Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. On yhdistyksen vuosittaisen käyttäytymiskokeen aika. Ryhmä jännittyneitä osallistujia odottelee vuoroaan, samalla kun ensimmäinen pari aloittaa suoritustaan. Henkilöryhmä on asettunut paikoilleen, seuraillen silmä tarkkana tapahtumain kulkua. Jokainen toivoo hyviä suorituksia, onnea ja iloa syksyiseen päivään. Tätä on odotettu, tähän on valmistauduttu - nyt on aika antaa kaikkensa.
Iso musta koira makaa paikallaan, paikassa minne sen emäntä on sen hetkeä aiemmin jättänyt. Koira tarkkailee ympäristöään herpaantumatta ja ennen kuin ensimmäinen koirakko saa kaaviotaan tehtyä, se lähtee. Täysillä, suoraan suorittavan koiran päälle. Seurauksena koiratappelu, josta onneksi selvitään vähäisin vaurioin. Ainakin vähäisin näkyvin vaurioin. Lopputuloshan on nähtävissä vasta myöhemmin, mahdollisesti vielä kauan aikaa. Kenties juuri uransa aloittaneen koiran koko loppuelämän ajan.
Rouva 1 on pitkästä aikaa lähtenyt koiranäyttelyyn. Onneksi tuli lähdettyä, sillä koirahan pärjäsi mahtavasti. Voittajan on helppo hymyillä, rusetit kädessä loistavat kilpaa auringon kanssa. Kunnes lähellä oleva, niin ikään hienosti menestynyt koira hermostuu ja käy rouva 1:n koiraan kiinni. Puree kunnolla sinne mistä ensimmäisenä saa kiinni. No tällaistahan tämä nyt on näiden koirien kanssa, todetaan. Eihän siihen mitään syytä tarvita, koirien kieli vain on erilaista ja se on ihan normaalia. Mahdollisesti jopa mukavan täpäkkä yksilö, selkeää jalostusainesta! Niin ja kenties toinen koira provosoi toista tappeluun, ihan vaikkapa vain katsomalla väärällä tavalla? Ei pitäisi lähteä liikenteeseen provosoivien koirien kanssa!
Rouva 2 on lähtenyt koiransa kanssa lenkille. Ihanassa syyskelissä lenkkeily on todella piristävää, sekä koira että emäntä nauttivat täysillä. Kunnes törmäävät irtokoiraan, jonka omistaja on kaukana eikä tee elettäkään koiraansa hallitakseen. "Se on ihan kiltti, se tulee vain tervehtimään" kuulee usein sanottavan. Kiltti ja varsinkin erittäin tottelevainen! Tottahan nyt kaikilla koirilla on oikeus tulla tervehtimään kaikkia kulkijoita. Mitäpä siitä jos kulkija sattuu vaikkapa pelkäämään koiria, siinäpähän tottuu. Ja jos nyt lipsahtaa tappelun puolelle, koirasi tulee purruksi samalla kun itse saat osuimia niin mitäs siitä. Koirat on koiria ja näiden kanssa nyt sattuu. Mitäs läksit lenkille.
Säännöt. Miksi meillä on säännöt, kaikkien parhaaksi tehdyt, jos niitä ei välitetä noudattaa? Miksi tuomarit jotka näkevät tilanteen eivät niihin puutu ja ilmoita asiasta eteenpäin, kuten sääntöjen mukaan pitäisi tehdä - miksi painetaan villaisella? Miksi meillä koiraihmisillä ei ole enää varmuutta siitä että koiramme ovat koiratapahtumissa turvassa, samalla kun uusia hienoja sääntöjä tehdään kaiken aikaa lisää? Miten monta kertaa ja miten pahasti pitää käydä, ennenkuin asioihin aletaan suhtautumaan järjellä? Miksi me otamme koiria, jos emme halua, viitsi ja kykene pitämään niitä niin ettei niistä ole haittaa muille? Miksi kieltäydymme näkemästä puutteita omissa koirissamme? Miten on mahdollista että aggressiivisesti käyttäytyvä koira - vieläpä toistuvasti näin tekevä - pääsee jatkamaan uraansa, kun todennäköisintä on että se uusii temppunsa ja tuhoaa ties miten monta alkavaa uraa? Ja niin edelleen, loputtomiin.
Miksi, kas siinäpä vasta kysymys. Miettii hän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti