19.5.2015

Erikoislääkärillä

Tänään käytiin näyttämässä Suzyn silmää silmätautien erikoislääkärillä Jaana Pätilällä. Onneksi käytiin, sillä eipä se silmä edelleenkään ole parantunut yhtään miksikään. Itse asiassa haava näytti minun silmiini aika lailla suuremmalta kuin viimeksi.

Molemmat silmät tutkittiin, vasen on ok mutta oikeassa on indolent ulcera eli heikosti paraneva haavauma. Kun silmät oli tutkittu antoi eläinlääkäri meille kaksi vaihtoehtoa; joko vilkkuluomi ommellaan kiinni jotta silmä saa parantua rauhassa tai sitten silmään asennetaan piilolinssi joka niinikään antaa silmälle rauhan parantua allaan. Silmän räpyttely jo itsessään aiheuttaa sen että vaurioitunut silmän pinta ei pääse paranemaan, se kun hankautuu kaiken aikaa.

Koirani luonteen tuntien valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon; ensinnäkin koska piilolinssi voidaan laittaa paikalleen rauhoittamatta koiraa ja toisekseen koska koira parantuessaan näkee piilolinssin läpi. Tunnen koirani ja uskon että silmän kiinni ompeleminen ei sen kohdalla ole vaihtoehto silloin kun muitakin mahdollisuuksia on tarjolla. Erittäin epäilevästi suhtauduin myös koiralle laitettuun muovikauluriin ja valitettavasti olin oikeassa. Pääsimme vastaanotolta ulos ja tarkoituksenani oli kävelyttää koira kotiin koska autoonhan en olisi saanut sitä kaulurin kanssa millään. Koira sai kuitenkin sellaiset kilarit siinä eläinlääkäriaseman pihalla, että hyvin selväksi tuli että kävelemällä ei päästä yhtään minnekään, eikä sitä kauluria myöskään voida käyttää. Onneksi eläintenhoitaja oli tilanteen tasalla ja tuli perässämme ulos leikkaamaan kaulurin pois, niin päästiin lohduttelemaan potilasta. Hyvin varovaisesti katsoin kotona vieläkö linssi on paikoillaan kun useamman mutkan kautta sinne lopulta päästiin - siellä se on edelleen.

Tätä kirjoittaessani koiralle on annettu kipulääkettä - silmää tuoreistettiin taas ennen linssin asentamista ja se on oikeasti kipeä sen vuoksi, mutta muuten on kaikki hyvin. Linssi on pysynyt silmässä - asia on helppo todeta siinä olevista mustista pisteistä. Jos se pysyy 2 viikkoa niin erinomaista, jos edes 5 päivää niin oikein hyvä sekin. Eläinlääkäri sanoi että jos pysyy 2-3 päivää, niin  sen jälkeen koira ei linssiä enää huomaa ja antaa sen olla paikoillaan. Toistaiseksi suojaamme silmää puhallettavalla kaulurilla, jollainen onneksemme oli varastossamme Iitan jäljiltä. Nyt saa toivoa parasta, jos se kuitenkin vielä siitä paranisi. Kotiväki alkaa olemaan hieman väsynyt tilanteeseen, potilas onneksi tsemppaa kuten aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti