Muistoja vuosien takaa, osa 2 Ofelia

Ofelian vuoro saada oma muistelu-osionsa. Alkuperäinen ajatukseni oli julkaista tämä Ofelian syntymäpäivänä 19.4. mutta koska sain tämän jo valmiiksi julkaisen sen nyt.

Tekisi niin mieleni aloittaa tämä komeasti Erich Segalin tyyliin: Mitä voi sanoa 7-vuotiaasta koirasta joka on kuollut? Että hän oli kiltti ja kaunis, paras koira joka minulla on koskaan ollut. Ja että ikävöin häntä edelleen, luultavasti niin kauan kuin elän.

Ofelia oikealla

Ofelia syntyi vuonna 2001. Emman kuoltua tiesin varmasti haluavani pennun kasvamaan, joten aloin etsimään tietoa kasvattajista sekä sen keväisistä pentuesuunnitelmista. Löysin etsimäni Kajaanista. Vuorisilla on boksereita kasvatettu jo 20 vuoden ajan ja haluankin tässä antaa täyden kunnioitukseni Helenan ja Kyöstin kasvatustyölle.

Näimme pennut ensimmäisen kerran niiden ollessa noin 3-viikkoisia. Alun perin meille piti tulla keltainen uros, mutta kun sellaisia ei pentueeseen syntynyt oli tarjolla joko yksivärinen tiikeri uros tai sitten narttu valkoisin merkein - valitsin nartun. Ennen luovutusta näimme pennut vielä kertaalleen ja siitä parin viikon kuluttua pikku Ofelia muutti kotiimme. Ei kylläkään jälkikäteen ajatellen ollut kovin pieni, eikä myöskään sellaiseksi jäänyt :)

Jo pentuna Ofelia oli mitä suurimmassa määrin omaa luokkaansa. Se oli hyvin sopeutuvainen koiran alku, jolle niin sanotusti kaikki kävi. Ensimmäisenä yönä uudessa kodissaan se asettui nukkumaan pieneen laatikkoonsa, jonka vuoteeni viereen olin pennulle varannut. Yöllä heräsin ja havaitsin ettei pentua näy missään - se nukkui tyytyväisenä selällään Alman pedillä, hitusen pöllämystyneen näköinen Alma vierellään.

Ulkomuodollisesti Ofelia kasvoi komeaksi koiraksi; suurikokoinen tiikerinarttu kauniilla valkoisilla merkeillä. Sillä oli hyvän rungon ohella kaunis pää, mutta valitettavasti alapurentaa tuli liikaa mikä rajoitti näyttelyissä menestymistä. Menestystä saatiin silti yhden sertin ja yhden vara-sertin verran. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun irlantilainen näyttelytuomari tervehti koiraani sanoen ”hello gorgeous”. Kyllä se katseita käänsi kun sen kanssa maailmalla liikkui.

Ofelia oikealla

Ofelian suurin vahvuus oli sen luonne. En oikein tiedä miten sitä kuvailisin menemättä ylisanoihin. Sillä oli loputon toimintakyky, hyvät hermot ja runsaasti hyvää asennetta. Ofelian koulutettavuudesta voisin kertoa esimerkin noutamisen muodossa. Noudon opetusta aloittaessani minulla oli aiempaa kokemusta lähinnä siitä miten noudon saa pilattua. Saadakseni rodulle sopivat täsmäohjeet asiaan liittyen lähestyin kasvattajaamme sähköpostitse ja sain vastauksen sähköisessä muodossa, eräänlainen kirjekurssi siis. Lukaisin ohjeet, sovelsin niitä hieman ja koira teki täydellisen noudon viikossa. Sellainen se oli, pelasti taitamattoman ohjaaja-omistajansa moneen kertaan.

Ofelian elämää varjosti sydämen kehityshäiriö, joka todettiin koiran ollessa 2-vuotias. Vika oli niin harvinaista lajiketta että eläinlääkäri esitteli sen meille eräänlaisena käänteisenä lottovoittona. Tieto siitä että koiralla oli sairaudestaan huolimatta mahdollisuuksia elää vuosia oli meille suurena lohtuna. Myös tieto sairauden kivuttomuudesta helpotti meidän oloamme.

Kun Ofelian sydänvika todettiin, olimme juuri suorittaneet BH -kokeen ja toiveet tulevaisuuden suhteen olivat korkealla. Aluksi elättelin toiveita harrastusten jatkamisesta, mutta sangen pian luovuin ajatuksesta ja Ofeliasta tuli nuori eläkeläinen. Sen luonne oli sellainen että se olisi todellakin ennemmin kuollut kuin jättänyt tekemättä sen mitä siltä pyysin. Treeneissä se paahtoi menemään entiseen malliin, mutta treenin jälkeen se oli täysin uuvuksissa ja palautui hitaasti. Ofelian myötä opin että sydänvikainen koira ei ole harrastuskoira. Onneksi koirani kuitenkin taipui ongelmitta myös kotikoiran rooliin. Sen luonteen hienous näkyi tässäkin.

Ofelian erityispiirteistä mainittakoon ahneus ruokaan. Vai mitä sanoisitte koirasta, joka yritti mm. nielaista vesirinkeliä kokonaisena – siinä luojan kiitos onnistumatta. Eräs kotimainen bokserikasvattaja luonnehti hyvää harrastuskoiraa alati nälkäiseksi ja hyvän saalisvietin omaavaksi - Ofelian omistaneena olen samaa mieltä asiasta. Ofelia ei koskaan epäröinyt toimia ja sille oli tärkeää että laumallamme oli kaikki hyvin. Se oli taitava keksimään ratkaisuja pulmatilanteisiin, mm. erittäin kuumana kesäpäivänä mökillä ollessamme se keksi ihan itse konstin helpottaa oloaan ja meni matalaan rantaveteen makaamaan - kaulaansa myöten. Ohikulkijoista se saattoi näyttää aika hauskalta. Ofelia myös ui mielellään ja toisinaan se säikytteli minua sukeltamalla veden alle. Mökillä se oppi sarjan palvelevia temppuja, esimerkiksi tuomaan shampoopullon järveen asti sitä tarvitsevalle. Taisipa joskus oma-aloitteisella koirallamme lipsahtaa väärä pullokin, mutta ei meillä olla niin tarkkoja :)

Ofelian viimeisenä vuotena tiesimme että aika käy vähiin ja ostimme sille vähän lisäaikaa tehokkaammilla lääkkeillä. Joillakin tuntui olevan huolenaiheena se pidetäänkö koiraa väkisin hengissä lääkkeiden avulla, kun itsekäs omistaja ei siitä kykene luopumaan. Voin vakuuttaa että sydänvikaista koiraa ei pidetä hengissä väkisin. Sydänsairauksissa aikainen toteaminen, ajoissa aloitettu oikeanlainen lääkitys sekä ennaltaehkäisy ovat niitä joilla koira saa vuosia ja elämänlaatua. Sydämen tuhoutunutta osaa ei paranna mikään. Kun sydän sanoo yhteistyösopimuksensa irti, mikään määrä lääkkeitä ei pidä sitä väkisin käynnissä. 

Nyt loistat tähtenä taivaalla, Ystäväni. Yhteinen aikamme on muistoissani aarteena, josta minun onneksi ei tarvitse koskaan luopua. Olit suuri ilo tässä elämässä.

Pääsiäisterveiset

Viikko alkoi mukavissa merkeissä. Jostain syystä ajatus lyhyemmästä työviikosta piristää aina ja nythän niitä tulee 2 perätysten. Maanantain hallitreeneissä Suzy oli hyvässä iskussa. Paikallaanolo ei mennyt ihan putkeen, poistuttiin molemmat paikalta niin että koirat jäi keskenään halliin ja se oli Suzylle vähän liikaa. Muutoin kaikki liikkeet meni kerrasta, tuli mm. 10 hyppy, 10 luoksetulo, hyvä joskin aavistuksen vino maahan jäävä ja muutenkin oikein kivasti. Liikkeestä seisomisessa pientä parannettavaa... Olin tosi tyytyväinen, koira on juuri sellainen kuin sen haluankin olevan.

Tiistaina sitten käytiin pitkä lenkki, kuten aina. Tiistaisin on ratsastus-iltani ja sen vuoksi koira käytetään aina kunnon lenkillä jotta lepäilee sitten illan rauhassa - ellei lähde tallille mukaani. Tultiin lenkiltä kotiin ja touhusin siinä jotakin, kunnes havahduin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Suzy seisoi sahapukkimaisessa asennossa selkäkarvojaan pörhistäen ja alkoi vapisemaan kun kevyesti painellen tutkin koiraa. Kipeä jostakin, ilmeisesti selästään. Kipulääkkeellä selvittiin illasta.

Keskiviikoksi sain ajan eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa Suzy oli jo niin vaisu että eläinlääkärikin kiinnitti asiaan huomiota. Koira tutkittiin melko perusteellisesti, muuten kunnossa mutta aristaa selkää voimakkaasti.Taivuttelun ja painelun jälkeen koira oli tosi kipeä, jouduin nostamaan sen autoon eläinlääkäriasemalta poistuessamme. Saatiin kipulääkekuuri sekä aika akupunktioon seuraavalle päivälle. Hieronnasta luovuttiin toistaiseksi, koska ensinnäkin se olisi Suzylle nyt ikävää eikä ehkä antaisi kovin pitkäkestoista apua.

Eilen sitten mentiin ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktioon koiran kanssa. Akupunktio itsessään on minulle tuttua, selässäni oli vuosia aiemmin akuutti tilanne johon parhaan ja oikeastaan ainoan avun sain nimenomaan akupunktiosta. Tiesin siis että se auttaa eikä satu, mutta kerropa tämä koiralle joka ehkä saattaa hieman ällistyä itseensä pisteltäviä neuloja...! Huoleni oli kuitenkin turha, Suzyn mielestä eläinlääkäritäti oli aivan ihana eikä neuloista ollut sille mitään haittaa - niitä laitettiin selkään, jalkoihin sekä päähän. Kiltisti se antoi pistellä neulat itseensä ja malttoi pysyä koko hoitoajan paikallaan patjalla. Hän on niin kiltti, kipeänäkään ei ärähdellä muille. Akupunktion lisäksi siihen pistettiin b-vitamiinia. Hoidon jälkeen Suzy oli tosi väsynyt, se laahusti autolle ja nukahti sinne saman tien, lämpimän viltin alle. Hieman hirvitti jättää koira kotiin ja palata muutamaksi tunniksi töihin, tiesin kuitenkin että tällä erää lepo on parasta mitä koiralle voi tarjota.

Kotiin palatessani avasin oven varovaisesti... vastassa oli todellakin huomattavasti pirteämpi koira joka innostui jo tekemään pari helikopterihyppyäkin :/ Ilmeisesti akupunktiosta ei turhaan ole nopeassa ajassa tullut sangen suosittu hoitomuoto, jonne ihmiset kilvan vievät koiriaan. Se on hoitomuoto jota voi tehdä joko kertaalleen tai erilaisissa sarjoissa, kaikenlaisille koirille. Vakuutus korvaa hoidon silloin kun se tehdään sairauden vuoksi. Suzyn kohdalla hoitoa jatketaan tiistaina ja noin parin viikon verran on tarkoitus pysytellä niin sanotusti maan tasalla. Eläinlääkäri tähdensi että missään nimessä koiraa ei saa jättää liikkumattomaksi eikä ilman aivotyöskentelyä johon se on tottunut, ainoastaan repivät liikkeet ja hypyt jätetään hetkeksi pois.

Tätä kirjoittaessani olen jo, lähestulkoon, antanut itselleni anteeksi sen että koira pääsi tuollaiseen kuntoon. Minähän tiedän että Suzyn selkä ei ihan priima ole, silti sitä on treenattu säästelemättä ja mm. hyppyytetty paitsi tokoesteen, myös A-esteen yli. Tämä koira tekee niin mielellään ja menee aina täysillä - olen jotenkin tuudittautunut uskoon että selkä ei sitä vaivaa. Kun nyt mietin tätä tilannetta, niin uskon ettei tämä kuitenkaan ole minkään loppu eikä edes lopun alku. Kiputila saadaan kyllä laukeamaan ja jos akupunktiosta koiralle on apua olen valmis sen hoitoon viemään niin usein kuin tarve vaatii. Haluan suoda tuolle koiralle sellaisen elämän kuin se ansaitsee, jos se haluaa mennä täysillä teen kaikkeni että se saa sen tehdä. Toki jatkossa joudun katsomaan tarkemmin mitä selkä kestää, sen lisäksi että sitä huolletaan jatkossakin hyvin. Tärkeää olisi saada koira käyttämään selkäänsä sen sijaan että varoo sitä, näin lihakset saataisiin pidettyä hyvässä kunnossa. Jos teillä on ideoita tähän, otan niitä ilolla vastaan!

Tässä vielä linkki eläinlääkäriasemamme akupunktio sivulle

Kevään merkkejä

Allekirjoittanut on potenut viikonlopun hillitöntä sisustus- ja siivousvimmaa. Sillä täytyy olla jotakin tekemistä kevätauringon kanssa, eikös sitä näihin aikoihin yleensä havahdu siihen miten pölyistä ja kulahtanutta kaikki on...?

No, minähän otin ja siivosin vaatehuoneen. Tiedättehän kun meillä naisihmisillä on joskus sellaisia "ei sitten mitään päällepantavaa" hetkiä? Jos jaatte kanssani tämän tunteen, niin suosittelen lämpimästi tyhjentämään vaatehuoneen, puhdistamaan sen ja laittamaan vaatteet ja muut tavarat sinne sitten takaisin. Jestas sentään, en tosiaankaan vähään aikaan manaile vaatetuksen puutetta! Ei ne ehkä ole viimeisimmän muodin mukaisia eivätkä välttämättä edes kovin tyylikkäitä, mutta niitä ON. Paljon!

Suzyn kanssa ollaan lenkkeilty, sää on hellinyt vaihteeksi ihan mukavilla lämpöasteilla ja Suzykin on saanut nyt viilettää ilman takkia. Tänään käytiin piiitkä lenkki ja sen jälkeen vielä koirapuistossa kun havaitsin sen olevan tyhjillään. En varsinaisesti ole mikään koirapuisto-ihminen (eikä koirani ole koirapuisto-koira), mutta tuossa ollaan jonkun kerran käyty silloin kun siellä ei muita ole ja Suzysta se on hauskaa. Näköjään se on koirillakin ruoho vihreämpää aidan takana - on meinaan jonkinlainen koirapuisto tuossa oven takana ihan omastakin takaa, mutta eihän siellä voi juosta kun tallattujen polkujen määrä ei ole kovin suuri. Eihän nyt prinsessan arvolle sovi umpihangessa päästellä...!

Huomenna hallitreenin vuoro, suunnitelmat siltä osin valmiina eli ensin pieni patukka/palloleikki ja sitten suoraan liikkuroituihin suorituksiin. Jos menee yhdellä kertaa hyvin, niin se riittää - korjataan tarvittaessa jos joku juttu tökkii. Viikolla sitten lisää treeniä ulkokentillä.

Viikon keskivaiheilla

Keskiviikko-ilta, ulkona taas pakastuu ja tuulee kovasti. Tämä on se aika vuodesta kun sitä huomaa olevansa melko väsynyt talveen; lumeen, jäähän ja ainaiseen kylmyyteen. Kevät tuntuu sitäkin ihanammalta kun se lopulta tulee. On se aina ennenkin tullut, että kaipa se tänäkin vuonna..?

Suzylle varasin tänään hierojan sillä selkä on ollut hieman jäykän oloinen ja viimekertaisesta hieronta-käynnistä on jo liikaa aikaa. Selkäsairauden kanssa kanssa pätee sama mikä monessa muussakin vaivassa: vikaa itseään ei voida parantaa mutta sitä voidaan helpottaa ja erityisesti vaivojen ennaltaehkäiseminen on se josta usein on eniten apua. Suzyn selkää varjellaan ja vaalitaan, mutta silti se menee joskus hieman jumiin ja silloin lihakset tarvitsevat extra-huoltoa. Hierojalle pääsyä odotellessa hoidin selkää lämpöpakkauksella sekä kevyesti itse hieromalla, en tiedä auttaako se oikeasti mutta ainakin potilas näytti nauttivan käsittelystä. Yleensä hieronta viimeistään on se joka tuo avun, nyt uutena mahdollisuutena olisi vielä akupunktio, jollaista eläinlääkäriasemme uutena hoitomuotona tarjoaa. Mitähän Suzy mahtaisi tuumailla tällaisesta vaihtoehdosta? Katsotaan, jospa niin pitkälle ei tarvitsisi mennä...

Näihin hierontoihin yms. hoitomuotoihin on muuten useanlaista suhtautumista, osan mielestä täysin turhaketta ja osan mielestä hyvinkin tarpeellista toimintaa. Minä itse ajattelen niin että olen koiran ottanut - enkä tosiaankaan mitä tahansa koiraa vaan sangen sporttisen yksilön - ja teen parhaani että se saa mahdollisimman hyvän ja toiminnallisen elämän. Harrastuksissa tällaiset asiat tulevat nopeammin esiin ja minä sitten yritän reagoida niihin nopeasti, samalla kun yritän miettiä sopivaa harrastuksen laatua ja määrää. No, ainakin Suzy nauttii siitä kun pääsee hierojalle - kuten se nauttii siitäkin kun pääsee treenaamaan.

Tänään käytiin treenikentällä lähinnä kävelemässä sekä sivusilmällä seurailemassa muiden suorituksia. Tuli samalla ihailtua paria koiranuorukaista joita viimeksi on tullut katsottua kunnolla syksyllä - nopeasti ne kasvaa ja kehittyy! Paikalla järjestettiin myöhemmin myös näyttelytreenit, joihin emme tänään osallistuneet - paitsi minä hetken verran Satua ja Ricoa juoksuttaen. Sitä kun on tarpeeksi innokas niin voi treenata vähän sitä treeniäkin varten :D Näyttelytreeneihin alamme itsekin taas osallistumaan keväämmällä - sula maa on plussaa niissä puuhissa, ainakin kun narun päässä on alati ilahtuvainen bokseri.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Pikainen päivitys viikon aloituksesta

Tänään oli hallitreenin vuoro, suunnitelmalla ohjatut suoritukset. Aikaa normaali tunti, joka joskus tuntuu todella lyhyeltä kahden koiran treenaamiseen. No, tänään ei tuntunut - molemmat koirat nimittäin toimivat ongelmitta. Ei nyt ehkä kympin arvoisesti kaikessa, mutta sangen hyvin kuitenkin. Ei saatu tuntia kulumaan mitenkään, vaikka molemmat tekivät jotain ylimääräisiäkin juttuja. Olisipa tämä aina tällaista, mistähän sitä sitten repisi pelihousujaan?

Don't worry be happy!

Kevätaurinkoa

Se on perjantai!

Taas on yksi viikko edennyt perjantaihin, ihana viikonloppu edessä. Vielä ei tunnu kovin keväiseltä, sillä yöt ovat olleet tosi kylmiä. Mutta toiveikkaana tässä jo odottelee sään lämpenemistä, lumen sulamista ja sitä että ne viime syksynä istutetut krookukset nousevat penkistä...

Treenailemaan ollaan päästy tällä viikolla useampaan otteeseen. Torstain treeneissä treenasin kaikkea sellaista mitä maanantaina jäi tekemättä, seuraamista, seuraamista ja seuraamista siis :) No, jäävät liikkeet tuli myös harjoiteltua sekä luoksetulo joka on toisinaan kompastuskivemme koiran vauhdin ja innon vuoksi - jotka sinällään ovat tietenkin hyvä asia. Jäävistä liikkeistä sellainen huomio että Suzy suoritti torstaina sellaisen liikkeestä maahanmenon jollaista en ole koskaan vielä itse kouluttamallani koiralla nähnyt. Se on 10 liike kisoissa jos tuolla tavalla jatketaan, tässä kohtaa patukalla/pallolla palkkaaminen on tehnyt tehtävänsä. Jos palkkaa nopeudesta, saa nopeutta.

Pieni kommelluskin sattui. Treenattiin poliisiparkin luiskilla Eijan kanssa koiriamme vierekkäin ja onnistuttiin lähettämään ne liikesuorituksiin tarkalleen yhtäaikaa, minä luoksetuloon ja Eija noutoon. Koirilla välimatkaa ehkä muutama metri toisistaan ja menosuunta sama. Näin kuinka lamppu syttyi koirani päässä "saalis" ja ehdin jo siinä ajattelemaan että voi helkutti... mutta ei lähtenyt hansikkaasta meidän neiti vaan teki tehtävänsä siististi loppuun. Tämä on hallinnan taso tällä hetkellä, tähän ollaan pyritty ja tässä toivottavasti pysytään. Olen ylpeä pikkuisestani, joka monen mutkan kautta on kasvanut aikuiseksi. No, hieman riehakkaaksi aikuiseksi, mutta kuitenkin. Luottamus koiraan on aika suuri, samoin iloitsen siitä miten hyvässä ja oikeanlaisessa tunnetilassa se on treenin alkaessa, läpi treenin ja treenin loppuessa. Jotakin olen tehnyt oikein, samalla kun niitä virheitäkin on tullut tehtyä. Kuinkas muutenkaan?

Jaahah, ja mitähän sitä tekisi huomenna? Mitä mahtaa kaikki harrastavat koiranomistajat tehdä lauantaina ;) Iloista viikonloppua kaikille!

Uuden hallikauden avaus

Riekkujien aatelia, a la Satu S.

Päätettiin sitten vielä ottaa pieni pätkä hallia vuokralle - vanha tuttu koirakoulu Napakan halli. Ihan tarpeeseenhan tuo tulikin, sää on nimittäin yllättänyt jäätävien yöpakkasten muodossa. Eihän se hallikaan nyt kovin lämmin ole, mutta ulkona vallitseviin olosuhteisiin verraten huomattava parannus kuitenkin.

Meillä oli tänään Eijaa & Vippiä tuuraamassa pieni kelpiepoika Arvo kera omistajansa. Kaveri on hädintuskin palosammuttimen kokoinen, mutta minkä vaikutuksen se tekeekään. Joka kerta kun näen pennun, tykkään siitä aina vain enemmän. Mietteissä oli yksinkertaisia harjoituksia joiden parissa pentujen kanssa saa yleensä kulumaan tunnin jos toisenkin. Mutta tämä lahjakas pikkumies vain hoitaa homman kysellen mitäs seuraavaksi tehtäisiin. Annetaanpa ajan näyttää mihin kaveri vielä yltää, tie on kyllä auki vaikka minne asti noilla vaihteilla.

Suzy huomasi jo autosta otettaessa missä sitä ollaan ja kieltäytyi käymästä tarpeillaan, vaikka olin siihen varannut ihan reilusti aikaa. Se tietää paikan ja sillä on aina kiire halliin treenailemaan. Tänään suunnittelin harjoitukset ajatuksella koira saa juosta - tietäen mikä possu se on aina ensimmäisellä hallikerralla. Jotain hypyn, luoksetulon, eteenmenon ja a-esteen tapaista siis. Hauskaa kyllä oli, kuten Suzyn kanssa aina. Pikkuhiljaa on tarkoitus edetä ohjattuihin suorituksiin ja palailla sinne toko-areenoille.

Paluumatkalla autolle tapahtui jotain yllättävää. Mentiin omaa vuoroaan odottelevan koiraporukan ohi, ja Suzy alkoi pärisemään porukassa viimeisenä olleelle koiralle. Ällistyin niin että purskahdin nauruun - näin toimii kokenut koiranomistaja! Täytyy sanoa että on kyllä erittäin erittäin harvinaista että meidän Suzy pärisee kenellekään, ainakaan jos vastapuoli ei siihen provosoi. Ehkä koira tuli yksinkertaisesti liian lähelle Suzyn patukkaa, joka oli sen puolen kädessäni? Suzyhan kyllä tietää missä patukkaa on tarjolla, eikä sitä todellakaan tarjoilla muille :)

Se on jo maaliskuu

Meinaa taas tämä blogituksen päivittäminen jäädä, joten yritänpä raapustaa muutaman rivin.
Takana on viikko jota voitaisiin kuvaavasti nimittää vaikkapa zombie-viikoksi. Onnistuin haalimaan itselleni jonkun flunssanpoikasen joka ei hienoisen kurkkukivun ohella ole oireillut muutoin kuin viemällä kaikki voimat. Olen nuokkunut päivät töissä ja illat ovat menneet joko nukkuessa tai jotenkinpäin toikkaroidessa.

Suzy on suhtautunut vähemmän tekevään viikkoon suurella ymmärryksellä. Olen huomannut koirani ymmärtävän puhetta keskiverto-koiraa enemmän, pelkkä vihjaus "pikku päikkäreistä" saa sen singahtamaan kohti makuuhuonetta ja hyppäämään vuoteelle. Se nukkuu suloisesti jalkojani vasten käpertyneenä, samalla kun se pitää huolen etten sentään nuku koko iltaa. Herätys tapahtuu Suzymaisesti pukkaisemalla olkapäähän ja kun silmänsä saa auki on ensimmäisenä näkökentässä bokserin alaspäin roikkuva lettumainen naamataulu. Sitä katsoessaan tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.

Tänään päätin tormistautua ja vein koirani kunnon lenkille. No, lenkeille nyt ollaan selvitty toki joka päivä mutta tänään kirkkaassa pakkassäässä päätettiin oikein nautiskella raikkaasta ilmasta. Olo on tosiaan jo vähän parempi. Lenkin loppupuolella huomasin koirapuiston olevan tyhjillään, joten käytiin sitten sielläkin riehumassa vähän. Sivumennen mainittuna ihmettelen puiston vähäistä käyttöä, se on isokokoinen, siisti ja turvallinen. Suzykin tykkää puistosta, muistaa jo että se on paikka missä voi vähän revitellä.

Autohäkki palasi huollosta keskiviikkona ja nyt se on täydellinen. Häkkiä on lyhennetty ja muutenkin hieman muokattu, lisäksi se on puhallettu ja maalattu uudelleen. Istuu autooni täydellisesti eikä helise vaikka auto vähän pomppisikin. Nyt kaikki ostamaan häkkejä www.jvartiainen.fi Kannattaa suosia kotimaista työtä!

Huomenna luvassa olisi tokokisa-ilmapiiriä sikäli kun vain pakastuva sää sen sallii. Itse olen tehnyt periaatepäätöksen olla kilpailematta koirani kanssa talviaikaan mutta sehän ei estä katsomasta muiden suorituksia ja kannustamasta treenikavereita. Hmmm, itseasiassa huomattavasti rennompaakin käydä kisoissa vain katsojan ominaisuudessa...

Sää pakastuu nyt jo melkoisella vauhdilla - ensi viikolle luvassa rapsakoita yöpakkasia. Voi sentään, tule pian kevät! Kovasti sitä ja kesää jo meidän perheessä odotellaan, useammastakin syystä.

Varma lähestyvän kevään merkki on muuten se että tulee tilailtua nettikaupoista. En tiedä mikä siinä on, kai se jotenkin piristää... Tällä kertaa uusittua tuli mm. ruoka- ja juomakuppeja:

Lisäksi Suzy sai mm. tällaisen uuden koulutushihnan. Tilasin metrin pituisen, mutta tuli 2 metriä - ei passaa valittaa, 2 yhden hinnalla! Lukko menee ehkä vaihtoon, muuten vaikuttaa kestävältä ja kevyeltä: