Sairasloman ajatelmia

Allekirjoittaneen elämä on viime päivinä ollut sangen rauhallista. Viimeiset 2 viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellen. Sanotaan että jos elämässä et osaa ajallaan hiljentää tahtia, niin elämä kyllä hiljentää puolestasi. Ehkäpä aikalisä olikin tarpeen, toivotaan kuitenkin että nyt päästäisiin taas täysillä eteenpäin, kevättä kohti!

Omatuntoni on vähän kolkutellut koirieni vuoksi. Meillä on onneksi pihaa, missä kaksikko voi viettää laatuaikaa yhdessä juosten ja telmien. Lisäksi ihana mieheni on kantanut kortensa kekoon ja, paitsi lenkittänyt koiria, myös vienyt niitä mukanaan mm. töihin. Rexkin on päässyt käymään toimistolla ja suurella riemulla tervehtimään kaikkia paikalla olleita. Ei ole ainakaan ujo tämä meidän nuorimies :)

Eilen pääsin pitkästä aikaa yrittämään pientä lenkkiä koirien kanssa. Kylläpä oli havaittavissa että lenkillä on käyty jonkun sellaisen kanssa joka suo enemmän vapauksia toteuttaa itseään kuin minä teen. Säädöt hieman hukassa siis :) Jos otetaan esimerkki, niin hihnassa hampailla roikkuminen on asia jota itse en hyväksy. Ne tietää sen, mutta se ei estä niitä kokeilemasta josko joku muu antaisi periksi. Sen jälkeen niillä on pokkaa tulla esittämään minulle että tämähän on ihan sallittua tehdä näin - molemmilla! Täydellinen esimerkki miten koira toimii ja miksi sen käsittelyssä pitäisi pyrkiä johdonmukaisuuteen. Tästä ja muutamasta muusta asiasta käytiin melko suoraviivaiset keskustelut ja päästiinkin lopulta yhteisymmärrykseen. Samalla kun mieleeni tuli taas runsaasti ajatuksia asiaan liittyen.

Koiran käytöksen oikaiseminen on varmaankin asia mistä saataisiin monenlaisia näkökulmia esille. Kun ajatellaan kasvavan koiran ikäkausia, niin näkisin että ensin sitä opetetaan ja siltä pyydetään asioita. Sitä palkitaan kun se tekee oikein ja kenties painetaan hieman villaisella niitä hetkiä kun se ei tee. Sitten kun koira osaa jonkun asian, siltä voi alkaa vaatimaan sitä. Kun mietin omia koiriani, niin nehän on aika hemmoteltuja tapauksia joilla on vapauksia vaikka muille jakaa. Tietyistä asioista en kuitenkaan tingi ja yksi sellainen on lenkillä käyttäytyminen. Jos koira käyttäytyy jollain tapaa huonosti, minulla henkilökohtaisesti ei ole minkäänlaista kynnystä olla oikaisematta sitä, riippumatta siitä missä satumme sillä hetkellä olemaan tai onko paikalla mahdollisesti muitakin kulkijoita. Voi olla että joku ohikulkija onkin joskus hieman kohotellut kulmiaan näille kasvatuksellisille keskusteluillemme.

Mieleeni tulee tilanne vuosien takaa, olimme viemässä äitiäni junalle ja bokserini Emma oli mukana. Purkaessamme tavaroita autosta koirani päätti käyttää tilannetta hyväkseen, hyppäsi autosta ulos ja lällätteli siinä keskellä vilkkaasti liikennöityä rautatie-asemaa, valmiina kunnon riehuntaan. Tarrasin elukkaa mistä vain kiinni sain, paiskasin sen niska-perse otteella autoon lausuen samalla muutaman valikoidun sanan. Äitini oli kauhuissaan käytöksestäni, miten sinä tuolla tavalla julkisella paikalla! Totesin äidilleni rauhallisesti että julkisella paikalla komentaminen lienee pienempi paha kuin junan alle jääminen. Ja tästä päästäänkin johtoajatukseen: käytöksen oikaiseminen takana on usein sen koiran itsensä etu. Jos sitä ei voi tehdä julkisella paikalla tai silloin kun tarvetta on niin missä ja milloin sitten? Emma ei tuosta tilanteesta vahingoittunut - en ikinä vahingoittaisi rakasta koiraani, mutta muisti kyllä odottaa lupaa tulla autosta ulos sen jälkeen.

Noh, se siitä. Ensi viikolla päästään tottistelemaan, sekä ulos että sisähalliin. Odotellessa ollaan treenattu vähän kotosalla, mm. Rexin kanssa istumista, maahanmanoa, eteen ja sivulle tulemista jne. Viikon viihdyttävin havainto oli että portin taakse odottamaan laitettu Suzy teki istumiset ja maahanmenot täsmällisesti käskyjeni mukaan. Ei ole vissiin koulutus ihan hukkaan mennyt? Vaikka muuten välillä toimivatkin miten sattuu...

Ote Suzyn päiväkirjasta - Joulu 2013

Jouluinen valoseppele ikkunassa

Se joulujuttu on taas käyty läpi, tai juhlittu kuten mamma sanoo. Tiesin että sitä on esissä kun vaatekomeroon alkoi ilmestymään värikkäitä ja rapisevia paketteja, pihalle tuotiin taas sellainen puu ja sitten - tärkeimpänä kaikista - se iso lihanpalanen tuli meille. Oikeastaan minun jouluni alkoikin siitä kun se ihana lihanköllykkä laitettiin uuniin. Sitten vain odottelemaan ja kyllä sitä saikin odotella.

Pikkutunneilla se hälytin sitten alkoi soimaan ja siitä osasin päätellä että juhlat voi alkaa. Ensin piti kuitenkin odotella että mamma herää ja saa iskänkin hereille - se kinkunpaisto kun on kuulemma hänen vastuualuettaan. Olin jo valmiina keittiössä kun iskä lopulta selviytyi sinne ja sitten me yhdessä otettiin se kinkku uunista. Iskältä roiskahti sitä ihanaa paistolientä aika tavalla ympäriinsä ja kilttinä tyttönä päätin vähän auttaa nuolemalla paikkoja siistiksi. Sitten me iskän kanssa maisteltiin sitä kinkkuakin ja se oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Jostain syystä ne haluaa että sen kinkun päällä on sellainen kuorrutus, joten me vietettiin sitten iskän kanssa yhteistä aikaa keittiössä sen valmistumista odotellen, samalla me tietenkin maisteltiin sitä kinkkua vielä vähän lisää. Hienoa tässä oli se että penska ei herännyt ja tullut kinuamaan osuuttaan - se kun on sellainen mammanpoika ja nousee ylös vasta kun mammakin nousee. Lopulta mekin mentiin vielä takaisin nukkumaan.

Aamulla minua janotti kovasti ja niin näytti iskääkin janottavan. Mamma selitti miten haitallista kinkku on kun se on niin kovin suolaista, samalla kun se söi sitä itsekin monta palaa. Ja penskallekin annettiin pienet maistiaiset. Se näytti saavan paljon vähemmän kuin minä, mikä on minusta oikein ja kohtuullista.

Sillä välin kun me vähän painittiin pihalla ne oli tuoneet sen puun sisälle. Tiedän että siihen ei saa koskea, mutta yrittäkääpä selittää asia tuolle kakaralle, eihän se mitään tajua. Se katsoa tillitti sitä ihmeissään, samalla kun sen päässä raksutti kaikenlaisia ideoita. Odotin vain että se pissaa sen puun päälle, mutta sitä se ei sentään tehnyt. Vaikka muuten nostaakin kinttuaan joka paikkaan. Kun mamma sai siihen kuuseen koristeet paikoilleen, niin sitten penska vasta innostuikin. Se luuli että ne on kaikki sille, leluiksi.

Se puu

Illemmalla ne sitten lähtivät käymään jossain, me otettiin Rexin kanssa tirsat sillä aikaa. Kun ne tuli takaisin niin mamma kertoi miten sekä eläinten että ihmisten hautausmaalla oli ollut valtavasti kynttilöitä ja ne olivat näyttäneet hyvin kauniilta illan hämärtyessä. Emma, Ofelia, Alma ja Iita saivat omat kynttilänsä että ne tietäisivät siellä jossain että me ei niitä unohdeta, joulunakaan.

Sitten me saunottiin ja sen jälkeen tuli se pakettien aukaisu, mitä osasin jo odottaa. Me saatiin penskan kanssa monta pakettia! Siellä oli leluja, luita ja muita herkkuja ja sitten me saatiin vielä mamman sukulaiselta sellaiset tosi hienot valot pantaan. Kyllä meidän kelpaa, sanoi mamma.

Lelukaksoset after play, silmäpuoli ja vinkupuoli.
Arvaatteko kumpi on kumman?

Me saatiin sitten Rexin kanssa sellaiset ihanat luut pureskeltavaksi, iskä ja mamma katselivat telkkaria, joivat viiniä ja söivät herkkuja. Meille kyllä läsähti ihan tavalliset ruoat kuppeihin, mutta ehkä sitä kinkkua ei kannata liikaa syödäkään. Jaksan sitten tammikuussa viedä mammaa lenkille, kun se ensin aikansa parkuu puntarilla.

Mamman kanssa jotain touhuamassa
Ensi vuonna taas!

Iloista loppuvuotta toivotellen, viettäkää mukavia hetkiä omistajienne kanssa!
t: Suzy <3

Vuosi 2013

Kuluva vuosi alkaa olemaan loppusuoralla, joten alkaa olla vuosikatsauksen aika. Mitä kaikkea vuosi 2013 toi tullessaan?

Tammikuu

Kauan odotettu joulu muuttui ihanaksi muistoksi, kuten jouluilla on tapana tehdä. Vuoden vaihtuessa tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen että haluan itselleni urospennun kasvamaan ja ryhdyin toimeen asian suhteen. Suzyn kanssa treenasimme uskolla ja odotimme kesää innolla. Ostin autooni autohäkin, melkoisen hintava investointi mutta näin jälkikäteen ajatellen on kyllä ollut joka euron arvoinen.

Lahjattomat reenaa ;)

Helmikuu

Helmikuun 25. päivä Essin pennut syntyivät; 6 komeaa poikaa ja 3 kaunista tyttöä. Muuten koko kuukausi sujui tavanomaiseen tapaan; vuoden alku kovine pakkasineen on yleensä hiljaiseloa ja positiivisin seikka asiassa on lähinnä se että helmikuu on kuukausista kaikkein lyhyin. Suzy piristi elämäämme keksimällä kaikenlaista pientä jäynää

Toinen näistä? Kuva Krista Puhakka

Maaliskuu

Maaliskuussa yritin olla ajattelematta pentuasiaa liikaa, samalla kun tietysti ehtimiseen katselin kuvia ja mietin mikä pennuista tulisi olemaan meidän. Kävimme myös katsomassa pentuja niiden ollessa 3 viikkoa vanhoja ja kovasti ihastuimme kaikkeen näkemäämme. Odotusaika tuntui melko pitkältä, mutta oli ehdottomasti sen arvoista!

Tässä hän on, by Krista P.

Huhtikuu

Huhtikuussa haimme Rexin kotiin.Lunta oli vielä maassa pennun saapuessa, mutta ilmeisesti pennun nähtyään sekin suli ennätysvauhtia. Arkemme heräsi eloon pennun kanssa touhuamisen myötä, Suzy taisi olla ainoa joka vähän murjotti :)

"Ei kai sille vaan anneta minun lelujani..."

Toukokuu

Toukokuussa tuli täyteen vuosi Iitan kuolemasta. Muistamme ihastuttavaa koiraamme haikeudella ja suurella rakkaudella, samalla kun muistot meitä jo hymyilyttävät. Jälkikausi alkoi sekä metsä- että peltojäljen merkeissä. Rex kävi ensimmäisissä rokotuksissaan, painoa oli jo yli 10 kg. Suzy puolestaan kävi sterilisaatiossa, joka tehtiin Keski-Suomen eläinklinikalla tähystämällä. Toimenpide ja siitä paraneminen sujui ongelmitta, ainoa miinus oli perinteistä leikkausta kalliimpi hinta.

Kesäkuu

Kesän alkaessa teimme pitkäaikaisesta haaveestamme totta ja hankimme kesämökin. Mökki on sama joka on ennenkin ollut käytössämme, nyt siitä vain tuli meidän ikioma. Suzyn kevään aikana oirehtinut selkä äityi todella pahaksi; mm. selästä meni ilmeisesti hermo jumiin jonka seurauksena koira lopetti käyttämästä vasenta takajalkaansa ja jalan lihakset surkastuivat. Selkä kuvattiin ja ilmeni että 9 nikamaväliä on niin sanotusti sökönä. Suzy ontui, oli kipeä edestä, takaa & siitä välistä ja ajoittain äreä. Kun mietin kesää, niin päällimmäisin muistikuva on se huoli mitä rakkaan koiramme terveyden ja elämän puolesta koin. Olen hyvin kiitollinen niille ihmisille jotka meitä jaksoivat tukea ja valaa uskoa tulevaisuuteen. Laitoin blogini tauolle, koska en halunnut että siitä tulee negatiivisten asioiden vatvomispalsta. Silti, kesäkuuhun mahtui iloisiakin asioita mm. Boksereiden erikoisnäyttely. Ja se kesämökki :) Rex kävi tehosterokotuksessa, painoa yli 16 kg.

Heinäkuu

Heinäkuussa tuli täyteen 3 vuotta äitini poislähdöstä. Näin joulun aikaan ikävöin äitiäni erityisesti, sillä hän oli mitä suurimmassa määrin jouluihminen ja tartutti sen kaikkiin tyttäriinsäkin :) Tunnelma ei enää koskaan ole ihan samanlainen, mutta yritämme parhaamme. Heinäkuussa  lomailtiin ja oltiin paljon mökillä ja sillä aikaa hiiret yrittivät vallata kotimme (eivät onnistuneet). Rex kävi rabies-rokotuksessa, painoa lähes 19 kg.

Elokuu

Elokuussa saatiin huokaista helpotuksesta Suzyn voinnin suhteen, akuuttivaihe lopultakin ohi ja koira voi lääkittynä elää sangen normaalia elämää. Spondyloosi on siitä kiitollinen sairaus, että kun luutumisvaihe loppuu kivut helpottavat. Suzyn selkä ei ole vielä ihan "valmis" ja ajoittain sillä voi olla huonompiakin päiviä. Onneksi kuitenkin enemmän niitä parempia, ja tätä kirjoittaessani Suzy voi oikein hyvin.
Elokuussa järjestettiin Joensuun KV-näyttelyt, sangen mielenkiintoisen tuomaroinnin merkeissä. Näyttelyä ajatellen parasta taisi olla se suklaakakku jonka saimme näyttelyyn osallistuvilta vierailtamme tuliaisiksi. Niin ja tietysti Rex pääsi leikkimään siskonsa kanssa, siinä missä Rexin mamma sai viettää laatuaikaa samanhenkisessä seurassa.

Unohtakaa jo se selkä! Minuahan ei pitele mikään!!

Syyskuu

Syyskuussa osallistuimme peltojälkileirille jossa kouluttajana oli Saila Kytömäki; ehdoton syksyn huipentuma ja mahtava päätös kesän opiskeluille. Saimme todeta olevamme oikealla tiellä; pojalla hyvät pohjatyöt alla ja poika itse todettiin hyvin maavainuiseksi ja määrätietoiseksi jäljestäjäksi joka todellakin tahtoo :) Jäljen ajamista jatkettiin lähes lumen tuloon saakka, mutta ei opeteltu enää uusia asioita - niitä jatketaan sitten ensi keväänä.

Lokakuu

Lokakuussa Rex osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä Lahdessa. Poika sai erinomaisen arvostelun ja palkittiin VSP-pentuna. Arvostelu löytyy saavutuksia -osiosta. Suzy sairastui mahatautiin heti näyttelyn jälkeen, mutta parani siitä onneksi ilman antibioottikuuria. Ensimmäiset pakkaset tulivat.  Hankin itselleni mainetta ja kunniaa a la blondie viemällä autoni renkaiden vaihtoon; renkaat muistin ottaa mukaan mutta pultit unohtuivat kotiin. Vietettiin ihana viikonloppu Kolilla Pielisen Peili nimisessä huvilassa.

Marraskuu

Marraskuussa palasin blogin kirjoittajaksi. Rex sairastui bakteeritulehdukseen joka meni antibioottikuurilla ohi. Talon herra käväisi Baltimoressa työmatkan merkeissä.

Joulukuu

Nyt sitten eletään jo joulukuuta, Messukeskuksen näyttelyssä on käyty ja joulu on jo hyvin lähellä. Kokonaisuutena vuosi ei ehkä ole ollut tapahtumarikkaimmasta päästä, mutta silti siihen mahtuu sekä hyviä että huonoja asioita - kuten elämään yleensä. Toivon blogini lukijoille, läheisilleni, ystävilleni ja tuttavilleni rauhallista ja ihanaa Joulua sekä parasta mahdollista onnea Uudelle Vuodelle 2014!

Greetings from Messukeskus

Tänä vuonna pitkäaikainen haaveeni toteutui ja pääsimme osallistumaan Messukeskuksen voittaja-näyttelyihin koiran kanssa!

Lähdimme matkaan torstaina 12. päivä ja, kuten suunnilleen aina täältä susirajalta lähdettäessä, ajomatkaa oli edessä rapsakat noin 500 km. Reippaan 6-tuntisen ajon jälkeen saavuimme perille majapaikkaamme Laajasaloon; isännän sukulainen ystävällisesti luovutti rivitalo-kolmionsa käyttöömme. Mahtavaa!

Perjantai aamu valkeni erittäin myrskyisenä, ulkona tuuli ihan pelottavan kovaa tällaiseksi sisämaan asukiksi tottuneena. Päästiin kuitenkin ajoissa Pasilaan ja näyttelypäivä pääsi onnellisesti alkamaan. Siihen se onni kyllä sillä kertaa jäikin, kotimainen naistuomari nimittäin oli kenties jopa tavallista tiukemmalla tuulella 13. päivän ja perjantain kunniaksi. Ilmoitti että koirani pitää vielä kehittyä ja lätkäisi sille arvosanaksi H:n. Samainen tuomari jakoi suvereenisti T.täkin, joten kai tässä pitäisi olla tyyyväinen mutta päällimmäisenä tunteena oli kyllä melkoinen pettymys. Kun koira on juuri täyttänyt sen 9 kk joka vaaditaan että se noin ylipäätään saa osallistua junioriluokkaan, ei itselle ole suurikaan yllätys että sen pitää kehittyä vielä. Ja kun mielestäni on vieläpä tulevaisuutta ajatellen hyvä asia että hän kehittyy hitaasti. Myönnän että koirani oli hyvinkin vauva siellä isojen poikien seassa, mutta nähdäkseni kuitenkin aika lupaava vauva. Mielestäni arvosanan H saavassa koirassa pitäisi olla jo jonkinlainen rotumääritelmän vastainen vika, kun omassa koirassa ei kyllä mitään sellaista vikaa ole mitä tarvitsisi edes yrittää peitellä. Mutta tätähän tämä näyttelytouhu on. Päivää kuitenkin piristi huomattavasti Rexin siskopuolen (samasta isästä) sijoittuminen: Helsinki Voittaja 2013! Paljon onnea Leena ja Stara, me ollaan ylpeitä teistä! Ja ehkä me tullaan vielä perästä :) Lisäksi Rexin kasvattajan koira pokkasi veteraani-voittajan tittelin jokaisena päivänä, kuten myös ROP-kasvattajan - ihan mahtavaa!

Lauantaina uutta matoa koukkuun ja olikin huomattavasti parempi päivä. 6 junioriluokan urosta, oma edelleen porukan nuorin ja vauvamaisin. Mutta sai kuitenkin ERI:n, poimittiin jatkoon ja sijoittui luokassaan 4. sijalle. Laitan arvostelun tähän, koska mielestäni se kuvaa melko hyvin koiraa tällä hetkellä:
"Good type, tall male, correct head, black mask and eyes, middle long neck, good back and chest, correct angulation, good movement". Kuulostaa ihan meidän pikkumieheltä! Päivän riemua lisäsi Rexin kasvattajan koirien menestys, mm. Playbox's Troublemaker pokkasi Pohjoismaiden Voittaja 2013 tittelin ja muutenkin päivä oli mahtava!

Eipä montaakaan kuvaa näyttelystä tullut, tässä jo sijoitettuna.

Sunnuntaina sitten taas... noh jatkoimme kokemuksia sangen mielenkiintoisen tuomaroinnin merkeissä. Oma koirani sain EH:n ja sijoittui taas luokassaan 4. sijalle - olin hieman pettynyt laatu-arvostelusta mutta tunne ikäänkuin haihtui siinä päivän edetessä. Samaa tuomiota tuli jopa valioluokassassakin runsain määrin ja kun miettii miten upeita ja menestyneitä ne koirat noissa näyttelyissä hyvin yleisesti on, niin huhheijaa. Ja loppujen lopuksi, tuon tason näyttelystä EH 9 kk ikäiselle koiralle ei edes ole huono saavutus. Poika esiintyi vielä päivän päätteeksi ensimmäistä kertaa elämässään kasvattajaryhmässä, joten kokemusta tuli runsain määrin pikkumiehelle.

Nyt poika jää kotiin kasvamaan kevääseen asti, tässä vaiheessa on melko turhaa viedä sitä näyttelyihin sillä SA:n saaminen ei tässä kehitysvaiheessa tunnu realistiselta mahdollisuudelta. Jätkä on isokokoinen ja tarvitsee vielä massaa pärjätäkseen miesten maailmassa, joten annamme hänelle aikaa. Elokuussa järjestettävän Maailmannäyttelyn aikaan hän on lähes 18 kk vanha, eikä ainakaan iän puolesta enää anna tasoitusta muille. Ehkä me kokeillaan sitten uudestaan :)

Suzy oli luonnollisesti mukanamme reissussa ja hän on niin mainio tapaus. Päätimme että tyttösen oli parasta odotella näyttelyiden ajan majoituspaikassamme ja tämähän ei ollut Suzylle mikään ongelma. Ensimmäisenä päivänä se hieman katseli että "meinaatte jättää minut tänne vai" mutta sen jälkeen se kävi tyytyväisenä syömään luuta lähtiessämme ja odotteli iloisena palatessamme (oli nukkunut sohvalla). Se on arjessa kyllä niin mahdottoman mukava ja tasapainoinen koira, ei vedä mitään kilareita vieraasta ympäristöstäkään. Väliajat se leikitti Rexiä, tutustui Laajasalon merenrantaan emäntänsä kanssa lenkkeillen, sekä nautti muutenkin kaikesta.

Nyt keskitytään lähestyvään jouluun, allekirjoittanut törisee taas vaihteeksi keuhkoputkien tulehduksen kourissa mutta eiköhän tästä suoriuduta vielä juhlakuntoon, kiitokset vain antibioottien keksijälle. Joulun jälkeen on lupa alkaa odottamaan kevättä, mikä voisi olla ihanampaa? Odotellessa Hyvää Joulua kaikille!

Näyttelyharjoituksia

Ihana pitkä viikonloppu alkaa olla loppusuoralla. Torstaina aloitettiin pikkujoulun merkeissä Teatteriravintolassa, ihan järisyttävän hyvää ruokaa ja mahtavassa seurassa. Kiitos vielä kaikille!
Perjantaina sitten siskoni perheineen keski-Suomesta saapuivat kylään ja iltaa istuttiin isämme luona nauttien (taas vaihteeksi) juhlaillallista jota isä oli valmistellut koko edellisen viikon. Aivan ihanaa ja aivan ähkyssä kotiin. Olipa ihanaa tavata siskojani taas, viime kerrasta olikin jo taas liikaa aikaa. Saatiin aivan ihana valoseppele tuliaisiksi, se pääsee kunniapaikalle kotonamme.

Tänään sitten pakkasin Rexin autoon ja suunnattiin kohti PoKSin hallia, joka ansaitsee erikoismaininnan siksi että on ainoa LÄMMIN halli näistä Pohjois-Karjalassa sijaitsevista koirahalleista. Onpa luxusta näin talviseen aikaan. Käytiin pojan kanssa ensin pieni lämmittelykierros ulkona, siinä samalla tuli todettua sekin miten hyvä sijainti hallilla on; hyviä ulkoilureittejä on vaikka minne asti.

Hallissa sitten alettiin heti treenaamaan, yhdessä muiden paikalle saapuneiden koirakoiden kanssa. Osanotto oli melko vähäinen, ajatellen että Messari on viikon päästä, mutta toisaalta parempi näin sillä ehdittiin hienosti harjoitella kaikki tarpeellinen ja hieman extraakin. Jätkällä oli virtaa vähän yli tarpeenkin, mutta aika kiltisti se kuitenkin malttaa kuunnella mitä häneltä halutaan ja esiintyy ryhdikkäästi. Oikein sydäntä lämmitti kun treenien vetäjä kehaisi koiraani kertoen että se on aivan ihana, seikka mikä tietysti itselle on ihan selvääkin selvempi. Tottakai nämä meille ovat ihania ja maailman parhaita!

Onkohan tarpeeksi täyteläinen kuono minulla? (no todellakin on)

Nyt sitten kotona keskitytään sunnuntai-illan viettoon, suunnitellen pizzan hakua (Suzy pääsee herkuttelemaan pizzan reunoilla mikä on kutakuinkin parasta mitä se tietää), elokuvan katselemista ja sen sellaista. Ihan laiskotellen siis, mutta onpahan sitten taas akut ladattuna ensi viikkoa varten.

Se on joulukuu!

Kirjoittelen blogia lämpimässä keittiössämme istuskellen. Toisella puolen eteisessä melskaa 2 bokseria aamupäiväleikkien merkeissä, toisella puolen ikkunan takana taas jälleen kerran yksi talvimyrsky. Ei suoraan sanottuna tee mieli lähteä minnekään, edes autolla, tuohon keliin.

Eilen sää suosi sen verran että aamupäivällä pääsin tekemään koirien kanssa kunnon lenkit. Täällä Pyhäselässä on paljon koiria, on hyvin harvinaista että pääsisi tekemään lenkkinsä niin ettei yhtään koirakkoa tulisi vastaan. Eilen tuntui koko Reijola olevan samoissa puuhissa ja saimmekin Rexin kanssa ihan mukavasti harjoitusta ohituksiin. Olen opettanut pojalle ohituksia makupaloilla palkiten ja onkin hauskaa seurata miten se koirakon nähdessään jo hakeutuu lähelleni valmistautuen huippusuoritukseen jolla sen pienen makupalansa saa. Rex osaa homman ihan mukavasti, mutta samaa ei voi kyllä sanoa kaikista lähiseudun koirista. Osa räyhää jo kaukaa, osa jää paikoilleen tuijottamaan ja aloittaa räyhäämisen vasta sitten kun ollaan kohdalla. Osalla koirat ovat irti, osalla taas pääsevät irti "vahingossa" ja mitä ilmeisimmin myöskin ihan vahingossa jättävät tottelematta omistajaansa. Ja sokerina pohjalla ne jotka tekevät u-käännöksen heti muita nähdessään - sinällään toki kilttiä muitä ajatellen mutta veikkaisin että pidemmän päälle melko rasittavaa itselle? Joskus tuntuu hieman vaikealta selittää omalle koiralleen miksi pitäisi käyttäytyä kunnolla siinä missä muut tekevät mitä huvittaa - meno on oikeasti kuin villissä lännessä välillä (vaikka idässä asutaankin). Mielestäni se on kuitenkin koiran elämän mittainen kunniatehtävä omistajalle, yrittää pitää se niin ettei siitä olisi kohtuutonta haittaa muille. Eihän se aina helppoa ole, se tiedetään.

Tällä välin perheemme tehokaksikko on siirtynyt ulos jatkamaan reippailuaan, 2 bokseria painattaa minkä kintuistaan pääsee ja lumi pöllyää. Lumityöt odottavat omistajiakin, kun ensin lumisade hellittäisi sen verran että siinä olisi jotakin järkeä. Huomiseksi lupaa rivakkaa pakkasta, että ehkä se on uskottava talven todellakin tulleen?

Tähän loppuun vielä videonpätkää lokakuiselta reissultamme Kolille:

Marraskuun kuulumisia

Hyvinpä alkoi tämä uusi bloggaamisen aikakausi kun heti meinaa päivitykset jäädä tekemättä. Elämä on toisaalta hyvin kiireistä, toisaalta taas päivät tuntuvat ikään kuin toistavan itseään joten ehkä sitä uutta kertomista ei niin paljon olekaan. Mutta laitetaan nyt vähän kuulumisia kuitenkin.

Suzy: "Nykyisin kun ei saa enää olla rauhassa sohvallakaan...

Koirat voivat hienosti. Jyväskylän näyttely jäi meiltä väliin, mikä ei paljon harmita kun tuloksia myöhemmin tarkastelin. Tuomarina ”huippuarvostettu kotimainen” joka antoi mm. erikoisnäyttelyn parhaalle nartulle arvosanaksi tyydyttävän. Tuntuu että joku mättää ja pahasti kun arvostelun linjat heittävät näin paljon. Mutta sellaistahan se näyttelytouhu on; vaikka koiran menestymisen pitäisi olla kiinni rotumääritelmästä, hyvin usein se on kiinni tuomarin mielipiteestä.

... koko ajan se hivuttautuu lähemmäksi...

Rex on alkanut osallistumaan kenttätreenien ohella hallitreeneihin, ajatuksena että nyt on talvi aikaa laittaa tottelevaisuus-kuvioita paremmalle tolalle. Tuoreena uroksen omistajana olen miettinyt niitä kauhuskenaarioita joita uroksen omistamisesta olen kuullut ja toisinaan vertaan sen kanssa touhuamista nartun kanssa työskentelyyn ja elämiseen.  Tässä vaiheessa sanoisin että uros on toki isompi ja vahvempi, mutta tietyllä tavalla suoraviivaisempi koulutettava. Siinä missä nartut juonittelevat ja kokeilevat, tälle sanotaan kerran riittävällä painokkuudella mikä on homman nimi ja asia yleensä tulee selväksi. Luonteiden osalta en lähtisi tekemään vertailua akselilla uros/narttu, sillä koirathan ovat kuitenkin yksilöitä. Rexin luonteesta tykkään, se ei ole todellakaan mikään lapanen mutta kuitenkin pohjimmiltaan sangen kiltti ja hyväntahtoinen nuori mies joka yrittää parhaansa kun tietää mitä siltä halutaan. Tähän mennessä se ei ole vielä esittänyt minkäänlaista taipumusta muille ärhentelyyn, toivotaan että sellaisena pysyykin. Se on myös melko rohkea ja suhtautuu kaikkeen uuteen avoimin mielin. Omat haasteensa jatkossa asettaa varmasti pikku hiljaa heräilevä sukupuolivietti. Toistaiseksi kiinnostusta on herättänyt vain sohvatyyny, mutta ei varmasti kauan mene kuin Rex huomaa tyttöjen olemassaolon. 

... yleensä minä pidän sen aisoissa pelkällä katseellani...

Suzy on myöskin palailemassa treenikentille, vointi on hyvä ja virtaa todellakin riittää. Vaihdoin sen kuivamuonan ystäväni vinkistä Hill’sin J/D ruokaan, joka on ns. nivelongelmaisen koiran ruoka. Luonteelleni tyypillisesti olin hieman skeptinen, mutta eipä tuosta nyt haittaakaan ole ja kun koiran menoa seurailee niin saattaapa olla jopa apuakin. Suzyn kilpa- ja näyttelyura on toistaiseksi jäissä, sen selän tilanne on sellainen että ainakaan toistaiseksi emme ole halukkaita kokeilemaan elämää ilman kipulääkitystä. Jos selän sillat luutuvat jossain vaiheessa loppuun asti, niin voi olla että edessä on vielä lääkkeettömiäkin vuosia. Tällä erää tärkeintä on että koira saa elää kivutonta elämää ja tuon koiran osalta tulos näkyy kyllä ihan luonnetta myöten. Kesällä omiin oloihinsa vetäytynyt, äreähkö koirani on taas iloinen ja herttainen oma itsensä. Juuri sellaisena haluamme hänet pitääkin.

... mutta menköön nyt yksi pusu tällä kertaa."

Joulu lähestyy ja huomaan taas pitäväni perinteitä yllä – kaikki jouluvalmistelut tekemättä, lahjat hankkimatta, leipomukset leipomatta. On se joulu kuitenkin joka vuosi tullut ja mennyt, että eiköhän siitä selvitä kunnialla tälläkin kertaa. Odotellessa luvassa on ainakin yhdet pikkujoulut, jotka varmasti tuovat pientä irtiottoa arkeen. Kunhan joulu ja vuodenvaihde on ohi, niin eikös sitten olekin jo lupa alkaa taas odottelemaan kevään tuloa :)

I'm back!

Hetkeksi suunniteltu blogitauko hurahti 5 kuukauden pituiseksi. Tässä ajassa bloggaamista ehti jo tulla hieman ikävä, joten yritän taas jatkaa kirjoittelemista tänne. En ole vielä päättänyt missä määrin julkinen blogi jatkossa tulee olemaan, mutta toimii ainakin itselleni päiväkirjan tapaisena ja myöhemmin muistona.

Kesä meni nopeasti, kuten se aina valitettavasti tekee. Tätä kirjoittaessani eletään sitä aikaa jolloin syksykin alkaa olemaan historiaa ja talvi tulee. Toistaiseksi on ollut vielä melko lämmintä, eikä maahan satanut lumikaan siellä pysynyt. Melkoisen pimeää ja kosteahkoa tämä vuodenaika, ei kannusta mihinkään suurtekoihin ainakaan.

Mutta jos niihin tärkeimpiin sitten, eli koiriin. Rexistä on kesän aikana kasvanut nuori mies, melko komea sellainen vaikka nyt itse sanonkin. Herra on viettänyt kasvavan koiran ensimmäistä kesää jäljen ajamista opetellen. Toistaiseksi olemme keskittyneet peltojälkeen, sillä riippumatta siitä mitä koiran kanssa tulevaisuudessa on tarkoitus tehdä, se oppii pellolla jäljestämään tarkemmin kuin se oppisi metsässä. Kun mietin aikaa taaksepäin, niin täytyy sanoa että olen sangen tyytyväinen pojan kehitykseen ja siihen pohjatyöhön minkä saimme kesän aikana tehdyksi. Kausi huipentui jälkileiriin, jossa meitä kouluttuamassa oli Saila Kytömäki - lyhyesti kerrottuna aivan täydellinen viikonloppu.
Jäljen ohella poika opiskelee tottelevaisuuden alkeita ja on jo päässyt käväisemään ensimmäisessä näyttelyssäänkin.

Lahti KV, sisko ja sen veli palkinnoilla. Kuva Janne Enroos

Sitten Suzyn kuulumisia hieman. Suzyn selkävaivat äityivät kesän aikana niin pahoiksi että päädyimme kuvaamaan selän uudelleen, sekä samalla koko koiran ns. päästä varpaisiin. Selkäkuvat kertoivat karua tarinaansa siitä miten perinnöllinen sairaus on koirani luustossa mellastanut ja oikeastaan samalla sekunnilla kun kuvat näin oli hyvin selvää että ainakin koiran PK-ura loppuu siihen hetkeen. Akuuttivaiheen mentyä ohi olemme todenneet että koira pystyy elämään melko normaalia kotikoiran elämää. Harrastukset ovat tällä erää jäissä Suzyn lääkityksen vuoksi; silloin tällöin käymme jotakin tekemässä koiran mielenvirkeyden sekä toki myös tottelevaisuuden ylläpitämisen vuoksi. Suzy on ihan pirteä ja oma iloinen itsensä ja sen mamma on onnellinen kun saa pitää koiransa. Molemmat koiransa, joista on iloa paitsi omistajalleen myös toisilleen.

