Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo huomanneet blogini uuden välilehden "Nero". Kun mieheni otti alkuvuodesta puheeksi toivomansa elämänmuutoksen (johon palaan myöhemmin), olin ensin ajatusta vastaan. Vaikka elämä ei todellakaan kohtele aina silkkihansikkain ja ole pelkkää ruusuilla tanssimista, olen kuitenkin pääsääntöisesti ollut omaan elämääni sangen tyytyväinen. Meitä on kuitenkin tässä 2 aikuista ihmistä omine haaveineen ja toiveineen ja pikku hiljaa aloin suhtautumaan mieheni ideaan hieman positiivisemmin. Kuinka ollakaan myös omia ideita virisi, pitäen sisällään ajatuksen pennun ottamisesta kasvamaan.
Ei, minulla ei tosiaankaan ollut varsinaisesti aikeita hankkia lisää koiria juuri nyt. Rex on parhaassa harrastusiässä ja Suzy puolestaan on jo 8-vuotias; herkkä muutoksille ja melko valikoiva suhteessaan muihin koiriin. Kuitenkin, let's face it, Suzyn kunto on sellainen että vaikka se voikin vielä elää ihan hyvää koiranelämää, siitä ei oikein ole juoksu- ja painikaveriksi nuoremmalleen. Jokainen joka tietää millaista meno on 40-kiloisen urosbokserin päästessä vauhtiin, ymmärtää tämän - kuten myös sen miten hyvää nuorelle koiralle tekisi päästä säännöllisesti juoksemaan ja telmimään samanveroisen kumppanin kanssa. Lisäksi koirat ovat elämäntapani - suola elämälle joka ilman niitä saattaisi olla melko tasapaksua. Mitä ihmettä minä tekisin ilman koiraharratusta??? Ikäerotkin olisivat sopivat ja jos olosuhteet muuten tulevat ajatusta... Siitähän se ajatus sitten lähti.
Ilmoitin sitten Kasvattajallemme että jos sellainen sopiva pentu sattuisi ilmaantumaan, sellainen jonka haluaisit itsekin pitää, niin meitä voisi ajatella. Ja niinhän siinä sitten kävi että eräänä kesäisenä päivänä viestiboksiini ilmestyi kuva meidän Nerosta.
 |
| Piti olla keltainen, juu... Värillä vaan ei väliä jos on muuten hyvä :) |
Nero, aivan mielettömän ihana, lupaava ja hurmaava koiralapsi. Näin pennun ensimmäisen kerran sen ollessa reilu 3-viikkoinen ja hän esitteli ylpeänä kulmauksiaan ja livenä erittäin kaunista päätään. Asiaa vähemmän harrastavalle todettakoon että tuon ikäiset ovat yleensä tyyppiä marsu, joissa ei kulmausten ohella ole oikein päätä eikä häntääkään. Tällä on vähintäänkin kaikki mitä tarvitaan, minkä ohella sen luonne vaikuttaa oikein sopivalta laumaamme. Rohkea ja reipas poika jossa riittää potkua, mutta toisaalta rauhoittuu syliin ja on muutenkin sangen mukautuvainen tapaus. Odotan innolla pennun kasvamista!
Tätä kirjoittaessani Nero on meillä neljättä päiväänsä, tai kolmatta jos vain kokonaiset lasketaan. Alamme pikku hiljaa päästä kiinni jonkinlaiseen rytmiin. Isot koirat ovat molemmat aivan hullaantuneita pentuun, mikä varsinkin Suzyn kohdalla on kyllä yllätys - olin melko varma että pennun saavuttua se murjottaa vähintään viikon. Mutta ei, kumpikin on aivan ihastuksissaan, mikä on kyllä hieno asia. Toistaiseksi yhdessäoloa on vain valvotusti, pennun kokoero aikuiseen koiraan verraten on todella suuri eli mitään vahinkoja ei haluta sattuvaksi ja siksi toisekseen haluan käyttää tämän hyvän leimautumisajan hyväkseni.
 |
| Tähän ei voi olla rakastumatta! |
 |
| Välillä (pääsee) joutuu tarhaan... nuorimies osaa olla vauhdikas käänteissään |
Palaan Neron & muiden koirien kuulumisiin tuonnempana, mutta tähän loppuun vielä siitä tulevasta elämänmuutoksesta. Puhukoon kuvat puolestaan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti