Aikamoisessa kelissä sitä startattiin, lunta oli satanut koko päivän ja matkan aikana sitä tuli lisää, kuulemma myös vuorotellen vettä, räntää, loskaa ja paskaa mikäli isäntäväkeä on uskominen. Kovasti ne tuskaili sitä asiaa, samalla kun ne joi energiajuomia tölkkikaupalla. Perille kuitenkin päästiin ja käytiin ihan ensimmäisenä vähän ulkoilemassa. Pimeää oli ja liukasta.
Se hotellihuone oli oikein kiva, käytiin Suzyn kanssa tutkimassa kaikki paikat. Mammaa nauratti kun siellä oli mm. Villeroy & Bochin wc-pytty, ylellisyys jollaista ei kuulemma kotioloissa olla nähtykään. Meillehän ei niistä hienouksista apua ollut, kun hetikohta saavuttuamme ne kasasivat meille häkit jonne meidän piti sitten mennä "rentoutumaan" sillä aikaa kun ne itse menivät mässäilemään hotellin ravintolaan. Tosi reilua! Mamma jätti meille sentään ruoka-annokset ja puruluut joita syödessä aika kuulemma menisi mukavasti. No, enhän minä siitä puruluusta välittänyt kun se jätti sen ruoan muovikupissa - sen kupinhan minä pistin tuhannen päreiksi ja hauskaa oli. Paitsi ehkä mammalla, joka aina tuskailee kun teen jotain pientä kivaa.
Monta tuntiahan siinä meni kun ne lopultakin palasivat, molemmat haisi kyllä ihan viinalle jos suoraan sanotaan. Mamma selitti tuohtuneena että ruoka-annoksia piti odotella 2 tuntia, kuulostaa kyllä aika huonolle palvelulle sellainen. Mutta ei se ajanmeno meitä haitannut, kun me päästiin sitten lenkille heti sen jälkeen. Suzyn kanssa mamma käveli oikein extra-pitkän lenkin, oli kuulemma löytänyt oikein hienot ulkoilumaastot muttei sitten osannutkaan takaisin hotellille. Suzya nauratti kun sehän olisi helpostikin osannut sinne hotellille, mutta oli vain iloisena jolkotellut paniikissa sinkoilevan mamman perässä, kun siten sai kävellä pidempään. Fiksu typykkä!
Aamullahan me sitten lähdettiin sinne näyttelyyn. Mamma oli ilmeisesti siitä hotelliruoasta saanut jonkun mahataudin, kun koko aamun se juoksi vessassa kalpean näköisenä. Useinhan se hermoilee muutenkin, muttei sentään ihan noin paljon. Minä päätin ottaa rennosti kuten aina näyttelyssä teen, hermoileminen on akkain hommaa ja minä en siihen ryhdy.
Sinne kehään mentiin kasvattajatädin kanssa, mamma jäi mahaansa pidellen kehän ulkopuolelle. Näytti olevan suuremman luokan tilaisuus, joten päätin ottaa ilon irti. Hypin, pompin ja tein kaikenlaista pientä jäynää, mamma näytti siltä kuin olisi nielaissut sitruunan. Joku täti siltä kuului kysyvän että harrastammeko me koskaan mitään esim. tottista, mihin mamma hivenen kuivakkaan sävyyn vastasi että "silloin tällöin". Se kasvattajatäti oli kyllä ihan juonessa mukana. Se piteli coolin näköisenä hihnaani "minulla on tässä voittaja" -ilmeellä varustettuna ja oikeassahan se oli. Voitettiin se luokka erinomaisella ja saatiin SA. Sain lihapullaa heti kehän jälkeen, kyllä maistui hyvälle.
Seuraavaksi me mentiin sitten siihen kehään missä oli kaikki ne parhaimmiksi valitut urokset mukana. Edelläni juoksi sellainen junioriluokan pullistelija, joka yhtäkkiä kääntyi ja yritti purra minua nenään - kesken kehän! Minähän en tuollaisesta provosoidu kuten se ehkä toivoi, vilkaisin sitä vain alta kulmieni "katsotaan sitten kehän jälkeen" ja jatkoin juoksuani. Kasvattajatäti kehui kovasti käytöstäni. Sitten ne ilmoittivat että minä olen kaikkein komein uros ja mamma näytti siltä että nyt se pyörtyy. Joku täti sille tarjosi tuolia ja toinen täti Imodiumia. Minä sain sinivalkoisen ja valkoisen ruusukkeen ja pääsin taas herkkuja nautittuani häkkiin lepäilemään. Päätin ottaa pienet tirsat.
Kun nartut oli arvosteltu - ja kyllä olikin paljon kauniita tyttöjä - pääsin vielä kehään mittelemään rotunsa kauneimman tittelistä. Kilpakumppanina oli kaunis tumma tiikerityttö, jonka omistaja vingutti vinkulelua niin että otin itsekin paraatiryhdin. Vielä kerran pääsin myös näyttämään liikkeitäni, joiden turvin kuulemma päihitän monta koiraa mennen tullen. Ja niinhän siinä kävi että se tuomaritäti ojensi meille punakeltaisin ruusukkeen, joka kuulemma tarkoittaa että olin näyttelyn kaunein bokseri. Mamma oli niin otettu että meinasi ratketa liitoksistaan, tosin mahansa takia se oli vissiin aika lähellä muutenkin. Se mammaa kyllä harmitti kun se tuomaritäti aivan erikoisesti toivoi että olisi nähnyt minut isossa kehässä päivän päätteeksi, me emme vain sinne pystyneet jäämään. Kasvattajaluokassa sen sijaan vielä esiinnyimme ja kasvattajamme sai ROP-kasvattajan palkinnon vielä päivän päätteeksi. Kyllä oli hieno päivä!
 |
| Minä, palkinnot & rupsahtanut mamma |
Terveisin Rex <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti