Syksyisiä mietteitä

Onhan se todettava että kesä alkaa olemaan ohi. Sää viilenee, lehdet kellastuvat ja koko luonto valmistautuu siihen t:llä alkavaan asiaan jota henkilökohtaisesti en halua vielä edes ajatella. Harrastuskautta pelloilla ja maastoissa on jäljellä vielä niin kauan kuin maa on sula, samalla kun aletaan virittelemään koiraa kohti tottiksen tehojaksoa - talvea. No niin, nyt minä sanoin sen sanan, mutta edelleenkään en halua sitä ajatella...

Aika menee pelottavan nopeasti. Pian on kulunut 2 vuotta siitä kuin meidän Suzy jouduttiin, asiaa silloin tiedostamatta,  jättämään eläkkeelle sairautensa vuoksi. Siinä missä itse olen päivä, kuukausi ja vuosi kerrallaan tottumassa ajatukseen, on koirakin kuntoutunut elämään normaalia elämää pienine rajoituksineen. Jos ajatellaan koiran tarkoitusta, niin kyllähän ne meillä ovat ensisijaisesti perheenjäseniä, rakkaita lemmikkejämme. Joka ikisen olen kouluttanut ja kilpaillakin olisin halunnut, aina vain ei luoja suo kaikkea sitä mitä itse haluaisi - ei todellakaan edes joka kerta :) Katsokaas kun se mitä siitä koirasta loppujen lopuksi tulee ei ole loppupeleissä riippuvainen kenestäkään meistä. Kasvattaja tekee parhaansa, sinä itse teet parhaasi, mutta jos palapelin viimeinen palanen - pieni ripaus onnea, kohtalo, whatever - ei suostu asettumaan paikoilleen, niin lopputuloksena sinä tyydyt iloitsemaan siitä mitä saat. Siis jos omaat kykyä ajatella koirasi parasta. Ehkä myös omaa parastasi? Minä iloitsen koirastani joka aloittaa jokaisen aamunsa riemuissaan siitä että herään, viettää jokaisen liikenevän hetken kanssani iloiten kaikesta yhteisestä tekemisestä, sekä nukahtaa tyytyväisenä illalla viereeni. Hieman haikein mielin sen suhteen mitä luoja ei suonut, kuitenkin onnellisena yhteisestä matkasta joka jatkuu. Toivottavasti vielä monta monta vuotta.

Suunhoidon jälkeisissä tunnelmissa, pienessä sievässä...

Rexin kesä on ollut hyvin aktiivinen. Pienestä miehestä on kasvamassa jälkikoira, jolle on kesän mittaan opetettu peltojälkitekniikan ohella kulmien ajamista, tyhjiä sekä viimeisimpänä esineitä. Pellolla edistyminen on hidasta, ainakin jos oikeasti haluat peltojälkikoiran etkä koiraa joka ajaa jälkeä pellolla, mutta kun katselen aikaa taaksepäin voin iloisena todeta että poika on edistynyt aimo harppauksin ja ollaan ihan aikataulussa sen suhteen mitä tuon ikäisen pitää jo osata. Hän on kuitenkin vasta 1-vuotias. Jälkeä jatketaan niin pitkälle kuin se vain sääolosuhteiden puolesta on mahdollista, sitten virittäydytään tottiksiin talvikaudelle, tavoitteena nyt ensisijaisesti BH-koe.

Herrakoira 1-vuotiskaudellaan

Rexin juniori-ajat ovat nyt ohi, poika kehittyy hitaasti mutta varmasti. Jossain vaiheessa ajattelin että tämä koira ei keskeneräisyytensä vuoksi saa juniorina yhtään mitään, nyt kun mietitään mennyttä kesää niin onhan meillä kuitenkin yksi titteli, yksi loistavasti mennyt erikoisnäyttely sekä yksi SERT saavutettuna. Onhan se jo enemmän kuin useampi koira saa koko elämässään. Suunta siis eteenpäin, janoten kaikkea sitä mitä luoja ehkä suo.