Suzy rentoutuu mökkisaunan kuistilla

Välillä tarkkaillaan tiluksia

Tätä kirjoittaessani isänpäivä on jo lähellä - meidän perheessä sitä juhlitaan perinteisesti jo lauantaina eli tänään. Pitänee siis lähteä valmistautumaan isän juhlimiseen. Seuraavaan blogipäivitykseen ei toivottavasti mene 5 kuukautta aikaa :)

Se on taas perjantai!

Niin sitä mennään, taas on ihana viikonloppu edessä ja yritän hidastaa tahtia sen verran että ehtisin siitä nauttiakin.

Eilen meillä oli metsäjälki-ilta ja voin sanoa että olen hyvin tyytyväinen illan antiin. Meidän ryhmä on ihan huippuhyvä; osaavia aktiivisia ihmisiä joilta takuuvarmasti saa neuvoja ja ohjeita silloin kun niitä tarvitsee. Ja jos tarkkoja ollaan niin hyvät harrastuskaverithan antavat neuvoja myös silloin kun niitä ei niin tarvitsisikaan :)

Sekä Suzy että Rex pääsivät jäljen ajoon, Rex ensimmäistä kertaa maastossa. Tein molempien jäljet tällä kertaa itse, Suzyn jäljen siksi kun halusin tehdä sen tietyllä tavalla ja Rexin jäljen siksi etten kehdannut pyytää ketään tallaamaan enempää jälkiä kuin ajaa. Pojan jäljet ovat vielä tietenkin tosi lyhyitä ja suoria, työlästä niiden tekemisessä on ainoastaan namien kylväminen - kyykkäämisestä saa helposti takapuolensa kipeäksi.

Rex pääsi porukan ekana hommiin, sen jälkeä kun ei niin tarvitse vielä vanhentaa vaan sen voi ajaa suunnilleen yksin tein. Poljin pojalle "tunnelin" jossa oli paljon nameja ja päästettiin kaveri sinne irti tutkimaan asiaa, samalla kun koko treeniryhmä seurasi herpaantumatta pienen pojan ensiaskelia jäljen saralla (kotona toki nurmikolla jo kokeiltu). Kyllä, hänestä tulee jälkikoira. Nenä tiiviisti maassa, nameja syöden poika eteni sangen keskittyneesti ja harmistus oli suuri kun nostettiin hyvässä vaiheessa jäljeltä pois. "Ei kun sinne jäi vielä nameja, minä haluan..." tuntui olevan pojalla mielipide. Uskon että seuraavalla kerralla palo jäljelle on entistäkin suurempi. Rex sai kehuja myös reippaudestaan, se kävi epäröimättä moikkaamassa ihmisiä eikä häiriintynyt edes lajikumppaneiden melkoisista äänitehosteista. Kivaa oli ja treenin päätteeksi pieni mies vetäisi lokoisat unet autossa. Väsyttäähän se töissä käyminen!

Suzyn jälki seuraavaksi, tein jäljen melko normaalisti, kuitenkin hyödyntäen pelloilla saamiani oppeja sen suhteen mitä voidaan muuttaa että koirasta saataisiin vielä huolellisempi työssään. Tässä kohtaa myös oma käytökseni jäljellä vaikuttaa asiaan. Suzy huomasi eron ja siitä tuli sille vähän painetta, mutta ei pahalla tavalla. Sen jälkityöskentely oli parempaa kuin viime viikolla, ainoastaan kepeistä tuli pientä sanomista; ensin yhdestä ohi ja sitten viimeisellä kepillä pieni keskustelu siitä tehdäänkö se homma loppuun vaiko ei. Jos koira merkkaa kepin, se myös ilmaisee sen ja tästä ei tingitä. Loppu hyvin, kaikki hyvin - olin ihan tyytyväinen kokonaisuuteen. Uuden treeniryhmän etu on uudet ideat, kaikkea ei voi eikä pidäkään muuttaa mutta on hienoa jos koiraansa saa vietyä eteenpäin - koirakin kyllästyy saman jankkaamiseen - samalla kun itsekin oppii uusia asioita. Ei niin että vanhassakaan ryhmässä mitään vikaa olisi ollut, päin vastoin. Jälki-ihmisenä en vain todellakaan voi sanoa olevani niin kokenut, ettenkö vielä pystyisi ja haluaisi uusia näkökulmia omaksua. Olen oikeasti todella innoissani harrastuksistamme tällä hetkellä!

Tänään sitten Suzyn akupunktio, toinen kerta tätä samaa sarjaa. Vasen puoli edestä nyt parempi, mutta vastaavasti oikea puoli pahempi - kuinkas muutenkaan. Onneksemme Suzy vastaa akupunktioon todella hyvin ja siitä vaikuttaa sille apua olevan - sen huomaa paitsi rennosta liikkeestä myös koiran käytöksestä siihen sen enempää puuttumatta.

Loppuilta meillä huilataan, minä siivoan jos jaksan ja huomenna sitten luonnetestiin töihin. Odotan innolla, se on aina mielenkiintoista ja antoisaa.

Ystävykset

Suzylla ja Rexillä on alkanut menemään tosi hyvin, yhä enemmän ja enemmän saavat jo viettää aikaa yhdessä. Toistaiseksi yhdessäolo on tapahtunut vain valvotusti, kenties meilläkin vielä nähdään portiton aikausi, maassa rauha ja valtakunnassa kaikki hyvin :)

Maanantai-illan huumaa

Tänään oli jo ihanan lämmin sää, ei mene montaa päivää kun puihin ja pensaisiin ilmestyneet silmut alkavat aukenemaan ja sitten se on jo täällä - kesä <3

Allekirjoittanut aloitti vapaa-aikansa tänään laadukkaasti hammaslääkäristä, istua töröttäen kiltisti tuolissa, hokien mielessään erilaisia kirosanojen sarjoja (toivottavasti en ääneen...) sekä vannoen itsekseen että nytpä taas hoidan hampaat oikein extra hyvin tästä eteenpäin. Onneksi hammaslääkärissä ei tarvitse käydä kuin kerran vuodessa!

Sitä helpotuksen määrää kun tämä vuosittainen velvollisuus tuli suoritettua ja sitten turpaosasto hellänä kohti kotia ja illan treenejä. Ne oli tänään tottista ja järjestettiin meidän "kotikentällä" eli tuossa Reijolan pienellä kentällä missä talvisin on luistelukenttä. Suzy oli innoissaan kun pääsi tekemään ja Rex oli innoissaan kun pääsi autoajelulle sekä ennen treenejä moikkaamaan uusia ihania ihmisiä. Eija-tädillä oli namejakin, oi sitä onnea!

Suzyn treeni sujui ok, tehtiin alokasluokan liikkeitä ajatuksella "pidetään nämä mielessä" sekä muutama keppi-ilmaisu lopuksi. Vähän loppua kohti väsähti, mikä johtunee sään yllättävästä lämpimyydestä. Oikein kivaa oli!

Huomenna sitten koira juoksemaan maastoon, isäntä saa sillä aikaa viettää poikien iltaa nuoriherra Rexin kera. Jostain syystä talon herraa ei juuri lainkaan tarvitse houkutella viettämään aikaa pennun kanssa :) On se niin ihana pieni poika!

Vauhdilla kohti kesää

Saattaa olla että toistan itseäni, mutta kylläpä on taas viikko hurahtanut vauhdilla loppuun!
Tällä viikolla saatiin jälkikausi alulleen ja kun kerta alettiin niin jäljellä käytiinkin sitten kolmena päivänä peräkkäin.

Väliajat leikitään

Aloitettiin torstaina metsässä, Siprin mahtavapohjaisissa maastoissa. Sää ei kyllä juurikaan mairitellut, inhottava sade joka sai miettimään lähtemisen järkevyyttä. Onneksi kuitenkin lähdettiin, sade nimittäin taukosi juuri kun jälkiä alettiin ajamaan ja hetkessä meillä olikin lähestulkoon optimaaliset olosuhteet. Tällä ensimmäisellä jäljellä Suzy teki ihan kelpo työn. Kepit ilmaistiin epäröimättä maahan menemällä, yhdestä kulmasta lähti vähän luirailemaan mutta korjattiin takaisin ja sitten mentiinkin loppuun asti. "Hyvät, vahvat ilmaisut" totesi ohjaajamme ja antoi sitten täsmäannoksen ohjeita siitä mitä voitaisiin korjata ja missä voitaisiin parantaa - tai siis lähinnä minä voisin. Tykkään tästä uudesta ohjaajastamme, napakka ja todella osaava ihminen.

Perjantaina ja lauantaina päästiin sitten pellolle jäljestämään. Sain tilaisuuden saada paikan myös peltojälkiryhmästä ja uuden pennun omistajana päätin tarttua siihen. Jos ei muuta saada, niin ainakin koira saa tarkkuutta työskentelyynsä ja emäntä saa taas jälleen kerran lisäoppia koiran kouluttamisen saralla. Ensimmäisen päivän perusteella vaihdettiin valjaat pantaan ja mahan alla kulkevaan liinaan, sekä alettiin etsimään nameja joita koira suostuisi syömään - ei ole syönyt namin namia sen jälkeen kun oppi jäljestämään eikä syönyt nytkään, tyytyi vain merkkaamaan ne. On tässä opetteleminen, peltojälki on jotakin aivan muuta kuin metsäjälki.

