Pikainen päivitys viikon aloituksesta

Tänään oli hallitreenin vuoro, suunnitelmalla ohjatut suoritukset. Aikaa normaali tunti, joka joskus tuntuu todella lyhyeltä kahden koiran treenaamiseen. No, tänään ei tuntunut - molemmat koirat nimittäin toimivat ongelmitta. Ei nyt ehkä kympin arvoisesti kaikessa, mutta sangen hyvin kuitenkin. Ei saatu tuntia kulumaan mitenkään, vaikka molemmat tekivät jotain ylimääräisiäkin juttuja. Olisipa tämä aina tällaista, mistähän sitä sitten repisi pelihousujaan?

Don't worry be happy!

Kevätaurinkoa

Se on perjantai!

Taas on yksi viikko edennyt perjantaihin, ihana viikonloppu edessä. Vielä ei tunnu kovin keväiseltä, sillä yöt ovat olleet tosi kylmiä. Mutta toiveikkaana tässä jo odottelee sään lämpenemistä, lumen sulamista ja sitä että ne viime syksynä istutetut krookukset nousevat penkistä...

Treenailemaan ollaan päästy tällä viikolla useampaan otteeseen. Torstain treeneissä treenasin kaikkea sellaista mitä maanantaina jäi tekemättä, seuraamista, seuraamista ja seuraamista siis :) No, jäävät liikkeet tuli myös harjoiteltua sekä luoksetulo joka on toisinaan kompastuskivemme koiran vauhdin ja innon vuoksi - jotka sinällään ovat tietenkin hyvä asia. Jäävistä liikkeistä sellainen huomio että Suzy suoritti torstaina sellaisen liikkeestä maahanmenon jollaista en ole koskaan vielä itse kouluttamallani koiralla nähnyt. Se on 10 liike kisoissa jos tuolla tavalla jatketaan, tässä kohtaa patukalla/pallolla palkkaaminen on tehnyt tehtävänsä. Jos palkkaa nopeudesta, saa nopeutta.

Pieni kommelluskin sattui. Treenattiin poliisiparkin luiskilla Eijan kanssa koiriamme vierekkäin ja onnistuttiin lähettämään ne liikesuorituksiin tarkalleen yhtäaikaa, minä luoksetuloon ja Eija noutoon. Koirilla välimatkaa ehkä muutama metri toisistaan ja menosuunta sama. Näin kuinka lamppu syttyi koirani päässä "saalis" ja ehdin jo siinä ajattelemaan että voi helkutti... mutta ei lähtenyt hansikkaasta meidän neiti vaan teki tehtävänsä siististi loppuun. Tämä on hallinnan taso tällä hetkellä, tähän ollaan pyritty ja tässä toivottavasti pysytään. Olen ylpeä pikkuisestani, joka monen mutkan kautta on kasvanut aikuiseksi. No, hieman riehakkaaksi aikuiseksi, mutta kuitenkin. Luottamus koiraan on aika suuri, samoin iloitsen siitä miten hyvässä ja oikeanlaisessa tunnetilassa se on treenin alkaessa, läpi treenin ja treenin loppuessa. Jotakin olen tehnyt oikein, samalla kun niitä virheitäkin on tullut tehtyä. Kuinkas muutenkaan?

Jaahah, ja mitähän sitä tekisi huomenna? Mitä mahtaa kaikki harrastavat koiranomistajat tehdä lauantaina ;) Iloista viikonloppua kaikille!

Uuden hallikauden avaus

Riekkujien aatelia, a la Satu S.

Päätettiin sitten vielä ottaa pieni pätkä hallia vuokralle - vanha tuttu koirakoulu Napakan halli. Ihan tarpeeseenhan tuo tulikin, sää on nimittäin yllättänyt jäätävien yöpakkasten muodossa. Eihän se hallikaan nyt kovin lämmin ole, mutta ulkona vallitseviin olosuhteisiin verraten huomattava parannus kuitenkin.

Meillä oli tänään Eijaa & Vippiä tuuraamassa pieni kelpiepoika Arvo kera omistajansa. Kaveri on hädintuskin palosammuttimen kokoinen, mutta minkä vaikutuksen se tekeekään. Joka kerta kun näen pennun, tykkään siitä aina vain enemmän. Mietteissä oli yksinkertaisia harjoituksia joiden parissa pentujen kanssa saa yleensä kulumaan tunnin jos toisenkin. Mutta tämä lahjakas pikkumies vain hoitaa homman kysellen mitäs seuraavaksi tehtäisiin. Annetaanpa ajan näyttää mihin kaveri vielä yltää, tie on kyllä auki vaikka minne asti noilla vaihteilla.

Suzy huomasi jo autosta otettaessa missä sitä ollaan ja kieltäytyi käymästä tarpeillaan, vaikka olin siihen varannut ihan reilusti aikaa. Se tietää paikan ja sillä on aina kiire halliin treenailemaan. Tänään suunnittelin harjoitukset ajatuksella koira saa juosta - tietäen mikä possu se on aina ensimmäisellä hallikerralla. Jotain hypyn, luoksetulon, eteenmenon ja a-esteen tapaista siis. Hauskaa kyllä oli, kuten Suzyn kanssa aina. Pikkuhiljaa on tarkoitus edetä ohjattuihin suorituksiin ja palailla sinne toko-areenoille.

Paluumatkalla autolle tapahtui jotain yllättävää. Mentiin omaa vuoroaan odottelevan koiraporukan ohi, ja Suzy alkoi pärisemään porukassa viimeisenä olleelle koiralle. Ällistyin niin että purskahdin nauruun - näin toimii kokenut koiranomistaja! Täytyy sanoa että on kyllä erittäin erittäin harvinaista että meidän Suzy pärisee kenellekään, ainakaan jos vastapuoli ei siihen provosoi. Ehkä koira tuli yksinkertaisesti liian lähelle Suzyn patukkaa, joka oli sen puolen kädessäni? Suzyhan kyllä tietää missä patukkaa on tarjolla, eikä sitä todellakaan tarjoilla muille :)

Se on jo maaliskuu

Meinaa taas tämä blogituksen päivittäminen jäädä, joten yritänpä raapustaa muutaman rivin.
Takana on viikko jota voitaisiin kuvaavasti nimittää vaikkapa zombie-viikoksi. Onnistuin haalimaan itselleni jonkun flunssanpoikasen joka ei hienoisen kurkkukivun ohella ole oireillut muutoin kuin viemällä kaikki voimat. Olen nuokkunut päivät töissä ja illat ovat menneet joko nukkuessa tai jotenkinpäin toikkaroidessa.

Suzy on suhtautunut vähemmän tekevään viikkoon suurella ymmärryksellä. Olen huomannut koirani ymmärtävän puhetta keskiverto-koiraa enemmän, pelkkä vihjaus "pikku päikkäreistä" saa sen singahtamaan kohti makuuhuonetta ja hyppäämään vuoteelle. Se nukkuu suloisesti jalkojani vasten käpertyneenä, samalla kun se pitää huolen etten sentään nuku koko iltaa. Herätys tapahtuu Suzymaisesti pukkaisemalla olkapäähän ja kun silmänsä saa auki on ensimmäisenä näkökentässä bokserin alaspäin roikkuva lettumainen naamataulu. Sitä katsoessaan tulee väkisinkin hyvälle tuulelle.

Tänään päätin tormistautua ja vein koirani kunnon lenkille. No, lenkeille nyt ollaan selvitty toki joka päivä mutta tänään kirkkaassa pakkassäässä päätettiin oikein nautiskella raikkaasta ilmasta. Olo on tosiaan jo vähän parempi. Lenkin loppupuolella huomasin koirapuiston olevan tyhjillään, joten käytiin sitten sielläkin riehumassa vähän. Sivumennen mainittuna ihmettelen puiston vähäistä käyttöä, se on isokokoinen, siisti ja turvallinen. Suzykin tykkää puistosta, muistaa jo että se on paikka missä voi vähän revitellä.

Autohäkki palasi huollosta keskiviikkona ja nyt se on täydellinen. Häkkiä on lyhennetty ja muutenkin hieman muokattu, lisäksi se on puhallettu ja maalattu uudelleen. Istuu autooni täydellisesti eikä helise vaikka auto vähän pomppisikin. Nyt kaikki ostamaan häkkejä www.jvartiainen.fi Kannattaa suosia kotimaista työtä!

Huomenna luvassa olisi tokokisa-ilmapiiriä sikäli kun vain pakastuva sää sen sallii. Itse olen tehnyt periaatepäätöksen olla kilpailematta koirani kanssa talviaikaan mutta sehän ei estä katsomasta muiden suorituksia ja kannustamasta treenikavereita. Hmmm, itseasiassa huomattavasti rennompaakin käydä kisoissa vain katsojan ominaisuudessa...

Sää pakastuu nyt jo melkoisella vauhdilla - ensi viikolle luvassa rapsakoita yöpakkasia. Voi sentään, tule pian kevät! Kovasti sitä ja kesää jo meidän perheessä odotellaan, useammastakin syystä.

Varma lähestyvän kevään merkki on muuten se että tulee tilailtua nettikaupoista. En tiedä mikä siinä on, kai se jotenkin piristää... Tällä kertaa uusittua tuli mm. ruoka- ja juomakuppeja:

Lisäksi Suzy sai mm. tällaisen uuden koulutushihnan. Tilasin metrin pituisen, mutta tuli 2 metriä - ei passaa valittaa, 2 yhden hinnalla! Lukko menee ehkä vaihtoon, muuten vaikuttaa kestävältä ja kevyeltä:

Ystävänpäivänä

Muistoja menneiltä ajoilta, osa 1 Alma

Blogissani eletään kuten normaalielämässäkin – enimmäkseen tätä hetkeä mutta joskus menneitäkin muistellen. Bokserit ovat kuuluneet elämääni viimeiset 20 vuotta ja vaikka se rotuna onkin minulle jo sangen tuttu, on silti asioita jotka jaksavat edelleen yllättää. Saman rodun edustajissa on aina jotain samaa, silti ne ovat yksilöitä joilla on kullakin omat persoonalliset taipumuksensa ja mieltymyksensä. Samalla tiellä olen edelleen – miten muuttaisin itseäni ja omia tapojani toimia saadakseni koirastani esille parhaan mahdollisen.

Edesmenneet koirani elävät sydämessäni ja muistoissani, joten päätin suoda kullekin oman muisteluosionsa. Millaisia koiria ne olivat, mistä ne pitivät, millaista elämä niiden kanssa oli.

Sarjan aloittaa oikeutetusti Alma, koska tänään 13. helmikuuta olisi ollut Alman syntymäpäivä.

Alma vasemmalla, KK-Kuva

Alman syntyessä vuonna 1996 olin nuori aikuinen. Pahimmat kasvukivut olivat takanapäin; olin saanut opintoni päätökseen, palannut synnyinseudulleni, eronnut avopuolisostani, tavannut nykyisen puolisoni sekä löytänyt itselleni työpaikan. Tunsin olevani hyvin kokenut ja itsenäinen aikuinen, elämästäni tuntui puuttuvan vain toinen koira. Mm. äitini ääneen ajattelemat epäilykset toisen koiran ottamisen järkevyydestä olivat kuin bensaa liekkeihin ja sehän olikin sitten menoa kun pääsin pentuja katsomaan. Ei muuten kannata mennä katsomaan koiranpentuja jos ei ole aikeissa sellaista ottaa :)

Pentuja katsoessani valintani oli kohdistumassa reippaan oloiseen narttupentuun. Silmäni kyllä rekisteröivät pentulaatikon takaosassa pienen ja sievän nartun, mutta pentu ei tuntunut olevan minusta lainkaan kiinnostunut. Kävi kuitenkin niin että istuessani pentuhuoneen lattialla se pieni narttu kiipesi yhtäkkiä syliini, katsoi minua silmiin ja käpertyi siihen nukkumaan - se ratkaisi asian. Kun katselen omaa elämääni taaksepäin on todettava että impulsiivinen luonteeni ja puhtaasti tunteiden pohjalta tehdyt ratkaisut ovat sangen usein saattaneet minut hienoisiin pulmatilanteisiin. Sillä kertaa kuitenkin sattui oikea valinta oikeaan aikaan.

Alma vasemmalla, KK-Kuva

Nimen keksiminen pennulle tuotti vaikeuksia. Pyysin siskoni lapsia keksimään nimiä ja kirjoittamaan ne paperille. Lapset olivat paneutuneet tehtävään suurella innolla ja muistan kiemurrelleeni naurusta lappua lukiessani – osa ehdotuksista oli melko vauhdikkaita. Vahvoilla olivat Alma, Amanda sekä oma keksintöni Magda. Kun valinta oli tehty tunnusti siskoni itsekin osallistuneensa nimikilpaan ja nimi olikin loppujen lopuksi hänen keksimänsä. Alma siitä kuitenkin tuli ja tiedättehän että rakkaalla lapsella on monta nimeä? Allu Papunen (muunnos Al Caponesta), Aapeli, Papu, Paapsu… Yhden tapahtumarikkaan illan päätteeksi mieheni totesi että oikeasti sen nimi on Alma Bin Laden ja se on soluttautunut kotiimme kaikenlaiset pienet jäynät mielessään. Heikkotasoinen vitsi mutta tunnustan nauraneeni.

Alma tuli kotiin ja asettui taloksi. Sillä kesti noin 5 minuuttia tutkia kaikki paikat, hyväksyä ne kelvollisiksi ja vallata Emman peti. Siinä sivussa se hurmasi Emman sekä isännän jolla hetkeä aikaisemmin oli ollut kiire töihin. Minuthan se oli hurmannut jo aiemmin. Se oli päättäväinen pentu jolla oli pirun terävät hampaat ja rutkasti asennetta. Alman kotiuduttua Emma oppi hyvin nopeasti hyppäämään sohvalle (ainoita paikkoja minne pentu ei itse päässyt) ja vetämään jalkansa turvaan mahan alle. Emma suhtautui tulokkaaseen suurella kärsivällisyydellä, mikä ehkä vaikutti siihen että vuosia myöhemmin Alma suhtautui samalla tavalla omiin uusiin tulokkaisiimme.

Alman pentuaikoina meille sattui ikävä juttu. Irti ulkoillut saksanpaimenkoira hyökkäsi pentuni kimppuun. En pystynyt varjelemaan pentua sillä en havainnut takaapäin hyökkäävää koiraa ajoissa. Tapahtuma jätti ikuiset jäljet nuoren koirani sieluun. Sinä päivänä se oppi ettei saksanpaimentimiin ole luottaminen - ei itse asiassa edes rotua etäisesti muistuttaviin koiriin - ja se muisti sen koko loppuelämänsä ajan. Ajan kanssa se oppi sietämään niitä, muttei koskaan pitänyt niistä. Tapahtumalla oli vaikutusta elämäämme sillä tavalla että Almasta ei koskaan yritetty tehdä kisakoiraa mihinkään lajiin joita sen kanssa harrastettiin – näistä mainittakoon toko, agility, flyball sekä verijäljen ajaminen. Ainoa laji jossa se on ”kilpaillut” ovat epäviralliset näyttelyt – niissä se sitten kunnostautuikin Almamaiseen tyyliin haalimalla isot kasat ruusukkeita ja pokaaleita :)

Alma kasvoi sangen vekkuliksi koiraksi sekä luonteeltaan että ulkomuodoltaan. Se oli hirmuisen älykäs koira, joka usein ilmaisi asioita tapahtuvaksi ennen kuin niitä ihmisen aistein pystyi havaitsemaan. Se tuntui vaistomaisesti tietävän mitä haluan ja usein se oppi asiat ennen kuin niitä varsinaisesti ehdin edes opettamaan. Sen topaasinväristen silmien (eivät kovin rodunomaiset, mutta kauniit) katseessa tuntui asuvan ikiaikojen viisaus. Erityispiirteenä Almalla oli pyörre niskassaan – hieman samanlainen kuin pystyharja hevosella. Tämä yhdistettynä pikimustaan maskiin ja ruttuiseen naamatauluun teki siitä muiden koirien silmissä hieman vaikeasti luettavan ja vaikutti ehkä osaltaan siihen ettei Almasta koskaan tullut kovin koirasosiaalista. Pystyharjan vuoksi osa ihmisistäkin arasteli aluksi koiraani, se kuulemma näytti vihaiselta ”säkä pystyssä” pörhistellessään. Tutustumisen myötä sitten selvisi koirani todellinen luonto: kiltimpää koiraa saa hakea.

Alman luonteeseen kuului tietynlainen vieraskoreus, asia jolle toisinaan hyväntahtoisesti naureskelimme. Sille tuntui olevan eräänlainen kunnia-asia edustaa perhettämme julkisilla paikoilla, mikä sai sen esim. hotelleissa vieraillessamme käyttäytymään ällistyttävän hyvin. Usein täysin vieraatkin ihmiset ihastelivat hyvin koulutettua koiraamme, me kiittelimme samalla kun salaa hieman ihmettelimme asiaa itsekin. Kotona koira sitten normalisoitui ja halutessaan se osasi olla todella itsepäinen. Jos Alma oli eri mieltä kanssani jostakin asiasta, se ei todellakaan epäröinyt tuoda mielipidettään esille.

Sangen vaivattomana lemmikkinä Alma pääsi usein mieheni mukana töihin. Mieheni on ammatiltaan yrittäjä ja siihen aikaan yrityksen tilat sijaitsivat erään toisen yrityksen yläkerrassa – avoimessa tilassa heti yläkertaan vievien portaiden päässä. Tilaa kutsuttiin osuvasti hattuhyllyksi josta lasipeitteisten kaiteiden läpi pystyi seuraamaan alakerran suurta myymälätilaa. On hyvin kuvaavaa että Alma oppi heti ensimmäisestä kerrasta mikä on oman myymälän aluetta ja mikä ei – se saattoi viettää aikaansa portaiden yläpäässä maaten mutta koskaan se ei poistunut alueelta ilman isännän lupaa, ei vaikka moni ihminen sitä siihen yritti houkutella. Sama ilmiö oli todettavissa kesämökillä – koira tuntui automaattisesti tietävän missä tontin rajat menevät, eikä se koskaan poistunut niiden ulkopuolelle ilman lupaa. Se mm. ajoi pihaan tulleen vieraan koiran tontin rajalle, ja tuli sitten takaisin. Siinä sivussa se opetti asian Ofeliallekin – sangen kätevää :)

Terveys Almalla oli pääosin hyvä. Nuorempana se aiheutti minulle päänvaivaa syömisellään, se nimittäin piti paastopäivän kerran viikossa ja minulla hieman kesti ymmärtää että se on todellakin vain hänen tapansa vaalia terveyttään. Sterilisaatioon päädyimme koiran ollessa 5-vuotias ja lisäksi sillä oli ajoittaisia selkävaivoja. Muuten se oli sangen terve bokseri. 

Joulun pyhinä 2008, Alman lähestyessä kunnioitettavaa 13 vuoden ikää sille tuli epileptinen kohtaus. Veimme koiran eläinlääkäriin missä todettiin vanhuksen olevan sangen hyvässä kunnossa ja kohtauksen aiheuttajan olevan mitä todennäköisimmin aivoperäistä. Koska koira oli kohtauksensa jälkeen normaali oma itsensä päädyttiin seurantalinjalle. Alma eli tästä vielä 3 viikkoa eteenpäin, kunnes eräänä talvisena päivänä se nukahti päiväunilleen eikä enää koskaan herännyt. Surullista meille, rauhaisa ja kaunis päätös koiralle joka sen ehdottomasti ansaitsi.

Vielä viimeisenä aamunaan Alma suoritti sille tavaksi tulleet rutiinit; söi, kävi ulkona (kierros pihan ympäri kuten joka ikinen aamu), soi minulle katseen topaasisilmistään ja meni takaisin nukkumaan. Ehkä se tiesi että me emme enää tapaa – minä toivon että vielä joskus tavattaisiin.

Kiitos Alma kun taitoit palasen matkaa kanssani. Äippä ei koskaan unohda sinua.