Pakkaspäivä

Tänään sitä oli ihan reilusti, pakkasta nimittäin. Lämpömittari näytti aamulla -28 astetta. Suzy jolkotteli pihalla tavalliseen tapaan, mutta Iitalle tuli tosi kiire päästä takaisin sisälle. Hassua miten kaksi saman rodun edustajaa voi olla niin erilaisia!

Treenit jäivät väliin automaattisesti, koska eihän maneesissa näin kovilla pakkasilla ole sen lämpimämpää kuin ulkonakaan. Itse asiassa siellä voi olla jopa kylmempää, sillä maneesi ei lämpene yhtä nopeasti kuin ulkoilma kevätauringon myötävaikutuksella tekee. Olemme viettäneet pakkaspäivää ihan sisällä uunia lämmitellen, jossain välissä käytiin isännän kanssa äänestämässä ja samalla hieman ostoksilla. Kiltti mieheni osti minulle lahjaksi Kuoma-jalkineet, kyllä nyt kelpaa tsaikkailla ulkona :)

Nyt vain toivotaan että tätä ei kestä hirveän kauaa, että päästäisiin taas kunnolla lenkkeilemään koirien kanssa. Kouluttaa voi jossain määrin sisälläkin, mutta jossain välissä saattaa tällä erää riemukas esine-etsintäkin alkaa tökkimään. Minkä lisäksi reipasta ulkoilua kaipaa ainakin tämä:

Pahuksen pakkanen, tylsää, tuumii Suzy

Mieleen juolahtanutta

Pakkaspäivien kunniaksi on ollut aikaa lukea lehtiä. Koiramme lehden artikkelissa kysytään tarvitaanko ihmisen ja koiran laumassa johtajuutta. Mielenkiintoinen kysymys. Ajatuksena tasa-arvoisuus ihmisen ja koiran välillä herättää minussa hilpeitä mielikuvia. Eikö olisikin aika hienoa jos aamulla kellon soidessa voisi ilmoittaa koiralleen seuraavaa: ”Kuulehan kumppani, nyt taitaa olla sinun vuorosi. Menehän reippaasti töihin niin mamma jää kotiin nukkumaan. Käy kaupassa tullessasi!”

Jos mietitään koirien asemaa meillä, niin kyllä ne ovat perheenjäseniä. Rakastettuja, arvostettuja ja tärkeitä – hemmoteltuja porsaita kaikki tyynni jos totta puhutaan. Koiramme ottavat vapauksia minkä ehtivät; nukkuvat sängyssä ja nojatuoleissa, saunovat kanssamme, saavat herkkuja jne., ja usein sen tottelemisenkin kanssa on vähän niin ja näin… Mutta silti, koirillamme aivan ehdottomasti on myös kuri ja selkeät rajat elämässään. Uskon vahvasti että eläin joka tietää paikkansa on onnellisempi. Se tietää mitä siltä odotetaan eikä sen tarvitse ottaa ohjia omiin käpäliinsä.

Jo lapsena olin hyvin eläinrakas. Siinä missä elämäni aikana olen eläimiä yrittänyt kouluttaa, ovat myös ne opettaneet minua. Ensimmäisen kerran sain kylmää faktatietoutta aiheesta kun alle kouluikäisenä sain hevosen potkun yläselkääni. Hevosen kengättömyys koitui pelastuksekseni sillä kertaa. Muutama vuosi tästä eteenpäin jouduin koiran hyökkäyksen kohteeksi ystäväni kotipihalla. Isokokoinen uros kaatoi minut maahan ja puri silmittömästi niin että mm. toinen korvani irtosi osittain päästäni. Nämä tapaukset eivät eläinrakkauttani horjuttaneet, mutta uskon niiden muovanneen asenteitani ja tapojani toimia eläinten kanssa. Myös sitä millainen haluan itse eläimen omistajana olla. Mielestäni eläintä voi rakastaa mutta elääkseen sen kanssa saman katon alla tai toimiakseen sen kanssa täytyy ihmisen aivan ehdottomasti voida olla sen johtaja. Ken eläimen ottaa, olkoon siitä vastuussa koko yhteiselon ajan ja pyrkiköön sen pitämään ilman että siitä on haittaa muille.

Ihana yllätys osa II

Posti toi tänään ihanan yllätyksen: Iitan palkinnon saavutetun tittelin "Kennel Octifein Paras Näyttelykoira 2011" kunniaksi. Palkinto on UPEA ja pääsee takuulla kunniapaikalle kotonamme. Kiitos Merja ja Pekka, ihana tapa muistaa ja tästähän se on taas lähdettävä uusiin näyttelyihin....Otan kuvan palkinnosta jahka pääsen kameraan käsiksi ja laitan sen Iitan sivuille. Iita on aika polleana kun palkintoja tulee jo postilaatikostakin :)

29.1.2012: lisäsin kuvan tästä tähän. Hieno, eikö?

Täällä on  pakkasta nyt -15 ja tuntuu hurrrjan kylmältä. Tämä ei silti ole vielä mitään jos ensi viikon sääennusteet paikkansa pitävät - koko viikoksi luvassa todella kylmää ja -30 asteen yöpakkasia. Hrrr...

Kylmää säät uhmaten suuntasin kohti treenikenttää, ajatellen että taitaa olla viimeinen treeni pieneen hetkeen joten parasta takoa kun rauta on kuumana. -20 alittavat pakkaset pistävät niin sanotusti jäitä hattuun jo meikäläisenkin treeni-innolle. Suzyn treeni-intoahan ei sinällään latista yhtään mikään, itsellä vain palelee kädet, jalat ja suunnilleen kaikki siltä väliltä.

Tänään otin vain patukkaleikkiä ja eri pituisia seuraamispätkiä vauhdinsäätelyineen, pysähdyksineen ja käännöksineen. Makupalojen antamiseen eivät sormet olisi yksinkertaisesti taipuneet, eikä tuo koira niitä tarvitsekaan. Pikkaisen tuppaa kyllä patukkaleikeistä kuumumaan, mutta malttaa kuitenkin irrottaa kun vain komentaa napakasti, ja pysyy myös suunnilleen maan pinnalla. No, tänään kyllä jossain vaiheessa kävi niin että takista irtosi tasku :D Tästä todettakoon vain että tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu!

Treenin päätteeksi menin katsomaan lapinkoirien näyttelytreeniä ja ennenkuin ehdin kissaa tavata minulla oli sellainen jo kädessäni. Olipa hauskaa kokeilla miltä tuntuisi esittää "väärän" rotuista koiraa, tuli itse asiassa vähän kokeiltua 2 uroksen kanssa ja olivat tosi mukavia molemmat. Koirat tuntuivat tosi taipuisilta ja kilteiltä. No, en ole siis vaihtamassa rotua mutta oli hauska päätös treenille tämä.

Kotiin päästyäni ajattelin vain levätä, mutta toisin kävi. Iita hyppi tasajalkaa riemusta "minun vuoroni, minun vuoroni" että lenkillehän se oli lähdettävä. Nyt pitäisi olla kaiken tehtynä, joten tästä alkakoon emännän vapaa-aika. Saunaa, iltapalaa ja telkun katselua siis.

Tähtisumua

En millään malta olla kertomatta tästä, koska onhan se jo luettavissa kennel Octifein sivuiltakin. Meidän Iita on valittu kennel Octifein vuoden 2011 parhaaksi näyttelykoiraksi! Tällainen muistaminen tuntuu mukavalta, varsinkin kun emme sitä lainkaan osanneet odottaa.

Viime päivinä olemme muistelleet Iitan tähänastista näyttelyuraa. Meille tullessaan se oli lähes 6-vuotias, eikä se ollut koskaan käynyt koiranäyttelyssä. Katsellessani koiran menoa pihamaallamme ajattelin että onhan se vietävä, tuon näköinen koira. Muistan ikuisesti kasvattajamme Merjan viestin ”onpa kiva saada rakennearvostelu Iitasta, ei pitäisi olla kovin huono”. Ei ollut huono, tosiaan :)

Tästä lähdettiin:

Iita kilpailukehässä, kuva Helena Ikonen

Kuvassa Iita osallistuu ensimmäistä kertaa match show tapahtumaan, joka järjestettiin Uimaharjussa. Kyseinen tapahtuma on varmasti ikimuistoisimpia kautta aikojen. Suzy oli ensimmäisenä vuorossa ja meinasi pussata tuomarin hengiltä. Ei varmaan kyseinen tuomari vieläkään tiedä mikä iski… Seuraavaksi sitten Iita kohtasi tuomarin, ilmeisesti tuumien ”kukas prkl se sinä olet”. Se murahti tuomarille, joka luultavasti tässä vaiheessa jo mietti eivätkö nämä bokserit ikinä lopu. Siitä show’sta ei menestystä niitetty, mutta saimme koiramme näyttely-uralle ihan hyvän alun. Tästä eteenpäin Iita on aina käyttäytynyt näyttelyissä esimerkillisesti, ja kaikesta päätellen jopa oppinut esiintymisestä nauttimaan. Sellainen se on, sen pitää vain tietää mitä on tarkoitus tehdä ja kun se sen ymmärtää, niin yrittää aina parhaansa.

Torstai-iltaa

Aamu ei alkanut lupaavasti. Havahduin herätyskellon soittoon klo 6.00, enkä olisi millään jaksanut nousta. "Reippaasti nyt, onhan sentään perjantai" kannustin itseäni, kunnes muistin että itse asiassa onkin vasta torstai. Yritin keksiä jotain positiivista torstai-päivistä, no olihan meillä koiratreenit sovittuna illaksi.

Suzylla on edelleen juoksut menossa, ja koira on kertakaikkiaan aivan raketti. Sen lisäksi että virtaa piisaa, hän on palavasti rakastunut naapurin corgiherraan ja mitä ilmeisimmin tunne on molemmanpuolinen. Vahtimisen tarve on katkeamaton, kaikkensa tässä on antanut ettei kotona keväällä olisi 1-n kappaletta nuoren rakkauden hedelmiä. Jos ikkunat vain kestävät ehjinä, niin ehkä tästä vielä selvitään.

En siis lähtenyt kovin suurin toivein treeneihin, minkä lisäksi muistin matkalla unohtaneeni patukan ja muut tarvikkeet uunin päälle. Se päivä on varmasti lähellä jolloin unohdan kuka olen ja missä asun....
Treenipaikalla pikainen kysely urosten omistajilta haittaako juoksunarttu - ei haitannut joten eikun tositoimiin autosta löytämäni vetolelun kanssa. Joku nyt tietysti sanoo että ei kai juoksunartun kanssa treenata, no meillä vähän treenataan mutta ei opeteta uusia asioita. Opitut pitää pystyä tekemään juoksun aikanakin, ainakin noin periaatteessa.

Ja ette usko mutta koira yllätti aivan täydellisesti. Seuraamiset tiiviitä, käännökset teki aivan loistavasti, kaikki jättöliikkeet hyvät, luoksetulo aivan super. Piilotin vetolelun vasempaan kainalooni niin ettei koira sitä nähnyt ja aina sopivalla hetkellä pudotin sen koiran suuhun, ihan käsittämätön intensiivisyys kaikessa tekemisessä. Olisin jaksanut treenata vaikka kuinka mutta joku ääni päässäni kertoi ettei kannata turruttaa toimivaa koiraa, joten viimeiseen hyvään suoritukseen mahtavat palkat ja koira autoon. Huomattavissa määrin virkistyneenä menin vielä seuraamaan muiden treenejä sekä jakamaan hyviä neuvoja :) Jäi kaikin puolin hyvä mieli tästä illasta!

Kuva Niina Javanainen

Iitan tähtihetki

Kävimme tänään osallistumassa Kajaanin tamminäyttelyyn, eikä tullut turha reissu.
Iita oli VSP, sai SERTin sekä oli myös ROP-veteraani. Suomen sertikiintiö on nyt Iitalla täynnä, tästä eteenpäin vain nautiskellaan näyttelyissä käymisestä :)

Ihana Iita, kuva Niina Javanainen

Tuomarina Kajaanissa oli Inger Dahle Norjasta. Arvostelu tulee tässä:
"8 years. Excellent type. Super condition. Lovely feminine head with correct ears, eyes & bite. Nice neck. Good topline. Well developed chest. Good depth. Good bone and angulation. A bit flat feet. Super moving."

Mukava näyttelypäivämme kruunautui vierailuun Vuorisilla, Kiitos Helenalle ja Kyöstille huippuseurasta sekä maukkaista tarjoiluista!

Draaman alkeita harjoittelemassa

Suzy on tällä erää juoksujensa vuoksi hallikiellossa, joten päätin aloittaa hallikauden Iitan kanssa. Iita on menossa Kajaanin näyttelyyn, joten ajattelin pienen harjoittelun tekevän sille oikein hyvää - sisänäyttelyssähän se ei koskaan vielä ole ollut ja harjoitushallimme muistuttaa puitteiltaan hieman Kajaanin hallia (joskin on ihan himppasen pienempi).

No, mentiin siis sinne treenipaikalle ja kuinkas kävikään, ystäväni siinä odotti mäyräkoira-uroksensa kanssa automme vieressä ja ennen kuin sain edes auton takaluukkua kunnolla auki, ampaisi rakas bokserini suoraan mäyrinkäisen luo. Se ei ehkä ollut pahoin aikein liikkeellä, mutta mäyräkoirahan ei ilahtunut lentävän lihapullamme lähestymisestä, ja koska se nyt sattuu olemaan rotua jonka ei kuulu väistää edes purevaa kettua ahtaassa luolassa, niin ei se väistänyt Iitaakaan. Niin että se on sitten meitin bokseri jolla on yläluomessa vekki tällä erää. Ja syyllistähän voin ihailla peilistä any time...

Hyvä luoja että sitä voi tuntea itsensä typeräksi. Ensimmäisiä asioita joita koirilleni opetan on se että autosta ei koskaan, ikinä eikä missään olosuhteissa tulla pois ilman lupaa. Paheksun suuresti ihmisiä jotka toistuvasti antavat koiriensa olla irti missä sattuu niin että koirat pääsevät häiritsemään muita kulkijoita. Mutta niinhän se on että nämä ovat eläimiä, eikä täydellistä eläintä taida olla siinä missä ihmistäkään.

Treenit alkoivat siis hivenen vääränlaisissa tunnelmissa, olisin suoraan sanottuna voinut vaikka luututa koirallani lattiat siinä mielentilassa. Ihmeesti siinä saatiin kuitenkin jonkinlainen harjoitus aikaiseksi ja koira toimi ihan kohtuullisesti. Lopuksi käytiin suolla käppäilemässä ystäväni ja sen mäyräkoiran kanssa, Iita olisi mielellään tehnyt tuttavuutta mutta jostain syystä mäykky ei asiasta oikein innostunut. No, ehkä vielä joskus.

Joskus vielä hankin itselleni sen pienen koiran. Sellaisen jonka voi tunkea vaikka taskuunsa ja poistua coolisti paikalta tilanteen vaatiessa. Odotellessa taitaakin ensi viikon ohjelma olla muotoutumassa: pitää opettaa yksi eläin pysymään autossa.

