BH Playbox's Flash Of The Shadow - palapeli nimeltään Rex

Sunnuntaina koitti Rexin ja minun ensimmäinen koepäivä. Osallistuimme Lapualla järjestettyyn palveluskoirien käyttäytymiskokeeseen. Kauniissa aurinkoisessa syyssäässä saavutimme koulutustunnuksen BH yhdessä 6 muun koirakon kanssa. Onnistumisesta on kai lupa iloita, varsinkin silloin kun tie siihen ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista.

Meidän perheen vuosi alkoi katastrofilla, onnettomuudella jonka seurauksena menetimme rakkaan perheenjäsenen. Muistikuvat alkuvuodelta ovat hyvin sumeat, mutta jollain tapaa elämä on kuitenkin jatkunut, koska niin sen täytyy tehdä. Jossain vaiheessa kevättä, Rexin täytettyä 2 vuotta, aloin miettimään tavoitteita kuluvalle vuodelle. Meillä oli näyttelytavoitteita, jotka on tätä kirjoittaessani saavutettu enemmän kuin ruhtinaallisesti. Niiden lisäksi toivoin että saisimme tänä vuonna BH:n niin sanotusti alta pois. Että eipä sitten muuta kuin tuumasta toimeen.

Kevään edetessä havahduin siihen tosiasiaan että tarvitsen apua. Minulla oli käsissäni isokokoinen nuori uroksen roikale, joka kyllä teknisesti osasi tarvittavat liikkeet mutta jonka suorituminen kokeesta kokonaisuutena pisti arveluttamaan. Nielaistuani pari kertaa otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin kouluttajalle jonka tiesin osaavan auttaa. Suureksi onneksemme hän myös halusi meitä auttaa ja niin pääsimmekin hyvään alkuun. Analysoituani tilannetta sekä itsekseni että yhdessä kouluttajan kanssa tulimme siihen tulokseen ettei koiran tunnetila ole oikea. Vika ei tosin ollut koirassa, vaan ohjaajassa joka koiran ollessa pentu meni siihen halpaan että nautti sen rauhallisuudesta ja keskittymiskyvystä kiinnittämättä tarpeeksi huomiota siihen kuuluisaan tunnetilaan. Niinpä lähdimme rakentamaan koiraa tavallaan alusta erilaisten nostattavien ja patoavien harjoitusten avulla. Muutosta oli nähtävissä jo viikoissa ja tässä vaiheessa havaitsin innostuvani treenaamisesta aika tavalla. Oli ilo havaita että myös koira innostui parantaen kerta kerralta tekemistään. Ja taisi siinä muuan koiramamma lopultakin oppia leikkimään koiransa kanssa :)

Kesällä harjoituksiin tuli pieni tauko sairastuttuani ja lisäksi myös meneillään ollut maastokausi asetti omat rajoitteensa tottiksen tekemiselle. BH-kokeen päivämäärä oltiin kuitenkin periaatteessa lyöty lukkoon ja meillä oli siis tavoite jota kohti mennä.  Tässä vaiheessa minulla oli käsissäni erittäin reipas ja innokas nuori uros, jonka tekemisiin alettiin nyt kaivata tietynlaista tarkkuutta. Keskustelin asiasta maastotreeneissä treenikaverini kanssa ja hän kertoi vastaavassa tilanteessa saaneensa apua naksuttimesta. Sillä kun voi kertoa koiralle hyvinkin täsmällisesti missä kohtaa menee oikein. Naksutintreenit aloitettiinkin jo samalla viikolla ja jälleen kerran sain ällistyä sitä miten nopeasti koira oppii kun se vain tietää mitä siltä halutaan.

Kesän edetessä h-hetki lähestyi kovaa vauhtia ja treenaamiseen otettiin käyttöön vielä muutama vaihde lisää. Tässä yhteydessä on todettava mikä onni on omata treenikavereita jotka ovat ns. juonessa mukana. Sain paljon apua harjoitteluun ja yhdessä viisaiden treenikavereiden kanssa mietimme keinoja saada koiraa vielä viimeistellymmäksi. BH-kokeessa kuten kaikissa muissakin kokeissa jutun juoni on se että koira pitäisi saada toimimaan ilman palkkaa, eikä palveluskoirapuolen kokeissa asiaa suurestikaan auta se että yksittäinen suoritus on melko pitkä. Rexin kohdalla se kuuluisa viimeinen palanen kakkua saatiin sinä päivänä kun keksimme alkaa antamaan sille ruoan treenien jälkeen. Ahneena koirana se oivalsi melko nopeasti että kun hetken jaksaa ponnistella kentällä on seurauksena ruoka-annos eteen kannettuna. Nälässä sitä ei tarvinnut pitää, asioiden yhteyden ymmärtäminen riitti sille. Saatoimme melko aikataulussa todeta koiran olevan valmis kokeeseen. Toki eriasteisilla kenraaliharjoitusten efekteillä "mistä perkuleesta se tuonkin virheen nyt keksi" mutta periaatteessa kuitenkin. Treenikavereille lupasin kakkua, mikäli tavoite saavutettaisiin.

Koepäivän aamuna en monen muun tavoin treenannut koiraa ollenkaan, vaan päätin ottaa vain nopean virityksen ennen omaa suoritustamme. Olen ylpeä itsestäni että pysyin päätöksessäni, vaikka syyhytti lähteä hinkkaamaan koiran suoritusta vielä viime hetkillä. Lähtönumeroarvonnassa saimme päivän viimeisen numeron; tietenkin parillisen sellaisen mikä kertoo että koira joutuu ensimmäisenä paikkamakuuseen ja pääsee tekemään varsinaisen suorituksensa vasta sen jälkeen. Yhdessä muiden yhtä "onnekkaiden" kanssa odotimme naamat vihreinä vuoroamme, miettien miten sen koiran saa sieltä nostettua oikeaan moodiin siinä ajassa kun siirrytään paikallaanolopisteestä aloituspisteeseen. Tavallaan hieman hassua, ensin käyttää noin puoli elämäänsä koiran treenaamiseen ja sitten ei kuitenkaan pysty siihen täysin luottamaan että homma toimii.

Koesuoritus itsessään meni meidän kohdalta ok. Paikallaanolossa poika pysyi, tuomari kertoi että oli jossain vaiheessa käväissyt kyynäriensä varassa (istumassa?) mutta tullut sitten kuitenkin siihen tulokseen että se ei kannata ja palannut takaisin makuuasentoon. Koiraa hakiessani huoleni siitä että joudun suorittamaan laamailevan otuksen kanssa katosivat melko nopeasti, sillä poika oli aivan liekeissä. Niin liekeissä, että seuraamisen juoksuosioissa piti esittää pientä pupuloikkaa, kun oli niin kivaa. Pientä sanomista tuli muutenkin, mm. henkilöryhmässä piti käydä hieman nuuskaisemassa erään henkilöryhmäläisen treeniliivin taskua. No, siellähän ne parhaat makupalat yleensä on kun kerta mammalta ei niitä saa... Seuraamisista saatiin kuitenkin arvosanoiksi hyvä, tuomarin kommenteilla "innokas, hetkittäin jopa hieman vallattomuuteen taipuvainen koira, joka kuitenkin ohjaajansa hallinnassa". Jäävistä liikkeistä istuminen oli aika ok, samoin maahanmeno, paitsi että tuli eteen istumisen sijaan suoraan sivulle. Tyypillistä Rexiä, aina voi kokeilla jotain ihan uutta! Tuulispäänä luokseni edennyt poika istahti viereeni ja vilkaisi minua ikään kuin kysyen "mitäs tästä sanot" enkä voinut muuta kuin kehua sillä suorituksemmehan päättyi siihen. Kotona pitänee asioista ehkä vielä hieman keskustella... Arviot saatuamme oli koirapojalla jo kova kiire syömään, ja tokihan annos oli siellä jo valmiina odottamassa. Erittäin ansaittu sellainen!

Ja sitten mennään!

Kaupunkiosiossa ei tullut mitään isompia yllätyksiä; sangen helppo kierros henkilöryhmineen, juoksijoineen, polkupyörineen, autoineen, häiriökoirineen seinään kiinnitettynä ja ohitettuna. Väsyneenä mutta erittäin onnellisena saatoimme todeta kokeen menneen läpi. Aina se tuntuu yhtä hyvältä, saavuttaa jotakin jonka eteen on tehty töitä! Edes 5 tunnin ajomatka kotiin ei tuntunut liialliselta onnistumisen jälkeen.

Onnea suorittaneille!
Tuomari Raija Tuomisto karhun vieressä oikealla

Mitä sitten tästä eteenpäin? Tavoitteena meillä oli suorittaa koe niin että koira pysyy hallinnassa, mutta kuitenkin sellaisessa tunnetilassa että kokeesta selvitään ns. laamailematta. Koen että tässä onnistuttiin. Koira ei ole vielä Pk-puolelle koevalmis, eli periaatteessa nythän se viilaaminen vasta alkaa. Hetki kuitenkin huilataan ja nautitaan onnistumisesta. Tämän ihastuttavan palapeli-miehen kanssa, jolla on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Toistaiseksi tarvitsee vain hankkia se kakku treenikavereille :)

Pupujussi loikkaa :)