Arkisia mietteitä

BH-kokeen jälkeen ollaan palattu normaaliin arkeen. Heti alkajaisiksi annoin koiranuorukaiselleni pienen loman; noin viikon verran kyllä lenkkeiltiin reippaasti ja vietettiin muutenkin aikaa yhdessä mutta ei menty treenikentälle. Teki varmaan ihan hyvää molemmille.

Viikko oman BH-kokeemme jälkeen osallistuin paikalliseen kokeeseen talkoolaisen muodossa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kokeesta ei taaskaan (voit lukea edellisvuoden kokeesta tästä samasta blogista selaamalla noin vuoden taaksepäin) puuttunut. Vaikka tiedossa on että koirat eivät ole koneita ja yllätyksiä voi sattua, niin joka kerta sitä vain ihmettelee mikä saa osan ohjaajista arvioimaan oman koiransa niin pahasti väärin, että kokeessa päädytään koiratappeluun tai ainakin hyvään yritykseen saada sellainen aikaan. Jos heti kokeen alkajaisiksi tuntuu siltä, tai ainakin joka ikiselle paikalla olijalle (paitsi ohjaajalle?) on selvää kuin pläkki ettei koira ole hallinnassa eikä tule sinä päivänä olemaankaan, niin mikä ihme saa ohjaajan jatkamaan suoritusta ja riskeeraamaan samalla sen toisenkin koirakon suorituksen, pahimmillaan kenties koko uran?

Voin käsi sydämellä sanoa että omat koirani olen pyrkinyt kouluttamaan niin ettei niistä ole haittaa muille. Uros ei rähjää kenellekään eikä muutenkaan lähde lapasesta; sille on pennusta asti taottu päähän että kentällä minä olen se kiinnostavin asia, ei mikään eikä kukaan muu. Narttu on tulisempi perusluonteeltaan, mutta aina pysäytettävissä sekin. Olen kummankin kanssa voinut mennä kokeeseen varmana siitä etteivät ne ala haastamaan riitaa kenenkään kanssa ja suureksi onnekseni kokeisiin on kanssamme sattunut samanlaisella ajatusmaailmalla varustettua porukkaa. Mutta mitä sitten jos näin ei kävisikään?

Mielestäni tässä on asia jonka suhteen pieni lisäkeskustelu voisi olla paikallaan. Jos ohjaajissa on eroja, myös tuomareissa on. Salliva ja kannustava tuomari on hyvä asia tiettyyn pisteeseen saakka. Mikäli kuitenkin yleinen käsitys tukee ajatusta että tietyillä tuomareilla koe menee läpi kunhan nyt koira hyvällä onnella pysyy kentällä, niin palveleeko se koiraharrastusta parhaalla mahdollisella tavalla? BH-koe on hallinnan koe, haluammeko me sinne yrittämään koiria jotka eivät ole ohjaajiensa hallinnassa? Ja seuraava kysymys: haluammeko me näitä koiria oikeisiin PK-kokeisiin? Meillä koiranohjaajilla riittää aina selityksiä epäonnistumisiin ja useinhan koiran yllättävälle käytökselle onkin joku syy olemassa. Minun mielestäni asia on kuitenkin niin että jos koira hyökkää toisen koiran kimppuun pahoin aikein (ja ymmärrättehän että tässä on melko selkeä ero verraten leikkisään pelleilijään), pitäisi tilanteesta olla seurauksena kokeen välitön hylkäys ja tilanteen vakavuudesta riippuen myös mahdollisesti jonkinlainen sanktiokin. Että asia tulisi tietoon ja että ohjaajalle ei jäisi epäselväksi että koiran kanssa on vakavan tuumaustauon paikka ennenkuin sen kanssa voi yrittää samaa uudelleen. Tarkempi tuomarihan tekee myös kokeen läpäisseiden osalta niin että ruotii suorituksen jokaisen osa-alueen jolloin ohjaaja saa tärkeää tietoa siitä missä kohtaa voi vielä parantaa ja mitä pitää treenata lisää. Antaa huomattavasti parempaa informaatiota kuin hyväntahtoisesti todettu "ihan hyvinhän se meni".

BH-kokeen jälkeisenä maanantaina treenikaverit saivat heille luvattua kakkua; mansikka-kerma sellaista :) Kakun ahmimisen jälkeen otettiin pehmeä lasku treenaukseen, jota sitten jatkettiin saman viikon torstaina. Koira tekee nyt äärettömän hyvällä asenteella töitä, tästä on hyvä jatkaa kohti talven treenejä. Paria näyttelyä lukuunottamatta tämän vuoden tapahtumat alkavat olla paketissa, eli nyt lähinnä pidetään hyvää kuntoa yllä samalla kun aletaan pikku hiljaa miettimään mitä kaikkea uutta talven aikana pitäisi opetella.  Veikkaisin että siihen saattaisi sisältyä jotain noudon tapausta ja kenties hieman hyppyjäkin...