Suzyn päiväkirja - Joulu 2015

Taas eletään sitä aikaa kun se jouluhomma tuli ajankohtaiseksi. Tiedättehän, se puu tuodaan sisälle taloon, paistellaan isoa ihanaa lihamötikkää pitkin yötä ja silleen. Minulla alkaa olemaan jo sen verran ikää että huomaan tiettyjen asioiden toistavan itseään. Mamma sanoo että ne on perinteitä, ja kuulemma hyvä asia. Tiedä hänestä sitten.

Meidän pihaporo, valaisee mukavasti

Tänä jouluna perinteitä ei noudatettu ainakaan sään suhteen. Pahasti näytti siltä että saadaan lämmin ja mutainen joulu. Viime hetkillä satoi kuitenkin jotain lumentapaista joka juuri ja juuri riitti peittämään maan ja puut valkoisuudellaan. Märkää ja ällöä sekin oli, mutta ei pidä kuulemma valittaa kun se oli niin kaunista. Nyt ei tosin enää ole kaunista, kun ollaan palattu takaisin siihen mutavaiheeseen.

Jouluinen yksityiskohta

Sitä joulua päästiin viettämään asiaan kuuluvien siivous- ja muiden vaiheiden jälkeen. Oikeastaan me aloitettiin jo edellisiltana, kun telkkarista tuli sellainen elokuva nimeltään Mamma Mia! mistä mamma kovasti tykkää. Tunnelma oli oikein mukava, kun edessä oli kuulemma monta vapaapäivää jolloin saadaan olla yhdessä. Sehän se on parasta näissä juhlapyhissä.

Lisää jouluisia yksityiskohtia

Jouluaamuna me sitten koristeltiin kuusta (Rex yritti tietenkin varastaa koristeita minkä ehti), maisteltiin kinkkua (hyvää!), katseltiin telkkarista lastenohjelmia ja käytiin vähän ulkoilemassakin. Sitten myöhemmin päivällä ne ottivat auton ja lähtivät viemään kynttilöitä haudoille - perinne sekin kuulemma. Tänä vuonna kynttilöitä oli yksi enemmän kuin aiemmin, mistä mamma on kauhean surullinen. Mutta kyllä me saadaan sitä aina vähän piristettyä.

Kontiolahden kylän joulukuusi

Sen kynttilähomman jälkeen me päästiin joulusaunaan, missä olin tietenkin ensimmäisenä ylälauteilla. Rakastan saunomista ja tietenkään yksi kerta ei riitä vaan käyn ottamassa useammat löylyt. Mamma sanoo että olen niitä ainoita koiria jotka osaavat pidättää läähätystäkin, saadakseen olla kauemmin saunassa. Sitten kun alkaa läähätyttää, joutuu jäähylle. Tyhmempikin kai tajuaa että ei kannata läähättää?

Jouluseppele

Saunan jälkeen me siiryttiin sitten joulupöytään, tosin suureksi tyrmistyksekseni meille ei oltu katettu ja ne mässäilivät ihan keskenään. Saatiin me kyllä sitten omiin kuppeihin vähän maistiaisia herkuista, mutta määrällisesti ei kylläkään niin paljon kuin mitä isäntäväki näytti nauttivan. Epäreilua! Mamma söi ison annoksen lanttulaatikkoa nauttien punaviiniä palan painikkeeksi, seikka mitä se myöhemmin totesi katuvansa aika tavalla.

Se puu

No, iltaan kuuluu vielä yksi perinne, eli sellaisia rapisevia paketteja availlaan ja niistä löytyy sitten kaikkea kivaa. Me saatiin Rexin kanssa mm. sellaiset uudet ihanat lelut; Rex tietenkin repi omansa kappaleiksi lähes saman tien mutta minun on vielä yhtenä kappaleena. Yleensäkin leikin nätisti leluilla, enkä riko niitä kuten eräät nimeltä mainitsemattomat... Rex leikki sitten loppuillan niiden lahjojen laatikoilla ja se näytti niin hauskalta että osallistuin puuhaan itsekin. Ihanaa pahvisilppua joka paikassa...

Minun uusi leluni <3

Periaatteessa se joulu olisi kai tässä, mutta itse asiassa meillähän alkoi varsinaisesti tapahtumaan vasta jouluyönä. Nukkumaan mentyään mamma tuli kauhean huonovointisesti ja alkoi oksentamaan jo ennen kuin pääsi kunnolla sängystä ylös. Tässä vaiheessa toteaisin närkästyneenä että tulee kyllä sanomista joka kerta kun minä oksennan matolle, mutta mitään ei puhuttu vaikka mamma oksensi ikkunaverholle. Koko yön se sitten ramppasi oksentamassa, välillä pyttyä halaillen ja välillä pytyllä istuen ja lavuaariin oksentaen. Ei jaksanut kuulemma enää välittää. Minusta se meno kaikkineen oli niin uskomatonta että parkkeerasin itseni olohuoneeseen enkä tullut sieltä muiden seuraan nukkumaan koko yönä. Kerta kaikkiaan paheksuttavaa menoa! 12 tuntia sitä rallia kesti, mamma näytti aika räjähtäneeltä kun se lopulta päättyi.

Mamman uusi kynttelikkö

No, joulu on sittemmin jatkunut, ollaan saatu olla yhdessä ja mammalle alkaa taas herkutkin maistua. Tosin ei aio kuulemma koskea lanttulaatikkoon, eikä punaviiniinkään.

Sellaista meille, mitenkäs teidän joulut meni? Hyvin, toivottavasti!

Yours, Suzy <3

Hyvää Joulua

Viisauden sanoja

Aurinkoista päivää (joskaan ei ihan kirjaimellisesti) bokseriaiheisten mietelauseiden muodossa. Puhukoon kuvat puolestaan!

Onnellisuuden alkulähteillä

Niinpä. Se ainoa oikea!

Kaikki tarpeellinen yhdessä kassissa.

Vähän todellisuuttakin...

Lisää todellisuutta :D

Huohhh... pitää niin paikkansa!

Jep. Mieti kannattaako meille tulla :)

Viisaus asuu silmissä...

... tai sitten ei.

Niin minne sulla muka oli kiire? Aina on hetki aikaa!

Suzyn lait

Luulit ettet voisi rakastaa enää enempää...?

Juuri näin. On koiria ja on Boksereita.

Näillä pääsee jo pitkälle.

Tuliko tämä jo selväksi? Sellainen pittää olla!

Elä täysillä kun vielä voit.

Selitykset aina kohdallaan. En se minä ollut.

Vai olitkohan sittenkin?

Mietelauseiden aatelia. Pysy tyynenä!

Hyvin on koulutettuja, joo-o!

Aina sydämessä, ikuisesti muistoissa <3

Oh yes, I do!!!

Koiravuosi 2015

Aika menee hirmuisen nopeasti ja huomaan että alkaa taas olemaan perinteisen vuosikatsauksen aika. Mitä mahtui koirien vuoteen 2015?

Tammikuu
Vuosi alkoi pakkasilla, kuten Suomessa yleensäkin. Treenattiin sekä maneesilla että ulkokentillä.

Pataluodon kentällä

Helmikuu
Rex kävi virallisissa terveystutkimuksissa joissa todettiin että luuston puolesta poika käy kaikkeen harrastamiseen.

Maaliskuu
Maalis-huhtikuun vaihteessa pidin viikon talviloman ja kauniista kevät-säistä saatiin nauttia jonkun verran. Kylläkin myös niistä vähemmän kauniista...

Rex lomailee <3

Huhtikuu
Talvilomani päätteeksi matkustimme tarpeeseen tulleelle pikku lomalle Vuokattiin, missä Suzy alkoi oireilemaan silmäänsä. Sen silmävammaa hoidettiinkin sitten oikein pitkän kaavan mukaan; siinä meni pääsiäinen, vappu ja hyvä ettei juhannuskin ennenkuin siitä selvittiin.
Huhtikuussa avattiin näyttelykausi, jonne tosin osallistuin itse vain turistin ja kuskin muodossa. Erittäin rentouttava ja mukava tapa osallistua näyttelyyn!

Toukokuu
Toukokuussa osallistuimme kahteen näyttelyyn; ESR Klubshow tapahtumaan sekä Varkauden KV näyttelyyn. Molemmissa Rex menestyi melko mukavasti.

Varkaudessa

Kesäkuu
Kesäkuussa koimme koko vuoden huippuhetken, kun osallistuimme SBY:n erikoisnäyttelyyn Tampereella. Tapahtumaan oli ilmoitettu 120 koiraa ja Rex valittiin koko näyttelyn kauneimmaksi urokseksi ja VSP:ksi. Ikimuistoinen kokemus jota arvostan yli kaiken tähänastisen ja jonka yli ei tulevaisuudessakaan mene ihan helposti mikään.  Ko. tapahtumassa Rex sai Suomen sertikiintiönsä täyteen. Kotimatkalla ajettiin vielä Riihimäen "kautta" missä Rex sijoittui PU2:ksi. Mahtava viikonloppu siis!

Erkkarin palkintosaalis, puhelinkuva

Suzyn silmää hoidettiin 2 viikon piilolinssihoidolla ja se saatiin monen mutkan kautta lopultakin paranemaan. Kesän huippuhetkiä sekin; vaikka Rexin tekemiset aktiivisesti harrastavana koirana usein nousevatkin paljon esiin, ei Suzy ole meille yhtään sen vähemmän tärkeä.

Pitkästä aikaa ilman kauluria!

Kesäkuussa osallistuin myös kouluratsastuskurssille, jonka jouduin jättämään kesken sairastuttuani ja jouduttuani sangen ikimuistoisesti tiputukseen koko juhannuksen ajaksi ja ylikin. Varsinainen A-luokan juhannus siis, josta toipumiseen fyysisesti meni paljon aikaa.

Heinäkuu
Heinäkuun lomailin työni puolesta ja tein kaikkea mukavaa harrastusten merkeissä; jäljestämässä hyvässä seurassa tuli käytyä paitsi Joensuun pelloilla ja maastoissa, myös Leppävirralla missä meidät otettiin todella ystävällisesti vastaan. Näyttelyrintamalla osallistuimme Hyvinkään ja Mikkelin näyttelyihin, ei mainittavaa menestystä niistä. Kesä oli harvinaisen kylmä joten mökkeilemään päästiin harmillisen vähän.

Jossain vaiheessa lämmintäkin?

Elokuu
Elokuussa osallistuimme paikallisiin elo-Karelia näyttelyihin. Italialaiselta tuomarilta Rex sai toisen CACIBinsa ja valittiin myös rotunsa VSP:ksi. Osallistuimme näyttelyyn myös toisena päivänä, ilman merkittävää menetystä. Pyörähdimme kera Leenan myös ison kehän kasvattajaryhmässä, kahden nopeasti briiffatun avustajan kanssa. Esitys ei näyttänyt videolta katsottuna ihan toivottomalta, vaikka ainakin allekirjoittaneen koira hieman ahtaassa tilassa lämpeni :)
SBY Klubsieger näyttely niinikään järjestettiin elokuussa; tällä kertaa Jyväskylän seudulla. Saksalainen tuomari antoi erinomaisen arvostelun, mutta taisi pitää koiraani hieman turhan pitkäkinttuisena rotunsa edustajana. Sen sijaan Rexin äiti sai tuomarin lähes polvilleen ihastuksesta, hienoa Essi!
Käytiin myös vilkaisemassa seuraavana päivänä järjestettyä boksereiden ZTP-testiä.

Syyskuu
Syyskuussa osallistuin paikallisen palveluskoirayhdistyksen kilpailuihin talkoiden merkeissä, zombieryhmässä pyörien. Suoritusten seuraaminen mahtavassa syyssäässä oli kerrassaan antoisaa ja herätti runsaasti ajatuksia siitä miten itse haluaisin kilpailuissa suorittaa sitten kun sen aika koittaa. Treenattiin tottiksia todella runsaasti ja saatiin runsaasti apua korvaamattomilta treenikavereiltamme.

Irlannissa matkailleelle isännälle otettu synttärikuva...

... ja pusu

Lokakuu
Lokakuu oli koirarintamalla sangen tapahtumarikas. Osallistuimme ESR järjestämälle leirille Lapualla Wanha Karhumäki nimisessä paikassa. Saavuimme paikalle perjantai-iltana melkoisen reipasotteisessa syysmyrskyssä jonka jälkeen pääsin ensimmäiseksi kuulemaan muiden leiriläisten minulle esittämän onnittelulaulun syntymäpäiväni kunniaksi. Olin mykistynyt! Lauantai-päivä vietettiin melko tiukasti treenaten ja sunnuntaina sitten koitti BH-kokeen vuoro, johon siis Rexin kanssa osallistuimme. Koe meni kuten sen pitikin mennä, eli hyväksytysti, ja tuloksena Rex saa kantaa kirjainyhdistelmää BH nimensä yhteydessä.
Osallistuin myös talkoolaisena paikallisen PK-yhdistyksen BH-kokeeseen, joka herätti runsaasti ajatuksia. Niistä voi lukea lisää tästä blogista lokakuun kohdalta.
Lokakuussa osallistuin myös ratsastusvalmennukseen, joka ei mennyt niinsanotusti ihan putkeen. Ensimmäisiä kertoja elämässäni olen tänä syksynä huomannut harkitsevani harrastuksen lopettamista, kun se ei nykymuodossaan tunnu oikein antavan tarpeeksi. Vaan eipä siitä luopuminen taida onnistua kuitenkaan... Samalla tiellä siis edelleen ja hyvä niin :)

Marraskuu
Marraskuussa Suzyn pitkään todella hyvänä ollut selkä alkoi aavistuksenomaisesti oireilemaan ja päädyin viemään koiraneitosen akupunktioon. Siitä oli todella apua, on hienoa kun koirillekin on nykyään vaihtoehtoja pelkkien kipulääkkeiden sijaan. Ostin myös Back on Track takit molemmille koirilleni, mitkä on todettu erittäin hyviksi hankinnoiksi.

Joulukuu
Ja niin ollaankin jo edetty joulukuuhun, joka koiramaisten tapahtumien osalta huipentui Helsinki KV näyttelyihin itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Rex kruunasi 2-vuotiskautensa PU3-sijoitukseen ja CACIBiin.
 
Kun katselen vuotta taaksepäin, voin todeta että henkilökohtaisella tasolla tämä on ollut raskas ja surullinen vuosi, mihin koirat ovat tuoneet ilon ja valon pilkahduksia. Kuten myös ne ihanat ystävät jotka harrastuksen kanssani jakavat! Luojalle kiitos näistä nelijalkaisista, ilman niitä elämä voisi olla melko ankeaa. Kaikki tavoitteet mitä tälle vuodelle uskalsin asettaa on saavutettu ja hetki huilataan ennenkuin aletaan miettimään ensi vuotta. Tulkoon siitä onnellinen ja antoisa meille kaikille!

Voittaja näyttelyt 2015

Näin sitä ollaan edetty jo joulukuuhun asti ja heti ensimmäisenä viikonloppuna ohjelmistossa oli vuoden viimeiset näyttelyt, eli Helsinki KV x 2.

Matkaan lähdettiin perjantaina, jota varten olin säästänyt yhden lomapäivän. Majoituimme tällä kertaa Vantaalla paikassa nimeltään Hämeenkylän kartano, jota voin lämpimästi suositella koiraihmisille. Huoneemme sijaitsi Niittysiipi nimisessä rakennuksessa ja siitä oli suora käynti takapihan nurmialueelle. Jos sää olisi suosinut olisimme todella nauttineet paikasta, mutta ikävä kyllä koko viikonlopun raivonnut myrsky asetti omat rajoitteensa ulkoilulle.

Suzy oli mukana reissussa ja valitettavasti sairastui, ressukka. Perjantaina havaitsimme että jostain tulee pieniä tippoja pissaa ja varsin nopeasti vika oli paikannettavissa neitikoiraan. Lauantaihin mennessä vaiva sai melkoiset mittasuhteet ja niinhän siinä kävi että sunnuntai-aamua aloiteltiin Univetin päivystyksessä Tammistossa. Pissatulehdus nyt ainakin ja siihen lääkkeet - katsotaan tokeneeko sillä vai tarvitaanko lisätutkimuksia. Pissanäytteen (itse otetun) ja koiran päällisin puolin tutkiminen maksoi Vantaalla sunnuntailisineen yli 300 euroa, joten jälleen kerran totesin että vakuutuksen ottaminen koiralle saattaa sopivassa tilanteessa maksaa itseään aika nopeasti takaisin. Toki rahasta viis kun koira vain on kunnossa.

No, niihin näyttelyihin. Lauantaina meillä piti olla Irlantilaistuomari, jota innolla odottelimme. Valitettavasti tuomari joutui perumaan tulonsa aivan viime hetkillä, ja arvostelun suoritti kotimainen Kirsi Tevalin. Muutos ei suoranaisesti ollut meille huono, mutta valitettavasti Messukeskuksessa vallinneet olosuhteet eivät suosineet suurikokoista ja pitkällä askeleella liikkuvaa koiraani. Kehään levitetty sininen matto luisti todella pahasti koirani jalkojen alla. Jotenkin hieman hassua kun juuri hetkeä aikaisemmin mm. koirani leveää ja voimakasta takareittä kehunut tuomari tyytyy toteamaan että lyhyt taka-askel ja voimaton liike - vaikka oli melko selkeästi havaittavissa mistä kyseinen seikka johtui. Rex parka yritti kaikin voimin päästä eteenpäin; sen mahanalus suorastaan vilisi jalkoja niiden sutiessa pitämättömällä alustalla. On aina helppo todeta että olosuhteet ovat kaikille osallistujille samat, mutta eihän se näin ole kun koirat ovat eri kokoisia, jopa saman rotuiset koirat. ERI saatiin kuitenkin arvosteluksi ja siihen oli tällä kertaa tyytyminen. Kyseinen tuomari ehkä arvosti hieman pidempiä kuono-osia kuin mitä omalla koirallani on, joten ehkäpä vain toteamme että ei ollut Rexin päivä tällä kertaa. Tapahtuma itsessään oli kuitenkin mitä ihanin kuten näyttelypäivät aina - samanhenkisessä seurassa kuulumisia vaihtaen.

Sunnuntaina matkaan varustauduttiin kenties hieman edellispäivästä viisastuneina ja pakattiin pullollinen perinteistä Coca Colaa mukaan. Ennen kehään menoa koiran jalat kostutettiin em. tuotteella ja kappas vaan kun liikkeisiin saatiin melko huomattava ero edellispäivään verraten. Rex voitti sangen kovassa seurassa luokkansa ja piti pintansa myös PU-kehässä mistä saatiin lopulliseksi sijoitukseksi PU3. Rex sai myös va-cacibin joka kirkastuu oikeaksi, koska sen saanut voittaja-iskä alias Caesar ei sitä inttinä voi enää ottaa vastaan. Have a Coke and smile! :)

Tyytyväinen? Kyllä! Tokihan Messariin lähdetään aina tittelistä haaveillen, mutta en voisi onnellisempi olla kun sen sai Rexin upea isä joka sen todellakin ansaitsee. Koirien taso on tänä päivänä kova ja kun vain yksi niistä voi voittaa, myös kilpailu on kovaa. Jos voittoa ei omalleen saa, niin mikä tahansa PU/PN-sija Messarista on upea suoritus josta ei voi olla mitään muuta kuin superonnellinen. Rex on vielä nuori, se ehtii tavoittelemaan kaikkea mahdollista vielä moneen kertaan. Tällä sijoituksellamme saimme mukavasti täytettä saaliiseemme Vuoden Bokseri kilpailua varten. Voittoa ei ko. kisassa saada eikä sitä olla tosissaan tavoiteltukaan, mutta jonkinlainen sijoitus lienee luvassa. Lopullinen tulos selviää sitten ensi vuoden puolella. Kaikki kunnia Kasvattajallemme, joka tekee hienoa työtä rodun eteen!

Kotimatkalle päästiin tyytyväisinä ja vieläpä sangen hyvissä ajoin. Matka taittui mukavasti kauheasta säästä huolimatta; Kouvolassa pysähdyimme syömään jouluruokaa - ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kivaa oli olla reissussa, mutta vähintäänkin yhtä kivaa oli palata kotiin! Seuraavia reissuja jo odotellen!

Tyttö vai poika?

Vuosikausia minulla oli unelma suuresta keltaisesta urosbokserista. Viiden nartun verran ehdin harjoitella ennenkuin unelmani toteutui ja ehkä hyvä niin. Tässä rodussa urosta ei mielellään suositella ensimmäiseksi koiraksi ja siinä vaiheessa kun hankintaan lopulta päädyin, oli korviini kantautunut mitä monimuotoisin kattaus erilaisia kauhuskenaarioita jollaisia vahvan uroksen omistamisesta voi seurata. Nyt kun kokemusta on jo jonkin verran karttunut, ajattelin listata joitakin havaintojani asiaan liittyen. Ihan varsinaisesta asiantuntijuudesta ei ehkä voitane vielä puhua - siinä missä narttujen kanssa on tullut touhuttua jo yli 20 vuotta, jää uroksen kanssa vietetty aika noin kymmenykseen siitä. Mutta kokemukset karttuu ja havaintoja on tehty :)

Uroskoirat on jäätävän isoja ja vahvoja. Totta, urokset on tosiaan isompia. Eron huomaa jo pentuna, omakohtaisesti paitsi itse koiran koossa luuston vahvuuksineen, myös hammaskaluston koossa ja toimivuudessa. Mikään ei ole koko elämäni aikana purrut yhtä lujaa kuin tuo kotonamme elävä koiraherra pentuaikoinaan. Uroskoiralle kaikki pannat ja takit on pääsääntöisesti noin 10 cm isompia kuin mitä narttu tarvitsee ja kaikkea mitä sille syötetään - alkaen ruoasta päätyen matolääkkeisiin - tarvitaan hieman enemmän. Niinikään siinä missä narttu leikkii sievästi pehmoleluillaan, pitää urokselle hankkia suunnilleen ratakiskon vahvuutta edustava tekele, ainakin meillä.
Koirien kooissakin toki on yksilöllisiä eroja; on pieniä uroksia ja isoja narttuja. Pentuajan koolla ei välttämättä ole mitään tekemistä aikuiskoon kanssa; nimimerkillä omistanut nartun joka enimmillään edusti 36 kiloa pelkkää iloa :) Hevosihmisenä on todettava noin ylipäätään että kaikki on niin suhteellista - hevoseen verrattuna koira on kooltaan aika pieni vaikka olisikin rotunsa isompi edustaja. Jos hevosia pystyy hallitsemaan, niin kyllähän nyt yhden koirankin. Kysymys on ehkä enemmänkin taidosta, ei niinkään voimasta.

Kotimatkalla pissatauolla. Olihan se vankka poika :)

Sirompi Suzy suunnilleen saman ikäisenä. Kuva H. Vuorinen

Urokset on hankalampia kuin nartut. En allekirjoita tätä, tosin korostan että kokemusta on vain yhdestä uroksesta jonka sydän on pohjimmiltaan puhdasta kultaa. Toki kaikelle räyhäävä, sonnin kokoluokkaa edustava dominoiva uros voi ollakin pirunmoisen hankala, mutta väittäisin että ihan yhtä hankala voi olla täpäkän puoleinen, nollasta sataan sekunnin murto-osassa kiihtyvä ja koiratappeluita kaihtamaton narttu. Kun nartut päätyvät tappelemaan, niin ne todellakin usein tappelee niin että toinen tai molemmat kuolee jollet mene väliin. Vastaavissa tilanteissa olen kuullut uroskoirien lähinnä selvittäneen välinsä, olkoonkin että on siinäkin menossa saatettu jokunen tikki tarvita. Nartuilla on lisäksi usein sellainen piirre että kyseenalaistavat asioita ja osaavat käyttää tilaisuudet venkoiluun hyväkseen. Uros on ehkä hieman suoraviivaisempi putkiaivo, ainakin tuo oma tuntuu taipuvan tahtooni kun tarvittaessa kerran sanon asiasta hieman painavammin. Lyödä tai muutenkaan pahoinpidellä ei ole tarvinnut kumpaakaan, ihan maalaisjärjellä ja positiiviseen vahvistamiseen pohjaten ollaan pärjätty. Molemmista sukupuolista kuitenkin toteaisin että rotunsa normaaleina edustajina tarvitsevat johdonmukaista otetta ja kunnollisen tapakasvatuksen. Tämä ei ole laiskan ihmisen rotu! Muutoin voi olla hankalaa, edustipahan koira sitten ihan kumpaa sukupuolta tahansa.

Piti sitä näyttelyihinkin vähän kouluttaa...

Uroksilla on aina tytöt mielessä. No joo, onhan se vähän niinkin. Kyllähän tuo meidän nuori hidalgo aina tytöt huomaa. Mielestäni tämäkin on aika pitkälti koulutuskysymys; uroksen pitää pystyä tekemään sille opetetut asiat olipa lähistöllä miten hemaisevalta tuoksahtava tyttönen tahansa. Eli kun ollaan töissä, tehdään töitä ja vapaa-ajalla voi sitten vaikkapa vähän miettiä tyttöjuttuja. Eivätkä uroskoirat välttämättä ole ainoita joilla näitä ongelmia voi olla - vähintääkin yhtä haasteellinen ellei jopa hankalampi voi olla narttu valeraskauksineen ja muine toistuvine hormonihörhöilyineen. Vaaleanpunaisten pentulasien läpi maailmaa katsova narttu voi olla niin pihalla että sen sielunmaailman ymmärtäminen voi tuntua täysin tuhoon tuomitulta ja melkoisen turhalta yritykseltä. Sanonta "paras harrastuskoira on leikattu narttu" ei mielestäni mene ihan metsikköön. Uroskoiraa - varsinkaan harrastuskoiraa - en henkilökohtaisesti leikkauttaisi ilman todella painavaa syytä, johtuen joistakin näkemistäni leikatuista uroksista joista on tullut laiskoja läskejä noin nopeasti kuvaillakseni. Ei tokikaan kaikista, enkä kyllä narttuakaan leikkauttaisi ilman hyvää syytä.

Uroskoirat pissaa joka paikkaan. Jep, pitää paikkansa. Siinä missä narttu lenkin aikana lorottelee joitakin kertoja, saa uroskoiran kanssa pysähdellä vähän joka pensaan ja puun kohdalla. Kotimme pihalle tuli tietynlainen muutos sen jälkeen kun uroskoira muutti taloon - uusia pensaita on melko turha istuttaa, nurmikko näyttää paikoitellen sangen kärähtäneeltä ja ilmassa tuntuu aina lämpimillä säillä leijuvan vieno pissan haju. Sisäsiistiksi kyllä oppi ehkä hieman narttua helpommin, että jotain positiivistakin.

Hankkiessani urospennun minulla oli runsaasti kokemusta rodusta ja osasin ehkä välttää pahimmat karikot. Vietin paljon aikaa pennun kanssa pyrkien tekemään itsestäni sen silmissä mielenkiintoisen, samalla kun opetin sille niitä juttuja joita pennuille on aina opetettu - nykyisin niistä puhutaan mm. hienoilla nimillä luopuminen ja valinta. Ja kyllä, kun nyt katson isokokoista keltaista urostani, niin täytyy todeta että hän on toteutunut unelma johon pääsääntöisesti luotan kuin kallioon. Rex kyllä osaa olla luonteikas sille päälle sattuessaan (kaikkihan me osatataan), mutta missään nimessä se ei ole hankala vain siksi että sattuu olemaan uros. Ainakin tämän nimenomainen tapaus tuntuu sopivan käteeni vallan mainiosti - ehkä minä sitten olen vähän "urosihminen" :) En silti lähtisi linjalle "nyt kaikki ostamaan uroksia", jokainen tietää itse mitä haluaa ja millaiseen elämäntilanteeseen.

Akupunktiossa ja uusia hankintoja

Tänään oli Suzyn toinen hoitokerta akupunktion merkeissä. Edellisestä käynnistä koiralle oli selkeästi hyötyä, mutta koska useammalla käsittelyllä saadaan yleensä paras teho, niin mentiin tänään vielä uudestaan.

Suzy meni vastaanotolle todella mielellään, epäilen että sen täytyy oivaltaa käsittelystä saatava apu koska rauhoittuu - ollakseen Suzy - todella nopeasti ja antaa käsitellä itseään hienosti. Tänäänkin se itse asiassa lepäili makuulla suurimman osan hoitoa ja vaikka välillä vähän sattuikin, niin ei hermostunut. Lihapullia vähän nautittiin ja eläinlääkäristä toisena koiran pitelijänä on toki apua.

Selän tilanne oli tänään sangen hyvä. Oikea lapa oli jumissa, mikä ei ihme olekaan, onhan se vastapari vasemmalle takajalalle joka on Suzylla se heikoin lenkki. Kun eläin varoo jotain tiettyä kohtaa, se käyttää helposti toista jotain enemmän ja oireet saattavat tällaisissa tilanteissa näkyä vastakkaisessa raajassa - tämähän koskee sekä koiria että hevosia. Takajaloissa oli niin ikään jumeja ja niitä lähdettiin sitten hoitamaan.

Neuloja laitettiin tänään vähän joka puolelle; niitä oli koiran päässä, lavoissa, selässä ja sitten vielä niissä takajaloissa. Joitakin pahimpia jumikohtia eläinlääkäri aukaisi käsin. Hyvältä näyttää, uskoisin että meillä on taas huomenna villi koira!

Niin, tähän loppuun vielä vähän mainostusta joka sopiikin hyvin jatkoksi tähän selkäteemaan. Sorruin ostamaan molemmille koirille Back on track takit; Suzylle vähän paksumman ja Rexille verkko-mallisen ja nämä ostokseni saapuivat eilen postiin. Takkien kokojen arpominen tuotti pientä päänvaivaa; takithan piti ostaa tilaamalla, mutta taidettiin osua aika lähelle kuitenkin. Suzyn takki 55 cm on juuri sopiva, Rexin 67 senttinen taas tuntuu himppasen isolta. Voi tosin johtua materiaalistakin, verkko on melkoisen valuvaa. Ensimmäinen kokeilu suoritettiin välittömästi akupunktion jälkeen; Suzy köllöttelee tätä kirjoittaessani erittäin tyytyväisenä takki yllään. Jatkossa näitä käytetään treenien yhteydessä, pidemmillä matkoilla ja kaikissa tilanteissa joissa lihasjumien syntyminen on mahdollista. Koska niin terveitä koiria kun pyritäänkin tässä maassa kasvattamaan, niin tekevälle sattuu ja lihasjumeja on takuulla kaikilla harrastuskoirilla joskus. Kipeät koirat sitten puolestaan ovat jo oikeasti kipeitä, jokainen koiraihminenhän tietää että koiralle on lajityypillistä peittää kipunsa ja vaivansa viimeiseen saakka. Minun mielestäni akupunktio auttaa lihasjumeihin kaikkein parhaiten, mutta tietysti hyvä jos jumien syntymistä voidaan näiden takkien avulla ehkäistä. Nämähän on jossain vaiheessa todettu Ruotsissa dopingiksi, että ilmeisesti tehokin on todellinen :)

Kaikki postauksen kuvat ell Soile Sormunen  - kiitokset kuvista sekä myöskin Suzyn hoidosta!

Akupunktiossa

Suzylla on ollut selkänsä kanssa pitkä hyvä jakso. Viime aikoina huomioni on kuitenkin kiinnittynyt ajoittaiseen jäykkyyteen koiran liikkeissä ja kun Suzy ilmoitti ettei autoon hyppääminen oikein tunnu hyvältä ajatukselta ja sänkyynkin saisi joku nostaa, oli asia sillä selvä. Akupunktioon siis.

Olemme melko onnekkaita, sillä paitsi että kotikaupungissamme on akupunktioon perehtynyt eläinlääkäri, hän myös asuu lähellä meitä ja ottaa vastaan myös kotonaan. Kodinomainen tila on koiralle vähemmän stressaava, eikä vastaanotolla tarvitse kohdata muita koiria ollenkaan. Suzy kyllä menee eläinlääkärin vastaanotollekin reippaasti, mutta vuoroaan odottamaan joutuessaan usein vähän hermostuu. Jos vaihtoehtoja on tarjolla, niin toki turhat stressit vältetään.

Vastaanotolla eläinlääkäri tutki Suzyn selkää painellen; rintarangan yläosassa vaikuttaisi olevan jotain aktiivista meneillään ja alaselässä lihasjumeja havaittavissa. Neuloja laitettiin tällä kertaa selkään ja takajalkoihin; joskus aiemmilla kerroilla on laitettu myös etujalkoihin ja päähän. Suzy ei reagoi neulojen laittoon eikä niiden paikoillaanoloon, neulat kyllä toisinaan saattaa hieman lennellä koiran saadessa ilonpuuskia eläinlääkärin jutellessa tai yrittäessä liikkua jonnekin. Kun neulat ovat paikallaan koira saa joko seisoa tai käydä makuulleen - Suzy tyylilleen uskollisena kokeili tietysti kaikki vaihtoehdot :) Ja toki odotellessa maisteltiin vähän lihapulliakin...

Spondyloosikoiran kanssa eläminen ei välttämättä näy arjessa mitenkään. Akuuttivaiheessa koira voi oireilla (ei aina oireile mitenkään), mutta yleensä kun luutumisprosessi loppuu, loppuu kipukin. Suzyn osalta asia ei ole ihan niin yksinkertainen, koska sillä muutokset ovat niin laaja-alaisia. Selkä alkaa olla jo luutunut, mutta edelleen siellä vaikuttaa olevan jonkinlaista aktiivisuutta, eli ilmeisesti muutoksia on tullut lisää ja ehkä tuleekin vielä. Hermot jotka ovat ottaneet osumaa tapahtumain tiimellyksessä, ovat sitä edelleen eikä asia muuksi muutu - tästä kertoo mm. toisessa takajalassa oleva kuopan tapainen. Onneksi tilanne on kuitenkin akuuttivaiheen jälkeen stabilisoitunut melko hyväksi ja koira voi elää normaalia elämää.

Hoidon jälkeen Suzy oli raukean oloinen - eipä ihme sillä lihasjumithan tällä hoidolla sulaa kutakuinkin kertalaakista - ja pääsi loppuillaksi kotiin lepäilemään. Lähdin itse ratsastamaan ja sieltä palatessani vastassa oli melko touhukas koiraneiti jolle saunan ylälauteelle kiipeäminen ei näyttänyt olevan minkäänlainen kynnyskysymys. Seuraillaan nyt vointia ja parin viikon päästä uudelleen käsittelyyn.

Tätä kirjoittaessani akupunktiosta on vuorokausi aikaa ja meillä on touhukkaan koiran sijasta melkoisen villi koira kotona :) Tuli ilmeisen tarpeeseen siis tämä hoito.

Tervemenoa rahat ja lompakko

Raha-asiat ovat nykyään iltapäivälehtien etusivukamaa. Suomen taloustilanne ei hyvältä näytä ja tyytymättömyyttä tilanteeseen onkin havaittavissa. Kaikki kallistuu, niin nopeasti ettei oman palkan kehitys tunnu oikein kestävän vauhdissa mukana. Voi olla että jostain joutuu vähän tinkimään ja usein harrastukset ovat ensimmäisenä tulilinjalla. Mutta mitä koiraharrastus tai koiran pitäminen sitten maksaa?

Lähtökohtaisesti pääset kiinni harrastukseen hankkimalla itsellesi koiran. Rotukoirat ovat nykysin verraten arvokkaita ja moni miettiikin onko sellaisen hankintaan varaa. Henkilökohtaisesti näkisin että koiran ostohinta on vasta alkuerä, jonka jälkeen todellinen elämä vasta alkaa ja teet viisasti jos varaudut vähän kaikkeen. Usein se on niin että säästäminen jossain asiassa voi johtaa lisämaksuihin toisaalla. Mutta tässäkin huomattakoon että tapoja tehdä ja elää on monenlaisia.

Ruokinta on ensimmäinen asia johon elävän olennon kanssa törmätään. Jos pentu haetaan jostain kauempaa, sillä on yleensä kiljuva nälkä jo siinä vaiheessa kun uuden kodin ovesta astellaan sisään. Ja kun alkuun päästään niin samaa menoa onkin sitten luvassa pitkäksi aikaa. Mitä isompi koira, sitä enemmän ruokaa tarvitaan - bokseri syö helposti päivän ateriana sen millä joku pikku fifi pärjää viikon. Ruoka on sellainen asia mistä ainakaan henkilökohtaisesti en suostu tinkimään. Koirani syövät 2 laadukasta ateriaa päivässä; toisen kuivamuonaa ja toisen raakaravintoa. Kun koiralle sopiva kuivamuona löytyy, pitäydyn siinä enkä ihan vähästä ala sitä vaihtamaan. Jonkinlaista järkevyyttä kustannuksiin saadaan keskittämällä ruokaostokset samaan paikkaan; useimmilla koiranruoan toimittajilla on käytössään bonuskortit joilla esim. joka 10. säkki on ilmainen. Yleensä kannattaa ostaa mahdollisimman suuri säkki; paitsi että siitä riittää pidemmäksi aikaa se on yleensä myös suhteessa edullisempi. Lihat, luut ja muut lisukkeet haen usein lähellämme sijaitsevan koiranruokien valmistajan tehtaanmyymälästä. Ja tietysti tarjouksia kannattaa hyödyntää!

Pieni koiranpentu ei tullessaan vielä tarvitse paljon varusteita. Alkuostoksina riittää panta, hihna, pari kuppia ja jonkinlainen peti koiralle. Unohtamatta tietenkään runsasta määrää sanomalehtiä :) Usein perushankintojen ohella tulee kuitenkin ostelleeksi kaikenlaista muutakin; esimerkiksi leluja ja puruluita viihdykkeeksi. Ja tiedättehän, kun lumipallo lähtee pyörimään voi seurauksena olla melkoinen vyöry.

Vaikkei tavaraa ihan järjetöntä määrää ostaisikaan, ei koiran ensimmäinen elinvuosi välttämättä ole sieltä edullisimmasta päästä. Yli vuoden ikäisen koiran kanssa ollaan käyty eläinlääkärissä jo useampaan kertaan; vähintäänkin rokotuksilla ja mahdollisesti jo virallisissa terveystutkimuksissakin. Eläinlääkärissä saattaa olla tarvetta käydä useampaankin kertaan, varsinkin jos koira on ensimmäinen ja omistaja vähänkään suuremmalla velvollisuudentunteella varustettua sorttia. Yleisesti ottaen koira voi sairastua siinä missä ihminenkin ja kustannukset harvemmin jäävät ihan pieniksi, ainakaan jos hoidosta ei kertaluonteisella keikalla selvitä. Nuori koira saattaa itsekseen touhutessaan suorittaa kotona eräänlaista uudelleenmuotoilua, jota voisi kutsua myös nimellä tavaroiden pureskelu tahi muunlainen tuhoaminen. Koiraansa rakastava omistaja toki maksaa kaikki viulut mutisematta, mutta järkevä omistaja ehkä hankkii koiralleen myös vakuutuksen. Meidän koirilla on henkivakuutukset, eläinlääkärikuluvakuutukset sekä myöskin vastuuvakuutukset molemmilla. Jälkimmäisin on vakuutuksen edullisin osuus - ei kertaakaan tarvittu mutta luoja varjelkoon sitä koiranomistajaa joka jättää vakuutuksen osan ottamatta ja jonain kauniina päivänä huomaakin sitä tarvitsevansa...

Harrastukset. Nyt päästiinkin tositoimiin! Nykyään on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia harrastaa koiransa kanssa ja suurimmalle osalle niistä on yhteistä se että ne maksavat. Jos ajatellaan vaikkapa maastolajeja, niin ensimmäinen asia mikä tulee mieleen on auto. Autonmyyjille takakontin kokoa tiedusteleva ostaja on varmaankin suunnilleen yhtä tuttu kuin asunnonmyyjille se henkilö joka tahtoo ensimmäiseksi nähdä talon takapihan aitausmahdollisuuksineen. Kun sopiva auto on löytynyt, siihen pitää tietenkin ostaa tarkoitukseen sopiva autonhäkki. Ei ehkä kannata tehdä kuten allekirjoittanut; ostaa käytettyä häkkiä jota sitten muokataan useampaan otteeseen kokonaiskalliiseen hintaan... Ja lopuksi sitten vain ostamaan bensaa, jota harrastuksien vuoksi meneekin rajattomia määriä. Mutta kukas sitä laskee, senkun painaa vain kaasua :)

Harrastusvälineisiin saa uppoamaan rahaa ihan huomaamatta - siis ihan sen auton lisäksikin. Vaikkei varsinaisesti sortuisikaan mihinkään turhuuksiin, (vaikka sortuuhan sitä, tottakai) niin jossain vaiheessa sen vain huomaa miten paljon sitä tavaraa onkaan kertynyt ja silloin saattaa hetken huimata. On hihnaa ja pantaa, kuppia ja kippoa, takkia ja nuttua, shampoita ja öljyjä, leluja helkkarinmoinen kasa, sekä erilaisia koulutusvälineitä joka lähtöön. Viimeisin hankintani, hyppyeste, kimaltelee vielä vähän käytettynä autotallin suojissa. Autoahan sinne ei pitkään aikaan ole mahtunutkaan...

Näyttelyt, tervetuloa koiraihmisten ravintolaan! Pelkkä ilmoittautuminen maksaa jo maltaita nykyään, puhumattakaan oheiskustannuksista joita yleensä ei voi välttää. Sitä kun täältä perähikiältä jonnekin lähdetään, niin keskimääräisesti ottaen matkaa on yleensä edessä noin 500 km. Koska matka on pitkä, tarvitaan yleensä vähintään yksi yöpyminen hotellissa. Suomeksi sanottuna siis yhteen reissuun saa helposti uppoamaan useita satoja euroja. Toisinaan kalliin näyttelymatkan seurauksena on vain melkoinen potutus ja vääränvärinen muovinauhan pätkä. Paitsi että näyttelytoimikunnathan säästää nykyään, eikä muovinauhan pätkiä enää jaeta ;)
Mieheni muuten totesi kerran että vielä nämä matkat maksaa, ja hotellit ja syömisetkin, mutta matkan varrelle sattuva vaatteiden tehtaamyymälä saa kyllä budjetin heittämään häränpyllyä. Tunsin piston sydämessäni...

Jos ylimääräistä rahaa jää, niin sehän ei sitten ole mikään ongelma. Harrastavan koiran omistaja pitää luonnollisesti koirastaan - arvokkaimmasta omaisuudestaan - huippuhyvää huolta, ja keinot tähän ovat mitä moninaisemmat. Mitä sanoisitte koirien uimahallista, suolahuoneesta, hierojasta tai vaikkapa akupunktiosta? Vaikkei mitään ylimääräistä haluaisikaan kustantaa, menee tiettyihin perusjuttuihin jo rahaa; madotukset, rokotukset, punkkisuojaukset noin esimerkiksi. Lomansa voi halutessaan viettää koiraleirillä, tai vaihtoehtoisesti ostaa valmennusta asiaan perehtyneeltä henkilöltä. Talvisin toki tarvitaan halliaikaa. Konstit on monet ja jos sinulla sattuu useampi koira olemaan, voit kertoa kulut koirien määrällä :) Ihanan kallista!

Niin. Eihän tämä ilmaista ole ja kalliiksikin voi tulla jos niin suo tapahtuvan. Olisiko tämä kuitenkaan asia josta itse haluaisin tinkiä - ei missään tapauksessa. Harrastukset ovat elämän suola ja koirat yksi elämäni rakkaus joita ilman minä en olisi minä. Se on todellakin sen arvoista!!!

Arkisia mietteitä

BH-kokeen jälkeen ollaan palattu normaaliin arkeen. Heti alkajaisiksi annoin koiranuorukaiselleni pienen loman; noin viikon verran kyllä lenkkeiltiin reippaasti ja vietettiin muutenkin aikaa yhdessä mutta ei menty treenikentälle. Teki varmaan ihan hyvää molemmille.

Viikko oman BH-kokeemme jälkeen osallistuin paikalliseen kokeeseen talkoolaisen muodossa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kokeesta ei taaskaan (voit lukea edellisvuoden kokeesta tästä samasta blogista selaamalla noin vuoden taaksepäin) puuttunut. Vaikka tiedossa on että koirat eivät ole koneita ja yllätyksiä voi sattua, niin joka kerta sitä vain ihmettelee mikä saa osan ohjaajista arvioimaan oman koiransa niin pahasti väärin, että kokeessa päädytään koiratappeluun tai ainakin hyvään yritykseen saada sellainen aikaan. Jos heti kokeen alkajaisiksi tuntuu siltä, tai ainakin joka ikiselle paikalla olijalle (paitsi ohjaajalle?) on selvää kuin pläkki ettei koira ole hallinnassa eikä tule sinä päivänä olemaankaan, niin mikä ihme saa ohjaajan jatkamaan suoritusta ja riskeeraamaan samalla sen toisenkin koirakon suorituksen, pahimmillaan kenties koko uran?

Voin käsi sydämellä sanoa että omat koirani olen pyrkinyt kouluttamaan niin ettei niistä ole haittaa muille. Uros ei rähjää kenellekään eikä muutenkaan lähde lapasesta; sille on pennusta asti taottu päähän että kentällä minä olen se kiinnostavin asia, ei mikään eikä kukaan muu. Narttu on tulisempi perusluonteeltaan, mutta aina pysäytettävissä sekin. Olen kummankin kanssa voinut mennä kokeeseen varmana siitä etteivät ne ala haastamaan riitaa kenenkään kanssa ja suureksi onnekseni kokeisiin on kanssamme sattunut samanlaisella ajatusmaailmalla varustettua porukkaa. Mutta mitä sitten jos näin ei kävisikään?

Mielestäni tässä on asia jonka suhteen pieni lisäkeskustelu voisi olla paikallaan. Jos ohjaajissa on eroja, myös tuomareissa on. Salliva ja kannustava tuomari on hyvä asia tiettyyn pisteeseen saakka. Mikäli kuitenkin yleinen käsitys tukee ajatusta että tietyillä tuomareilla koe menee läpi kunhan nyt koira hyvällä onnella pysyy kentällä, niin palveleeko se koiraharrastusta parhaalla mahdollisella tavalla? BH-koe on hallinnan koe, haluammeko me sinne yrittämään koiria jotka eivät ole ohjaajiensa hallinnassa? Ja seuraava kysymys: haluammeko me näitä koiria oikeisiin PK-kokeisiin? Meillä koiranohjaajilla riittää aina selityksiä epäonnistumisiin ja useinhan koiran yllättävälle käytökselle onkin joku syy olemassa. Minun mielestäni asia on kuitenkin niin että jos koira hyökkää toisen koiran kimppuun pahoin aikein (ja ymmärrättehän että tässä on melko selkeä ero verraten leikkisään pelleilijään), pitäisi tilanteesta olla seurauksena kokeen välitön hylkäys ja tilanteen vakavuudesta riippuen myös mahdollisesti jonkinlainen sanktiokin. Että asia tulisi tietoon ja että ohjaajalle ei jäisi epäselväksi että koiran kanssa on vakavan tuumaustauon paikka ennenkuin sen kanssa voi yrittää samaa uudelleen. Tarkempi tuomarihan tekee myös kokeen läpäisseiden osalta niin että ruotii suorituksen jokaisen osa-alueen jolloin ohjaaja saa tärkeää tietoa siitä missä kohtaa voi vielä parantaa ja mitä pitää treenata lisää. Antaa huomattavasti parempaa informaatiota kuin hyväntahtoisesti todettu "ihan hyvinhän se meni".

BH-kokeen jälkeisenä maanantaina treenikaverit saivat heille luvattua kakkua; mansikka-kerma sellaista :) Kakun ahmimisen jälkeen otettiin pehmeä lasku treenaukseen, jota sitten jatkettiin saman viikon torstaina. Koira tekee nyt äärettömän hyvällä asenteella töitä, tästä on hyvä jatkaa kohti talven treenejä. Paria näyttelyä lukuunottamatta tämän vuoden tapahtumat alkavat olla paketissa, eli nyt lähinnä pidetään hyvää kuntoa yllä samalla kun aletaan pikku hiljaa miettimään mitä kaikkea uutta talven aikana pitäisi opetella.  Veikkaisin että siihen saattaisi sisältyä jotain noudon tapausta ja kenties hieman hyppyjäkin...

BH Playbox's Flash Of The Shadow - palapeli nimeltään Rex

Sunnuntaina koitti Rexin ja minun ensimmäinen koepäivä. Osallistuimme Lapualla järjestettyyn palveluskoirien käyttäytymiskokeeseen. Kauniissa aurinkoisessa syyssäässä saavutimme koulutustunnuksen BH yhdessä 6 muun koirakon kanssa. Onnistumisesta on kai lupa iloita, varsinkin silloin kun tie siihen ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Meidän perheen vuosi alkoi katastrofilla, onnettomuudella jonka seurauksena menetimme rakkaan perheenjäsenen. Muistikuvat alkuvuodelta ovat hyvin sumeat, mutta jollain tapaa elämä on kuitenkin jatkunut, koska niin sen täytyy tehdä. Jossain vaiheessa kevättä, Rexin täytettyä 2 vuotta, aloin miettimään tavoitteita kuluvalle vuodelle. Meillä oli näyttelytavoitteita, jotka on tätä kirjoittaessani saavutettu enemmän kuin ruhtinaallisesti. Niiden lisäksi toivoin että saisimme tänä vuonna BH:n niin sanotusti alta pois. Että eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen.

Kevään edetessä havahduin siihen tosiasiaan että tarvitsen apua. Minulla oli käsissäni isokokoinen nuori uroksen roikale, joka kyllä teknisesti osasi tarvittavat liikkeet mutta jonka suorituminen kokeesta kokonaisuutena pisti arveluttamaan. Nielaistuani pari kertaa otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kouluttajalle jonka tiesin osaavan auttaa. Suureksi onneksemme hän myös halusi meitä auttaa ja niin pääsimmekin hyvään alkuun. Analysoituani tilannetta sekä itsekseni että yhdessä kouluttajan kanssa tulimme siihen tulokseen ettei koiran tunnetila ole oikea. Vika ei tosin ollut koirassa, vaan ohjaajassa joka koiran ollessa pentu meni siihen halpaan että nautti sen rauhallisuudesta ja keskittymiskyvystä kiinnittämättä tarpeeksi huomiota siihen kuuluisaan tunnetilaan. Niinpä lähdimme rakentamaan koiraa tavallaan alusta erilaisten nostattavien ja patoavien harjoitusten avulla. Muutosta oli nähtävissä jo viikoissa ja tässä vaiheessa havaitsin innostuvani treenaamisesta aika tavalla. Oli ilo havaita että myös koira innostui parantaen kerta kerralta tekemistään. Ja taisi siinä muuan koiramamma lopultakin oppia leikkimään koiransa kanssa :)

Kesällä harjoituksiin tuli pieni tauko sairastuttuani ja lisäksi myös meneillään ollut maastokausi asetti omat rajoitteensa tottiksen tekemiselle. BH-kokeen päivämäärä oltiin kuitenkin periaatteessa lyöty lukkoon ja meillä oli siis tavoite jota kohti mennä.  Tässä vaiheessa minulla oli käsissäni erittäin reipas ja innokas nuori uros, jonka tekemisiin alettiin nyt kaivata tietynlaista tarkkuutta. Keskustelin asiasta maastotreeneissä treenikaverini kanssa ja hän kertoi vastaavassa tilanteessa saaneensa apua naksuttimesta. Sillä kun voi kertoa koiralle hyvinkin täsmällisesti missä kohtaa menee oikein. Naksutintreenit aloitettiinkin jo samalla viikolla ja jälleen kerran sain ällistyä sitä miten nopeasti koira oppii kun se vain tietää mitä siltä halutaan.

Kesän edetessä h-hetki lähestyi kovaa vauhtia ja treenaamiseen otettiin käyttöön vielä muutama vaihde lisää. Tässä yhteydessä on todettava mikä onni on omata treenikavereita jotka ovat ns. juonessa mukana. Sain paljon apua harjoitteluun ja yhdessä viisaiden treenikavereiden kanssa mietimme keinoja saada koiraa vielä viimeistellymmäksi. BH-kokeessa kuten kaikissa muissakin kokeissa jutun juoni on se että koira pitäisi saada toimimaan ilman palkkaa, eikä palveluskoirapuolen kokeissa asiaa suurestikaan auta se että yksittäinen suoritus on melko pitkä. Rexin kohdalla se kuuluisa viimeinen palanen kakkua saatiin sinä päivänä kun keksimme alkaa antamaan sille ruoan treenien jälkeen. Ahneena koirana se oivalsi melko nopeasti että kun hetken jaksaa ponnistella kentällä on seurauksena ruoka-annos eteen kannettuna. Nälässä sitä ei tarvinnut pitää, asioiden yhteyden ymmärtäminen riitti sille. Saatoimme melko aikataulussa todeta koiran olevan valmis kokeeseen. Toki eriasteisilla kenraaliharjoitusten efekteillä "mistä perkuleesta se tuonkin virheen nyt keksi" mutta periaatteessa kuitenkin. Treenikavereille lupasin kakkua, mikäli tavoite saavutettaisiin.

Koepäivän aamuna en monen muun tavoin treenannut koiraa ollenkaan, vaan päätin ottaa vain nopean virityksen ennen omaa suoritustamme. Olen ylpeä itsestäni että pysyin päätöksessäni, vaikka syyhytti lähteä hinkkaamaan koiran suoritusta vielä viime hetkillä. Lähtönumeroarvonnassa saimme päivän viimeisen numeron; tietenkin parillisen sellaisen mikä kertoo että koira joutuu ensimmäisenä paikkamakuuseen ja pääsee tekemään varsinaisen suorituksensa vasta sen jälkeen. Yhdessä muiden yhtä "onnekkaiden" kanssa odotimme naamat vihreinä vuoroamme, miettien miten sen koiran saa sieltä nostettua oikeaan moodiin siinä ajassa kun siirrytään paikallaanolopisteestä aloituspisteeseen. Tavallaan hieman hassua, ensin käyttää noin puoli elämäänsä koiran treenaamiseen ja sitten ei kuitenkaan pysty siihen täysin luottamaan että homma toimii.

Koesuoritus itsessään meni meidän kohdalta ok. Paikallaanolossa poika pysyi, tuomari kertoi että oli jossain vaiheessa käväissyt kyynäriensä varassa (istumassa?) mutta tullut sitten kuitenkin siihen tulokseen että se ei kannata ja palannut takaisin makuuasentoon. Koiraa hakiessani huoleni siitä että joudun suorittamaan laamailevan otuksen kanssa katosivat melko nopeasti, sillä poika oli aivan liekeissä. Niin liekeissä, että seuraamisen juoksuosioissa piti esittää pientä pupuloikkaa, kun oli niin kivaa. Pientä sanomista tuli muutenkin, mm. henkilöryhmässä piti käydä hieman nuuskaisemassa erään henkilöryhmäläisen treeniliivin taskua. No, siellähän ne parhaat makupalat yleensä on kun kerta mammalta ei niitä saa... Seuraamisista saatiin kuitenkin arvosanoiksi hyvä, tuomarin kommenteilla "innokas, hetkittäin jopa hieman vallattomuuteen taipuvainen koira, joka kuitenkin ohjaajansa hallinnassa". Jäävistä liikkeistä istuminen oli aika ok, samoin maahanmeno, paitsi että tuli eteen istumisen sijaan suoraan sivulle. Tyypillistä Rexiä, aina voi kokeilla jotain ihan uutta! Tuulispäänä luokseni edennyt poika istahti viereeni ja vilkaisi minua ikään kuin kysyen "mitäs tästä sanot" enkä voinut muuta kuin kehua sillä suorituksemmehan päättyi siihen. Kotona pitänee asioista ehkä vielä hieman keskustella... Arviot saatuamme oli koirapojalla jo kova kiire syömään, ja tokihan annos oli siellä jo valmiina odottamassa. Erittäin ansaittu sellainen!

Ja sitten mennään!

Kaupunkiosiossa ei tullut mitään isompia yllätyksiä; sangen helppo kierros henkilöryhmineen, juoksijoineen, polkupyörineen, autoineen, häiriökoirineen seinään kiinnitettynä ja ohitettuna. Väsyneenä mutta erittäin onnellisena saatoimme todeta kokeen menneen läpi. Aina se tuntuu yhtä hyvältä, saavuttaa jotakin jonka eteen on tehty töitä! Edes 5 tunnin ajomatka kotiin ei tuntunut liialliselta onnistumisen jälkeen.

Onnea suorittaneille!
Tuomari Raija Tuomisto karhun vieressä oikealla

Mitä sitten tästä eteenpäin? Tavoitteena meillä oli suorittaa koe niin että koira pysyy hallinnassa, mutta kuitenkin sellaisessa tunnetilassa että kokeesta selvitään ns. laamailematta. Koen että tässä onnistuttiin. Koira ei ole vielä Pk-puolelle koevalmis, eli periaatteessa nythän se viilaaminen vasta alkaa. Hetki kuitenkin huilataan ja nautitaan onnistumisesta. Tämän ihastuttavan palapeli-miehen kanssa, jolla on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Toistaiseksi tarvitsee vain hankkia se kakku treenikavereille :)

Pupujussi loikkaa :)

Samaa rotua, eri maata

Välillä tuntuu hieman työläältä keksiä kirjoittamista tähän blogiin. Toisinaan muiden blogeja lukiessaan huomaa kuinka hienoja ideoita muilla bloggaajilla on ja toisinaan tuntee kiusausta syyllistyä pieneen matkimiseen. Erään toisen blogin innoittamana päätin listata 10 ensimmäisenä mieleen juolahtavaa faktaa koiristani - niitä jotka tekevät kummastakin koirasta oman persoonansa. Aivan varmasti keksisin useita lisääkin, mutta tyydytään nyt kymmeneen tällä kertaa. Idea on vapaa lainattavaksi!


Aloitetaan Suzysta, joka todellakin on The one and only. Toista samanlaista ei ole ja veikkaan että ei ehkä ihan hetkeen tulekaan :)

1. Yksi bokseriin ulkomuodollisesti haluttu ominaisuus on tummat silmät. Suzylla ne on tummimmat mitä olen yhdelläkään bokserilla nähnyt. Kauniit silmät yhdistettynä lempeään ilmeeseen saa aikaan sen ettei koiralle juuri koskaan voi olla vihainen. Tai ainakaan kovin pitkään.

Samettisilmä

2. Suzylla on bokseriksi hillittömän paksu turkki, jonka vuoksi sen yksi lempinimistä onkin "tumppu vuormanni". Suzylla on aina ollut erittäin terve iho ja vahva turkki, mutta ihan omaan sarjaansa se nousi sterilisaation jälkeen. Turkista harjaillaan silloin tällöin iso kasa irtokarvaa, sen jälkeen se pysyy taas siistinä suojaten koiraa kaikilta mahdollisilta sääolosuhteilta.
3. Kotimme olisi huomattavasti hiljaisempi paikka ilman tätä neitokaista. Vahtii pihaa ja rätkyttää kernaasti kaikelle mikä menee ohi, tai edes lähestyy taloamme. Melko rasittava ominaisuus, toisaalta eipähän tule kukaan huomaamatta kylään :)
4. Suzy on maailman kiltein koira. Aikoinaan kun vein sen luonnetestiin, siitä sanottiin että rakastaa ja kunnioittaa ihmistä yli kaiken, eikä tekisi pahaa kärpäsellekään. Kun Suzy oli nuori ja innokas, sen ihmisrakkaus meinasi toisinaan mennä jopa hieman överiksi. Noihin aikoihin palosammuttimen kokoluokkaa ollut kummipoikamme sai koiran hallittua työntämällä sitä yksinkertaisesti kuonosta haluamaansa suuntaan. Ja Suzyhan totteli. En suosittele kokeilemaan samaa kaikkien boksereiden kanssa.
5. Suzylla on melko arat etujalat, on aina ollut, eikä se juokse mielellään asfaltilla tai muilla kovilla pohjilla. Tämä on mielenkiintoinen juttu mihin ei oikein mitään järjellistä selitystä ole koskaan löytynyt. Mutta onhan ihmisilläkin jotkut paikat herkempiä kuin toisilla?
6. Jos koiraani pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se sana olisi ehdottomasti tulisielu. Suzy on koira joka syttyy nollasta sataan sekunnissa ja jonka vire ei lopu koskaan kesken. Nuorempana se aiheutti minulle toisinaan harmaita hiuksia, nykyisin se on sangen hallittavissa oleva tulisielu.

Vanha ja melko viisas

7. Suzyn suurta  herkkua on pizzan reunat. Jos käymme ostamassa pizzan kotiin, se odottelee kärsivällisesti (tai sitten ei...) omaa osuuttaan. Se pitää erityisen paljon myös paistetusta kanasta, ja hassua kyllä myös kaurapuuro kuuluu sen suursuosikkeihin.
8. Muiden koirien suhteen Suzy on melkoisen valikoiva, toisinaan jopa melkoinen tiukkapipo. Rex on tullut sille hyvin tärkeäksi, vaikka alkuun oli siitäkin lähinnä sitä mieltä että tuo se ei tänne kuulu.
9. Suzy pelkää Lassila-Tikanojan roska-autoa. Koskaan sille ei ole sattunut mitään pelottavaa isojen koneiden tai autojen kanssa, mutta kyseisen auton ilmestyminen koiran näköpiiriin saa sen jähmettymään kauhusta. Se on tavallaan hieman hassua, mutta toki yritämme varjella häntä pelottavilta roska-autoilta :)
10. Suzy on selkävikansa vuoksi hermokipulääkityksellä ja tulee olemaan todennäköisesti loppuikänsä. Ei siksi että sillä olisi koko ajan kipua - ei sinnepäinkään - vaan ettei sille sellaisia enää elämässään tulisikaan.

Ja sitten raikulipoika Rex, sangen persoonallinen nuorimies hänkin

1. En tiedä uskaltaako tätä edes kirjoittaa, mutta Rex on tähänastisen elämänsä aikana ollut poikkeuksellisen terve nuorimies. Sen luusto ei ole ehkä ihan priimoin mahdollinen, mutta muutoin sillä on ollut harvinaisen vähän oikeastaan mitään tähänastisen elämänsä aikana. Toivotaan että sama suuntaus jatkuu!
2. Rex on naisia kunnioittava herrasmies. Pohjimmiltaan maailman hyväntahtoisin poika, jonka mielestä sopu sijaa antaa ja aina ehtii laskea kymmeneen ennenkuin edes uhkaa hermostua.
3. Ja tästäpä päästäänkin ominaisuuteen jota myös lehmänhermoiksi voisi kutsua. Voit huoletta ajella vaikka niittokoneella vierestä jos tämä poika sattuu olemaan pellolla jäljestämässä - mikään ei haittaa ja kaikki käy. Ei ota stressiä ja osaa rentoutua melkeinpä missä tahansa.

Rennosti kesällä

4. Rexistä tuskin voi puhua suomatta ajatusta sen ulkomuodolle. Tällaisia ei synny kahtatoista tusinaan - ei välttämättä edes sitä yhtä ainoaa. Hän on kuvankaunis rotunsa edustaja!

Huomaa hurmauspilkku

5. Kynsien leikkaamisesta ei poika oikein tykkää ja suhtautuu hieman epäillen myös monenlaisiin muihin hoitotoimenpiteisiin.
6. Melko seksuaalinen tapaus jolla usein tytöt mielessä.
7. Syö ihan kaikkea, usein sellaistakin mitä ei kyllä tarvitsisi.
8. Kaikkien hyvien ominaisuuksiensa ohella osaa olla toisinaan melkoinen pässi, kuten kuulemma nuoret molossiurokset yleensäkin. Unohtaa helposti kaikki huonot asiat, mutta toisinaan raivostuttavan helposti myös ne hyvät.
9. Rexille haukkuminen ei ole kovin luontaista; osaa kyllä haukkua mutta ei käytä ääntään ns. syyttä. Soittaessani kerran vahingossa ovikelloa kotiin tullessani ero oli melko huomattava; toinen koirista piti hirveän mekkalan, siinä missä toinen karjaisi kertaluontoisen WUFin avonaisesta ikkunasta. Saa arvata kumpi oli kumpi :)
10. Rex on sukua Suzylle; sen isoisä emän puolelta oli Suzyn emän veli.

ja 11: Super rakkaita ja ihania molemmat! Kahta en vaihda ja ne on nämä kaksi.