26.12.2015

Suzyn päiväkirja - Joulu 2015

Taas eletään sitä aikaa kun se jouluhomma tuli ajankohtaiseksi. Tiedättehän, se puu tuodaan sisälle taloon, paistellaan isoa ihanaa lihamötikkää pitkin yötä ja silleen. Minulla alkaa olemaan jo sen verran ikää että huomaan tiettyjen asioiden toistavan itseään. Mamma sanoo että ne on perinteitä, ja kuulemma hyvä asia. Tiedä hänestä sitten.

Meidän pihaporo, valaisee mukavasti

Tänä jouluna perinteitä ei noudatettu ainakaan sään suhteen. Pahasti näytti siltä että saadaan lämmin ja mutainen joulu. Viime hetkillä satoi kuitenkin jotain lumentapaista joka juuri ja juuri riitti peittämään maan ja puut valkoisuudellaan. Märkää ja ällöä sekin oli, mutta ei pidä kuulemma valittaa kun se oli niin kaunista. Nyt ei tosin enää ole kaunista, kun ollaan palattu takaisin siihen mutavaiheeseen.

Jouluinen yksityiskohta

Sitä joulua päästiin viettämään asiaan kuuluvien siivous- ja muiden vaiheiden jälkeen. Oikeastaan me aloitettiin jo edellisiltana, kun telkkarista tuli sellainen elokuva nimeltään Mamma Mia! mistä mamma kovasti tykkää. Tunnelma oli oikein mukava, kun edessä oli kuulemma monta vapaapäivää jolloin saadaan olla yhdessä. Sehän se on parasta näissä juhlapyhissä.

Lisää jouluisia yksityiskohtia

Jouluaamuna me sitten koristeltiin kuusta (Rex yritti tietenkin varastaa koristeita minkä ehti), maisteltiin kinkkua (hyvää!), katseltiin telkkarista lastenohjelmia ja käytiin vähän ulkoilemassakin. Sitten myöhemmin päivällä ne ottivat auton ja lähtivät viemään kynttilöitä haudoille - perinne sekin kuulemma. Tänä vuonna kynttilöitä oli yksi enemmän kuin aiemmin, mistä mamma on kauhean surullinen. Mutta kyllä me saadaan sitä aina vähän piristettyä.

Kontiolahden kylän joulukuusi

Sen kynttilähomman jälkeen me päästiin joulusaunaan, missä olin tietenkin ensimmäisenä ylälauteilla. Rakastan saunomista ja tietenkään yksi kerta ei riitä vaan käyn ottamassa useammat löylyt. Mamma sanoo että olen niitä ainoita koiria jotka osaavat pidättää läähätystäkin, saadakseen olla kauemmin saunassa. Sitten kun alkaa läähätyttää, joutuu jäähylle. Tyhmempikin kai tajuaa että ei kannata läähättää?

Jouluseppele

Saunan jälkeen me siiryttiin sitten joulupöytään, tosin suureksi tyrmistyksekseni meille ei oltu katettu ja ne mässäilivät ihan keskenään. Saatiin me kyllä sitten omiin kuppeihin vähän maistiaisia herkuista, mutta määrällisesti ei kylläkään niin paljon kuin mitä isäntäväki näytti nauttivan. Epäreilua! Mamma söi ison annoksen lanttulaatikkoa nauttien punaviiniä palan painikkeeksi, seikka mitä se myöhemmin totesi katuvansa aika tavalla.

Se puu

No, iltaan kuuluu vielä yksi perinne, eli sellaisia rapisevia paketteja availlaan ja niistä löytyy sitten kaikkea kivaa. Me saatiin Rexin kanssa mm. sellaiset uudet ihanat lelut; Rex tietenkin repi omansa kappaleiksi lähes saman tien mutta minun on vielä yhtenä kappaleena. Yleensäkin leikin nätisti leluilla, enkä riko niitä kuten eräät nimeltä mainitsemattomat... Rex leikki sitten loppuillan niiden lahjojen laatikoilla ja se näytti niin hauskalta että osallistuin puuhaan itsekin. Ihanaa pahvisilppua joka paikassa...

Minun uusi leluni <3

Periaatteessa se joulu olisi kai tässä, mutta itse asiassa meillähän alkoi varsinaisesti tapahtumaan vasta jouluyönä. Nukkumaan mentyään mamma tuli kauhean huonovointisesti ja alkoi oksentamaan jo ennen kuin pääsi kunnolla sängystä ylös. Tässä vaiheessa toteaisin närkästyneenä että tulee kyllä sanomista joka kerta kun minä oksennan matolle, mutta mitään ei puhuttu vaikka mamma oksensi ikkunaverholle. Koko yön se sitten ramppasi oksentamassa, välillä pyttyä halaillen ja välillä pytyllä istuen ja lavuaariin oksentaen. Ei jaksanut kuulemma enää välittää. Minusta se meno kaikkineen oli niin uskomatonta että parkkeerasin itseni olohuoneeseen enkä tullut sieltä muiden seuraan nukkumaan koko yönä. Kerta kaikkiaan paheksuttavaa menoa! 12 tuntia sitä rallia kesti, mamma näytti aika räjähtäneeltä kun se lopulta päättyi.

Mamman uusi kynttelikkö

No, joulu on sittemmin jatkunut, ollaan saatu olla yhdessä ja mammalle alkaa taas herkutkin maistua. Tosin ei aio kuulemma koskea lanttulaatikkoon, eikä punaviiniinkään.

Sellaista meille, mitenkäs teidän joulut meni? Hyvin, toivottavasti!

Yours, Suzy <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti