Sairasloman ajatelmia

Allekirjoittaneen elämä on viime päivinä ollut sangen rauhallista. Viimeiset 2 viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellen. Sanotaan että jos elämässä et osaa ajallaan hiljentää tahtia, niin elämä kyllä hiljentää puolestasi. Ehkäpä aikalisä olikin tarpeen, toivotaan kuitenkin että nyt päästäisiin taas täysillä eteenpäin, kevättä kohti!

Omatuntoni on vähän kolkutellut koirieni vuoksi. Meillä on onneksi pihaa, missä kaksikko voi viettää laatuaikaa yhdessä juosten ja telmien. Lisäksi ihana mieheni on kantanut kortensa kekoon ja, paitsi lenkittänyt koiria, myös vienyt niitä mukanaan mm. töihin. Rexkin on päässyt käymään toimistolla ja suurella riemulla tervehtimään kaikkia paikalla olleita. Ei ole ainakaan ujo tämä meidän nuorimies :)

Eilen pääsin pitkästä aikaa yrittämään pientä lenkkiä koirien kanssa. Kylläpä oli havaittavissa että lenkillä on käyty jonkun sellaisen kanssa joka suo enemmän vapauksia toteuttaa itseään kuin minä teen. Säädöt hieman hukassa siis :) Jos otetaan esimerkki, niin hihnassa hampailla roikkuminen on asia jota itse en hyväksy. Ne tietää sen, mutta se ei estä niitä kokeilemasta josko joku muu antaisi periksi. Sen jälkeen niillä on pokkaa tulla esittämään minulle että tämähän on ihan sallittua tehdä näin - molemmilla! Täydellinen esimerkki miten koira toimii ja miksi sen käsittelyssä pitäisi pyrkiä johdonmukaisuuteen. Tästä ja muutamasta muusta asiasta käytiin melko suoraviivaiset keskustelut ja päästiinkin lopulta yhteisymmärrykseen. Samalla kun mieleeni tuli taas runsaasti ajatuksia asiaan liittyen.

Koiran käytöksen oikaiseminen on varmaankin asia mistä saataisiin monenlaisia näkökulmia esille. Kun ajatellaan kasvavan koiran ikäkausia, niin näkisin että ensin sitä opetetaan ja siltä pyydetään asioita. Sitä palkitaan kun se tekee oikein ja kenties painetaan hieman villaisella niitä hetkiä kun se ei tee. Sitten kun koira osaa jonkun asian, siltä voi alkaa vaatimaan sitä. Kun mietin omia koiriani, niin nehän on aika hemmoteltuja tapauksia joilla on vapauksia vaikka muille jakaa. Tietyistä asioista en kuitenkaan tingi ja yksi sellainen on lenkillä käyttäytyminen. Jos koira käyttäytyy jollain tapaa huonosti, minulla henkilökohtaisesti ei ole minkäänlaista kynnystä olla oikaisematta sitä, riippumatta siitä missä satumme sillä hetkellä olemaan tai onko paikalla mahdollisesti muitakin kulkijoita. Voi olla että joku ohikulkija onkin joskus hieman kohotellut kulmiaan näille kasvatuksellisille keskusteluillemme.

Mieleeni tulee tilanne vuosien takaa, olimme viemässä äitiäni junalle ja bokserini Emma oli mukana. Purkaessamme tavaroita autosta koirani päätti käyttää tilannetta hyväkseen, hyppäsi autosta ulos ja lällätteli siinä keskellä vilkkaasti liikennöityä rautatie-asemaa, valmiina kunnon riehuntaan. Tarrasin elukkaa mistä vain kiinni sain, paiskasin sen niska-perse otteella autoon lausuen samalla muutaman valikoidun sanan. Äitini oli kauhuissaan käytöksestäni, miten sinä tuolla tavalla julkisella paikalla! Totesin äidilleni rauhallisesti että julkisella paikalla komentaminen lienee pienempi paha kuin junan alle jääminen. Ja tästä päästäänkin johtoajatukseen: käytöksen oikaiseminen takana on usein sen koiran itsensä etu. Jos sitä ei voi tehdä julkisella paikalla tai silloin kun tarvetta on niin missä ja milloin sitten? Emma ei tuosta tilanteesta vahingoittunut - en ikinä vahingoittaisi rakasta koiraani, mutta muisti kyllä odottaa lupaa tulla autosta ulos sen jälkeen.

Noh, se siitä. Ensi viikolla päästään tottistelemaan, sekä ulos että sisähalliin. Odotellessa ollaan treenattu vähän kotosalla, mm. Rexin kanssa istumista, maahanmanoa, eteen ja sivulle tulemista jne. Viikon viihdyttävin havainto oli että portin taakse odottamaan laitettu Suzy teki istumiset ja maahanmenot täsmällisesti käskyjeni mukaan. Ei ole vissiin koulutus ihan hukkaan mennyt? Vaikka muuten välillä toimivatkin miten sattuu...

Ote Suzyn päiväkirjasta - Joulu 2013

Jouluinen valoseppele ikkunassa

Se joulujuttu on taas käyty läpi, tai juhlittu kuten mamma sanoo. Tiesin että sitä on esissä kun vaatekomeroon alkoi ilmestymään värikkäitä ja rapisevia paketteja, pihalle tuotiin taas sellainen puu ja sitten - tärkeimpänä kaikista - se iso lihanpalanen tuli meille. Oikeastaan minun jouluni alkoikin siitä kun se ihana lihanköllykkä laitettiin uuniin. Sitten vain odottelemaan ja kyllä sitä saikin odotella.

Pikkutunneilla se hälytin sitten alkoi soimaan ja siitä osasin päätellä että juhlat voi alkaa. Ensin piti kuitenkin odotella että mamma herää ja saa iskänkin hereille - se kinkunpaisto kun on kuulemma hänen vastuualuettaan. Olin jo valmiina keittiössä kun iskä lopulta selviytyi sinne ja sitten me yhdessä otettiin se kinkku uunista. Iskältä roiskahti sitä ihanaa paistolientä aika tavalla ympäriinsä ja kilttinä tyttönä päätin vähän auttaa nuolemalla paikkoja siistiksi. Sitten me iskän kanssa maisteltiin sitä kinkkuakin ja se oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Jostain syystä ne haluaa että sen kinkun päällä on sellainen kuorrutus, joten me vietettiin sitten iskän kanssa yhteistä aikaa keittiössä sen valmistumista odotellen, samalla me tietenkin maisteltiin sitä kinkkua vielä vähän lisää. Hienoa tässä oli se että penska ei herännyt ja tullut kinuamaan osuuttaan - se kun on sellainen mammanpoika ja nousee ylös vasta kun mammakin nousee. Lopulta mekin mentiin vielä takaisin nukkumaan.

Aamulla minua janotti kovasti ja niin näytti iskääkin janottavan. Mamma selitti miten haitallista kinkku on kun se on niin kovin suolaista, samalla kun se söi sitä itsekin monta palaa. Ja penskallekin annettiin pienet maistiaiset. Se näytti saavan paljon vähemmän kuin minä, mikä on minusta oikein ja kohtuullista.

Sillä välin kun me vähän painittiin pihalla ne oli tuoneet sen puun sisälle. Tiedän että siihen ei saa koskea, mutta yrittäkääpä selittää asia tuolle kakaralle, eihän se mitään tajua. Se katsoa tillitti sitä ihmeissään, samalla kun sen päässä raksutti kaikenlaisia ideoita. Odotin vain että se pissaa sen puun päälle, mutta sitä se ei sentään tehnyt. Vaikka muuten nostaakin kinttuaan joka paikkaan. Kun mamma sai siihen kuuseen koristeet paikoilleen, niin sitten penska vasta innostuikin. Se luuli että ne on kaikki sille, leluiksi.

Se puu

Illemmalla ne sitten lähtivät käymään jossain, me otettiin Rexin kanssa tirsat sillä aikaa. Kun ne tuli takaisin niin mamma kertoi miten sekä eläinten että ihmisten hautausmaalla oli ollut valtavasti kynttilöitä ja ne olivat näyttäneet hyvin kauniilta illan hämärtyessä. Emma, Ofelia, Alma ja Iita saivat omat kynttilänsä että ne tietäisivät siellä jossain että me ei niitä unohdeta, joulunakaan.

Sitten me saunottiin ja sen jälkeen tuli se pakettien aukaisu, mitä osasin jo odottaa. Me saatiin penskan kanssa monta pakettia! Siellä oli leluja, luita ja muita herkkuja ja sitten me saatiin vielä mamman sukulaiselta sellaiset tosi hienot valot pantaan. Kyllä meidän kelpaa, sanoi mamma.

Lelukaksoset after play, silmäpuoli ja vinkupuoli.
Arvaatteko kumpi on kumman?

Me saatiin sitten Rexin kanssa sellaiset ihanat luut pureskeltavaksi, iskä ja mamma katselivat telkkaria, joivat viiniä ja söivät herkkuja. Meille kyllä läsähti ihan tavalliset ruoat kuppeihin, mutta ehkä sitä kinkkua ei kannata liikaa syödäkään. Jaksan sitten tammikuussa viedä mammaa lenkille, kun se ensin aikansa parkuu puntarilla.

Mamman kanssa jotain touhuamassa
Ensi vuonna taas!

Iloista loppuvuotta toivotellen, viettäkää mukavia hetkiä omistajienne kanssa!
t: Suzy <3

Vuosi 2013

Kuluva vuosi alkaa olemaan loppusuoralla, joten alkaa olla vuosikatsauksen aika. Mitä kaikkea vuosi 2013 toi tullessaan?

Tammikuu

Kauan odotettu joulu muuttui ihanaksi muistoksi, kuten jouluilla on tapana tehdä. Vuoden vaihtuessa tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen että haluan itselleni urospennun kasvamaan ja ryhdyin toimeen asian suhteen. Suzyn kanssa treenasimme uskolla ja odotimme kesää innolla. Ostin autooni autohäkin, melkoisen hintava investointi mutta näin jälkikäteen ajatellen on kyllä ollut joka euron arvoinen.

Lahjattomat reenaa ;)

Helmikuu

Helmikuun 25. päivä Essin pennut syntyivät; 6 komeaa poikaa ja 3 kaunista tyttöä. Muuten koko kuukausi sujui tavanomaiseen tapaan; vuoden alku kovine pakkasineen on yleensä hiljaiseloa ja positiivisin seikka asiassa on lähinnä se että helmikuu on kuukausista kaikkein lyhyin. Suzy piristi elämäämme keksimällä kaikenlaista pientä jäynää

Toinen näistä? Kuva Krista Puhakka

Maaliskuu

Maaliskuussa yritin olla ajattelematta pentuasiaa liikaa, samalla kun tietysti ehtimiseen katselin kuvia ja mietin mikä pennuista tulisi olemaan meidän. Kävimme myös katsomassa pentuja niiden ollessa 3 viikkoa vanhoja ja kovasti ihastuimme kaikkeen näkemäämme. Odotusaika tuntui melko pitkältä, mutta oli ehdottomasti sen arvoista!

Tässä hän on, by Krista P.

Huhtikuu

Huhtikuussa haimme Rexin kotiin.Lunta oli vielä maassa pennun saapuessa, mutta ilmeisesti pennun nähtyään sekin suli ennätysvauhtia. Arkemme heräsi eloon pennun kanssa touhuamisen myötä, Suzy taisi olla ainoa joka vähän murjotti :)

"Ei kai sille vaan anneta minun lelujani..."

Toukokuu

Toukokuussa tuli täyteen vuosi Iitan kuolemasta. Muistamme ihastuttavaa koiraamme haikeudella ja suurella rakkaudella, samalla kun muistot meitä jo hymyilyttävät. Jälkikausi alkoi sekä metsä- että peltojäljen merkeissä. Rex kävi ensimmäisissä rokotuksissaan, painoa oli jo yli 10 kg. Suzy puolestaan kävi sterilisaatiossa, joka tehtiin Keski-Suomen eläinklinikalla tähystämällä. Toimenpide ja siitä paraneminen sujui ongelmitta, ainoa miinus oli perinteistä leikkausta kalliimpi hinta.

Kesäkuu

Kesän alkaessa teimme pitkäaikaisesta haaveestamme totta ja hankimme kesämökin. Mökki on sama joka on ennenkin ollut käytössämme, nyt siitä vain tuli meidän ikioma. Suzyn kevään aikana oirehtinut selkä äityi todella pahaksi; mm. selästä meni ilmeisesti hermo jumiin jonka seurauksena koira lopetti käyttämästä vasenta takajalkaansa ja jalan lihakset surkastuivat. Selkä kuvattiin ja ilmeni että 9 nikamaväliä on niin sanotusti sökönä. Suzy ontui, oli kipeä edestä, takaa & siitä välistä ja ajoittain äreä. Kun mietin kesää, niin päällimmäisin muistikuva on se huoli mitä rakkaan koiramme terveyden ja elämän puolesta koin. Olen hyvin kiitollinen niille ihmisille jotka meitä jaksoivat tukea ja valaa uskoa tulevaisuuteen. Laitoin blogini tauolle, koska en halunnut että siitä tulee negatiivisten asioiden vatvomispalsta. Silti, kesäkuuhun mahtui iloisiakin asioita mm. Boksereiden erikoisnäyttely. Ja se kesämökki :) Rex kävi tehosterokotuksessa, painoa yli 16 kg.

Heinäkuu

Heinäkuussa tuli täyteen 3 vuotta äitini poislähdöstä. Näin joulun aikaan ikävöin äitiäni erityisesti, sillä hän oli mitä suurimmassa määrin jouluihminen ja tartutti sen kaikkiin tyttäriinsäkin :) Tunnelma ei enää koskaan ole ihan samanlainen, mutta yritämme parhaamme. Heinäkuussa  lomailtiin ja oltiin paljon mökillä ja sillä aikaa hiiret yrittivät vallata kotimme (eivät onnistuneet). Rex kävi rabies-rokotuksessa, painoa lähes 19 kg.

Elokuu

Elokuussa saatiin huokaista helpotuksesta Suzyn voinnin suhteen, akuuttivaihe lopultakin ohi ja koira voi lääkittynä elää sangen normaalia elämää. Spondyloosi on siitä kiitollinen sairaus, että kun luutumisvaihe loppuu kivut helpottavat. Suzyn selkä ei ole vielä ihan "valmis" ja ajoittain sillä voi olla huonompiakin päiviä. Onneksi kuitenkin enemmän niitä parempia, ja tätä kirjoittaessani Suzy voi oikein hyvin.
Elokuussa järjestettiin Joensuun KV-näyttelyt, sangen mielenkiintoisen tuomaroinnin merkeissä. Näyttelyä ajatellen parasta taisi olla se suklaakakku jonka saimme näyttelyyn osallistuvilta vierailtamme tuliaisiksi. Niin ja tietysti Rex pääsi leikkimään siskonsa kanssa, siinä missä Rexin mamma sai viettää laatuaikaa samanhenkisessä seurassa.

Unohtakaa jo se selkä! Minuahan ei pitele mikään!!

Syyskuu

Syyskuussa osallistuimme peltojälkileirille jossa kouluttajana oli Saila Kytömäki; ehdoton syksyn huipentuma ja mahtava päätös kesän opiskeluille. Saimme todeta olevamme oikealla tiellä; pojalla hyvät pohjatyöt alla ja poika itse todettiin hyvin maavainuiseksi ja määrätietoiseksi jäljestäjäksi joka todellakin tahtoo :) Jäljen ajamista jatkettiin lähes lumen tuloon saakka, mutta ei opeteltu enää uusia asioita - niitä jatketaan sitten ensi keväänä.

Lokakuu

Lokakuussa Rex osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä Lahdessa. Poika sai erinomaisen arvostelun ja palkittiin VSP-pentuna. Arvostelu löytyy saavutuksia -osiosta. Suzy sairastui mahatautiin heti näyttelyn jälkeen, mutta parani siitä onneksi ilman antibioottikuuria. Ensimmäiset pakkaset tulivat.  Hankin itselleni mainetta ja kunniaa a la blondie viemällä autoni renkaiden vaihtoon; renkaat muistin ottaa mukaan mutta pultit unohtuivat kotiin. Vietettiin ihana viikonloppu Kolilla Pielisen Peili nimisessä huvilassa.

