olen itse osallistunut. Mitenkään toki väheksymättä niitä aiempia. Loppupäivästä ohjelmassa oli tottiksia sekä tietenkin illanvietto kodalla, todella hyvä päivä kaikenkaikkiaan.
Seuraavaan aamuun kun herättiin niin totesin että Rexin maha vinkuu ja koira vaikutti muutenkin hieman vaisulta. Koira ei ole yleensä lainkaan herkkävatsainen, mutta ruokinta leirillä verraten kotioloihin on epäsäännöllistä koska esimerkiksi ennen koulutusta koiralle ei anneta ruokaa ainakaan suurta annosta. Annoin koiralle vähän ruokaa, kerroin asiasta kouluttajalle ja sovimme että tuon sen pois jo ennen paalua mikäli ei siihen mennessä vaikuta omalta itseltään ja jäljestäkin tehtiin varmuuden vuoksi lyhyt. Loppujen lopuksi Rex kuitenkin piristyi, pääsimme jäljestämään ja koira työskenteli samanlaisella varmuudella kuin edellisenäkin päivänä & ilmaisuakin kehuttiin nopeaksi. Paitsi omasta jäljestäni sain taas runsaasti oppia seuraamalla myös muiden jälkiä; koirien ja ohjaajien toimintaa sekä kouluttajan näkemyksiä niihin.
 |
| Nuorimies töissään |
 |
| Esinekin löytyi |
Koko viikonlopun aikana sain todella paljon tietoa kaikesta FH-jälkeen liittyvästä; tärkeimpinä asioina omaan mieleeni jäi mm. se miten koira otetaan autosta, miten siirrytään paalulle ja miten pitkä tämä matka saisi eri koulutusvaiheissa olla, ja miten paalulla toimitaan. Kuulemma suuri osa tuloksia tössitään jo tässä ja täytyy myöntää että omissa toimissa todellakin oli ja on korjaamisen varaa. Koiraa ei kannata laskea jäljelle mikäli se ei ole oikeassa mielentilassa ja tähän se nostetaan siinä ajassa kun siirrytään autosta paalulle. Sain runsaasti ohjeita ihan kädestä pitäen näytettynä siihen kuinka koiraa pidetään oikeassa tunnetilassa jäljestämisen ajan - tietenkin koira vastasi kokeneen kouluttajan otteisiin heti - ja myöskin runsaasti ohjeita siihen miten esineillä tulee toimia. Kouluttaja totesi että koirani on jo opeissaan sen verran pitkällä että sen voi antaa toimia itsenäisemmin, kuitenkin niin että ohjaaja on valmiina puuttumaan asiaan heti tilanteen niin vaatiessa. On todella tärkeää että jatkossa harjoitukset suunnitellaan huolella jo ennakkoon ja lisäksi pitäisi pitää huolta siitä että ne eivät koskaan epäonnistu. Tämähän onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty... Sain leirillä runsaasti ajatuksia siihen miten harjoituksista tehdään koiralle motivoivampia. Esimerkiksi harjoitusten ei tarvitse olla aina pitkiä, vaan lyhytkin harjoitus vie onnistuessaan koiraa eteenpäin. Olin todella otettu siitä miten hyvin kouluttaja huomioi kaikessa tekemisessä koiran; vaikka laji on vaativa sen harjoittamisesta ei saa tehdä koiralle liian vaikeaa, vaan jäljet tulee tehdä niin että koiran on mahdollista niistä suoriutua. Sain myös paljon ajatuksia sen suhteen miten sangen merkityksellisenä pitämäni asiat eivät koiran näkövinkkelistä katsoen merkitse välttämättä yhtään mitään, eli liian varovainenkaan ei kannattaisi olla. Kaikenkaikkiaan tunne oli se että pää on räjähtämäisillään kaikesta uudesta tiedosta ja innostus lajia ja harrastamista kohtaan sai taas runsaasti myötätuulta.
Loppupäiväksi laitoin oman koirani lepäämään ennen pitkää kotimatkaa ja seurasin muiden treenejä tottisten ja purujen merkeissä. Tälle leirille lähdin hieman ajatuksella että mikähän se meidän lajimme jatkossa olisi ja sain vahvistusta sille että kannattaa jatkaa jäljen kuninkuuslajia - sitä joka kaikessa vaativuudessaan itseäni eniten kiinnostaa ollen se suurin unelmani. Keskustelimme koirastani kouluttajien kanssa ja sellaiseen tulokseen päädyttiin että maastot kannattaa nyt ainakin toistaiseksi unohtaa ja vahvistaa sitä tarkkuutta mitä koiraan ollaan saatu. Maastoja ei tarvitse sulkea pois loppuiäksi, vaan toistaiseksi että saadaan koiraa vahvemmaksi. Tottisten saralla jatketaan kuten ennenkin, eli taistelu hyppyjen ja noutojen saralla jatkukoon ja esineruutukin pidetään muistissa. Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen leirin antiin ja tietenkin odotan jo innolla seuraavaa. Kesästä nyt puhumattakaan!
Koska elämässä tulee aina muutoksia ja osa niistä on ihan mukaviakin, niin laitetaan loppuun pari kuvaa jotka viittaavat tulevaan talveen (nautitaan nyt ensin kesästä kuitenkin). Lämpimän treenihallin puuttuessa päätimme tarttua toimeen ja siinä sitä harjoitustilaa nyt olisi tarjolla kaikille halukkaille. Katsotaan ensi talven yli miten kysyntää riittää ja miten hyvin pystymme koiraharrastajien toiveisiin vastaamaan. Eikä tarvitse ainakaan itse kärvistellä ulkona pakkasessa!
 |
| Siellä sitä olisi, 500-600 neliötä treenitilaa - kelpaisiko? |
 |
| Hallia sisältä. Pohjaksi tulee keinonurmi |