Sormi paketissa ja muuta kivaa

Käytiin tänään treenaamassa Pataluodon kentällä, paikalla oli pitkästä aikaa suorastaan ennätysmäärä koirakoita. Suzy oli innoissaan kentälle pääsystä, niin innoissaan että leikittäessäni koiraa narupallolla jurskautti vahingossa kulmahampaansa suoraan oikean etusormeni ylimpään niveleen. Auts! Nyt onkin sitten molemmat etusormet remontissa, vasemman nimittäin poltin viikonloppuna leivinuunin luukkuun talonlämmityspuuhissa. Tasapuolisuus ennen kaikkea :)

Treeni meni vähän sieltä tänne, ja syykin selvisi kun päästiin kotiin. Nyt sillä nimittäin lopultakin alkoi ne juoksut. Ajoitus on kertakaikkiaan loistava, sillä hallikausihan alkaa sunnuntaina eikä sinne halliin juoksunartun kanssa taida olla mitään asiaa. Mutta toki ulkona voidaan jatkaa treenaamista ja tästäkin illasta jäi loppujen lopuksi ihan hyvä mieli, kun saatiin loppuun aika onnistunut henkilöryhmä harjoitus. Hyvä siitä tulee, nyt vain tänä vuonna aletaan vaatimaan koiralta vielä hieman enemmän ja koitetaan saada ne viimeisetkin haahuilut taka-alalle. Tuo koirahan on vähän sellainen "ravisteltava ennen käyttöä" eli ei välttämättä toimi ihan suoraan autosta ulos otettuna.

Tälle vuodelle onkin jo suunnitelmia ihan mukavasti, sekä näyttelyiden että muidenkin puuhien suhteen. Niistä sitten myöhemmin lisää!

Hyvää Uutta Vuotta!

Pakkaspäivä. Ulkona on oikeasti – ensimmäisen kerran tänä talvena, ja takuulla ensimmäisen kerran tänä vuonna – enemmän kuin 10 astetta pakkasta. Tuntuu hurjan kylmältä, mutta toisaalta mukavalta vaihtelulta. Näky on kuin postikortista, ihana valkoinen huurre peittää pensaat ja puut.

Vuosi on siis vaihtunut, uusi vuosi edessämme kuin avoin kirja. Vuodenvaihde meni mukavasti ystäväperheen luona perinteisesti juhlien, emännillä syöden ja isännillä sammutellen kaikesta päätellen melkoista janoaan. Hauskaa oli!

Koirat meillä onneksi eivät raketteja säikkyneet, ainoastaan Suzy hieman katsoi kun naapurin isäntä alkoi paukuttamaan niitä pihallaan. Tuli vauhdilla sisälle, mutta halusi heti kohta takaisin. Kuinkas muutenkaan!

Tänään olen syyllistynyt työntekoon pyhäpäivänä; kaikki kodinkoneet ovat laulaneet kilpaa samalla kun olen laittanut taloa siihen kuntoon että arki pääsee alkamaan sujuvasti. Millainen kauhea ihminen siivoaa pyhäpäivänä – no kenties sellainen joka on arkisin töissä ja haluaa tehdä lomallaan muutakin kuin raataa kodin eteen. Täytyy sanoa että olen aika tyytyväinen aamupäivän aikaansaannoksiini; talo on raikas ja uunissa palaa iloinen tuli.

Suzy nauttii pakkasesta. Se on kuten edesmennyt Ofeliamme, jota jo kutsuimme arktiseksi bokseriksi. Suzyahan ei pakkanen haittaa, se leikkii tälläkin hetkellä pihamaalla liiteristä varastamansa puunpalasen kanssa. Iita puolestaan nukkuu talon isännän kanssa päiväunia. Tietenkin nautinnollisesti puhtailla lakanoilla jotka by the way sinne aiemmin tänä aamuna vaihdoin. Pelkään pahoin että pää tyynylläni, toivottavasti edes etupää. Isäntä siis meillä pyhittää oikeaoppisesti lepopäivää :) 

Ensi viikolla olisi tarjolla sekä näyttely- että tottelevaisuustreeniä. Ensin mainittua Iitukaiselle, jälkimmäistä Suzylle. Katsotaan osallistumistamme hieman vallitsevan juoksu-tilanteen kannalta.