Kahden ensimmäisen päivän saldona Suzy on tyypillinen metsäjälkikoira joka on tottunut kulkemaan hajuvanassa, joka metsässä voi olla useita metrejä varsinaisen jäljen sivussa. Suzy käyttää nenäänsä hyvin, muttei ainakaan vielä tässä vaiheessa ole peltotyöskentelyyn tarpeeksi tarkka. Ei toki voi ollakaan, kun tasan 2 kertaa on harjoitellut ihan oikeiden peltojälki-immeisten valvonnassa. En tiedä tuleekokaan siitä sellaista, mutta en usko että harrastamisesta erilaisilla alustoilla haittaakaan on. Olen saanut jo ison pinon uusia ajatuksia ja oppeja, joista varmasti tulee olemaan hyötyä sekä Suzyn kanssa että sitten kun Rexiä aletaan kouluttamaan jäljelle. Mikä sivumennen mainittuna tapahtuu hyvin pian.

Väsynyt mutta onnellinen

Rex on kulkenut jälkimenoissa mukana, pikkumies matkustaa jo sangen kokeneesti, joskin on herättänyt hieman hilpeyttä ajomatkojen alkupätkillä. Se komentelee Suzya haukkumalla saaden sen huokailemaan raskaasti ja pyörittelemään silmiään. "Aivan kauhea tuo kakara" -puhekuplan voi lähestulkoon nähdä sen pään päällä. Hyvin matkustaminen kuitenkin sujuu ja kun Rex on saanut rokotukset alkaa pikkumies osallistua iltamenoihin yhä suuremmassa määrin.

LISÄYS: Koska tämä oli jälkiaiheinen postaus, niin mikä olisikaan parempi tapa lopettaa tällä kertaa kuin jakaa kanssanne juuri saamani, koko viikonlopun paras uutinen: Siskoni labrador uros, Koirantähden Tutti Frutti alias Simba tänään FI JVA. Onnea rakas sisko ja halaukset, tämän te olette ansainneet!!!

Rex aitauksessaan (aitaus on oikeasti suorassa) 

Paljon onnea vaan

Rakkahin koiramme Suzy täyttää tänään 5 vuotta. Viime vuonna tähän aikaan talossamme vallitsi katastrofitila Iitan sairastuttua vakavasti ja Suzyn synttärit meinasivat unohtua. Vannoin että tänä vuonna eivät unohdu vaan kuinkas kävikään? No, unohdinpa kuitenkin, asia valkeni vasta töihin päästyäni siskotytön onnitteluja lukiessani. Siispä paljon onnea ihana Suzy, sekä sisarukset Zinnia, Zaida, Zaika, Zenna, Zorbas, Zappa ja Zivako.

Synttärisankari

Neiti on saanut herkkuja ja sitä ennen käytiin eläinlääkärissä saamassa akupunktiohoitoa. Ilmeni että Suzyn rintaranka, vasen lapa sekä vasen etujalka olivat jumissa, eipä ihme että tyttösellä on huumori ollut hieman hukassa. Akupunktion lisäksi koiraa hoidettiin laserilla (ei ollut kovin yhteistyökykyinen neulojen suhteen tänään) sekä lisäksi selkään pistettiin vähän Lidocainia. Nyt nukkua tuhisee niin tyytyväisenä, huomenna on varmasti jo oikein hyvä päivä.

Ettei elämä pääsisi liian tylsäksi, myös Rex on säikytellyt isäntäväkeään tällä viikolla. Jäppinen alkoi oksentaamaan keskellä yötä aivan ryökänään ja erinäisten vaiheiden jälkeen selvisi että herra oli onnistunut nielaisemaan kiven joka ärsytti maha-suolikanavassa. Onneksemme kivi oli niin pieni että mahtui kulkemaan suoliston läpi ja tätä kirjoittaessa on jo tullut niin sanotusti toisesta päästä ulos. Nyt sitten entistäkin tarkempana mitä kaikkea pieni poika ulkona syö - lue kaiken mitä eteen osuu ja irti lähtee...

Pikku ahmatti

Näissä tunnelmissa valmistaudumme Helatorstain viettoon. Vähän siivoamista, jotain hyvää syötävää, saunaa ja kenties jotain huurteista juotavaa?

Vappuviikolla

Nyt on sitten vappukin juhlittu ja siirrytty samalla toukokuulle - kevät julistettakoon virallisesti alkaneeksi.

Vappuaattona käväistiin ystäväpariskunnan luona kohottelemassa kevään maljat sekä syömässä huippuhyviä tortilloja, sitten pikavauhtia kotiin katsomaan miten lapsukaiset pärjäilevät. Rexillä alkaa yksinolo jo sujua, saattaa olla että vähän huutelee ja ainakin leikkii villisti leluillaan, mutta ilmeisesti osaa myös rauhoittua nukkumaan.

Vapun juhlinnan jälkeen Suzy kunnostautui pöläyttämällä pentua. Rexillä on hieman ikävä tapa purra vanhempaa täysillä tissiin tilaisuuden saadessaan ja tällä kertaa se oli Suzylle hieman liikaa. En periaatteessa puutu vanhemman komenteluun kun se vain pysyy järkevissä mittasuhteissa, tällä kertaa näytti kuitenkin suututtavan sen verran että menin väliin rauhoittamaan tilanteen. Hetki touhuttiin kotona, sitten lähdettiin Suzyn kanssa treeneihin joissa teki oikein kivasti. Ilmeisesti pennun tulo rassaa sen hermoja jonkin verran, aina kun ollaan kaksistaan vaikuttaa tekevän paljon sen eteen että miellyttäisi minua.

Perjantaihin asti kun elettiin, alkoi mahdollinen syy Suzyn hienoiselle äreydelle aukenemaan: ontuu vasenta etujalkaansa. Jalasta ei painelemalla löydy kipeää kohtaa, eli ilmeisesti selkä taas muistuttaa olemassaolostaan. Akupunktioon ollaan aika jo varattu, kun se näyttää koiraa auttavan. Lepäillään nyt viikonloppuna, ei varmasti tee pahaa itsellekään. Jälkikausi starttaa sitten ensi viikolla - toivottavasti kera terveen koiran!

Tänään meille tulee vieraita, siskoni kera miehensä & koirien. Sitä odotellessa suunta kohti keittiötä ja leipomusten äärelle!

Hei me leikitään!

Aurinkoista kevätpäivää...

... on vietetty ihanassa auringonpaisteessa ulkoillen. Tässä pari kuvaa, yritän myöhemmin saada ladattua videon koirien leikeistä.

Lelujen hankinnassa voi käyttää luovuutta

Tutkii kukkaruukkua, huomaa hurmauspilkut kuonossa

Tuossa altaassa olisi niin kiva polskutella...!

Yhtä perhettä

Toinen viikko kahden koiran omistajana on lähtenyt sujumaan mukavasti. Maanantaina palasin jo töihin, isännän astuessa puikkoihin pennun hoitamisen saralla. Pieni mies on suhtautunut kaikkiin sitä kohdanneisiin elämänmuutoksiin paitsi reippaasti, myös hyvin kiinnostuneena. Toistaiseksi se ei ole vielä pelännyt mitään. Tähän mennessä se on harjoitellut jo parin tunnin yksinolojakin - niistä on kaikesta päätellen suoriuduttu enimmäkseen nukkumalla. No, yksi ripustuksistaan irronnut verho sentään saldoon laskettakoon :)

Rex 8 viikkoa

Siinä missä Rex on meille jo täysivaltainen perheemme jäsen, on myös Suzy hyväksynyt sen kalustoon kuuluvaksi. Suzy toimii mielellään leikkitätinä, erityisesti ulkona homma on sen mielestä hyvin mieluisaa. Pennusta huolimatta Suzyn elämä on pyritty pitämään mahdollisimman ennallaan, niin että se on saanut mamman privaattiaikaa treenaillen ja lenkkeillen. Ilmeisesti Suzylla on alkanut raksuttamaan että penskasta voi olla ihan hyötyäkin, siitähän saa leikkiseuraa samalla kun kaikki saavutetut edut pysyvät ennallaan. Tai ainakin melkein.

Keli alkaa vähän kerrassaan lämpenemään ja ulkoilemaan ollaan päästy ihan mukavasti. Rexillä ei kauaa kestänyt kartoittaa koko aidattua piha-aluetta, se painattaa menemään siellä pienillä pennunjaloillaan niin lujaa kuin pääsee. Välillä sille iskee pieni riiviövaihe, jolloin se saattaa esim. repiä krookuksen alkuja kukkapenkistä, ja sitten se taas muistaa olevansa vielä pieni poika joka haluaa syliin. Pieni poika jolle EI sana alkaa pikku hiljaa tulemaan tutuksi :) Pihalla ollessamme se seurailee perässä ja tulee luokse kutsuttaessa jos menee kauemmaksi. Kaulapantaankin ollaan jo vähän tutustuttu. Se ei kyllä Rexistä ole kovin kiva juttu.

Pelkästään ihanaa? No, viime aikoina yöunien pituus ei ole juuri mairitellut. Herätys on joka aamu noin 5 aikaan ja lisäksi pissaa, kakkaa ja muuta sotkua todellakin riittää. Silti, nautin kovasti molemmista koiristani enkä todellakaan vaihtaisi tätä mihinkään koko maailmassa. Tämä on elämäntapa, hyvin onnea ja iloa tuottava sellainen. Rex on ihana ja Suzy on myös.

Tullaan tutuiksi

Vaikka lomalla olenkin niin eipä meinaa aika riittää blogin päivitykseen. Arvaatteko yhtään miksi? KYLLÄ, elämä on täynnä koiranpentua tällä hetkellä :)

Rex on mainio nuorimies. Hän on hyvin miehekkäästi alkanut tekemään tarpeensa ulos, jos kohta sattuu niitä vahinkoja vähän sisällekin. 2 yötä on jo pysynyt kuivana, mikä on erittäin hyvä asia, tosin aamuherätykset ovat olleet "melko" aikaisia vielä tässä vaiheessa. Ensimmäisenä aamuna poika herätti klo 4:30, tänä aamuna saatiin venytettyä ylösnousu 5:20 asti. Melkein jo arkirytmissä! Joka aamu ollaan kyllä menty takaisin nukkumaan, kunhan ensin ollaan hoideltu sarja aamutoimia. Ruoka maistuu ja pissaa riittää!

Poika on sangen temperamenttinen tapaus, mutta kuitenkin yhteistyöhaluinen ja kiltti koiranalku. Pelisäännöt on pyritty tekemään selväksi alusta asti, kaverihan on nyt hirveän söpö mutta kun hänen aikuispainonsa tulee lähentelemään 40 kiloa on hyvä asettaa tiettyjä rajoja jo nyt. Kovasti jo odotamme säiden lämpenemistä että päästään aloittamaan sosiaalistaminen ja noin yleensä näkemään maailmaa. Ei ehkä tule olemaan vapaa-ajan ongelmia tulevana kesänä :)

Suzykin alkaa jo sulamaan pennulle. Sen hivenen kateissa ollut huumorintaju alkaa pikku hiljaa palaamaan ja eilen illalla se suostui jo päästämään pennun lähelleen nukkumaan. Vähän sillä on ajoittaisia drama queen elkeitä, hätkähtää joka kerta kun pentu puree sitä ja pyörittelee silmiään kärsivän näköisenä. Jos en jo asiasta maininnut niin pikkukaverihan osaa purra halutessaan aika lujaa. Mutta eiköhän se yhteinen sävel löydy ajan saatossa, toistaiseksi yhteiselämää harjoitellaan vain valvotusti.

Illalla lähdetään Suzyn kanssa treenaamaan, pikkumies jää viettämään poikien iltaa yhdessä isännän kanssa. Pikku hiljaa päästään normaaliin arkirytmiin, uuden perheenjäsenen hieman muokkaamana mutta sitäkin rikkaampana.

Uni yllätti kesken leikin

Rex on täällä!

Eilen startattiin koko perheen voimin kohti Pyhtäätä hakemaan uutta perheenjäsentämme Rexiä kotiin. Aamu alkoi auton katsastuksella, pikku yksityiskohta joka isännältä oli päässyt unohtumaan. Sujuvasti kuitenkin loppujen lopuksi päästiin lähtemään ja perillä oltiin 14 jälkeen. Ei muuten sivumennen mainittuna ollut ihan edullisin reissu - noin lyhykäisyydessään siihen sisältyi 1 peltipoliisin sakot ja 2 tehtaanmyymälää... :)

Perillä näimme melkein koko pentueen, yksi pennuista oli jo lähtenyt uuteen kotiinsa ennen meitä ja päivän aikana kaikilla oli vastaavanlainen muutto tiedossa. Pennut olivat tietenkin kasvaneet ja kehittyneet valtavasti siitä kun ne edellisen kerran näin, kokonaisuudessaan todella tasainen ja kaunis pentue. Laiteltiin siinä paperiasiat kuntoon ja niin sitä sitten lähdetiin takaisin ajomaratonille tuore perheenjäsen kainalossa. Jännittävää!

Matka meni oikein mukavasti, Rex nukkui suurimman osan matkaa. Pari kertaa pysähdyttiin ja käytiin vähän ulkona, sitten taas autoon jossa unettomat hetket menivät mukavasti puruluun ja lelun kanssa näperrellessä. Oikein reipas ja luottavainen pentu, täytyy sanoa.

Kotona oltiin noin 19 aikaan. Suzyn mielestä pentu on vähintäänkin mielenkiintoinen, tutustuivat ensin toisiinsa portin läpi ja tätä kirjoittaessani ovat jo olleet valvotusti yhdessäkin. Eiköhän niistä pikku hiljaa tule hyvät kaverit keskenään. Pentu vastaa kyllä odotuksiani täysin, on leikkisä eikä todellakaan mikään arkajalka.  Puhumattakaan hänen ulkomuodostaan, joka kyllä hivelee uuden omistajansa silmää. Mutta annetaan sen nyt kasvaa kaikessa rauhassa!

Alkuja ja loppuja

Viikko on taas hurahtanut vauhdilla, huhtikuu on jo puolessavälissä ja yöpakkasista huolimatta se on virallista: kevät on tullut! Se ihana auringonpaiste joka sulattaa lumen, jään ja kärttyiset tädit on täällä.

Maanantai aloitettiin perinteisesti hallitreenillä, notkean oloisen koiran kanssa. Liikkuroidut suoritukset jotka koira teki intoa puhkuen. Kyllä se on kehittynyt, vaikkei aina siltä tunnukaan - ja lisäksi se on oikeasti hirveän kiva koira. Maanantain ohella treenattiin torstaina, poliisiparkissa jonne meillä btw on nyt ihan virallinen ja oikea lupa mennä.

Tiistaina kolmas ja tällä erää viimeinen akupunktiokeikka. Eläinlääkäri ihasteli piristynyttä koiraani ja totesi että kunto on nyt niin hyvä ettei tällä erää tarvita muuta. Liikuttaa ja treenata saa normaalisti, jatkossa suositus on hoitokerta 1-3 kk:n välein. Kipulääkkeitä ei olla tarvittu enää aikoihin.

Taas päästään riehumaan! By Satu S.

Keskiviikkona oli koiranomistajan hieronnan vuoro, kylläpä olikin niska ja hartiat jumissa. Lepoillan kunniaksi viihdytin itseäni lehtiä lukemalla ja havaitsin että Joensuussa 70- ja 80-lukujen taitteissa aloittanut kaupungin ensimmäinen pizzeria, Verona, on lopettanut toimintansa. Muistan elävästi ensimmäisen käyntini kyseisessä ravintolassa, se tapahtui ollessani esiteini-iässä ja äitini ilmoitettua että tässä perheessä kokeillaan nyt jotakin uutta ja eksoottista. Siihen aikaan en oikein välittänyt pizzasta mutta äitini jotakin päätettyä se yleensä myös tapahtui ja niinhän sitä sitten mentiin. Olin silloin juuri saanut elämäni ensimmäiset Beavers merkkiset farkut, joihin ylpeänä verhouduin. Farkkujen pienin myynnissä oleva koko oli 25 tuumaa ja housut pysyivät ylläni ankarasti vyötä kiristämällä. Sittemmin on kyllä moni asia muuttunut, nykyään minua ei todellakaan tarvitse patistella syömään pizzaa ja siksi toisekseen 25 tuuman farkut eivät enää menisi edes nilkastani läpi :D Mieleeni on jäänyt kuinka ravintolaan päästyämme silmäilin tyytymättömänä ruokalistaa - silloinen kokemukseni ravintola-ruoasta rajoittui lähinnä nakkikoreihin ja lihapulliin muusilla. Valintani olikin sitten Pikku Apollo niminen lasten pizza - siinä oli täytteenä nakkeja!

Kun jotain päättyy, tulee myös uusia alkuja. Verona saanee uuden paikan liiketoiminnalleen ennemmin tai myöhemmin ja meidän perheessä aloitetaan uusi elämä ensi viikosta alkaen. Yksikoirainen taloutemme muuttuu taas 2-koiraiseksi kun uusi perheenjäsenemme saapuu luoksemme. Siitä sitten lisää myöhemmin, kenties seuraavassa postauksessa.

Ja taas mennään!

Taas alkaa yksi viikko olla elettynä, oikein mukava viikko on ollutkin.

Maanantaina saatiin isäntä kotiin! Lennon peruuntumisen vuoksi Kiinaan jumittunut mieheni oli todella onnellinen saatuaan pohjois-karjalaista maata jalkojensa alle. Saattoi kuulemma jopa olla viimeinen reissu Kiinaan ikinä. Tältä osin jäänee nähtäväksi, mutta todella mukavaa kun talon herra on taas paikalla.

Tiistaina Suzyn toinen akupunktiokerta. Olen täysin myyty akupunktiolle hoitomuotona, jo nyt eläinlääkäri totesi että koirani selkälihakset ovat pehmeät, eikä koira merkittävästi arista selkäänsä. Suzy meni hoidettavaksi todella positiivisella asenteella, antoi nätisti laittaa neulat sekä odotella hoitoajan kiltisti paikoillaan. Ilmeisesti se tietää jo että tämä auttaa? Lopuksi (toki myös aluksi sekä pitkin hoitoa) eläinlääkäri sai vielä muutaman kunnon pusun. Viikon päästä mennään seuraavan kerran. Hoitokertoja tulee nyt ehkä 3-4 yhteensä, vakuutus korvaa hoitojakson. Jatkossa katsotaan sitten tarpeen mukaan.

Keskiviikkona päästiin treenaamaan! Tottakai kevyesti ja varovaisesti, sikäli kun se nyt Suzyn kanssa on mahdollista. Otettiin seuraamista käännöksineen, muutama luoksetulo lyhyellä välimatkalla, sekä jättöliikkeistä seisomista. Mukavaa oli. Näytin Eijalle Suzyn liikkumista ja hetken sitä katsottuaan hän totesi että "se liikkuu nyt ihan normaalisti". Niin minustakin. Mahtavaa!

Tänään sitten ihana lenkki mahtavassa kevätsäässä. Tätä kirjoittaessanikin ulkona on lähes +4 astetta lämmintä. Toivottavasti yöpakkaset ovat pikkuhiljaa jäämässä taka-alalle ja päästään nauttimaan ihanasta lämmöstä ja siitä että nuo perhanan lumet sulaa... Mutta siis, siitä tämän päivän lenkistä sen verran että mentiin ihan maastoreitille missä Suzy sai edetä vapaana metsätietä sekä traktorin uria pitkin. Seurasin siinä samalla liikkumista ja kyllä se tosiaan ravailee letkeästi. Muutenkin koira on kuin uudesti syntynyt, iloinen kuin peipponen ja täynnä tarmoa.

Huominen vielä töitä ja itse asiassa vielä lauantaikin... Mutta eiköhän niistäkin selvitä :)

Muistoja vuosien takaa, osa 2 Ofelia

Ofelian vuoro saada oma muistelu-osionsa. Alkuperäinen ajatukseni oli julkaista tämä Ofelian syntymäpäivänä 19.4. mutta koska sain tämän jo valmiiksi julkaisen sen nyt.

Tekisi niin mieleni aloittaa tämä komeasti Erich Segalin tyyliin: Mitä voi sanoa 7-vuotiaasta koirasta joka on kuollut? Että hän oli kiltti ja kaunis, paras koira joka minulla on koskaan ollut. Ja että ikävöin häntä edelleen, luultavasti niin kauan kuin elän.

Ofelia oikealla

Ofelia syntyi vuonna 2001. Emman kuoltua tiesin varmasti haluavani pennun kasvamaan, joten aloin etsimään tietoa kasvattajista sekä sen keväisistä pentuesuunnitelmista. Löysin etsimäni Kajaanista. Vuorisilla on boksereita kasvatettu jo 20 vuoden ajan ja haluankin tässä antaa täyden kunnioitukseni Helenan ja Kyöstin kasvatustyölle.

Näimme pennut ensimmäisen kerran niiden ollessa noin 3-viikkoisia. Alun perin meille piti tulla keltainen uros, mutta kun sellaisia ei pentueeseen syntynyt oli tarjolla joko yksivärinen tiikeri uros tai sitten narttu valkoisin merkein - valitsin nartun. Ennen luovutusta näimme pennut vielä kertaalleen ja siitä parin viikon kuluttua pikku Ofelia muutti kotiimme. Ei kylläkään jälkikäteen ajatellen ollut kovin pieni, eikä myöskään sellaiseksi jäänyt :)

Jo pentuna Ofelia oli mitä suurimmassa määrin omaa luokkaansa. Se oli hyvin sopeutuvainen koiran alku, jolle niin sanotusti kaikki kävi. Ensimmäisenä yönä uudessa kodissaan se asettui nukkumaan pieneen laatikkoonsa, jonka vuoteeni viereen olin pennulle varannut. Yöllä heräsin ja havaitsin ettei pentua näy missään - se nukkui tyytyväisenä selällään Alman pedillä, hitusen pöllämystyneen näköinen Alma vierellään.

Ulkomuodollisesti Ofelia kasvoi komeaksi koiraksi; suurikokoinen tiikerinarttu kauniilla valkoisilla merkeillä. Sillä oli hyvän rungon ohella kaunis pää, mutta valitettavasti alapurentaa tuli liikaa mikä rajoitti näyttelyissä menestymistä. Menestystä saatiin silti yhden sertin ja yhden vara-sertin verran. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun irlantilainen näyttelytuomari tervehti koiraani sanoen ”hello gorgeous”. Kyllä se katseita käänsi kun sen kanssa maailmalla liikkui.

Ofelia oikealla

Ofelian suurin vahvuus oli sen luonne. En oikein tiedä miten sitä kuvailisin menemättä ylisanoihin. Sillä oli loputon toimintakyky, hyvät hermot ja runsaasti hyvää asennetta. Ofelian koulutettavuudesta voisin kertoa esimerkin noutamisen muodossa. Noudon opetusta aloittaessani minulla oli aiempaa kokemusta lähinnä siitä miten noudon saa pilattua. Saadakseni rodulle sopivat täsmäohjeet asiaan liittyen lähestyin kasvattajaamme sähköpostitse ja sain vastauksen sähköisessä muodossa, eräänlainen kirjekurssi siis. Lukaisin ohjeet, sovelsin niitä hieman ja koira teki täydellisen noudon viikossa. Sellainen se oli, pelasti taitamattoman ohjaaja-omistajansa moneen kertaan.

Ofelian elämää varjosti sydämen kehityshäiriö, joka todettiin koiran ollessa 2-vuotias. Vika oli niin harvinaista lajiketta että eläinlääkäri esitteli sen meille eräänlaisena käänteisenä lottovoittona. Tieto siitä että koiralla oli sairaudestaan huolimatta mahdollisuuksia elää vuosia oli meille suurena lohtuna. Myös tieto sairauden kivuttomuudesta helpotti meidän oloamme.

Kun Ofelian sydänvika todettiin, olimme juuri suorittaneet BH -kokeen ja toiveet tulevaisuuden suhteen olivat korkealla. Aluksi elättelin toiveita harrastusten jatkamisesta, mutta sangen pian luovuin ajatuksesta ja Ofeliasta tuli nuori eläkeläinen. Sen luonne oli sellainen että se olisi todellakin ennemmin kuollut kuin jättänyt tekemättä sen mitä siltä pyysin. Treeneissä se paahtoi menemään entiseen malliin, mutta treenin jälkeen se oli täysin uuvuksissa ja palautui hitaasti. Ofelian myötä opin että sydänvikainen koira ei ole harrastuskoira. Onneksi koirani kuitenkin taipui ongelmitta myös kotikoiran rooliin. Sen luonteen hienous näkyi tässäkin.

Ofelian erityispiirteistä mainittakoon ahneus ruokaan. Vai mitä sanoisitte koirasta, joka yritti mm. nielaista vesirinkeliä kokonaisena – siinä luojan kiitos onnistumatta. Eräs kotimainen bokserikasvattaja luonnehti hyvää harrastuskoiraa alati nälkäiseksi ja hyvän saalisvietin omaavaksi - Ofelian omistaneena olen samaa mieltä asiasta. Ofelia ei koskaan epäröinyt toimia ja sille oli tärkeää että laumallamme oli kaikki hyvin. Se oli taitava keksimään ratkaisuja pulmatilanteisiin, mm. erittäin kuumana kesäpäivänä mökillä ollessamme se keksi ihan itse konstin helpottaa oloaan ja meni matalaan rantaveteen makaamaan - kaulaansa myöten. Ohikulkijoista se saattoi näyttää aika hauskalta. Ofelia myös ui mielellään ja toisinaan se säikytteli minua sukeltamalla veden alle. Mökillä se oppi sarjan palvelevia temppuja, esimerkiksi tuomaan shampoopullon järveen asti sitä tarvitsevalle. Taisipa joskus oma-aloitteisella koirallamme lipsahtaa väärä pullokin, mutta ei meillä olla niin tarkkoja :)

Ofelian viimeisenä vuotena tiesimme että aika käy vähiin ja ostimme sille vähän lisäaikaa tehokkaammilla lääkkeillä. Joillakin tuntui olevan huolenaiheena se pidetäänkö koiraa väkisin hengissä lääkkeiden avulla, kun itsekäs omistaja ei siitä kykene luopumaan. Voin vakuuttaa että sydänvikaista koiraa ei pidetä hengissä väkisin. Sydänsairauksissa aikainen toteaminen, ajoissa aloitettu oikeanlainen lääkitys sekä ennaltaehkäisy ovat niitä joilla koira saa vuosia ja elämänlaatua. Sydämen tuhoutunutta osaa ei paranna mikään. Kun sydän sanoo yhteistyösopimuksensa irti, mikään määrä lääkkeitä ei pidä sitä väkisin käynnissä. 

Nyt loistat tähtenä taivaalla, Ystäväni. Yhteinen aikamme on muistoissani aarteena, josta minun onneksi ei tarvitse koskaan luopua. Olit suuri ilo tässä elämässä.