Marraskuu

Marraskuussa palasin blogin kirjoittajaksi. Rex sairastui bakteeritulehdukseen joka meni antibioottikuurilla ohi. Talon herra käväisi Baltimoressa työmatkan merkeissä.

Joulukuu

Nyt sitten eletään jo joulukuuta, Messukeskuksen näyttelyssä on käyty ja joulu on jo hyvin lähellä. Kokonaisuutena vuosi ei ehkä ole ollut tapahtumarikkaimmasta päästä, mutta silti siihen mahtuu sekä hyviä että huonoja asioita - kuten elämään yleensä. Toivon blogini lukijoille, läheisilleni, ystävilleni ja tuttavilleni rauhallista ja ihanaa Joulua sekä parasta mahdollista onnea Uudelle Vuodelle 2014!

Greetings from Messukeskus

Tänä vuonna pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsimme osallistumaan Messukeskuksen voittaja-näyttelyihin koiran kanssa!

Lähdimme matkaan torstaina 12. päivä ja, kuten suunnilleen aina täältä susirajalta lähdettäessä, ajomatkaa oli edessä rapsakat noin 500 km. Reippaan 6-tuntisen ajon jälkeen saavuimme perille majapaikkaamme Laajasaloon; isännän sukulainen ystävällisesti luovutti rivitalo-kolmionsa käyttöömme. Mahtavaa!

Perjantai aamu valkeni erittäin myrskyisenä, ulkona tuuli ihan pelottavan kovaa tällaiseksi sisämaan asukiksi tottuneena. Päästiin kuitenkin ajoissa Pasilaan ja näyttelypäivä pääsi onnellisesti alkamaan. Siihen se onni kyllä sillä kertaa jäikin, kotimainen naistuomari nimittäin oli kenties jopa tavallista tiukemmalla tuulella 13. päivän ja perjantain kunniaksi. Ilmoitti että koirani pitää vielä kehittyä ja lätkäisi sille arvosanaksi H:n. Samainen tuomari jakoi suvereenisti T.täkin, joten kai tässä pitäisi olla tyyyväinen mutta päällimmäisenä tunteena oli kyllä melkoinen pettymys. Kun koira on juuri täyttänyt sen 9 kk joka vaaditaan että se noin ylipäätään saa osallistua junioriluokkaan, ei itselle ole suurikaan yllätys että sen pitää kehittyä vielä. Ja kun mielestäni on vieläpä tulevaisuutta ajatellen hyvä asia että hän kehittyy hitaasti. Myönnän että koirani oli hyvinkin vauva siellä isojen poikien seassa, mutta nähdäkseni kuitenkin aika lupaava vauva. Mielestäni arvosanan H saavassa koirassa pitäisi olla jo jonkinlainen rotumääritelmän vastainen vika, kun omassa koirassa ei kyllä mitään sellaista vikaa ole mitä tarvitsisi edes yrittää peitellä. Mutta tätähän tämä näyttelytouhu on. Päivää kuitenkin piristi huomattavasti Rexin siskopuolen (samasta isästä) sijoittuminen: Helsinki Voittaja 2013! Paljon onnea Leena ja Stara, me ollaan ylpeitä teistä! Ja ehkä me tullaan vielä perästä :) Lisäksi Rexin kasvattajan koira pokkasi veteraani-voittajan tittelin jokaisena päivänä, kuten myös ROP-kasvattajan - ihan mahtavaa!

Lauantaina uutta matoa koukkuun ja olikin huomattavasti parempi päivä. 6 junioriluokan urosta, oma edelleen porukan nuorin ja vauvamaisin. Mutta sai kuitenkin ERI:n, poimittiin jatkoon ja sijoittui luokassaan 4. sijalle. Laitan arvostelun tähän, koska mielestäni se kuvaa melko hyvin koiraa tällä hetkellä:
"Good type, tall male, correct head, black mask and eyes, middle long neck, good back and chest, correct angulation, good movement". Kuulostaa ihan meidän pikkumieheltä! Päivän riemua lisäsi Rexin kasvattajan koirien menestys, mm. Playbox's Troublemaker pokkasi Pohjoismaiden Voittaja 2013 tittelin ja muutenkin päivä oli mahtava!

Eipä montaakaan kuvaa näyttelystä tullut, tässä jo sijoitettuna.

Sunnuntaina sitten taas... noh jatkoimme kokemuksia sangen mielenkiintoisen tuomaroinnin merkeissä. Oma koirani sain EH:n ja sijoittui taas luokassaan 4. sijalle - olin hieman pettynyt laatu-arvostelusta mutta tunne ikäänkuin haihtui siinä päivän edetessä. Samaa tuomiota tuli jopa valioluokassassakin runsain määrin ja kun miettii miten upeita ja menestyneitä ne koirat noissa näyttelyissä hyvin yleisesti on, niin huhheijaa. Ja loppujen lopuksi, tuon tason näyttelystä EH 9 kk ikäiselle koiralle ei edes ole huono saavutus. Poika esiintyi vielä päivän päätteeksi ensimmäistä kertaa elämässään kasvattajaryhmässä, joten kokemusta tuli runsain määrin pikkumiehelle.

Nyt poika jää kotiin kasvamaan kevääseen asti, tässä vaiheessa on melko turhaa viedä sitä näyttelyihin sillä SA:n saaminen ei tässä kehitysvaiheessa tunnu realistiselta mahdollisuudelta. Jätkä on isokokoinen ja tarvitsee vielä massaa pärjätäkseen miesten maailmassa, joten annamme hänelle aikaa. Elokuussa järjestettävän Maailmannäyttelyn aikaan hän on lähes 18 kk vanha, eikä ainakaan iän puolesta enää anna tasoitusta muille. Ehkä me kokeillaan sitten uudestaan :)

Suzy oli luonnollisesti mukanamme reissussa ja hän on niin mainio tapaus. Päätimme että tyttösen oli parasta odotella näyttelyiden ajan majoituspaikassamme ja tämähän ei ollut Suzylle mikään ongelma. Ensimmäisenä päivänä se hieman katseli että "meinaatte jättää minut tänne vai" mutta sen jälkeen se kävi tyytyväisenä syömään luuta lähtiessämme ja odotteli iloisena palatessamme (oli nukkunut sohvalla). Se on arjessa kyllä niin mahdottoman mukava ja tasapainoinen koira, ei vedä mitään kilareita vieraasta ympäristöstäkään. Väliajat se leikitti Rexiä, tutustui Laajasalon merenrantaan emäntänsä kanssa lenkkeillen, sekä nautti muutenkin kaikesta.

Nyt keskitytään lähestyvään jouluun, allekirjoittanut törisee taas vaihteeksi keuhkoputkien tulehduksen kourissa mutta eiköhän tästä suoriuduta vielä juhlakuntoon, kiitokset vain antibioottien keksijälle. Joulun jälkeen on lupa alkaa odottamaan kevättä, mikä voisi olla ihanampaa? Odotellessa Hyvää Joulua kaikille!

Näyttelyharjoituksia

Ihana pitkä viikonloppu alkaa olla loppusuoralla. Torstaina aloitettiin pikkujoulun merkeissä Teatteriravintolassa, ihan järisyttävän hyvää ruokaa ja mahtavassa seurassa. Kiitos vielä kaikille!
Perjantaina sitten siskoni perheineen keski-Suomesta saapuivat kylään ja iltaa istuttiin isämme luona nauttien (taas vaihteeksi) juhlaillallista jota isä oli valmistellut koko edellisen viikon. Aivan ihanaa ja aivan ähkyssä kotiin. Olipa ihanaa tavata siskojani taas, viime kerrasta olikin jo taas liikaa aikaa. Saatiin aivan ihana valoseppele tuliaisiksi, se pääsee kunniapaikalle kotonamme.

Tänään sitten pakkasin Rexin autoon ja suunnattiin kohti PoKSin hallia, joka ansaitsee erikoismaininnan siksi että on ainoa LÄMMIN halli näistä Pohjois-Karjalassa sijaitsevista koirahalleista. Onpa luxusta näin talviseen aikaan. Käytiin pojan kanssa ensin pieni lämmittelykierros ulkona, siinä samalla tuli todettua sekin miten hyvä sijainti hallilla on; hyviä ulkoilureittejä on vaikka minne asti.

Hallissa sitten alettiin heti treenaamaan, yhdessä muiden paikalle saapuneiden koirakoiden kanssa. Osanotto oli melko vähäinen, ajatellen että Messari on viikon päästä, mutta toisaalta parempi näin sillä ehdittiin hienosti harjoitella kaikki tarpeellinen ja hieman extraakin. Jätkällä oli virtaa vähän yli tarpeenkin, mutta aika kiltisti se kuitenkin malttaa kuunnella mitä häneltä halutaan ja esiintyy ryhdikkäästi. Oikein sydäntä lämmitti kun treenien vetäjä kehaisi koiraani kertoen että se on aivan ihana, seikka mikä tietysti itselle on ihan selvääkin selvempi. Tottakai nämä meille ovat ihania ja maailman parhaita!

Onkohan tarpeeksi täyteläinen kuono minulla? (no todellakin on)

Nyt sitten kotona keskitytään sunnuntai-illan viettoon, suunnitellen pizzan hakua (Suzy pääsee herkuttelemaan pizzan reunoilla mikä on kutakuinkin parasta mitä se tietää), elokuvan katselemista ja sen sellaista. Ihan laiskotellen siis, mutta onpahan sitten taas akut ladattuna ensi viikkoa varten.

Se on joulukuu!

Kirjoittelen blogia lämpimässä keittiössämme istuskellen. Toisella puolen eteisessä melskaa 2 bokseria aamupäiväleikkien merkeissä, toisella puolen ikkunan takana taas jälleen kerran yksi talvimyrsky. Ei suoraan sanottuna tee mieli lähteä minnekään, edes autolla, tuohon keliin.

Eilen sää suosi sen verran että aamupäivällä pääsin tekemään koirien kanssa kunnon lenkit. Täällä Pyhäselässä on paljon koiria, on hyvin harvinaista että pääsisi tekemään lenkkinsä niin ettei yhtään koirakkoa tulisi vastaan. Eilen tuntui koko Reijola olevan samoissa puuhissa ja saimmekin Rexin kanssa ihan mukavasti harjoitusta ohituksiin. Olen opettanut pojalle ohituksia makupaloilla palkiten ja onkin hauskaa seurata miten se koirakon nähdessään jo hakeutuu lähelleni valmistautuen huippusuoritukseen jolla sen pienen makupalansa saa. Rex osaa homman ihan mukavasti, mutta samaa ei voi kyllä sanoa kaikista lähiseudun koirista. Osa räyhää jo kaukaa, osa jää paikoilleen tuijottamaan ja aloittaa räyhäämisen vasta sitten kun ollaan kohdalla. Osalla koirat ovat irti, osalla taas pääsevät irti "vahingossa" ja mitä ilmeisimmin myöskin ihan vahingossa jättävät tottelematta omistajaansa. Ja sokerina pohjalla ne jotka tekevät u-käännöksen heti muita nähdessään - sinällään toki kilttiä muitä ajatellen mutta veikkaisin että pidemmän päälle melko rasittavaa itselle? Joskus tuntuu hieman vaikealta selittää omalle koiralleen miksi pitäisi käyttäytyä kunnolla siinä missä muut tekevät mitä huvittaa - meno on oikeasti kuin villissä lännessä välillä (vaikka idässä asutaankin). Mielestäni se on kuitenkin koiran elämän mittainen kunniatehtävä omistajalle, yrittää pitää se niin ettei siitä olisi kohtuutonta haittaa muille. Eihän se aina helppoa ole, se tiedetään.

Tällä välin perheemme tehokaksikko on siirtynyt ulos jatkamaan reippailuaan, 2 bokseria painattaa minkä kintuistaan pääsee ja lumi pöllyää. Lumityöt odottavat omistajiakin, kun ensin lumisade hellittäisi sen verran että siinä olisi jotakin järkeä. Huomiseksi lupaa rivakkaa pakkasta, että ehkä se on uskottava talven todellakin tulleen?

Tähän loppuun vielä videonpätkää lokakuiselta reissultamme Kolille: