Haaste

Tänään surffailin ruokatauollani netissä ja havaitsin saaneeni haasteen. Mainiota, kerrankin mahdollisuus kirjoittaa blogiin niin että ei tarvitse kuin vastata valmiisiin kysymyksiin. Kiitos Hannalle kivasta haasteesta!

1. Mitä "ei niin fiksuja" tapoja koirillasi on?

Aidan vierustalla notkuminen ja ohikulkijoille haukkuminen on joskus aika raivostuttavaa. Suzylla on myös toisinaan tapana jahdata pölynimuria siivotessani – tämä ei ole kauhean fiksua sillä siivotessani en välttämättä ole kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulellani. Lisäksi se saattaa tonkia isännän työhuoneen roskista yksin ollessaan.

2. Onko sinulla jokin koiriin liittyvä tarvike, jota ilman et pärjäisi?
Jos tätä kysyttäisiin näyttelypäivän aamuna niin melko varmasti löytyisi montakin hyödykettä joita ilman ei (mukamas) pärjää… Mutta oikeasti, ei varsinaisesti ole. Millersin kynsisakset ovat mielestäni koiralle parhaat, mutta jos niitä ei olisi niin varmasti jotenkin silti pärjättäisiin.

3. Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita teillä on?
Tämän vuoden tavoitteet täyttyivät kun saatiin BH-koe suoritettua ja toko-urakin aloitetuksi. Jatkossa tavoitteena on jatkaa tokoilun saralla sekä haaveilemme myös PK-koulutustunnuksesta jäljen puitteissa. Tärkeintä itselleni on että koiralla on sille riittävästi aktiviteettia tuottava elämä, että se voi hyvin ollen tyytyväinen ja että meillä on mukavaa yhdessä. Kisat/kokeet tulevat sitten kuorrutuksena kakun päälle, jos ovat tullakseen.

4. Suosikkikuvasi koiristasi?

Niitä on kyllä useampia. Mutta jos aloitetaan milteinpä kaikkien aikojen suosikeistani, niin se on alla oleva, Niina Javanaisen ottama, kuva Iitasta. Kuva on tavoittanut edesmenneen koirani kauneuden sekä hänen sielukkaat silmänsä. Tämä otos on meille niin rakas, että Iitan kuoltua teetimme siitä canvas-suurennoksen eteisemme seinälle. Meille kylään tulijat näkevät sen ensimmäisenä:

Suzyn kuvista tykkään aika paljon tästä, niinikään Niinan ottamasta kuvasta. Mielestäni on ihme miten hyviä kuvia Niina sai kuvatessaan ensimmäistä kertaa elämässään bokseria. Suzy ei ole luonnostaan mitenkään erityisen hyvän ryhdin omaava, joten tässä kuvassa se on mielestäni hyvin onnistunut. Suzy oli kuvanottohetkellä 2-vuotias:

Lisäksi pidän hyvin paljon kuvasarjasta jonka Satu Sorsa otti Suzysta kevättalvella 2012. En osaa valita parasta mutta tässä yksi kuvista:

Lopuksi vielä yksi ikiaikojen suosikeistani, Alma ja Ofelia 10+5 eli 15-vuotis-kuvassaan. Kuva on otettu KK-Kuva studiossa ja vaikkei se kuvaajan suosikki ollutkaan, ovat koirieni sisimmät olemukset tallentuneet siihen ihanaksi muistoksi:

5. Mikä on paras tapa viettää aikaa koiriesi kanssa?
Suzy on onnellisimmillaan kun se pääsee tekemään. Vaikka se usein mennä porhaltaa kuin tuulispää ja tekee hommat vähän sieltä tänne, niin ei epäilystäkään etteikö se nauttisi yhteisistä harrastuksistamme ja näin ollen se tuottaa iloa itsellenikin. Lenkkeily Suzyn kanssa on myös erittäin mukavaa, pääsääntöisesti hyvin rentouttavaa ja virkistävää. Täytyy sanoa että pidän myös siitä kun mennään vaikkapa pikku päikkäreille ja se kampeaa viereen nukkua tuhisemaan.  

6. Miksi omistat juuri koiria etkä muita eläimiä?
Hehheh, rahat eivät riitä hevoseen... Mutta vakavasti, olen vain yksinkertaisesti koiraihminen. Muitakin eläimiä minulla on ollut, mutta koirissa vain on sitä jotakin. Iso palanen puuttuisi elämästä ilman niitä. Sitä paitsi ne ovat mainioita myös painon hallinnan suhteen = pakko käydä lenkillä joka päivä.

7. Millä sanoilla kuvailisit koiriasi?
Vilkas, vilkkaampi, vilkkain… Suzy on kuin raketti mutta hyvin kiltti sellainen. Luonne on hieman tasoittunut sitten hullujen nuoruusvuosien, jolloin koulutuskentän yli lentävä lintukin riitti aikaansaamaan kuppi nurin ja neulat kaakkoon ilmiön. Nykyisin varsinkin kotona vaivaton ja rauhallinen, mutta tarvittaessa sitä vauhtiakin sitten löytyy. Kaikista meidän koirista ehdottomasti ihmisrakkain.

8. Pelkääkö koirasi jotain, jos niin mitä?
Suzy pelkää Lassila-Tikanojan roska-autoa ja muutenkin vähän katselee isompia autoja ja koneita. Äkilliset kahahdukset, kovat äänet jne. saavat sen reagoimaan, mutta yleensä uskaltautuu katsomaan säikähdyksen kohdetta ennemmin tai myöhemmin. Asioissa joissa se saisikin vähän pelätä se saattaa osoittaa varsinaista tyhmän rohkeutta.

9. Mistä keksit koiriesi nimet?
Kasvattaja keksi nimen. Suzy, virallisesti Zusie, oli tulossa meille susirajalle ja sai siksi kutsumanimekseen Susi. Me sitten vain hieman vaihdoimme kirjoitusasua, kunnioittaaksemme koiramme hienoa sukupuuta.

10. Kuinka monta koiraa on sopiva määrä?
Yhdelläkin pärjää mutta sanoisin että kaksi on ehkä optimaalisin. Niistä on seuraa toisilleen, mutta itse jaksaa vielä paneutua riittävästi hoitoon, ulkoilutukseen jne. Kolme alkaa olemaan jo enemmän lauma.

11. Koiriesi parhaat koirakaverit?
Suzy taitaa tykätä eniten Vipistä ja Pyrystä, jotka molemmat ovat lapinkoira uroksia. Aiemmin myös corgiherra Max oli neidille kovastikin mieleen – vähän liikaakin – mutta Maxin muutettua kauemmaksi eivät enää juurikaan tapaa toisiaan. Toisinaan tapaamme lenkillä bokseriherra Hugon ja siitäkin Suzy tykkää, ei ehkä vähiten siksi kun sillä on samanlainen tapa leikkiä kuin Suzylla itselläänkin.

Haasteeseen kuuluu että saa haastaa jonkun muun vastailemaan kysymyksiin joten haaste lähtee minulta Sadulle.

Tunnelmia

Tänä aamuna heräsimme todella sumuiseen ja sateiseen säähän. Tätä kirjoittaessani pöydän kulmalla oleva ulkolämpömittari näyttää +6 astetta. Marraskuu kääntyy pian joulukuuksi, mutta ei ole vielä yhtään talvinen olo - minne tahansa katsookin on joka paikka täynnä lähinnä rapaa ja mutaa. En näe itseäni masennukseen taipuvaisena ihmisenä mutta huomaan että tämä harmaus alkaa aika tavalla väsyttämään. Toisaalta yritän olla iloinen että ei ole ainakaan liian kylmää ulkoilua ajatellen. Ja näin viikonloppuisin päivänvaloakin näkee edes jonkin verran.

Eilen oltiin hallitreenissä, ei nyt ihan paras ilta (voi lukea rypistellen). Otettiin aika pitkä treeni ja kyllä se nyt teki asioita ihan kivastikin ja tyylilleen uskollisena suurella innolla, mutta... Näkisin että meillä on taas hienosäädöt hieman hukassa ja itselläni palkkaamisessa aika hitosti korjattavaa. Ei voi syyttää koiraa kun syy on pääosin omassa itsessä, kun ei ole menossa kisoihin niin jotenkin ote muuttuu löperömmäksi ja Suzyhan kyllä osaa sellaiset mahdollisuudet hyödyntää oikein hyvin. Jossain vaiheessa treeniä ajattelin ääneen että seuraavaksi taidan ottaa kultaisennoutajan niin onpa sitten ainakin rauhallisempi koira... vaikka mitähän minä rauhallisella tekisin? Nyt pitää palata suunnitelmallisuuteen ja tormistautua ja alkaa vaatimaan tasoa suorituksiin eläimeltä joka kyllä halutessaan osaa ja paljon. Että jos vaikka unohdettaisiin se eilinen ja aloitettaisiin uusi elämä NYT :) Pakko vielä sanoa että se on hassua miten erilaisia saman rodun edustajat voivat olla. Ofeliaa on ollut niin ikävä moneen kertaan, en taida koskaan enää saada samanlaisilla luonneominaisuuksilla varustettua koiraa. Mutta se ei tietenkään ole Suzyn vika ettei se ole Ofelia, hän saa olla juuri sellainen kuin on. Niin se vain menee, koira on sellainen kuin on ja sinä muutat itseäsi ja omia tapojasi toimia sen mukaisesti että koira toimii. Ja täytyy sanoa että omana itsenään Suzy on meille super-rakas, oikea ykköstyttö :)

Puuhakas se oli jo pentuna.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää :)

 

Tänään meillä on kauneuspäivä, leikkasin jo Suzyn kynnet ja illemmalla aion pestä sen. Puuha ei ehkä ole niin Suzylle mieleen, mutta yleensä lopputulos hivelee silmää. Yritän siis saada koirani mainoksen sanoin uskomaan että hän on kauneudenhoidon arvoinen :)

***
Iltapäivitystä: tänään käytiin Suzyn kanssa 1.5 tunnin lenkki, oli jotenkin niin mukavaa kun oli lämmintä eikä satanutkaan sillä hetkellä. Päivällä sitten vetäistiin koko porukka kolmen (3) tunnin päiväunet jonka jälkeen pakkauduin lenkkivaatteisiin ja lähdin juoksemaan. Olen tullut siihen tulokseen että alan olemaan sen ikäinen ettei läski enää lähde mutta ainakin se liikkuu. Oli ihanaa juosta, keuhkot alkavat tuntua jo ihan omilta. Sitten käytiin saunassa ja Suzy on nyt pesty - tuoksuu suloisesti koirien omena-shampoolta. Loppuilta nautiskellaan, vähän videota, jotain hyvää syötävää ja koko perhe kasassa. Elämä on kyllä ihanaa, ei voi muuta sanoa!

Syysmuotia

Treenikamoja pakatessa havaitsin taas jälleen kerran mikä määrä (koira)tavaraa meidän talosta löytyy. Osa täysin turhia, osa hyvinkin tarpeellisia ja jatkuvaan käyttöön ostettuja. Tähän postaukseen ajattelin laittaa muutaman ajatuksen koirien mantteleista eli takeista. Tästä tulee blogi-slangilla ilmaisten ns. erikoispostaus :)

Ennenvanhaan koirilla ei käytetty takkeja, ajatuskin taisi olla aika naurettava. Nykyisinhän eittämättä mitä suurimmassa määrin syyllistytään koirien paapomiseen, hemmotteluun sekä inhimillistämiseen - tunnen itsekin piston sydämessäni kun asiaa ajattelen. Sukulaismummot saa sekaisin kertomalla montako takkia meidän koiralta löytyy ja jos oikein haluaa repäistä niin kannattaa ehdottomasti mainita että meidän eläin se muuten käy hierojallakin, melkein 40 euron tuntihintaan. Pöyristyttävää?

Nykyiset koiraharrastajat ovat valveutuneita ja haluavat pitää koiristaan - arvokkaasta omaisuudestaan - hyvää huolta. Kun koiralla on lyhyt turkki ilman pohjavillaa, niin on sangen mahdollista että Suomen talvioloissa sille voi tulla joskus vähän vilu. Vaikkei tulisikaan, on koiralla myös lihakset jotka voivat mennä jumiin ja kipeytyä. Harrastuskoirat viettävät melko lailla runsaasti aikaa autossa matkalla treeneihin, treeneissä vuoroaan odotellen, kotimatkalla treeneistä. Treeneissä tehtävät harjoitukset voivat olla sellaisia joissa tulee repiviä, äkkinäisiä liikkeitä ja on hyvä jos koiran lihakset ovat jo aloitettaessa hieman lämpimät. Kukaan ei varmasti myöskään pidä tunteesta joka tunnetaan nimellä urheilun jälkeinen paleleminen? Lisäksi koiratkin valitettavasti omaavat selkävaivoja joiden ennaltaehkäisy tulee halvemmaksi kuin hoitaminen. Hyvinhoidettu ja hyvinvoiva koira on paras harrastuskoira! Tarpeeksi syitä ostaa takki omalle koiralle?

Meillähän on takkeja vähän joka lähtöön, ja kun koiria on pääsääntöisesti talossa aina se 2 kpl yhtäaikaa ollut, niin kaikkea löytyy tietysti tuplamäärät. Tässä jokunen Suzylla ahkerassa käytössä oleva takki:

Ensimmäisenä Hurtta-merkkinen sadetakki, ns. vanhaa mallia. Tottakai koirienkin vaatteista tulee uudet mallistot, jos nyt ei ihan joka vuosi niin ainakin melkein. Emmalle aikoinaan ostettu vihreä-keltainen (ei kuvaa) mantteli myös NÄYTTÄÄ vanhanaikaiselta että niin se vain muoti muuttuu koirillakin :)
Sadetakki on kätevä ns. välikausi-juttuna, toimii suojaten koiraa paitsi sateelta, myös kuralta sekä jossain määrin tuuleltakin. Takilla on hienon niminen väri: Siberia

Hurtta sadetakki

Sitten Hurtta lämpömantteli, jollainen meillä löytyy kuvan värisenä punaisena sekä ruskehtavana (tosi kätevästi p*skanvärinen niin ei lika näy, toim. huom.). Tässä on paksu vuori ja on lämmin, käytössä kovemmilla talvipakkasilla lenkeillä sekä automatkoilla. Tosi helppo pukea koiralle ja pysyy hyvin paikoillaan!

Hurtta lämpömantteli

Eniten käytössä meillä taitaa olla fleecetakki, jolla on komealta kalskahtava nimi, Weatherbeeta Golden Stripe. Takki on paksua ja tukevaa fleecentapaista, takuulla lämmin mutta kuitenkin vähän hengittävämpi kuin mantteli. Käytössä syys-talvi-kevätkaudella treeneissä, hieronnan jälkeen, autossa... Mahakappaletta tässä takissa ei ole, joten pääasiallisesti pitää selän lämpimänä. Kuvan koira ei ole Suzy :D

Fleecetakki

Kaikki kuvat on varastettu netistä ilman isompia omatunnontuskia :) Netissä muuten oli tosi kivannäköisiä uusia koirantakkeja...

Viikkokatsaus

Kokonainen viikko hurahti sellaisella vauhdilla että en oikein vieläkään ole kartalla mikä iski. Täysin tyrmistyttävä ajatus että huomenna on taas maanantai ja kaikki alkaa alusta. Toisaalta, joulu lähestyy ja sitä myöten pieni lomantapainenkin. Että ehkäpä se tästä?

Suzyn viikko oli mamman kiireiden takia vähemmän kiireinen, liikkumaan toki pääsi joka ikinen ilta ja vähän treenaamaankin. Isäntäkin heltyi sen jonkun kerran mukaansa ottamaan minun ollessani töissä ja siitäkös koira oli polleana. Ura bisneskoirana on ainakin taattu :)
Perjantaina otettiin hallissa ihan kunnon satsi, joka aloitettiin yhteisliikkeellä paikallamakuun merkeissä. Vippi teki hienosti ja Suzykin muuten mutta itkeä jollotteli homman kurjuutta, kun on syksy ja kylmä ja muutenkin harmittaa... Odoteltiin sen aikaa että oli hetken hiljaa ja sitten palkattiin & vapautettiin koirat. Tämän jälkeen sitten oli meidän alkuverryttelyn vuoro, Eija ja Vippi jäivät halliin katsomaan ja odottamaan omaa vuoroaan - tämä siis tarkoituksellisesti näin koirakon tulevan kisan vuoksi. Jotakin pientä siinä otettiin Suzyn kanssa ja sitten elukka autoon ja Vipin vuoro.

Vipin kanssa tehtiin kaikki voittajaluokan liikkeet ohjattuina, kisat ovat lähellä ja koira tekee sangen mallikkaasti. Vauhtia sille on tullut lisää huomattavasti, on todella mukavaa katsella kun se mennä viuhtoo hallissa lelun kanssa. Vipin harjoituksen jälkeen lähdin hakemaan omani takaisin ja verryteltiin siinä hetki odotellen että Vippi syö herkkupurkkinsa tyhjäksi (lahjonta ja kiristys auttaa koirankoulutuksessakin) ja Eija tulee sitten seurailemaan meidän harjoituksiamme.

Illan merkillepantavin asia tuleekin tässä: kun Eija tulee sisälle sanoin hakevani autosta lisää makupaloja ja käskin koirani paikkamakuuseen kehoittaen Eijaa "tekemään jotakin" jos se lähtee :D Mitä tapahtuikaan, no koira tyrmistyi hallista poistumistani niin että oli maannut kuin sfinksi paikoillaan hipihiljaa. Onko sille retaleelle harjoitukset käyneet liian helpoiksi ja yrittääkö se vain vinkumalla päästä niistä pois? En osaa sanoa mutta tämähän lupaa hyvää mahdollista avointa luokkaa ajatellen ja ehkäpä jatkossakin harjoituksia voi välillä muuttaa tällaisiksi. Koira sai tietysti hirmukehut ja iloiset leikit heti palatessani halliin ja kuultuani hyvät uutiset.

Muilta osin otettiinkin sitten vähän kaikkea; seuraamista, jäävät liikkeet, luoksetulo, hyppy. Jäävät liikkeet menivät nyt aika kivasti. Näiden perusjuttujen lisäksi otettiin eteenmenoa sekä lopussa myös ruutuun lähetystä, jossa toisessa harjoituksessa pysäytyksen jälkeen kävelin hieman lähemmäksi koiraa ja käskin sen maahan. Sinnehän tuo putosi, että eiköhän tätäkin voida alkaa jo harjoittelemaan. Makupala-alustalla saadaan koira tällä hetkellä ohjattua ruutuun oikeaan kohtaan, seiso käsky toimii tässä kohtaa aika hyvin ja koira yleensä jää paikoilleen odottamaan. Kun asiaa alkaa miettimään niin koko koirahan on varsinainen palapeli, pikku hiljaa asioita yhdistelemällä oppii kokonaisia tottelevaisuusliikkeitä. Toisinaan on muutama palanen vähän hukassa, mutta eiköhän siitä tekemällä selvitä.

Ajoittaisia ongelmia on koiralla edelleen syömisensä kanssa, lähinnä aamuisin jolloin vatsa on yön jäljiltä tyhjillään eikä se ilmeisesti tunnu oikein mukavalta. Täytyy vähän miettiä syitä ja seurauksia ja sitä miten tuon asian saisi kuntoon. Iltaisin koira on oikein hyvässä iskussa.

Sunnuntai-päivän riemuja

Jatkoin tänään yrityksiäni juoksuharrastukseni saattamiseksi uuteen nousuun. Kovin on takkuista, eikä ehkä vähiten siksi että tuli käytyä ottamassa perjantaina tämän vuoden influenssarokotus. Herää vain kysymys että millainen mahtaa itse tauti olla kun rokotuksestakin saa jo messevän sarjan oireita. Perjantaisten pikkujoulujen jälkeen olen kohtalaisen varma että osa työtovereistani on viettänyt lauantai-aamua niin sanotusti arabialaisen äärellä, pistää vain miettimään että tuliko kuitenkin vetäistyä pohjat kipeänä olemisen saralla, vaikka ihan vesilinjalla varsinaisessa juhlassa olinkin. No, tasan ei käy onnen lahjat, tämähän on nähty jo moneen kertaan.

Juokseminen jantui jotenkinpäin ja sen jälkeen kävin hakemassa koirani ja lähdettiin yhdessä tekemään sama lenkki toiseen suuntaan. Vastauksena kysymykseen: ei, en hölkkää koirani kanssa. En siedä pysähdyksiä silloin kun pistän töppöstä toisen eteen ja Suzyn kanssa ei niitä voi välttää, se kun haluaa tutkia ihan kaiken. Siispä koira lenkitetään meillä aina erikseen.

Suzy alkaa olla oma riiviömäinen itsensä. Lenkillä tämä näkyy "viirupää kohtauksina" jolloin koira tarraa hurjistuneen näköisenä hihnaan yrittäen saada aikaan kunnon vetoleikkiä. Päätin päästää koiran irti kun näytti virtaa olevan, vaan siitäkös se vasta innostuikin. Koska olin lenkkivaatteissa, minulla ei ollut yhtään lelua takkini taskussa, toisin kuin treenitakissa joka em. syystä johtuen painaakin melkoisesti. Päädyinkin siis antamaan riiviölleni oman hansikkaani joka suussa se laukkasi innoissaan haudaten lopulta hansikkaani lumihankeen. Kävin sen sieltä manaillen kaivelemassa esille. Loppumatkassa käytiin kentällä ottamassa muutama luoksetulo, upeat vaikka nyt itse sanonkin.

Nyt olisi leppoisaa vapaapäivää esissä, edes siivota ei tarvitse sillä kerrankin fiksuna siivosin jo viikolla. Uuni on lämpenemässä ja myöhemmin päivällä tehdään jotain hyvää syötävää. Huomenna sitten töihin jossa edessä onkin hirmuviikko, mutta ei mietitä sitä vielä tänään.

Skyfall

Käytiin eilen sivistämässä itseämme tuoreimman James Bond elokuvan "Skyfall" merkeissä. Päätimme suunnata klo 18 näytökseen mutta ilmeisesti Suomen talveen tottumattomina (kröhm) jäi lähtö hivenen myöhäiseksi. Ilmeni että Joensuun kaupungin keskustasta on melko haastavaa löytää parkkipaikkaa, varsinkin jos sattuu olemaan lauantai-ilta ja ulkona ravakka räntäsateen tapainen. Saatiin lopulta paikat klo 19 näytökseen ja käytiin ennen näytöksen alkua syömässä kreikkalaisessa ravintolassa. Isäntä söi rosvopaistia ja minä moussakaa, molemmat annokset olivat oikein hyviä ja ilmeisesti  ainakin herran annos valkosipulia säästämättä...

Elokuva itsessään oli todella hyvä, suosittelen lämpimästi. 2.5 tuntia meni yllättävän nopeasti, ainoana miinuksena toisella rivillä olleet paikkamme jotka asettivat omat vaatimuksensa niskojen kestävyydelle. Kannattaisi varata paikat ajoissa, vaikkapa sieltä pussailu-parvelta jossa oikeasti elokuvan näkyvyys on parhaimmillaan :)

Tänä aamuna ollaan sitten palattu arkeen, Suzy ilmoitti ettei aio nauttia aamuruokaansa. Eihän se nyt vaarallista ole jos koira silloin tällöin jättää annoksen väliin, ei muuta kuin uutta yritystä seuraavalla ruokintakerralla. Tämän kanssa se vain alkaa tuntumaan hivenen turhauttavalta, sen mahan kun ei olisi hyvä pitkiä aikoja tyhjillään olla. Mutta katsellaan, josko se ruoka kuitenkin jossain vaiheessa maistuisi.

Taas mennään

Poden lähestulkoon huonoa omatuntoa tämän blogini vuoksi - en meinaa ehtiä millään tätä päivittelemään. Toisaalta, koiran oltua pienellä lomalla eivät tekemisetkään ole olleet kovin suurellisia. Lähinnä lenkkeilyä vaihtelevissa keliolosuhteissa ja sen sellaista.

Eilen käytiin kontrollikäynnillä eläinlääkärissä, hyvältä näyttää. Mahaa vielä hellitään tarkoitukseen sopivalla tuotteella kuukauden päivät, samalla kun odotellaan seuraavaa juoksua joka ilmeisesti tekee jo tuloaan. Sterilisaatiota ollaan pohdittu, mutta päätettiin toistaiseksi vielä jättää se tekemättä. Lopullisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, kun on asioita jotka puhuvat sekä puolesta että vastaan. Ei ole helppoa tehdä päätöstä kun kysymyksessä on asia joka aivan varmasti vaikuttaa elävän eläimen koko loppuelämään. Lisäksi leikkaus ajatuksena hirvittää - veikkaisin että sangen perustelluista syistä johtuen.
Antaa Suzyn nyt toipua rauhassa ja tarkastellaan asiaa uudemman kerran keväämmällä.

Treeneihinkin ollaan päästy, lähinnä ihmettelemään innokkaana pörheltävää eläintä joka näyttää iloisesti unohtaneen osan oppimistaan asioista. Eilen käytiin hallissa ja otin naksuttimen esille, tuntuu että seuraaminen paranee heti kun koiralle saa kerrottua tarkasti missä kohtaa menee oikein. Tehtiin myös jääviä, hyppyä, luoksetuloa, sekä eteenmenoa joka on Suzyn suosikkiliike. Lopuksi leikittiin vielä noutokapulan kanssa ja nyt on uusi kapula todellakin sen näköinen että hallissa hiekkaisella pohjalla kera kuolaavan koiran ollaan käyty. Vaan käytettäväksihän se on tarkoitettukin. Ensi viikolla treenataan vain ulkona, hallitreeni jää väliin työpaikan pikkujoulujen vuoksi. Pitäähän sitä kerran vuodessa edes yrittää vähän juhlia :)

 Ylitse kaikkien esteiden © Satu Sorsa

Pieni lisäys tähän loppuun: kävin tänään juoksemassa pitkästä aikaa! Ne jotka minut lähemmin tuntevat, tietävätkin jo että lähiaikoina ei ole tullut juuri juoksenneltua. Tänään keli näytti lupaavalta ja päätin, astmapiipulla varustautuneena, lähteä yrittämään. Rantauduin kotiin yskien ja räkään tukehtumaisillani, mutta kertakaikkiaan voittajafiiliksissä! Hihii, tuntuu heti hoikemmaltakin :)