Meinaakohan tämä elämä hurahtaa ohi ihan huomaamatta? Taas ollaan viikon puoliväliin asti ehditty ja pianhan tässä taas päästään viikonlopun viettoon.
Tämä viikko on ollut mahtava! Olen taas vaihteeksi antibioottikuurilla ja siksi viikon teemana on ollut rauhallinen lenkkeily. Siksi että pysyisin jotenkinpäin kunnossa ja etten nukahtaisi heti työpäivän jälkeen. Puhumattakaan tietysti että koiratkin pysyisivät hyväkuntoisina ja hyvässä lihaskunnossa.
Noh, maanantaina ja tänään siis käytiin kunnon lenkit Rexin kanssa. Poika on todella mukavaa lenkkiseuraa, sen kanssa on oikeasti hauskaa liikkua ihan missä tahansa. Ymmärrän kyllä että tuo on vielä nuori eikä tavallaan vielä uros ollenkaan, mutta alan pikkuhiljaa kuitenkin luottamaan siihen että tämän kanssa kyllä pärjätään. Ei vain ole olemassa hyväntahtoisempaa ja taipuisampaa poikaa, ainakaan jos ajatellaan että siihen samaan yhdistetään vielä sopivasti potkua - sitä jolla taataan että moottoria tulee riittämään harrastuksiinkin. Pientä uhmaa välillä - tottakai - mutta kaikesta ollaan selvitty ihan maalaisjärkeä käyttämällä.
Tänään lenkkeillessämme sattui mielenkiintoinen tilanne, naapurin kimakkaääninen pientä rotua edustava uros lähti niin sanotusti lapasesta ja omistajansa käskyistä & komennoista huolimatta ampaisi peräämme jo heti lenkin alkajaisiksi. Minä ajattelen tämän niin että omistajansa näköetäisyydellä olevat irtokoirat - niin kauan kuin eivät ole vaaraksi omilleni - eivät ole minun ongelmani, joten tyydyin vain seurailemaan omani reaktiota tilanteeseen. "Kukas se sinä olet ja mistä sinä siihen tipahdit" oli Rexin ensireaktio. Tykkään tuossa pojassa niin paljon siitä että tietyissä tilanteissa osoittaa ihan selkeää harkintaa eikä käy suoraan toimintaan, tässä tapauksessa ainakaan hermostumalla. Hetken poika siinä ihmetteli jonka jälkeen komensin sen vain tyynesti jatkamaan matkaa. Pikkukoira tuli vielä jonkin matkaa perässämme kimeästi haukkuen, karjuva omistaja perässään, siinä missä Rex mitä ilmeisimmin päätteli että asian voinee unohtaa koska mamma niin sanoo... Muistinko jo kertoa miten mukavalta se tuntuu kun joku luottaa sinuun? Varmaankin yksi maailman mukavimmista tunteista! Ja kenties tapahtumalla on muitakin positiivisia vaikutuksia - kuka tietää vaikka sille pikkukoirallekin lähipäivinä löytyisi hihna...
Suzy on myös päässyt ulos liikkumaan, sen lenkit ovat hieman lyhytkestoisempia mutta kuitenkin ihan kelpo reissuja koiralle joka on kuntoutumassa selän akuttivaiheesta hienosti. Niin ja käytiinhän me tiistaina treenaamassakin - kentällä jota ei oltu aurattu ja jonka pohja siitä johtuen oli melkoisen raskas. Siinä sai koirat ihan hyvän jumpan samalla kun koirien mammaakin hieman puhallutti.Tai siis koirien mammaa puhallutti ihan reilusti ja koiria ei juuri lainkaan...
Loppuviikon ohjelmistossa olisi ainakin hallitreeniä tarjolla ja viikonloppuna sitten suunta kohti Tuusniemen koiranäyttelyä. Ihan turistina tällä kertaa, mutta ei kannata luottaa siihen että turismia kauan kestäisi ;) Ihana kevät ja kesä on jo lähellä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti