Pari viikkoa sitten oltiin treenikaverin kanssa katsomassa FH-kisoja, kun taivaalta alkoi tulemaan lunta. Jälkikisat vaikeahkoissa olosuhteissa ehdittiin katsoa, samalla kun ainakin kahden ihmisen sydän koukuttui lajiin entistäkin tiukemmin. Päät täynnä uusia ajatuksia ajettiin kotiin, samalla kun todettiin se surullinen tosiasia että jälkikausi taisi sitten loppua lumen ja pakkasen myötä. Jos se nyt ei kaikille ole vielä selväksi tullut, niin todettakoon että allekirjoittanut ei oikein pidä talvesta. Vaikka rakastankin Joulua, niin muilta osin en kuulu niihin ihmisiin jotka kiljuvat riemusta silloin kun lumi peittää maan ja pakkasmittari painuu alaspäin. Pikemminkin niihin jotka meinaavat ratketa kiukkuunsa jo heti aamusta autonsa tiukkaan jäätynyttä tuulilasia raaputellessaan. Oikeastaan ainoa kerta jolloin hetkeen muistan iloinneeni lumesta taisi olla viime vuonna, kun myrskyisellä säällä ratsastaessani maneesista ja koko ratsastuskeskuksesta katkesi sähköt. Sillä kertaa lumi näytti valaisevan voimansa ja tien kohti tallia, kun vain maneesin ovi ensin löydettiin ja saatiin auki. Ja vaikka se ei nyt tähän varsinaisesti kuulukaan, niin todettakoon että ilman valoja ja sitä pirun lunta maamme olisi melkoisen pimeä paikka talviseen aikaan vuotta.
Takaisin siihen talven alkamiseen. Noin viikon verran sitä kesti ja sitten ihanaa lämmintä ilmaa alkoi virrata maahamme, vieden mukanaan lumen ja jään. Tässähän päästäisiin vielä jäljestämään kuului viikon miete. Mikäs siinä, tuumasta toimeen!
Siellähän se Kyyrönsuon pelto meitä odotteli, aamuisen pikkupakkasen vallitessa. Jo aiemmin olimme kokeilleet jäljen ajoa pakkasyön jälkeen, todeten ettei se koiriamme jäljestämistä haittaa. Niinpä uskaltauduimmekin polkemaan koirillemme ihan kunnon jäljet. Jälkien vanhenemista odotellessamme ehdittiin vaihtaa kuulumisia, sekä pikkutytönomaisesti särkeä monta yön aikana jäätynyttä lätäkköä. Itse asiassa kaikki näkösällä olleet lätäköt jos totta puhutaan :) No, hyvä että edes mieli on nuorekas, siinä missä muu osa tätiä vanhenee huolestuttavaa vauhtia...
Jäljet menivät molempien koirien osalta hienosti. On hykerryttävää saada kerta toisensa jälkeen havaita miten paljon ne ovat menneet kesän aikana eteenpäin ja, oikeita kisakoiria seurattuamme, miten maavainuisia ja työhaluisia ne parhaimmillaan ovat. Tiedostettavia asioita on että työtä on edessä valtava määrä ja että metsäjäljiltä niitä tuloksia voisi saada helpommin... samalla kun sydän sykkii FH-jäljelle ja laji vie mennessään. Se on vain niin hienoa. Ja eipä se metsäjälkikään poissuljettua ole, onhan näille toki jo metsääkin käyty näyttämässä...
Mieli hyvänä kotiin, voisi sitä pyhäpäiväänsä huonomminkin viettää. Kotiin ajellessani havaitsin jonkun taluttavan kaunista bokseria, meinasin taittaa niskani miettiessäni kenen koira. Noh, isäntähän se Suzyn kanssa siellä lenkiltä palaili, onnellinen neito oli saanut juosta vapaana sekä leikkiä spanielipojan kanssa. Kotona odotteli lämmin ruoka ja päiväunet - niin parasta! Ja lopuksi se kaikkein parhain: sääennuste lupailee lämmintä vielä joksikin aikaa. Sori vaan kaikki talven ystävät, mutta tämä täti riemuitsee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti