23.12.2016
12.12.2016
Koiravuosi 2016
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin vuosi alkaa lähestyä loppumaan ja on perinteisen vuosikatsauksen aika. Mitä kaikkea meidän koiramaiseen vuoteen on mahtunut?
Tammikuu
Vuosi alkoi kovilla pakkasilla joka hyydytti paitsi autot myös melko lailla meidät ihmisetkin ja lähestulkoon koiratkin. Sanotaanko niin että alkuvuosi ei kuulu suosikkivuodenaikoihini ja suunnittelenkin vielä jossain vaiheessa elämääni viettäväni talvikaudet jossain missä aurinko paistaa ja on lämmintä. Haaveillahan aina saa ;)
Helmikuu
Matkustimme Lahteen koiranäyttelyyn. Majoitukseksemme löysimme Airbnb:n kautta aivan ihanan Villasukka -nimisen vanhan puutalon, jonka saimme matkan ajaksi kokonaan omaan käyttöömme. Talossa oli aiva upea saunaosasto, eikä siellä ennakkovaroituksista huolimatta edes kummitellut :) Näyttelystä sinällään ei erityisempää menestystä niitetty, ERInomainen laadusta ja luokkavoitto, siihen oli tyytyminen.
Maaliskuu
Maaliskuu on jäänyt mieleen, sen kummemmin erittelemättä, yhtenä paskimmista jaksoista koko vuonna. Suunnilleen kaikki mikä voi mennä pieleen meni kanssa. Piristystä saimme kuitenkin Suomen Bokseriyhdistyksen vuosittaisten kilpailujen tulosten muodossa, Vuoden Näyttelybokseri kilpailuissa meidän Rex sijoittui urosten sijalle 3. ja kaikkien boksereiden osalta (urokset ja nartut) sijalle 5. Ei hassumpi 2-vuotias - tulokset kattavat siis koko Suomen :)
Huhtikuu
Huhtikuussa alettiin pääsemään taas vauhtiin. Osallistuimme jälkileirille Lapualla, jonne kouluttajaksi oli saapunut Reijo Rekorius. Kysymyksessä on eräänlainen elävä legenda ja leiri oli todella antoisa. Olin aivan hohteessa kaikesta saamastani opista, avusta ja kannustuksesta ja vakuuttunut siitä että FH-jälki kaikkine haasteineen on minun ja Rexin laji.
 |
| Tästä lähtee |
 |
| Mukavan maavainuinen, kehaisi kouluttaja |
 |
| Yleisökään ei paineista (ainakaan koiraa) |
 |
| Ja hyvät ilmaisut - jotain tehty oikeinkin! |
Huhtikuussa teimme päätöksen perustaa koirahalli omatoimista treenausta varten Kontiorantaan, vanhan varuskunnan tiloihin minne mieheni siirsi myös yritystoimintansa. Päätös joka on tuottanut paljon iloa, mutta myös melkoisen määrän töitä sekä sarjan erinäisiä huolen ja murheen aiheita. Onneksi päätöstä tehdessämme emme ihan tienneet mitä kaikkea on vielä edessä, ennenkuin ensimmäistäkään treeniä päästiin tekemään :) Luulen että pitää olla eräällä tavalla hieman kajahtanut että tällaiseen edes ryhtyy...
 |
| Siitä vain aloittamaan |
 |
| Iso määrä työtä siintelee edessä |
 |
| Saattoihan siellä olla muutakin pientä tekemistä... |
 |
| ... kuin se koirahalli |
Toukokuu
Toukokuussa jatkoimme asiantuntijan opeissa ja osallistuimme tällä kertaa Ansku Loirin jälkisemmaan. On mielenkiintoista havaita miten erilaisia ohjeita eri kouluttajilta saa ja miten niistä saa poimittua ne toimivimmat ja sopivimmat omalle koiralleen kokeilemalla. Saatiin joitakin tosi hyviä neuvoja jatkoon ja olin tähänkin koulutukseen oikein tyytyväinen.
Toukokuussa tuli aloitettua näyttelytreenien vetäminen yhdistyksen talkootöiden merkeissä, oikein ihania nuoria koiria joiden edistymistä on mukava seurata.
Nero syntyi toukokuun lopulla. Toukokuussa emme tosin vielä tienneet että hän on meidän Nero, mutta siitä se pikkuhiljaa alkoi selviämään. Aivan ihastuttava, lupaava nuori mies.
Kesäkuu
Kesäkuu saapui ja hartaasti odotettu erikoisnäyttely, jonne emme sitten päässeetkään sillä pari päivää ennen h-hetkeä Rex joutui ilmeisesti maa-ampiaisten (?) hyökkäyksen kohteeksi ja se piti lääkitä. Se siitä näyttelystä sitten sillä kertaa, vaan tuleehan noita.
Matkustimme Tampereelle, tuttavapariskunnan häihin. Taas löysimme aivan ihanan majoituksen Airbnb:n kautta, koirien kanssa aivan ehdottoman hyvä vaihtoehto majoittua kodinomaisesti. Pieni haaveri sattui kyseisellä reissulla, Suzy oli onnistunut oksentamaan juomansa vedet asunnon upouudelle laminaatille johon jäi meistä pieni pysyvä muisto. Tässä kohtaa tuli taas todistettua että vakuutukset on koirillakin hyvä olla voimassa, jos kohta niitä ei tässä kohtaa loppujen lopuksi tarvittukaan. Koirien kanssa nyt vain sattuu ja tapahtuu aina.
Kävimme katsomassa pikku Neroa ja varmistuimme siitä että hänestä tulee meidän uusi perheenjäsenemme.
Heinäkuu
Heinäkuussa jatkoin lomailua vauvaloman merkeissä, pikku pyörremyrsky alias Neron muutettua meille. Erittäin vauhdikas kuukausi, ei voi muuta sanoa!
 |
| Olen vastustamaton |
 |
| Levätäkin ehdittiin! |
Elokuu
Elokuussa osallistuimme Klubsieger näyttelyyn Leppävirralla. Paikalle saapui arvostelemaan saksalainen kasvattajatuomari Angelika Hartmann. Rex osallistui avoimeen luokkaan, sijoittui luokassaan toiseksi ja sai ainoana ei-luokkavoittajana keltaisista uroksista SA:n. Koska tässä näyttelyssä pelin henki on voittaa luokka, niin PU-sijoitusta 4 joukkoon ei saatu, mutta ehkä siihen PU5 sijaankin voi olla rodun erikoisnäyttelyssä tyytyväinen. Varsinkaan kun poika ei ehkä edusta ihan perinteisintä saksalaista linjaa.
 |
| Suosikkikuviani, c. Timo Kokko. Näytän hirveältä mutta Rex on niin hieno! |
Syyskuu
Syyskuussa osallistuimme Klubshow näyttelyyn Forssassa, samalla tuli testattua päiväkohtaisia maksimirajoja sen suhteen kuinka kauas jaksaa yksin ajaa. Pakkasin Rexin autoon ja ajelin perjantaina Vierumäelle urheiluopistoon - sivumennen mainittuna oikein kiva lemmikkihuone rivitalossa. Siitä lauantaina jatkoimme Forssaan josta näyttelyn jälkeen polkaisin auton kotiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Tuomarina näyttelyssä oli tällä kertaa kasvattajatuomari Sloveniasta, Andreja Cucnik. Rex sijoittui taas luokassaan toiseksi, mikä on hieno suoritus mutta kun näissä klubinäyttelyissä pitäisi edelleen voittaa se luokka... Kokemuksena kuitenkin ihana, oli taas ihanaa nähdä kaikkia tuttuja ja puhua koirista koko päivä :) Tuli vähän shoppailtuakin, sillä näyttely järjestettiin paikassa missä oli lemmikkitarvikeliike saman katon alla. Sain myös kunnian viedä muutama ihana narttu kehään.
 |
| Ihana Olga |
 |
| Rexin ihana sisko Ruby |
Lokakuu
Lokakuussa osallistuimme vielä yhdelle leirille, tällä kertaa Leppävirralla minne kouluttajaksi saapui Johanna Sipiläinen. Junnattuani koko kesän vähän samojen asioiden parissa tarvitsin eräänlaisen potkun persuuksilleni saadakseni taas koiraa vietyä askeleen eteenpäin - ja sain sen. Reippaasti vain ulos mukavuusalueelta, koira vastasi ja osoitti olevansa valmis paljon enempään kuin mitä olen siltä uskaltanut vaatia. Ensi keväänä on hyvä jatkaa tästä, joten tulethan pian kevät!
 |
| Meidän porukka |
Marraskuu
Dream came true. Koirahalliprojektimme pääsi lopultakin etenemään, kun erinäisten vaiheiden jälkeen hallin pohjamateriaaliksi hankittu tekonurmi lopultakin saapui. Ihan tuosta vaan ei tekonurmeakaan päräytetä 600 neliön alalle, mutta ammattilaisten avulla sekin järjestyi ja saimme kuin saimmekin hallimme käyttökuntoon marraskuun aikana. Paljon on opittu matkan varrella ja paljon joudutaan vielä opettelemaan, mutta halli on otettu vastaan pääosin positiivisesti ja sen käyttöaste on jo melko hyvä. Tähän mennessä on toki nähty jo sekin että kaikkia emme voi miellyttää, mutta sellaistahan se elämä on. Hallissa harrastaminen on onneksi vapaaehtoista :) Minulle se on toteutunut unelma, niin hyvä kuin kohtuullisella budjetilla oli mahdollista tehdä. Jos kysyntää riittää, niin tehdään vielä parempi!
 |
| Ihan ei käsivoimin pärjätty |
 |
| Työvaiheita |
 |
| Lopultakin valmis |
Mieheni kävi isohkossa operaatiossa jossa molempiin polviin vaihdettiin tekonivelet. Pieniä alkuvaikeuksia ja yhtä isompaa säikähdystä lukuunottamatta kaikki on mennyt oikein hyvin ja kuntoutuminen on jo hyvässä vauhdissa. Tästä alkaa eräällä tavalla meille ihan uusi elämä, kun mieheni jatkossa pystyy liikkumaan ilman kipuja. Ties vaikka tässä tanssimaan...
Joulukuu
Nyt eletään jo joulukuuta, kuukauden puoliväli lähestyy ja perinteisesti kaikki jouluvalmistelut tekemättä. Koskahan sitä oppisi aloittamaan ajoissa? Joulupukilta toivotaan hetken rauhoittumista ja hyviä hetkiä läheisten kanssa. Pian päästään katsomaan mitä ensi vuosi tuo tullessaan!
12.11.2016
Tunnustus
Blogini sai tunnustuksen Tuulikummun tilan blogissa. Ihana yllätys, kiitos Heidi!
Ja kuin myös, tunsin piston sydämessäni koska todellakaan en viime aikoina - tai oikeastaan koko vuoden aikana - ole ollut ahkerin bloggaaja. Mutta lupaan yrittää!
"Suzy ja Rex Koirablogi, jonka kirjoittajasta aistii rakkauden koiriin ja lajiin. Siitä huolimatta realistista pohdintaa koiraharrastuksesta."
Tunnustuksen "säännöt" menevät seuraavasti:
1. Kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloittevalle bloggaajalle.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa tunnustuksen saajaksi.
1. Tehty yllä
2. Aloitin bloggaamisen koska havaitsin monella muullakin koira(lla)ihmisellä olevan omat sivut - pitihän sellaiset itsekkin saada. Ajattelin että tämä toimii ainakin eräänlaisena päiväkirjana ja muistona itselleni. Jota saa toki muutkin lukea jos haluavat :)
3. Ole oma itsesi, se on Sinun blogisi.
4. Tuulikummun tila http://tuiskunmaailma.blogspot.fi/
Aloin seuraamaan blogia, koska se kertoo paikallisesta hevosmaailmasta ja koska siellä on mukana Pouta - hevonen josta pidin hirmuisesti sen ollessa hetken elämäänsä ratsastuskoulussa jossa ratsastusta harrastan. Ja sitten kertakaikkiaan tykästyin blogiin ja niihin ihmisiin ja eläimiin joista se kertoo, elämän iloineen ja suruineen - kaikkineen.
5. En ihan kymmentä taida saada nimettyä, mutta jos joitakin kuitenkin:
Grimmin satuja
Blogi joka kertoo kahden persoonallisen bortsun elämästä ja harrastuksista. Tunnen kirjoittajan henkilökohtaisesti ja arvostan hänen näkemyksiään ja kokemustaan koirista, ja oikeastaan ihan kaikesta muustakin. Maailma olisi parempi paikka jos me Einin kanssa voitaisiin kertoa miten hommat kuuluu hoitaa :) Pahatkaan vastoinkäymiset eivät lannista tätä bloggaajaa ja veikkaan että hänestä kuulemme vielä!
MK Riding
Yksi suursuosikkejani hevosblogien sarjassa. Lahjakas ja lupaava nuori New Forest poni Kotti sekä persoonallinen ja luonteikas puoliverinen Simo joka ei jätä ketään kylmäksi, ja jonka selkään en itse ehkä uskaltaisi edes nousta. Blogi ei vain raapaise pintaa, vaan kertoo elämästä iloineen ja suruineen. Ja omin silmin nähneenä: kirjoittaja osaa todella ratsastaa!
Hippusia
Bokseriaiheinen blogi kirjoittajalta jota todella arvostan kouluttajana ja koiraihmisenä. Hän vie rotua eteenpäin positiivisimmalla mahdollisella tavalla ja onnistuu vielä olemaan mukava ihminen. Eipä sitä malta ikinä olla lukematta mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja viime aikoina on tapahtunut aika paljon sellaista mitä moni muu ei pääse koskaan kokemaan!
Muuliprojekti
Tämä blogi ei oikeastaan kaipaa esittelyjä. Pelastaa vain päiväni joka ikinen kerta kun avaan sen.
11.10.2016
Syyskoulutuksessa
Osallistuimme viikonloppuna peltojälkikoulutukseen Leppävirralla. Kurssi oli kaksipäiväinen ja sitä oli vetämässä meille uusi ohjaaja Johanna Sipiläinen. Nämä pitkät syksyt ovat siitä mukavia, että harrastuskautta voi jatkaa pidemmälle kuin perinteiseen elokuun loppuun.
Oltiin sovittu tapaaminen Vehmersalmentien risteykseen lauantai-aamuksi, joten suht ajoissa koira autoon ja menoksi. Matkalla nähtiin monta oranssiin verhoutunutta mieshenkilöä, mistä saattoi päätellä hirvenmetsästyskauden alkaneeksi. Perille päästyämme meitä odottivat suurehkot rehupellot; hyväkuntoiset ja pääosin kuivat. Pienen alkuesittelyn jälkeen sovittiin että jälkiä poljetaan ns. kolmen sarjassa, joten saimme rauhassa jäädä odottelemaan omaa vuoroamme, muiden suorituksia seuraillen. Tosi hyviä koiria!
Rexin ensimmäinen jälki oli käytettävissä olevasta tilasta johtuen ns. z-jälki; siis pidempi suora jonka keskellä esine, kulma oikealle, lyhyempi suora jonka keskellä esine, kulma vasemmalle, pidempi suora ja loppuesine. Jäljen aloitus oli meillä melko hektinen, mikä on kyllä laskettavissa täysin ohjaajan syyksi. Olen nyt tarkoituksella pitänyt siirtymät autolta paalulle sangen lyhyinä tuon koiran kanssa. Tällä kertaa siirtymä oli pitkä, minkä ohella sen aikana uusi paikka, vieraat ihmiset ja 2 koirakohtaamista saivat mamman kultapojan hieman kiihtymään. Kysymyksessä on asia joka ei parane kuin harjoittelemalla, joten talven aikana on syytä paneutua hallintaan. Jäljellä sattui toinenkin kommellus, sillä ensimmäisen suoran esinettä ei löytynyt jälkeä ajettaessa, eikä sen jälkeenkään, ei vaikka se oli sangen näkyvä vaalea puuesine ja koordinaatit sen sijainnista suht selvillä. Täydellinen mysteeri, olisiko lintu napannut ja vienyt mennessään? Ohjaajan hämmennyksen vuoksi koira ajoi ensimmäisestä kulmasta hieman ohi, korjasi ja selvitti seuraavat tehtävät suht ok. Toinen kulma paremmin ja loppuosa jälkeä niin ikään aika ok. Tämän ensimmäisen jäljen tarkoituksena oli näyttää kouluttajalle missä koiran kanssa mennään ja luulenpa että siltä osin pärjättiin ihan hyvin. Siis saatiin ikään kuin näytettyä missä kohtaa sitä korjattavaa on :) Saatiin välitön palaute suorituksestamme sekä ideat sen suhteen miten iltapäivällä lähdetään jatkamaan.
Lauantaina tuuli oli kova ja suurin osa osallistujista kävi päivän mittaan lisäämässä vaatekerroksia sen mukaan mitä autosta löytyi. Itsellänikin oli puseron päällä softshell takki, sen päällä talvitakki ja vielä sen päällä treeniliivi (onneksi SBY:n treeniliivit ovat suurta kokoa). Mahtoi olla koominen näky, vaan enpä jaksanut välittää. Koirakin sai odotusajaksi takin päälleen autoon ja saattoi pärjätä ohjaajaansa paremmin tarkenemisen osalta.
Iltapäivälle Rexille tehtiin suora jälki, ohjeistuksella vähentää jäljellä olevaa ruokaa reilusti. Lisäsin siis tyhjiä pätkiä, jotka pisimmillään olivat 10 askelta. Tälle toiselle jäljelle sain koiran tuotua hallitummin ja tuli taas kerran täysin selväksi mikä merkitys jäljelle siirtymisellä on. Matkalla autosta paalulle voi todellakin pahimmillaan tössiä koko jäljen. Saimme jo ensimmäisen jäljen aikana todella hyviä neuvoja miten koiraa voi korjata jäljen aikana ja lopputuloksena oli kaikenkaikkiaan tasaisempi suoritus. Tälle jäljelle kouluttaja halusi meille häiriötekijät mukaan, eli koiran molemmilla puolilla aivan lähellä koiraa käveli koko ajan ihminen, samoin koiran takana tuli porukkaa. Ei Rex ollut näistä häiriöistä moksistaan. Perusteluina näille häiriöille oli koiran ylikouluttaminen, eli opetetaan sitä toimimaan kaikenlaisissa olosuhteissa niin että joskus tulevaisuudessa jos ja kun kokeisiin mennään olisi valmiuksia selviytyä mahdollisista yllätyksistä. Ja tämä myös siksi että harjoittelen pitkälti yksikseni, eikä tällaisiin häiriöihin aina ole mahdollisuutta arkitreenissä.
Ajoin kurssilta yöksi kotiin, perillä oltiin joskus 18 jälkeen ja aivan rättipoikki väsyneinä. Saunaan ja erittäin aikaisin nukkumaan... Seuraavalla kerralla täytynee harkita majoittumista lähemmäksi, sillä vaikka matka itsessään ei ole pitkä, tulee siitä kuitenkin molempiin suuntiin laskettuna useampi tunti ajoa yhdelle päivälle. Näin vanhalle melkoisen uuvuttavaa kokopäiväisen jalkojen päällä olemisen & ulkoilun ohella. Ja täyden työviikon päätteeksi jopa.
Seuraavana aamuna suunnattiin samaan paikkaan, nyt Rexin jälki tuli samantyyliselle alustalle, mutta hieman pidempään ja tuuheampaan heinään. Kouluttaja tuuppasi meitä ihan reilusti ulos mukavuusalueelta; siis jälki oli todellakin tyhjempi kuin vielä kertaakaan (metsäjälkiä lukuunottamatta) tähän mennessä. Jälki sai muhia sen aikaa kun 5 muuta koirakkoa suoritti oman tehtävänsä ja sitten vain toimeksi. Sain taas koiran suht hallitusti vietyä alueelle, pientä riehakkuutta havaittavissa paalulle mentäessä ja tähän siis tarvitaan vielä korjausta. Jälki kuitenkin meni hienosti ja Rex sai kehuja nenänkäytöstään ja noin yleisesti työskentelystään. "Tosi kiva koira tänään" oli kouluttajan kommentti suorituksesta. Häiriöt meillä oli vastaavat kuin edellisen päivän jäljellä, minkä lisäksi kouluttaja vielä parissa paikassa potki maata koiran vieressä. Ei Rex siitäkään ollut moksiskaan, vaan jatkoi työskentelyään. Tällä kertaa nähtiin sellainenkin ilmiö että jäljestys nousi koiralle esineitä tärkeämmäksi, eli se kyllä ilmaisi esineen mutta näytti selkeästi että olisi mielummin jatkanut jäljestämistä. Korjattiin ilmaisua vähän ja päätettiin sitten jättää tämän koiran osalta harjoitukset tähän. Jatkossa jatketaan samaan malliin ja otetaan treeniin mukaan myös pelkät paalulle siirtymiset. Ilmaisut ovat koiralla olleet vahvat ja niiden merkitys korostuu entisestään sitten kun ruoka jäljellä vähenee ja sitä saa vain esineiltä.
Tällä kurssilla opin taas jotain uutta siitä miten koiraan voi vaikuttaa jäljen aikana. Ensinnäkin, jos ongelmia tulee voidaan rauhassa odottaa että koira ratkaisee ne itse. Rex tekee joskus sitä että saattaa jättää yksittäisiä askeleita väliin jäljellä - heinässä missä polkemat näkyvät tämä on helppo havaita. Ei ole mikään pakko todeta asiaa tumput suorana, vaan asiaan voi puuttua ja kehua kun koira korjaa itseään. Ja ylipäätään koiraa saa ja pitää kehua aina kun se korjaa jonkinlaisen virheen. Kokonaisuutena tunne koulutuksesta on että saatiin juuri se potku perseelle minkä tarvitsen että saan vietyä koiraa taas askeleen eteenpäin. Laji on meille uusi ja syitä ja seurauksia sen kummemin erittelemättä todettakoon että koiraa on viety nyt melko varovaisesti eteenpäin. Sillä on kuitenkin kaikki edellytykset suoriutua myös hieman vaativimmista tehtävistä, joten tehdään vielä hallittu siirtyminen talveen ja jatketaan sitten keväällä koiran työstämistä kohti FH1:stä. Kouluttajan sanoja lainaten; "koiran kouluttaminen on kuin palapeliä". Tässä palapelissä ne palaset on kaikki olemassa, ne pitää vain vielä kasata yhteen. Tykkäsin kovasti tästä kouluttajasta; suorasanainen ja jämpti ihminen jonka antaman koulutuksen anti ei tosiaankaan jäänyt "ihan kivastihan se menee" asteelle. Pakko sanoa myös että tykkään valtavasti koirastani - Rex on kyllä ihan mahtava otus!
Oltiin sovittu tapaaminen Vehmersalmentien risteykseen lauantai-aamuksi, joten suht ajoissa koira autoon ja menoksi. Matkalla nähtiin monta oranssiin verhoutunutta mieshenkilöä, mistä saattoi päätellä hirvenmetsästyskauden alkaneeksi. Perille päästyämme meitä odottivat suurehkot rehupellot; hyväkuntoiset ja pääosin kuivat. Pienen alkuesittelyn jälkeen sovittiin että jälkiä poljetaan ns. kolmen sarjassa, joten saimme rauhassa jäädä odottelemaan omaa vuoroamme, muiden suorituksia seuraillen. Tosi hyviä koiria!
Rexin ensimmäinen jälki oli käytettävissä olevasta tilasta johtuen ns. z-jälki; siis pidempi suora jonka keskellä esine, kulma oikealle, lyhyempi suora jonka keskellä esine, kulma vasemmalle, pidempi suora ja loppuesine. Jäljen aloitus oli meillä melko hektinen, mikä on kyllä laskettavissa täysin ohjaajan syyksi. Olen nyt tarkoituksella pitänyt siirtymät autolta paalulle sangen lyhyinä tuon koiran kanssa. Tällä kertaa siirtymä oli pitkä, minkä ohella sen aikana uusi paikka, vieraat ihmiset ja 2 koirakohtaamista saivat mamman kultapojan hieman kiihtymään. Kysymyksessä on asia joka ei parane kuin harjoittelemalla, joten talven aikana on syytä paneutua hallintaan. Jäljellä sattui toinenkin kommellus, sillä ensimmäisen suoran esinettä ei löytynyt jälkeä ajettaessa, eikä sen jälkeenkään, ei vaikka se oli sangen näkyvä vaalea puuesine ja koordinaatit sen sijainnista suht selvillä. Täydellinen mysteeri, olisiko lintu napannut ja vienyt mennessään? Ohjaajan hämmennyksen vuoksi koira ajoi ensimmäisestä kulmasta hieman ohi, korjasi ja selvitti seuraavat tehtävät suht ok. Toinen kulma paremmin ja loppuosa jälkeä niin ikään aika ok. Tämän ensimmäisen jäljen tarkoituksena oli näyttää kouluttajalle missä koiran kanssa mennään ja luulenpa että siltä osin pärjättiin ihan hyvin. Siis saatiin ikään kuin näytettyä missä kohtaa sitä korjattavaa on :) Saatiin välitön palaute suorituksestamme sekä ideat sen suhteen miten iltapäivällä lähdetään jatkamaan.
Lauantaina tuuli oli kova ja suurin osa osallistujista kävi päivän mittaan lisäämässä vaatekerroksia sen mukaan mitä autosta löytyi. Itsellänikin oli puseron päällä softshell takki, sen päällä talvitakki ja vielä sen päällä treeniliivi (onneksi SBY:n treeniliivit ovat suurta kokoa). Mahtoi olla koominen näky, vaan enpä jaksanut välittää. Koirakin sai odotusajaksi takin päälleen autoon ja saattoi pärjätä ohjaajaansa paremmin tarkenemisen osalta.
Iltapäivälle Rexille tehtiin suora jälki, ohjeistuksella vähentää jäljellä olevaa ruokaa reilusti. Lisäsin siis tyhjiä pätkiä, jotka pisimmillään olivat 10 askelta. Tälle toiselle jäljelle sain koiran tuotua hallitummin ja tuli taas kerran täysin selväksi mikä merkitys jäljelle siirtymisellä on. Matkalla autosta paalulle voi todellakin pahimmillaan tössiä koko jäljen. Saimme jo ensimmäisen jäljen aikana todella hyviä neuvoja miten koiraa voi korjata jäljen aikana ja lopputuloksena oli kaikenkaikkiaan tasaisempi suoritus. Tälle jäljelle kouluttaja halusi meille häiriötekijät mukaan, eli koiran molemmilla puolilla aivan lähellä koiraa käveli koko ajan ihminen, samoin koiran takana tuli porukkaa. Ei Rex ollut näistä häiriöistä moksistaan. Perusteluina näille häiriöille oli koiran ylikouluttaminen, eli opetetaan sitä toimimaan kaikenlaisissa olosuhteissa niin että joskus tulevaisuudessa jos ja kun kokeisiin mennään olisi valmiuksia selviytyä mahdollisista yllätyksistä. Ja tämä myös siksi että harjoittelen pitkälti yksikseni, eikä tällaisiin häiriöihin aina ole mahdollisuutta arkitreenissä.
Ajoin kurssilta yöksi kotiin, perillä oltiin joskus 18 jälkeen ja aivan rättipoikki väsyneinä. Saunaan ja erittäin aikaisin nukkumaan... Seuraavalla kerralla täytynee harkita majoittumista lähemmäksi, sillä vaikka matka itsessään ei ole pitkä, tulee siitä kuitenkin molempiin suuntiin laskettuna useampi tunti ajoa yhdelle päivälle. Näin vanhalle melkoisen uuvuttavaa kokopäiväisen jalkojen päällä olemisen & ulkoilun ohella. Ja täyden työviikon päätteeksi jopa.
Seuraavana aamuna suunnattiin samaan paikkaan, nyt Rexin jälki tuli samantyyliselle alustalle, mutta hieman pidempään ja tuuheampaan heinään. Kouluttaja tuuppasi meitä ihan reilusti ulos mukavuusalueelta; siis jälki oli todellakin tyhjempi kuin vielä kertaakaan (metsäjälkiä lukuunottamatta) tähän mennessä. Jälki sai muhia sen aikaa kun 5 muuta koirakkoa suoritti oman tehtävänsä ja sitten vain toimeksi. Sain taas koiran suht hallitusti vietyä alueelle, pientä riehakkuutta havaittavissa paalulle mentäessä ja tähän siis tarvitaan vielä korjausta. Jälki kuitenkin meni hienosti ja Rex sai kehuja nenänkäytöstään ja noin yleisesti työskentelystään. "Tosi kiva koira tänään" oli kouluttajan kommentti suorituksesta. Häiriöt meillä oli vastaavat kuin edellisen päivän jäljellä, minkä lisäksi kouluttaja vielä parissa paikassa potki maata koiran vieressä. Ei Rex siitäkään ollut moksiskaan, vaan jatkoi työskentelyään. Tällä kertaa nähtiin sellainenkin ilmiö että jäljestys nousi koiralle esineitä tärkeämmäksi, eli se kyllä ilmaisi esineen mutta näytti selkeästi että olisi mielummin jatkanut jäljestämistä. Korjattiin ilmaisua vähän ja päätettiin sitten jättää tämän koiran osalta harjoitukset tähän. Jatkossa jatketaan samaan malliin ja otetaan treeniin mukaan myös pelkät paalulle siirtymiset. Ilmaisut ovat koiralla olleet vahvat ja niiden merkitys korostuu entisestään sitten kun ruoka jäljellä vähenee ja sitä saa vain esineiltä.
Tällä kurssilla opin taas jotain uutta siitä miten koiraan voi vaikuttaa jäljen aikana. Ensinnäkin, jos ongelmia tulee voidaan rauhassa odottaa että koira ratkaisee ne itse. Rex tekee joskus sitä että saattaa jättää yksittäisiä askeleita väliin jäljellä - heinässä missä polkemat näkyvät tämä on helppo havaita. Ei ole mikään pakko todeta asiaa tumput suorana, vaan asiaan voi puuttua ja kehua kun koira korjaa itseään. Ja ylipäätään koiraa saa ja pitää kehua aina kun se korjaa jonkinlaisen virheen. Kokonaisuutena tunne koulutuksesta on että saatiin juuri se potku perseelle minkä tarvitsen että saan vietyä koiraa taas askeleen eteenpäin. Laji on meille uusi ja syitä ja seurauksia sen kummemin erittelemättä todettakoon että koiraa on viety nyt melko varovaisesti eteenpäin. Sillä on kuitenkin kaikki edellytykset suoriutua myös hieman vaativimmista tehtävistä, joten tehdään vielä hallittu siirtyminen talveen ja jatketaan sitten keväällä koiran työstämistä kohti FH1:stä. Kouluttajan sanoja lainaten; "koiran kouluttaminen on kuin palapeliä". Tässä palapelissä ne palaset on kaikki olemassa, ne pitää vain vielä kasata yhteen. Tykkäsin kovasti tästä kouluttajasta; suorasanainen ja jämpti ihminen jonka antaman koulutuksen anti ei tosiaankaan jäänyt "ihan kivastihan se menee" asteelle. Pakko sanoa myös että tykkään valtavasti koirastani - Rex on kyllä ihan mahtava otus!
 |
| Peltojälkiporukka sunnuntaina, pikku Nero maskottina |
19.9.2016
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa
Meitä koiranomistajia on joka lähtöön ja tapoja pitää koiraa on monenlaisia. Luin hiljattain erästä blogia jossa nuori äiti kertoi perheensä kuulumisia pohtien samalla saako äitiä vituttaa ja voiko sitä edes kysyä ääneen. Kirjoitus oli aivan loistava, nauroin maha kippurassa. Samalla takaraivossa heräsi muutama vastaava ajatus koskien koiraharrastusta. Saako omat koirat ärsyttää, tai muut koiraharrastajat? Asiaa kun aloin oikein miettimään, niin keksin nopeastikin monta asiaa jotka, jos nyt eivät suorastaan potuta, niin ainakin pistävät miettimään.
Jos nyt aloitetaan sangen neutraalista asiasta, eli koiran ruokinnasta, niin koiramaailmassa saa kyllä huomata että näinkin simppelistä aiheesta saadaan toisinaan melkoisen meheviä keskusteluja aikaan. Koiran ruokinnassa haluan henkilökohtaisesti satsata laatuun ja uskon että säästäminen koiran ruoassa johtaa suurempiin kuluihin eläinlääkäriasemalla. Jos iso säkki kuivamuonaa maksaa 20 euroa, olematta edes supertarjouksessa, niin en usko että siihen käytetyt raaka-aineet voisivat olla kovin laadukkaita. En nyt ole niin naiivi että uskoisin sitäkään että pelkkä kallis hinta on tae laadusta, mutta koirien ruoassa en suostu tinkimään.
Nykyään näkee melko paljon esimerkiksi ihoaan oireilevia koiria. Allergisiakin koiria valitettavasti on, mutta väitänpä silti että osalla koirista oireet johtuvat vähemmän laadukkaan ravinnon vaikutuksista suolistoon ja sitä kautta koko koiraan. Joillakin ihmisillä on sellainen käsitys että ollakseen terve koiran pitäisi pärjätä millä tahansa saatavissa olevalla koiran (market)ruoalla ja jos näin ei ole niin koirahan on sairas - huonon jalostuksen uhri suorastaan. Että lääkitystä kehiin sitten vain. Kysyn vain miten hyvin itse pärjäisi esim. syömällä vain Mäkkärin eväitä?
Lemmikkien eläinlääkäripalstat. Koirien myyntiin tarkoitetun Apula-palstan helmien ohella näistä saa usein päivän parhaat kicksit, ihan vain pistäytymällä sivuilla. Hyvin usein keskustelu noudattaa samaa kaavaa; eläin on kuolemaisillaan tai ainakin kauhean kipeä, on ollut jo monta päivää eikä vain ymmärrä parantua. Että olisikohan jollakulla antaa varmaa vinkkiä mikä sitä voisi vaivata ja mitähän lääkkeitä voisi itse kokeilla. Voi pyhä jumalan äiti sentään! Jos itsellä olisi vastaavat oireet niin lähtisiköhän tuota lääkäriin? Ottaen huomioon että esim. koiralle on lajityypillistä peittää oireensa viimeiseen asti ja siinä vaiheessa kun se ilmaisee olevansa kipeä, se on usein jo todella kipeä. Tähän kun erehdyt neuvomaan että vie nyt herranjestas sentään se elukka lääkäriin, niin vastaukseksi tulee usein närkästynyt näpäytys tyyliin osaan kyllä hoitaa lemmikkini ja sitäpaitsi se voi jo paljon paremmin. Että sellainen ihmeparantuminen. Kysyä nyt piti kuitenkin!
SKL sivuja selaillessani huomaan monella uroksella mainnan kivekset poistettu. Uroskoirien omistajana olen tietysti vielä aika noviisi, mutta tämä on asia mitä huomaan toistuvasti ihmetteleväni. Kivekset voidaan toki joutua poistamaan terveyssyistä (kivesvika, kasvaimet jne.) ja toki luonnepuolen ongelmatkin voivat johtaa tällaiseen ratkaisuun - toisinaan se voi olla hyväkin päätös. Mutta jos Sinulla on nuori, terve ja ongelmaton uros jolta poistetaan pallit mukavuusyistä, niin sitä en voi kuin ihmetellä. Miksi halutaan kaikin puolin priima uroskoira jos kivekset kuitenkin sitten halutaan pois, heti kun uros käyttäytyy uroksen lailla? Vähän sama juttu kun ihmiseltä katkaistaisiin keskisormi heti kun kerran lipsahtaa viisastelemaan. Tiettävästi on yleisesti tiedossa oleva asia että urospuolisilla elävillä on kivekset ja luonto on ihan tarkoittanut sen niin. Kasvattajallakin saattoi olla ihan muita toiveita sen koiran kohdalle kuin elämä eunukkina.
Lapset. Pidän lapsista vaikkei meillä omia olekaan ja uskon että vanhemmilla on tässä kohtaa avainasema vaikuttaa siihen miten lapset tulevaisuudessa eläimiin suhtautuvat. Luulen että eläinrakkaus on tietyllä tapaa perinnöllistä ja aivan erityisesti uskon että rakkaus ja kunnioitus luontoa & eläimiä kohtaan on hyvä asia. Koiraihmiset eivät potki mummoja kadulla. Silti, ajatus täysin vieraasta pikku piltistä juoksemassa vastaan lenkkipolulla kädet ojennettuina valmiina tarraamaan koiraani on ehdoton nou nou. Jos haluaa lähemmin tutustua eläimiin, voi mennä vaikkapa eläintarhaan. Tosin sielläkin kannattaa suoda pari ajatusta sille onko järkevää mennä koskemaan eläimiä ilman lupaa...
Irtokoirat ja piittaamattomat omistajat. Asumme alueella jossa jostain syystä törmää jatkuvasti irti oleviin koiriin, joiden tottelevaisuus on hieman niin ja näin. Joka ikinen kerta näen punaista. Ei tulisi mieleenkään päästää omia koiria irti keskellä taajamaa ja samanlaista otetta toivoisin muiltakin koira-ihmisiltä. Koirat tulisi pitää niin ettei niistä ole haittaa muille ja mielestäni me kaikki koiranomistajat voisimme pitää kunnia-asianamme kantaa vastuuta tässä kohtaa. Minua ei niinkään haittaa jos joku hihnassa oleva pikkukoira jää rotutyypilleen uskollisena keskelle menoreittiä rätkyttämään - sekin kyllä ärsyttää, mutta jokainen pitäköön huolta omistaan ja ohihan aina pääsee. Mutta se haittaa jos kuljen 40 kg painavan urokseni kanssa ja eteen tulee irtokoira karvat pystyssä ja hampaat irvessä. En kaipaa sen sortin jännitystä elämääni, kun se olisi 95% estettävissä laittamalla se pullistelija hihnaan. Vahinkoja toki voi sattua, mutta useampi kerta samalle tyypille on harvoin vahinko. Pikemminkin niin että jos se koira sattuisi tottelemaan niin siinä voitaisiin jo puhua vahingosta...
Koirapiirit, harrastuspiirit ja aivan erityisesti rotupiirit... ei, lienee parasta olla lähtemättä tälle linjalle. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa ja lienee loppujen lopuksi viisautta jos kykenee keskittymään niihin parempiin. Sama juttu omien koirien kanssa, toisinaan ne ärsyttävät, mutta enimmäkseen ne ovat elämän suola ja aivan erityisen rakkaita. Joskus vaan hetkellisesti verenpaine nousee, mutta ehkä se on osa sitä kuuluisaa elämää? Ja onneksi koiran silittäminen auttaa siihen - tämä kai on ihan tieteellisesti todettu ;)
Jos nyt aloitetaan sangen neutraalista asiasta, eli koiran ruokinnasta, niin koiramaailmassa saa kyllä huomata että näinkin simppelistä aiheesta saadaan toisinaan melkoisen meheviä keskusteluja aikaan. Koiran ruokinnassa haluan henkilökohtaisesti satsata laatuun ja uskon että säästäminen koiran ruoassa johtaa suurempiin kuluihin eläinlääkäriasemalla. Jos iso säkki kuivamuonaa maksaa 20 euroa, olematta edes supertarjouksessa, niin en usko että siihen käytetyt raaka-aineet voisivat olla kovin laadukkaita. En nyt ole niin naiivi että uskoisin sitäkään että pelkkä kallis hinta on tae laadusta, mutta koirien ruoassa en suostu tinkimään.
Nykyään näkee melko paljon esimerkiksi ihoaan oireilevia koiria. Allergisiakin koiria valitettavasti on, mutta väitänpä silti että osalla koirista oireet johtuvat vähemmän laadukkaan ravinnon vaikutuksista suolistoon ja sitä kautta koko koiraan. Joillakin ihmisillä on sellainen käsitys että ollakseen terve koiran pitäisi pärjätä millä tahansa saatavissa olevalla koiran (market)ruoalla ja jos näin ei ole niin koirahan on sairas - huonon jalostuksen uhri suorastaan. Että lääkitystä kehiin sitten vain. Kysyn vain miten hyvin itse pärjäisi esim. syömällä vain Mäkkärin eväitä?
Lemmikkien eläinlääkäripalstat. Koirien myyntiin tarkoitetun Apula-palstan helmien ohella näistä saa usein päivän parhaat kicksit, ihan vain pistäytymällä sivuilla. Hyvin usein keskustelu noudattaa samaa kaavaa; eläin on kuolemaisillaan tai ainakin kauhean kipeä, on ollut jo monta päivää eikä vain ymmärrä parantua. Että olisikohan jollakulla antaa varmaa vinkkiä mikä sitä voisi vaivata ja mitähän lääkkeitä voisi itse kokeilla. Voi pyhä jumalan äiti sentään! Jos itsellä olisi vastaavat oireet niin lähtisiköhän tuota lääkäriin? Ottaen huomioon että esim. koiralle on lajityypillistä peittää oireensa viimeiseen asti ja siinä vaiheessa kun se ilmaisee olevansa kipeä, se on usein jo todella kipeä. Tähän kun erehdyt neuvomaan että vie nyt herranjestas sentään se elukka lääkäriin, niin vastaukseksi tulee usein närkästynyt näpäytys tyyliin osaan kyllä hoitaa lemmikkini ja sitäpaitsi se voi jo paljon paremmin. Että sellainen ihmeparantuminen. Kysyä nyt piti kuitenkin!
SKL sivuja selaillessani huomaan monella uroksella mainnan kivekset poistettu. Uroskoirien omistajana olen tietysti vielä aika noviisi, mutta tämä on asia mitä huomaan toistuvasti ihmetteleväni. Kivekset voidaan toki joutua poistamaan terveyssyistä (kivesvika, kasvaimet jne.) ja toki luonnepuolen ongelmatkin voivat johtaa tällaiseen ratkaisuun - toisinaan se voi olla hyväkin päätös. Mutta jos Sinulla on nuori, terve ja ongelmaton uros jolta poistetaan pallit mukavuusyistä, niin sitä en voi kuin ihmetellä. Miksi halutaan kaikin puolin priima uroskoira jos kivekset kuitenkin sitten halutaan pois, heti kun uros käyttäytyy uroksen lailla? Vähän sama juttu kun ihmiseltä katkaistaisiin keskisormi heti kun kerran lipsahtaa viisastelemaan. Tiettävästi on yleisesti tiedossa oleva asia että urospuolisilla elävillä on kivekset ja luonto on ihan tarkoittanut sen niin. Kasvattajallakin saattoi olla ihan muita toiveita sen koiran kohdalle kuin elämä eunukkina.
Lapset. Pidän lapsista vaikkei meillä omia olekaan ja uskon että vanhemmilla on tässä kohtaa avainasema vaikuttaa siihen miten lapset tulevaisuudessa eläimiin suhtautuvat. Luulen että eläinrakkaus on tietyllä tapaa perinnöllistä ja aivan erityisesti uskon että rakkaus ja kunnioitus luontoa & eläimiä kohtaan on hyvä asia. Koiraihmiset eivät potki mummoja kadulla. Silti, ajatus täysin vieraasta pikku piltistä juoksemassa vastaan lenkkipolulla kädet ojennettuina valmiina tarraamaan koiraani on ehdoton nou nou. Jos haluaa lähemmin tutustua eläimiin, voi mennä vaikkapa eläintarhaan. Tosin sielläkin kannattaa suoda pari ajatusta sille onko järkevää mennä koskemaan eläimiä ilman lupaa...
Irtokoirat ja piittaamattomat omistajat. Asumme alueella jossa jostain syystä törmää jatkuvasti irti oleviin koiriin, joiden tottelevaisuus on hieman niin ja näin. Joka ikinen kerta näen punaista. Ei tulisi mieleenkään päästää omia koiria irti keskellä taajamaa ja samanlaista otetta toivoisin muiltakin koira-ihmisiltä. Koirat tulisi pitää niin ettei niistä ole haittaa muille ja mielestäni me kaikki koiranomistajat voisimme pitää kunnia-asianamme kantaa vastuuta tässä kohtaa. Minua ei niinkään haittaa jos joku hihnassa oleva pikkukoira jää rotutyypilleen uskollisena keskelle menoreittiä rätkyttämään - sekin kyllä ärsyttää, mutta jokainen pitäköön huolta omistaan ja ohihan aina pääsee. Mutta se haittaa jos kuljen 40 kg painavan urokseni kanssa ja eteen tulee irtokoira karvat pystyssä ja hampaat irvessä. En kaipaa sen sortin jännitystä elämääni, kun se olisi 95% estettävissä laittamalla se pullistelija hihnaan. Vahinkoja toki voi sattua, mutta useampi kerta samalle tyypille on harvoin vahinko. Pikemminkin niin että jos se koira sattuisi tottelemaan niin siinä voitaisiin jo puhua vahingosta...
Koirapiirit, harrastuspiirit ja aivan erityisesti rotupiirit... ei, lienee parasta olla lähtemättä tälle linjalle. Kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa ja lienee loppujen lopuksi viisautta jos kykenee keskittymään niihin parempiin. Sama juttu omien koirien kanssa, toisinaan ne ärsyttävät, mutta enimmäkseen ne ovat elämän suola ja aivan erityisen rakkaita. Joskus vaan hetkellisesti verenpaine nousee, mutta ehkä se on osa sitä kuuluisaa elämää? Ja onneksi koiran silittäminen auttaa siihen - tämä kai on ihan tieteellisesti todettu ;)
25.8.2016
Lopultakin kuulumisia
Kyllähän se on niin että kun ihmisellä on 3 koiraa ja vielä ratsastus harrastuksena kaupan päälle, niin aika blogiin kirjoittamiseksi on melko kortilla. Monta kertaa olen miettinyt blogin jatkamisen mielekkyyttä, mutta toimiihan tämä mukavana muistona ainakin itselle. Joten... yritämme raapustaa hieman kuulumisia edes joskus.
Aloitetaan Rexistä. Sen kanssa palattiin näyttelykehiin SBY:n Klubsieger näyttelyn merkeissä viime lauantaina. Tänä vuonna näyttelyissä ei ole juuri käyty, ensinnäkään koska koira ei Suomen näyttelyistä tarvitse enää mitään ja siksi toisekseen aina tuntuu tulevan joku este. Esimerkkinä mainittakoon kesäkuinen SBY erikoisnäyttely, jonne kyllä oltiin menossa mutta koiraa pisti 2 päivää ennen lähtöä useampi ampiainen. Maa-ampiaiset tuntuvat tänä kesänä olevan todellinen riesa... Se siitä lähdöstä sitten sillä kertaa. Pettymys oli aikamoinen, mutta tuleehan näitä tapahtumia.
No, tällä kertaa päästiin kehään asti ja mikäs oli päästessä kun näyttely sattui kerrankin olemaan suht lähellä; Leppävirralla noin 1.5 tunnin ajomatkan päässä. Lähtiessä saa vaikutti ihan kauhealta, vettä tuli niin että autolla ajaminenkin tuntui ahdistavalta - kunnes päästiin Karvioon ja alkoi kirkastumaan. Ihmeiden ihme, perille päästessämme aurinko paistoi eikä koko päivänä sääennusteista huolimatta satanut yhtään. Näyttely itsessään oli mahtavasti järjestetty ja upealla paikalla - ainoana miinuksena runsas ampiaisten (melko ärhäköiden sellaisten) määrä mutta niillehän ei tähän aikaan vuodesta voi mitään. Useampikin osallistuja sai kivuliaita ampiaisenpistoja osakseen :(
Rexin osallistuminen sujui mukavasti, se sijoittui luokassaan toiseksi erinomaisella arvostelulla ja sai ainoana keltaisena uroksena SA:n voittamatta luokkaansa. Koska sieger-näyttelyissä pelin henki on luokkavoitto - titteliähän siellä haetaan, loppui jännitys meidän kohdalla tähän paikkaan. Rex kävi vielä PU-kehässä kokeilemassa onneaan sijoituksen suhteen, mutta joutui lopulta taipumaan luokkavoittajille ja jäi siis sijalle 5. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä saksalaistuomarilta tämä oli mielestäni oikein hyvä saavutus. Kyseisen maan edustaja yleisesti hakee ehkä hieman matalampaa, perinteisempää tyyppiä? Lisäksi poika osallistui kanssani kasvattajaluokkaan ja toi yhtenä nelikosta kasvattajalleen BIS-kasvattajan tittelin. Kannatti lähteä, aivan mahtava päivä parhaassa seurassa ja mikä parasta, ensi kesänä näitä mukavia tapahtumia olisi luvassa kahden koiran kanssa.
Niin, Nero voi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia. Hänellä on italialainen temperamentti, eli sangen luonteikkaan oloinen tenava. Syttyy huolella, omaa kivasti saalisviettiä, puree hanakasti ja kun jostain saa otteen niin ei välttämättä ole ihan hetkeen irrottamassa. On myöskin erittäin ahne ruoalle, eli lähtökohdat kouluttamiselle ovat nähdäkseni mitä mainioimmat. Reipas (todellakin) ja rohkea pentu jossa pohjimmiltaan on myös taipuisuutta, eli kunnioittaa vanhempia koiria ja joskus meitä ihmisiäkin :D
Rexin kanssa pentu tulee toimeen loistavasti ja olenkin melko vaikuttunut siitä miten hyvin lähes 40 kiloinen urokseni jaksaa hillitä itseään pennun kanssa, samalla kun leikkii sen kanssa väsymättä niin kauan kuin pentu kerrallaan haluaa tai sen annetaan tehdä. Rex ei missään olosuhteissa satuta pentua, ei vaikka leikit toisinaan hieman raisuilta näyttävätkin ja pentu mm. roikkuu Rexin kaulanahkoissa hampaillaan. Toivon kovasti että nämä kaksi tulisivat toimeen keskenään vielä aikuisiälläkin. Kahden molossiuroksen kanssa sitä ei voi varmaksi tietää, joten eletään ja katsotaan.
Suzy voi hyvin ja viettää leppoisia eläkepäiviä lenkkeillen ja välillä makoisia päiväunia ottaen. Toisinaan Suzy pääsee mukaan treeneihin ja aina silloin sen moottori käynnistyy ripeästi vanhasta muistista - se on joka kerta yhtä innoissaan. Ensi viikolla olen menossa sen kanssa eläinlääkäriin, ihan vain teettämään yleistarkastuksen voinnista. Veikkaan että sanomista saattaa tulla hieman painosta, Suzy on nimittäin expertti varastamaan pennun ruoan ylijäämät aina kun saa tilaisuuden. Ja siinä kaikki ylimääräinen näkyy heti - vähän niinkuin koiran omistajassakin :) Varttuneemmat naiset.... Mutta taistelu painon kanssa jatkukoon ja toivotaan Suzylle monia hyviä ja rauhallisia vuosia.
Syksy etenee ja meidän hallihanke etenee pikku hiljaa. Ihan syyskuulla ei päästäne vielä aloittamaan, hallin pohjamateriaalin hankkimisen haasteellisuuden vuoksi. Käytettynä ei saa ja uutena joutuu tilaamaan ulkomailta, kiitos tämän ihanan kalliin kotimaamme. Koirien kanssa aletaan aktivoitumaan kesätauolta ja pikku Nerokin pääsee vähän kerrassaan osallistumaan harjoituksiin. Tällä hetkellä ajatuksia herättää autoni riittäminen tarpeisiini, kolmen koiran kanssa kun se käy auttamatta hieman ahtaaksi. Saattaa olla että kahdelle aikuiselle uroksellekin himppasen ahdas. Vaikkakin Nero näyttäisi - luojan kiitos - jäävän hieman "isoveikkaansa" pienemmäksi.
Mukavaa alkavaa syksyä kaikille, nykäiskäähän hihasta kun tavataan!
Aloitetaan Rexistä. Sen kanssa palattiin näyttelykehiin SBY:n Klubsieger näyttelyn merkeissä viime lauantaina. Tänä vuonna näyttelyissä ei ole juuri käyty, ensinnäkään koska koira ei Suomen näyttelyistä tarvitse enää mitään ja siksi toisekseen aina tuntuu tulevan joku este. Esimerkkinä mainittakoon kesäkuinen SBY erikoisnäyttely, jonne kyllä oltiin menossa mutta koiraa pisti 2 päivää ennen lähtöä useampi ampiainen. Maa-ampiaiset tuntuvat tänä kesänä olevan todellinen riesa... Se siitä lähdöstä sitten sillä kertaa. Pettymys oli aikamoinen, mutta tuleehan näitä tapahtumia.
No, tällä kertaa päästiin kehään asti ja mikäs oli päästessä kun näyttely sattui kerrankin olemaan suht lähellä; Leppävirralla noin 1.5 tunnin ajomatkan päässä. Lähtiessä saa vaikutti ihan kauhealta, vettä tuli niin että autolla ajaminenkin tuntui ahdistavalta - kunnes päästiin Karvioon ja alkoi kirkastumaan. Ihmeiden ihme, perille päästessämme aurinko paistoi eikä koko päivänä sääennusteista huolimatta satanut yhtään. Näyttely itsessään oli mahtavasti järjestetty ja upealla paikalla - ainoana miinuksena runsas ampiaisten (melko ärhäköiden sellaisten) määrä mutta niillehän ei tähän aikaan vuodesta voi mitään. Useampikin osallistuja sai kivuliaita ampiaisenpistoja osakseen :(
 |
| Rex tuomari Angelika Hartmannin arvioitavana, kuva Outi Hänninen |
 |
| PU-kehässä |
Rexin osallistuminen sujui mukavasti, se sijoittui luokassaan toiseksi erinomaisella arvostelulla ja sai ainoana keltaisena uroksena SA:n voittamatta luokkaansa. Koska sieger-näyttelyissä pelin henki on luokkavoitto - titteliähän siellä haetaan, loppui jännitys meidän kohdalla tähän paikkaan. Rex kävi vielä PU-kehässä kokeilemassa onneaan sijoituksen suhteen, mutta joutui lopulta taipumaan luokkavoittajille ja jäi siis sijalle 5. Olen kuitenkin tyytyväinen, sillä saksalaistuomarilta tämä oli mielestäni oikein hyvä saavutus. Kyseisen maan edustaja yleisesti hakee ehkä hieman matalampaa, perinteisempää tyyppiä? Lisäksi poika osallistui kanssani kasvattajaluokkaan ja toi yhtenä nelikosta kasvattajalleen BIS-kasvattajan tittelin. Kannatti lähteä, aivan mahtava päivä parhaassa seurassa ja mikä parasta, ensi kesänä näitä mukavia tapahtumia olisi luvassa kahden koiran kanssa.
 |
| BIS kasvattajaryhmä, Rex toinen vasemmalta, kuva Timo Kokko |
Niin, Nero voi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia. Hänellä on italialainen temperamentti, eli sangen luonteikkaan oloinen tenava. Syttyy huolella, omaa kivasti saalisviettiä, puree hanakasti ja kun jostain saa otteen niin ei välttämättä ole ihan hetkeen irrottamassa. On myöskin erittäin ahne ruoalle, eli lähtökohdat kouluttamiselle ovat nähdäkseni mitä mainioimmat. Reipas (todellakin) ja rohkea pentu jossa pohjimmiltaan on myös taipuisuutta, eli kunnioittaa vanhempia koiria ja joskus meitä ihmisiäkin :D
 |
| Pikkumies... |
 |
| ... jolla on omiakin mielipiteitä :) |
 |
| Pojat painilla |
 |
| Näitä on vaikea kuvata... |
 |
| ... koska liikkuvat koko ajan |
Suzy voi hyvin ja viettää leppoisia eläkepäiviä lenkkeillen ja välillä makoisia päiväunia ottaen. Toisinaan Suzy pääsee mukaan treeneihin ja aina silloin sen moottori käynnistyy ripeästi vanhasta muistista - se on joka kerta yhtä innoissaan. Ensi viikolla olen menossa sen kanssa eläinlääkäriin, ihan vain teettämään yleistarkastuksen voinnista. Veikkaan että sanomista saattaa tulla hieman painosta, Suzy on nimittäin expertti varastamaan pennun ruoan ylijäämät aina kun saa tilaisuuden. Ja siinä kaikki ylimääräinen näkyy heti - vähän niinkuin koiran omistajassakin :) Varttuneemmat naiset.... Mutta taistelu painon kanssa jatkukoon ja toivotaan Suzylle monia hyviä ja rauhallisia vuosia.
 |
| Äipän murunen <3 |
Syksy etenee ja meidän hallihanke etenee pikku hiljaa. Ihan syyskuulla ei päästäne vielä aloittamaan, hallin pohjamateriaalin hankkimisen haasteellisuuden vuoksi. Käytettynä ei saa ja uutena joutuu tilaamaan ulkomailta, kiitos tämän ihanan kalliin kotimaamme. Koirien kanssa aletaan aktivoitumaan kesätauolta ja pikku Nerokin pääsee vähän kerrassaan osallistumaan harjoituksiin. Tällä hetkellä ajatuksia herättää autoni riittäminen tarpeisiini, kolmen koiran kanssa kun se käy auttamatta hieman ahtaaksi. Saattaa olla että kahdelle aikuiselle uroksellekin himppasen ahdas. Vaikkakin Nero näyttäisi - luojan kiitos - jäävän hieman "isoveikkaansa" pienemmäksi.
 |
| Toistaiseksi vielä mahdutaan... |
 |
| ... pieniä järjestelyitä tekemällä |
2.8.2016
20.7.2016
Nero ja muutoksen tuulet
Blogi on viettänyt hiljaiseloa tänä kesänä mutta samaa ei voi kyllä sanoa omasta elämästä. Kaikenlaista uutta on ollut ilmassa jo jonkin aikaa ja elämässä tapahtuu muutoksia - suurin osa hyviä sellaisia.
Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo huomanneet blogini uuden välilehden "Nero". Kun mieheni otti alkuvuodesta puheeksi toivomansa elämänmuutoksen (johon palaan myöhemmin), olin ensin ajatusta vastaan. Vaikka elämä ei todellakaan kohtele aina silkkihansikkain ja ole pelkkää ruusuilla tanssimista, olen kuitenkin pääsääntöisesti ollut omaan elämääni sangen tyytyväinen. Meitä on kuitenkin tässä 2 aikuista ihmistä omine haaveineen ja toiveineen ja pikku hiljaa aloin suhtautumaan mieheni ideaan hieman positiivisemmin. Kuinka ollakaan myös omia ideita virisi, pitäen sisällään ajatuksen pennun ottamisesta kasvamaan.
Ei, minulla ei tosiaankaan ollut varsinaisesti aikeita hankkia lisää koiria juuri nyt. Rex on parhaassa harrastusiässä ja Suzy puolestaan on jo 8-vuotias; herkkä muutoksille ja melko valikoiva suhteessaan muihin koiriin. Kuitenkin, let's face it, Suzyn kunto on sellainen että vaikka se voikin vielä elää ihan hyvää koiranelämää, siitä ei oikein ole juoksu- ja painikaveriksi nuoremmalleen. Jokainen joka tietää millaista meno on 40-kiloisen urosbokserin päästessä vauhtiin, ymmärtää tämän - kuten myös sen miten hyvää nuorelle koiralle tekisi päästä säännöllisesti juoksemaan ja telmimään samanveroisen kumppanin kanssa. Lisäksi koirat ovat elämäntapani - suola elämälle joka ilman niitä saattaisi olla melko tasapaksua. Mitä ihmettä minä tekisin ilman koiraharratusta??? Ikäerotkin olisivat sopivat ja jos olosuhteet muuten tulevat ajatusta... Siitähän se ajatus sitten lähti.
Ilmoitin sitten Kasvattajallemme että jos sellainen sopiva pentu sattuisi ilmaantumaan, sellainen jonka haluaisit itsekin pitää, niin meitä voisi ajatella. Ja niinhän siinä sitten kävi että eräänä kesäisenä päivänä viestiboksiini ilmestyi kuva meidän Nerosta.
Nero, aivan mielettömän ihana, lupaava ja hurmaava koiralapsi. Näin pennun ensimmäisen kerran sen ollessa reilu 3-viikkoinen ja hän esitteli ylpeänä kulmauksiaan ja livenä erittäin kaunista päätään. Asiaa vähemmän harrastavalle todettakoon että tuon ikäiset ovat yleensä tyyppiä marsu, joissa ei kulmausten ohella ole oikein päätä eikä häntääkään. Tällä on vähintäänkin kaikki mitä tarvitaan, minkä ohella sen luonne vaikuttaa oikein sopivalta laumaamme. Rohkea ja reipas poika jossa riittää potkua, mutta toisaalta rauhoittuu syliin ja on muutenkin sangen mukautuvainen tapaus. Odotan innolla pennun kasvamista!
Tätä kirjoittaessani Nero on meillä neljättä päiväänsä, tai kolmatta jos vain kokonaiset lasketaan. Alamme pikku hiljaa päästä kiinni jonkinlaiseen rytmiin. Isot koirat ovat molemmat aivan hullaantuneita pentuun, mikä varsinkin Suzyn kohdalla on kyllä yllätys - olin melko varma että pennun saavuttua se murjottaa vähintään viikon. Mutta ei, kumpikin on aivan ihastuksissaan, mikä on kyllä hieno asia. Toistaiseksi yhdessäoloa on vain valvotusti, pennun kokoero aikuiseen koiraan verraten on todella suuri eli mitään vahinkoja ei haluta sattuvaksi ja siksi toisekseen haluan käyttää tämän hyvän leimautumisajan hyväkseni.
Palaan Neron & muiden koirien kuulumisiin tuonnempana, mutta tähän loppuun vielä siitä tulevasta elämänmuutoksesta. Puhukoon kuvat puolestaan:
Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo huomanneet blogini uuden välilehden "Nero". Kun mieheni otti alkuvuodesta puheeksi toivomansa elämänmuutoksen (johon palaan myöhemmin), olin ensin ajatusta vastaan. Vaikka elämä ei todellakaan kohtele aina silkkihansikkain ja ole pelkkää ruusuilla tanssimista, olen kuitenkin pääsääntöisesti ollut omaan elämääni sangen tyytyväinen. Meitä on kuitenkin tässä 2 aikuista ihmistä omine haaveineen ja toiveineen ja pikku hiljaa aloin suhtautumaan mieheni ideaan hieman positiivisemmin. Kuinka ollakaan myös omia ideita virisi, pitäen sisällään ajatuksen pennun ottamisesta kasvamaan.
Ei, minulla ei tosiaankaan ollut varsinaisesti aikeita hankkia lisää koiria juuri nyt. Rex on parhaassa harrastusiässä ja Suzy puolestaan on jo 8-vuotias; herkkä muutoksille ja melko valikoiva suhteessaan muihin koiriin. Kuitenkin, let's face it, Suzyn kunto on sellainen että vaikka se voikin vielä elää ihan hyvää koiranelämää, siitä ei oikein ole juoksu- ja painikaveriksi nuoremmalleen. Jokainen joka tietää millaista meno on 40-kiloisen urosbokserin päästessä vauhtiin, ymmärtää tämän - kuten myös sen miten hyvää nuorelle koiralle tekisi päästä säännöllisesti juoksemaan ja telmimään samanveroisen kumppanin kanssa. Lisäksi koirat ovat elämäntapani - suola elämälle joka ilman niitä saattaisi olla melko tasapaksua. Mitä ihmettä minä tekisin ilman koiraharratusta??? Ikäerotkin olisivat sopivat ja jos olosuhteet muuten tulevat ajatusta... Siitähän se ajatus sitten lähti.
Ilmoitin sitten Kasvattajallemme että jos sellainen sopiva pentu sattuisi ilmaantumaan, sellainen jonka haluaisit itsekin pitää, niin meitä voisi ajatella. Ja niinhän siinä sitten kävi että eräänä kesäisenä päivänä viestiboksiini ilmestyi kuva meidän Nerosta.
 |
| Piti olla keltainen, juu... Värillä vaan ei väliä jos on muuten hyvä :) |
Nero, aivan mielettömän ihana, lupaava ja hurmaava koiralapsi. Näin pennun ensimmäisen kerran sen ollessa reilu 3-viikkoinen ja hän esitteli ylpeänä kulmauksiaan ja livenä erittäin kaunista päätään. Asiaa vähemmän harrastavalle todettakoon että tuon ikäiset ovat yleensä tyyppiä marsu, joissa ei kulmausten ohella ole oikein päätä eikä häntääkään. Tällä on vähintäänkin kaikki mitä tarvitaan, minkä ohella sen luonne vaikuttaa oikein sopivalta laumaamme. Rohkea ja reipas poika jossa riittää potkua, mutta toisaalta rauhoittuu syliin ja on muutenkin sangen mukautuvainen tapaus. Odotan innolla pennun kasvamista!
Tätä kirjoittaessani Nero on meillä neljättä päiväänsä, tai kolmatta jos vain kokonaiset lasketaan. Alamme pikku hiljaa päästä kiinni jonkinlaiseen rytmiin. Isot koirat ovat molemmat aivan hullaantuneita pentuun, mikä varsinkin Suzyn kohdalla on kyllä yllätys - olin melko varma että pennun saavuttua se murjottaa vähintään viikon. Mutta ei, kumpikin on aivan ihastuksissaan, mikä on kyllä hieno asia. Toistaiseksi yhdessäoloa on vain valvotusti, pennun kokoero aikuiseen koiraan verraten on todella suuri eli mitään vahinkoja ei haluta sattuvaksi ja siksi toisekseen haluan käyttää tämän hyvän leimautumisajan hyväkseni.
 |
| Tähän ei voi olla rakastumatta! |
 |
| Välillä (pääsee) joutuu tarhaan... nuorimies osaa olla vauhdikas käänteissään |
Palaan Neron & muiden koirien kuulumisiin tuonnempana, mutta tähän loppuun vielä siitä tulevasta elämänmuutoksesta. Puhukoon kuvat puolestaan:
22.5.2016
Laatuaikaa pellolla
Tänään starttasimme auton heti aamusta kohti Iiksenjoen suuntaa; osallistuimme Rexin kanssa yksipäiväiseen peltojälkisemmaan jonne kouluttajaksi saapui Annakaisa Loiri. Bongasin koulutuksen tarkkasilmäisen treenikaverini toimesta ja kuin ihmeen kaupalla saimme paikan - niitä oli nimittäin koirakoille tarjolla tasan 6 kappaletta.
Kokoonnuimme porukassa kurssin järjestäjän talon pihaan ja siitä sitten yhtenä letkana kohti peltoja. Tuntui vähän hassulta katsoa silmien eteen piirtyvää loistavaa vehreyttä; monena keväänä tähän aikaan ei ole päässyt vielä pellolle laisinkaan mutta nyt olimme jo toiseen koulutukseen osallistumassa. Kevät on siis todella ajoissa tällä kertaa.
Perillä aloitimme koirien läpikäynnillä, kukin osallistuja sai kertoa vähän koirastaan; sen iän ja rodun, mitä sen kanssa on tehty, onko erityisiä ongelmia jne. Sivumennen mainittuna on aina mukavaa havaita että niitä ongelmia on ihan kaikilla ja se kuuluu ihan asiaankin koiran kouluttamisen saralla.
Ensimmäiset jäljet poljettiin 3 ihmisen ryhmässä, pääsimme ensimmäiseen ryhmään Rexin kanssa. Saimme valita multapellon ja rehupellon välillä, näistä valitsin rehupellon. Tein melko lyhyen jäljen 2 kulmalla ja 3 esineellä. Jäljen ajaminen sujui kohtalaisen hyvin; kouluttaja kertoi että koirallani on hyvä nenä, se on innokas tekemään töitä minkä lisäksi sillä on hyvät, nopeat ja suorat ilmaisut. Sain paljon ohjeita sekä jäljen aikana että sen jälkeen; todella perusteellista kaikenkaikkiaan!
Kaikkien ajettua yhdet jäljet pääsimme ruokatunnin viettoon, kasteltuani itse jalkani perusteellisesti märällä pellolla päätin ajaa kotiin syömään ja vaihtamaan varusteita. Sivumennen mainittuna iltapäivän pelto oli tietenkin rutikuiva ja kumpparit tuntuivat auringonpaisteessa hieman liiallisilta, mutta aina ei voi voittaa :)
Iltapäivällä suunnittelimme jälkiä hieman sen mukaan mihin kukakin halusi puuttua, Rexin kanssa päätimme paneutua askel-tarkkuutteen tyhjällä alustalla harjoituksella jossa suoralta linjalta mennään tyhjälle pienelle kaarelle. Tämä harjoitus auttaa myös kulmaongelmien kanssa, joita meillä on pojan kanssa ollut. Kaarella koira joutuu kääntymään koko ajan ja käyttämään nenäänsä tiiviisti päästäkseen takaisin suoralle missä nameja on taas tarjolla. Ei mennyt ihan jokainen kaari ihan putkeen kiitos jäljen tallaajan (allekirjoittanut) joka onnistui jäljistä päätellen tallaamaan osan kaarista kuin humalassa horjahdellen. Saatiin kuitenkin onnistumisiakin ja se tunne miltä tuntuu kun asia menee oikein. Rexin kanssa pitää myös alkaa harjoittelemaan enemmän erilaisilla alustoilla, iltapäivän alusta oli koiralle vaikeampi ja se hieman näkyi jäljestämisessä. Erilainen alusta ei tässä kohtaa ei tarkoita metsäjäljen ajamista, koska nyt on päätetty jatkaa FH-jäljen saralla niin kriteerien täytyy työskentelyn suhteen olla suht stabiilit.
Koko päivähän siinä mennä hurahti, mutta hyvän asian puolesta. Kotona sitten koiralle ruokaa ja itselle sauna lämpiämään. Ja sitten vain suunnittelemaan seuraavia seikkailuja!
Kokoonnuimme porukassa kurssin järjestäjän talon pihaan ja siitä sitten yhtenä letkana kohti peltoja. Tuntui vähän hassulta katsoa silmien eteen piirtyvää loistavaa vehreyttä; monena keväänä tähän aikaan ei ole päässyt vielä pellolle laisinkaan mutta nyt olimme jo toiseen koulutukseen osallistumassa. Kevät on siis todella ajoissa tällä kertaa.
Perillä aloitimme koirien läpikäynnillä, kukin osallistuja sai kertoa vähän koirastaan; sen iän ja rodun, mitä sen kanssa on tehty, onko erityisiä ongelmia jne. Sivumennen mainittuna on aina mukavaa havaita että niitä ongelmia on ihan kaikilla ja se kuuluu ihan asiaankin koiran kouluttamisen saralla.
Ensimmäiset jäljet poljettiin 3 ihmisen ryhmässä, pääsimme ensimmäiseen ryhmään Rexin kanssa. Saimme valita multapellon ja rehupellon välillä, näistä valitsin rehupellon. Tein melko lyhyen jäljen 2 kulmalla ja 3 esineellä. Jäljen ajaminen sujui kohtalaisen hyvin; kouluttaja kertoi että koirallani on hyvä nenä, se on innokas tekemään töitä minkä lisäksi sillä on hyvät, nopeat ja suorat ilmaisut. Sain paljon ohjeita sekä jäljen aikana että sen jälkeen; todella perusteellista kaikenkaikkiaan!
Kaikkien ajettua yhdet jäljet pääsimme ruokatunnin viettoon, kasteltuani itse jalkani perusteellisesti märällä pellolla päätin ajaa kotiin syömään ja vaihtamaan varusteita. Sivumennen mainittuna iltapäivän pelto oli tietenkin rutikuiva ja kumpparit tuntuivat auringonpaisteessa hieman liiallisilta, mutta aina ei voi voittaa :)
Iltapäivällä suunnittelimme jälkiä hieman sen mukaan mihin kukakin halusi puuttua, Rexin kanssa päätimme paneutua askel-tarkkuutteen tyhjällä alustalla harjoituksella jossa suoralta linjalta mennään tyhjälle pienelle kaarelle. Tämä harjoitus auttaa myös kulmaongelmien kanssa, joita meillä on pojan kanssa ollut. Kaarella koira joutuu kääntymään koko ajan ja käyttämään nenäänsä tiiviisti päästäkseen takaisin suoralle missä nameja on taas tarjolla. Ei mennyt ihan jokainen kaari ihan putkeen kiitos jäljen tallaajan (allekirjoittanut) joka onnistui jäljistä päätellen tallaamaan osan kaarista kuin humalassa horjahdellen. Saatiin kuitenkin onnistumisiakin ja se tunne miltä tuntuu kun asia menee oikein. Rexin kanssa pitää myös alkaa harjoittelemaan enemmän erilaisilla alustoilla, iltapäivän alusta oli koiralle vaikeampi ja se hieman näkyi jäljestämisessä. Erilainen alusta ei tässä kohtaa ei tarkoita metsäjäljen ajamista, koska nyt on päätetty jatkaa FH-jäljen saralla niin kriteerien täytyy työskentelyn suhteen olla suht stabiilit.
Koko päivähän siinä mennä hurahti, mutta hyvän asian puolesta. Kotona sitten koiralle ruokaa ja itselle sauna lämpiämään. Ja sitten vain suunnittelemaan seuraavia seikkailuja!
28.4.2016
Kevätkausi avattu
Kylläpä on taas vähäiseksi jäänyt blogiin kirjoittaminen. Syyksi kelvannee eriasteiset kiireet sekä useammallakin tapaa sangen takkuinen kevät joka on vetänyt mieltä hieman matalaksi. Mutta uskottavahan se on, kesä on tulossa joka tapauksessa ja kenties blogikin sen myötä heräilee uuteen nousuun.
Viime viikonloppuna starttasimme kohti Lapuaa, suuntana Wanha Karhunmäki ja siellä ESR järjestämä kevätleiri. Kevyt Suomen poikki ajelu siis :) Lähtö itsessään ei (tietenkään) sujunut ongelmitta, sillä kesärenkaiden vaihdon jälkeen autoni alkoi pitämään ihmeellistä ääntä jarrutuksen yhteydessä. Alkuperäinen epäilys renkaan ja jarrupalan väliin jääneestä kivestä sai hieman isommat mittasuhteet kun selvisi että autossa on melko pahoja jarruongelmia, tai jos suoraan sanotaan niin melkeinpä ei jarruja ollenkaan :/ Onneksi mieheni luopui kiltisti omasta autostaan, niin päästiin kuitenkin lähtemään. Oma autokin on tätä kirjoittaessa jo korjattu.
Ahkerimmat leiriläiset olivat saapuneet paikalle jo torstaina ja treenit olivat täydessä käynnissä hurauttaessamme leiripaikan pihaan perjantain edistyttyä jo pitkälle iltapäivään. Majoittumisen ja koiran huollon jälkeen suuntasimme kodalle jossa nautimme illallista sekä vaihdoimme kuulumisia. Taisi siinä jokunen juomakin mennä...
Seuraavana aamuna sitten tositoimiin. Leirille kouluttajaksemme oli saapunut Reijo Rekorius yhdessä Martti Piipposen kanssa. Aamun piti alkaa luennolla, mutta tekniikan takkuillessa päädyimme jättämään luennon iltapäiväksi ja suuntaamaan jäljentekoon jo heti aamusta. Leiripaikan vieressä on isot pellot, mutta koska ne eivät olleet vielä täydessä jäljestämiskunnossa suuntasimme paikkaan missä oli isot nurmialueet käytettävissä. Paikka sijaitsi kosken rannalla, joten tunnelma oli täysin omanlaisensa.
Ensimmäiselle jäljelle lähdettiin ohjaajan hivenen miettiessä että mitähän tästä tulee. Koira on välillä ollut hieman ailahteleva suoritustensa osalta, minkä vuoksi syksyllä tuli aloitettua kutakuinkin alusta sen kanssa nämä peltohommat. Lisäksi koulutuksissa on aina oma tunnelmansa kouluttajan seuratessa herpaantumatta suorituksen edistymistä, minkä lisäksi paikalla on myös yleisö eli muut leiriläiset. Turhaan hermoilin, paalulta lähdettiin nenä maahan liimattuna ja siellä pysyi koko jäljen ajan. Jo muutaman askeleen jälkeen kouluttaja totesi "mukavan maavainuinen koira" ja koko jäljestämisen ajan se sai kehuja tarkasta työskentelystään. Palautetta tuli lähinnä lähdöstä, joka oli hieman hektinen, sekä lopusta jossa omat toimeni niinikään vaativat korjausta. Suoruus on mielestäni hyvä ominaisuus kouluttajassa, eikä vähiten kun siihen liitetään suuri tietämys siitä asiasta mitä ollaan tultu harjoittelemaan.
Runsaan lounaan jälkeen siirryimme luennolle, joka kesti 3 tuntia. Tiesin että kouluttajamme tietää FH-jäljestä lajina kaiken tietämisen arvoisen ja vähän ylikin, mutta silti olen aivan pyörällä päästäni sen tietomäärän suhteen mitä hän tuon luennon ja viikonlopun käytännön harjoitusten aikana pystyi meille tarjoamaan. Ihan kaiken alkaen siitä millainen koira sopii lajiin, millainen ohjaajan pitäisi olla, millaiset varusteet... En pitkästynyt kertaakaan! Koulutus oli kokonaisuutena aivan superhyvä, ihan paras kaikista tähänastisista joihin olen itse osallistunut. Mitenkään toki väheksymättä niitä aiempia. Loppupäivästä ohjelmassa oli tottiksia sekä tietenkin illanvietto kodalla, todella hyvä päivä kaikenkaikkiaan.
Seuraavaan aamuun kun herättiin niin totesin että Rexin maha vinkuu ja koira vaikutti muutenkin hieman vaisulta. Koira ei ole yleensä lainkaan herkkävatsainen, mutta ruokinta leirillä verraten kotioloihin on epäsäännöllistä koska esimerkiksi ennen koulutusta koiralle ei anneta ruokaa ainakaan suurta annosta. Annoin koiralle vähän ruokaa, kerroin asiasta kouluttajalle ja sovimme että tuon sen pois jo ennen paalua mikäli ei siihen mennessä vaikuta omalta itseltään ja jäljestäkin tehtiin varmuuden vuoksi lyhyt. Loppujen lopuksi Rex kuitenkin piristyi, pääsimme jäljestämään ja koira työskenteli samanlaisella varmuudella kuin edellisenäkin päivänä & ilmaisuakin kehuttiin nopeaksi. Paitsi omasta jäljestäni sain taas runsaasti oppia seuraamalla myös muiden jälkiä; koirien ja ohjaajien toimintaa sekä kouluttajan näkemyksiä niihin.
Koko viikonlopun aikana sain todella paljon tietoa kaikesta FH-jälkeen liittyvästä; tärkeimpinä asioina omaan mieleeni jäi mm. se miten koira otetaan autosta, miten siirrytään paalulle ja miten pitkä tämä matka saisi eri koulutusvaiheissa olla, ja miten paalulla toimitaan. Kuulemma suuri osa tuloksia tössitään jo tässä ja täytyy myöntää että omissa toimissa todellakin oli ja on korjaamisen varaa. Koiraa ei kannata laskea jäljelle mikäli se ei ole oikeassa mielentilassa ja tähän se nostetaan siinä ajassa kun siirrytään autosta paalulle. Sain runsaasti ohjeita ihan kädestä pitäen näytettynä siihen kuinka koiraa pidetään oikeassa tunnetilassa jäljestämisen ajan - tietenkin koira vastasi kokeneen kouluttajan otteisiin heti - ja myöskin runsaasti ohjeita siihen miten esineillä tulee toimia. Kouluttaja totesi että koirani on jo opeissaan sen verran pitkällä että sen voi antaa toimia itsenäisemmin, kuitenkin niin että ohjaaja on valmiina puuttumaan asiaan heti tilanteen niin vaatiessa. On todella tärkeää että jatkossa harjoitukset suunnitellaan huolella jo ennakkoon ja lisäksi pitäisi pitää huolta siitä että ne eivät koskaan epäonnistu. Tämähän onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty... Sain leirillä runsaasti ajatuksia siihen miten harjoituksista tehdään koiralle motivoivampia. Esimerkiksi harjoitusten ei tarvitse olla aina pitkiä, vaan lyhytkin harjoitus vie onnistuessaan koiraa eteenpäin. Olin todella otettu siitä miten hyvin kouluttaja huomioi kaikessa tekemisessä koiran; vaikka laji on vaativa sen harjoittamisesta ei saa tehdä koiralle liian vaikeaa, vaan jäljet tulee tehdä niin että koiran on mahdollista niistä suoriutua. Sain myös paljon ajatuksia sen suhteen miten sangen merkityksellisenä pitämäni asiat eivät koiran näkövinkkelistä katsoen merkitse välttämättä yhtään mitään, eli liian varovainenkaan ei kannattaisi olla. Kaikenkaikkiaan tunne oli se että pää on räjähtämäisillään kaikesta uudesta tiedosta ja innostus lajia ja harrastamista kohtaan sai taas runsaasti myötätuulta.
Loppupäiväksi laitoin oman koirani lepäämään ennen pitkää kotimatkaa ja seurasin muiden treenejä tottisten ja purujen merkeissä. Tälle leirille lähdin hieman ajatuksella että mikähän se meidän lajimme jatkossa olisi ja sain vahvistusta sille että kannattaa jatkaa jäljen kuninkuuslajia - sitä joka kaikessa vaativuudessaan itseäni eniten kiinnostaa ollen se suurin unelmani. Keskustelimme koirastani kouluttajien kanssa ja sellaiseen tulokseen päädyttiin että maastot kannattaa nyt ainakin toistaiseksi unohtaa ja vahvistaa sitä tarkkuutta mitä koiraan ollaan saatu. Maastoja ei tarvitse sulkea pois loppuiäksi, vaan toistaiseksi että saadaan koiraa vahvemmaksi. Tottisten saralla jatketaan kuten ennenkin, eli taistelu hyppyjen ja noutojen saralla jatkukoon ja esineruutukin pidetään muistissa. Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen leirin antiin ja tietenkin odotan jo innolla seuraavaa. Kesästä nyt puhumattakaan!
Koska elämässä tulee aina muutoksia ja osa niistä on ihan mukaviakin, niin laitetaan loppuun pari kuvaa jotka viittaavat tulevaan talveen (nautitaan nyt ensin kesästä kuitenkin). Lämpimän treenihallin puuttuessa päätimme tarttua toimeen ja siinä sitä harjoitustilaa nyt olisi tarjolla kaikille halukkaille. Katsotaan ensi talven yli miten kysyntää riittää ja miten hyvin pystymme koiraharrastajien toiveisiin vastaamaan. Eikä tarvitse ainakaan itse kärvistellä ulkona pakkasessa!
Viime viikonloppuna starttasimme kohti Lapuaa, suuntana Wanha Karhunmäki ja siellä ESR järjestämä kevätleiri. Kevyt Suomen poikki ajelu siis :) Lähtö itsessään ei (tietenkään) sujunut ongelmitta, sillä kesärenkaiden vaihdon jälkeen autoni alkoi pitämään ihmeellistä ääntä jarrutuksen yhteydessä. Alkuperäinen epäilys renkaan ja jarrupalan väliin jääneestä kivestä sai hieman isommat mittasuhteet kun selvisi että autossa on melko pahoja jarruongelmia, tai jos suoraan sanotaan niin melkeinpä ei jarruja ollenkaan :/ Onneksi mieheni luopui kiltisti omasta autostaan, niin päästiin kuitenkin lähtemään. Oma autokin on tätä kirjoittaessa jo korjattu.
Ahkerimmat leiriläiset olivat saapuneet paikalle jo torstaina ja treenit olivat täydessä käynnissä hurauttaessamme leiripaikan pihaan perjantain edistyttyä jo pitkälle iltapäivään. Majoittumisen ja koiran huollon jälkeen suuntasimme kodalle jossa nautimme illallista sekä vaihdoimme kuulumisia. Taisi siinä jokunen juomakin mennä...
Seuraavana aamuna sitten tositoimiin. Leirille kouluttajaksemme oli saapunut Reijo Rekorius yhdessä Martti Piipposen kanssa. Aamun piti alkaa luennolla, mutta tekniikan takkuillessa päädyimme jättämään luennon iltapäiväksi ja suuntaamaan jäljentekoon jo heti aamusta. Leiripaikan vieressä on isot pellot, mutta koska ne eivät olleet vielä täydessä jäljestämiskunnossa suuntasimme paikkaan missä oli isot nurmialueet käytettävissä. Paikka sijaitsi kosken rannalla, joten tunnelma oli täysin omanlaisensa.
Ensimmäiselle jäljelle lähdettiin ohjaajan hivenen miettiessä että mitähän tästä tulee. Koira on välillä ollut hieman ailahteleva suoritustensa osalta, minkä vuoksi syksyllä tuli aloitettua kutakuinkin alusta sen kanssa nämä peltohommat. Lisäksi koulutuksissa on aina oma tunnelmansa kouluttajan seuratessa herpaantumatta suorituksen edistymistä, minkä lisäksi paikalla on myös yleisö eli muut leiriläiset. Turhaan hermoilin, paalulta lähdettiin nenä maahan liimattuna ja siellä pysyi koko jäljen ajan. Jo muutaman askeleen jälkeen kouluttaja totesi "mukavan maavainuinen koira" ja koko jäljestämisen ajan se sai kehuja tarkasta työskentelystään. Palautetta tuli lähinnä lähdöstä, joka oli hieman hektinen, sekä lopusta jossa omat toimeni niinikään vaativat korjausta. Suoruus on mielestäni hyvä ominaisuus kouluttajassa, eikä vähiten kun siihen liitetään suuri tietämys siitä asiasta mitä ollaan tultu harjoittelemaan.
 |
| Paalulta eteenpäin, ohjaajalla tiukka etukeno |
 | ||
| "kestää kohtuuhyvin häiriötä" totesi kouluttaja |
 |
| Melko maavainuinen se tosiaan on... |
Runsaan lounaan jälkeen siirryimme luennolle, joka kesti 3 tuntia. Tiesin että kouluttajamme tietää FH-jäljestä lajina kaiken tietämisen arvoisen ja vähän ylikin, mutta silti olen aivan pyörällä päästäni sen tietomäärän suhteen mitä hän tuon luennon ja viikonlopun käytännön harjoitusten aikana pystyi meille tarjoamaan. Ihan kaiken alkaen siitä millainen koira sopii lajiin, millainen ohjaajan pitäisi olla, millaiset varusteet... En pitkästynyt kertaakaan! Koulutus oli kokonaisuutena aivan superhyvä, ihan paras kaikista tähänastisista joihin olen itse osallistunut. Mitenkään toki väheksymättä niitä aiempia. Loppupäivästä ohjelmassa oli tottiksia sekä tietenkin illanvietto kodalla, todella hyvä päivä kaikenkaikkiaan.
Seuraavaan aamuun kun herättiin niin totesin että Rexin maha vinkuu ja koira vaikutti muutenkin hieman vaisulta. Koira ei ole yleensä lainkaan herkkävatsainen, mutta ruokinta leirillä verraten kotioloihin on epäsäännöllistä koska esimerkiksi ennen koulutusta koiralle ei anneta ruokaa ainakaan suurta annosta. Annoin koiralle vähän ruokaa, kerroin asiasta kouluttajalle ja sovimme että tuon sen pois jo ennen paalua mikäli ei siihen mennessä vaikuta omalta itseltään ja jäljestäkin tehtiin varmuuden vuoksi lyhyt. Loppujen lopuksi Rex kuitenkin piristyi, pääsimme jäljestämään ja koira työskenteli samanlaisella varmuudella kuin edellisenäkin päivänä & ilmaisuakin kehuttiin nopeaksi. Paitsi omasta jäljestäni sain taas runsaasti oppia seuraamalla myös muiden jälkiä; koirien ja ohjaajien toimintaa sekä kouluttajan näkemyksiä niihin.
 |
| Nuorimies töissään |
 |
| Esinekin löytyi |
Koko viikonlopun aikana sain todella paljon tietoa kaikesta FH-jälkeen liittyvästä; tärkeimpinä asioina omaan mieleeni jäi mm. se miten koira otetaan autosta, miten siirrytään paalulle ja miten pitkä tämä matka saisi eri koulutusvaiheissa olla, ja miten paalulla toimitaan. Kuulemma suuri osa tuloksia tössitään jo tässä ja täytyy myöntää että omissa toimissa todellakin oli ja on korjaamisen varaa. Koiraa ei kannata laskea jäljelle mikäli se ei ole oikeassa mielentilassa ja tähän se nostetaan siinä ajassa kun siirrytään autosta paalulle. Sain runsaasti ohjeita ihan kädestä pitäen näytettynä siihen kuinka koiraa pidetään oikeassa tunnetilassa jäljestämisen ajan - tietenkin koira vastasi kokeneen kouluttajan otteisiin heti - ja myöskin runsaasti ohjeita siihen miten esineillä tulee toimia. Kouluttaja totesi että koirani on jo opeissaan sen verran pitkällä että sen voi antaa toimia itsenäisemmin, kuitenkin niin että ohjaaja on valmiina puuttumaan asiaan heti tilanteen niin vaatiessa. On todella tärkeää että jatkossa harjoitukset suunnitellaan huolella jo ennakkoon ja lisäksi pitäisi pitää huolta siitä että ne eivät koskaan epäonnistu. Tämähän onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty... Sain leirillä runsaasti ajatuksia siihen miten harjoituksista tehdään koiralle motivoivampia. Esimerkiksi harjoitusten ei tarvitse olla aina pitkiä, vaan lyhytkin harjoitus vie onnistuessaan koiraa eteenpäin. Olin todella otettu siitä miten hyvin kouluttaja huomioi kaikessa tekemisessä koiran; vaikka laji on vaativa sen harjoittamisesta ei saa tehdä koiralle liian vaikeaa, vaan jäljet tulee tehdä niin että koiran on mahdollista niistä suoriutua. Sain myös paljon ajatuksia sen suhteen miten sangen merkityksellisenä pitämäni asiat eivät koiran näkövinkkelistä katsoen merkitse välttämättä yhtään mitään, eli liian varovainenkaan ei kannattaisi olla. Kaikenkaikkiaan tunne oli se että pää on räjähtämäisillään kaikesta uudesta tiedosta ja innostus lajia ja harrastamista kohtaan sai taas runsaasti myötätuulta.
Loppupäiväksi laitoin oman koirani lepäämään ennen pitkää kotimatkaa ja seurasin muiden treenejä tottisten ja purujen merkeissä. Tälle leirille lähdin hieman ajatuksella että mikähän se meidän lajimme jatkossa olisi ja sain vahvistusta sille että kannattaa jatkaa jäljen kuninkuuslajia - sitä joka kaikessa vaativuudessaan itseäni eniten kiinnostaa ollen se suurin unelmani. Keskustelimme koirastani kouluttajien kanssa ja sellaiseen tulokseen päädyttiin että maastot kannattaa nyt ainakin toistaiseksi unohtaa ja vahvistaa sitä tarkkuutta mitä koiraan ollaan saatu. Maastoja ei tarvitse sulkea pois loppuiäksi, vaan toistaiseksi että saadaan koiraa vahvemmaksi. Tottisten saralla jatketaan kuten ennenkin, eli taistelu hyppyjen ja noutojen saralla jatkukoon ja esineruutukin pidetään muistissa. Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen leirin antiin ja tietenkin odotan jo innolla seuraavaa. Kesästä nyt puhumattakaan!
Koska elämässä tulee aina muutoksia ja osa niistä on ihan mukaviakin, niin laitetaan loppuun pari kuvaa jotka viittaavat tulevaan talveen (nautitaan nyt ensin kesästä kuitenkin). Lämpimän treenihallin puuttuessa päätimme tarttua toimeen ja siinä sitä harjoitustilaa nyt olisi tarjolla kaikille halukkaille. Katsotaan ensi talven yli miten kysyntää riittää ja miten hyvin pystymme koiraharrastajien toiveisiin vastaamaan. Eikä tarvitse ainakaan itse kärvistellä ulkona pakkasessa!
 |
| Siellä sitä olisi, 500-600 neliötä treenitilaa - kelpaisiko? |
 |
| Hallia sisältä. Pohjaksi tulee keinonurmi |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)