Ajatuksia valokuvaamisesta

Kesä on erilaisten tapahtumien kulta-aikaa. Koira- ja hevosihmisten tie käy usein kohti näyttelyitä, kokeita tai kilpailuja - tapahtumia jotka lajiin hurahtaneiden ohella vetävät puoleensa myös yleisöä. Osa tulee paikalle kameran kanssa, kuvaamaan joko tuttavansa tärkeitä hetkiä tai ahkerimmat jopa koko tapahtumaa.

Julkisilla paikoilla ja julkisissa tapahtumissa kuvaaminen on sallittua. Usein kuvaajalla on kallis kamera, jonka käytön opetteluun on voinut mennä monta hikistä hetkeä. Kuvien läpikäyntiin ja käsittelyyn menee myös oma aikansa. Pikku hiljaa ollaankin menty siihen että kuvaajat ovat keksineet haluta hieman vaivan palkkaa harrastamisestaan - eli kuvia voi lunastaa itselleen nimellistä summaa vastaan. Tähän asti kaikki ok - mikä voisikaan olla mukavampaa kuin saada muistoksi edustavia kuvia lemmikistään ja niistä yhteisistä onnistumisen hetkistä. Hyvästä kuvasta maksaakin ihan mielellään.

Katselin hiljattain netistä kuvakansiota, jonka omistaja muistuttaa tekijänoikeuksista ja siitä ettei toisten kuvia saa kopioida luvatta. Totta, ei saakaan. Kuvaajalla on oikeuksia, mutta toisinaan pistää miettimään onko kuvattavallakin sellaisia?

Tarkoituksellista tai ei - halusikohan kuvan nettiin?

Nykyään kun eletään sosiaalisen median aikaa, on hyvin tavallista että kuvaaja lataa kuvansa Facebookiin tai muulle julkiselle foorumille.  Sieltähän niitä on kaikkien kätevä katsella ja halutessaan lunastaa - eikös vaan? Nyt vain on niin että kuvaaja ei ehkä mieti asiaa ihan loppuun saakka. Lataamalla kuvan julkisena internettiin voit olla melko varma että se on ja pysyy siellä. Ja tässä kohtaa tullaankin niihin kuvattavana olleen oikeuksiin - oliko varmaa että hän halusi itsestään tai lapsestaan tunnistettavan kuvan nettiin? Tuliko kuvaaja edes kysyneeksi asiaa? "Voinhan minä sen sieltä poistaa jos se niin häiritsee" toteaa suivaantunut kuvaaja, ajatellen että ei näille saamari soikoon mikään kelpaa. Mutta totuus on että välttämättä et enää voi, kun kerran teit päätöksen ladata kuvan internettiin.

Kuvattavalla on varmasti tämä kotona kehystettynä

Suurin osa meistä ilahtuu kun saa edustavia kuvia koiristaan tai hevosistaan. Ei haittaa jos siellä taustalla myhäilee tyytyväinen omistaja/ohjaaja joka kuvassa on jotenkinpäin ihmiseksi tunnistettavissa. Tarkka lähikuva jossa kyseinen tyyppi näyttää lähinnä petolinnun perseeltä, tahi on muuten vähemmän mairittelevassa tilanteessa, ei välttämättä sen sijaan ilahduta laisinkaan. Esimerkiksi esteratsastuskilpailuista näkee usein kuvia jossa ratsastajan - usein nuoren tytön - takalisto pyllistää näyttävästi keskellä kuvaa; kuuluu toki lajin luonteeseen ja hevostahan kaikki katsoo - paitsi että voitko olla varma että asianlaita on näin? Miten ikinä voit tietää kuka, missä ja millä ajatuksilla kuvia katsoo? Ihan kaikesta ei halua kuvaa muistoksi edes itselleen - ethän maksaisi valokuvaajallekaan kuvasta joka omasta mielestäsi on epäonnistunut - puhumattakaan että haluaisi sen nettiin kaikkien katseltavaksi. Voisikohan kuvaajalla siis kaikkien oikeuksiensa ohella olla jonkinlaista vastuutakin? Vaikka kuinka kutkuttaisi laittaa se kaikkein naurettavin otos nettiin todisteena omasta tilannetajustaan, niin voisiko joskus käyttää pientä seulaa sen suhteen mitä julkaisee? Tai vaikkapa ihan senkin suhteen mitä ja mistä kuvakulmasta kuvaa?

Super viikonloppu!

Aloitetaan kuulumiset viikonloppua edeltävältä ajalta. Keskiviikkona mentiin eläinlääkäriin näyttämään Suzyn silmää. Eläinlääkärin hetken ällisteltyä "onko se linssi tosiaan vielä sen silmässä" linssi poistettiin ja silmä värjättiin. Tuijotimme kaikki silmää samaan aikaan kuin kaikkien suupielet nousivat hitaasti mutta varmasti ylöspäin - täysin kunnossa! Tervettä kudosta vailla naarmun naarmua kimalteli edessämme, en osaa sanoa eläinlääkärin puolesta mutta ainakin itse tunsin suurta halua kiljua riemusta sillä hetkellä. Kun vain mietinkin mikä työ tehtiin silmän paranemisen eteen, mikä määrä takapakkeja ja pettymyksiä ja sitten 2 viikon hoidon jälkeen täysin terve silmä - se tuntuu lähes ihmeeltä. Ihmeelliseltä tuntuu myös tämä aika nyt kun silmiin ei tarvitse enää olla tunkemassa silmätippoja, eikä koiraan ylimääräistä kipulääkettä. Suzy on kuin nuori kesälaitumelle päässyt vasikka - riemuiten päivästä toiseen ja tottakai täysillä. Miten ihanaa!

No, sitten siihen viikonloppuun. Perjantaina työpäivän jälkeen pakkasin autoon koirat ja valtaisan määrän tavaraa ja otin suunnan kohti Jämsää. Tämänkertainen majapaikkamme oli Himoksella, aivan laskettelurinteiden vieressä. Paikka oli oikein mukava; siisti saunallinen ja muutenkin täysin varusteltu hirsimökki josta oli suora käynti koiran ulkoilutusreiteille. Tykkäsin kovasti ja mielestäni myös hinta-laatusuhde oli hyvä - suosittelen lämpimästi kaikille koiraihmisille!

Tuollainen mökki siellä odotti

Lauantai-aamu koitti aurinkoisena ja rauhassa heräiltyämme suuntasimme kohti Tamperetta, missä Suomen Bokseriyhdistyksen Erikoisnäyttely tänä vuonna järjestettiin. Tapahtumaan oli ilmoitettu 120 bokseria, joten paikalla oli runsaasti väkeä; sekä uusia tuttavuuksia että vanhoja tuttuja. Erityisesti mainittakoon ensimmäisen koirani kasvattaja Jaana, jonka yhtäkkiä bongasin kävelemästä ohitseni - olipa riemastuttavaa nähdä ja jutella pitkästä aikaa!

Näyttelyn tuomarit tulivat tällä kertaa britanniasta; Liz ja Nigel Rallings joista ensin mainittu arvosteli urokset ja jälkimmäinen nartut. Rex osallistui avoimeen luokkaan jossa koiria oli komeat 17 kappaletta. Rex sai erin ja piti pintansa loppuun asti - jossain vaiheessa havaitsin että luokan 4. ja 3. oli sijoitettu ja jäljellä Rex sekä erikoisnäyttelyn aiemmin voittanut uros. Rex voitti ja sai SA:n - jo tässä vaiheessa olin täysin pyörällä päästäni ja erittäin erittäin tyytyväinen koiraani. Sitten vain odottamaan paras uros luokkaa.

Luokkavoittajat, kuva Outi Hänninen

Paras uros luokassa tuomari juoksutti ja seisotti koiria ja poimi sieltä sitten jatkoon menijät. Rex meni jatkoon, ja jossain välissä taas tajusin että siellä se seisoo yhdessä kolmen muun koiran kanssa ja tulee sijoittumaan. Pulssi oli jo melkoisen korkealla tässä vaiheessa. Tuomari jatkoi koirien vertailua runsaalla juoksutuksella ja kuten jo aiemmassakin kilpailuluokassa pääsin taas juoksuttamaan koiraani Kasvattajan ollessa läkähtymäisillään päivän urheilusuorituksista. Oli hieno tunne viedä poikaa siellä kannustustaputusten raikuessa. Tuomari sijoitti 4. ja 3. koiran ja jäljellä oli enää isä ja poika - siis L.A. Aut Caesar ja meidän Rex. Ja kuinkas kävikään - Rex voitti taas! Voitti erikoisnäyttelyn urokset siis ja jätti taakseen kymmenittäin muita - mikä uskomaton tunne!!! Typertyneenä seisoin kehän vieressä ja kuulin kehäsihteerin kysyvän kelpaisiko serti. Että kelpaisiko saada viimeinen serti erikoisnäyttelystä, no kyllä kiitos! En olisi villeimmissä unelmissakaan osannut kuvitella tällaista - toki kysymyksessä on asia mistä aina haaveillaan mutta todellisuus on jotakin aivan muuta. Nyt me ollaan koettu se yhdessä - Kasvattaja, Rex ja minä.  Kiitos kaikille ihanille ihmisille kannustuksesta ja onnitteluista - ne lämmittävät sydäntäni vielä pitkään.

Muistikuvat loppupäivästä ovat hieman sumuisat, mutta rotunsa parhaan valintaa odotellessa esitin yhden valioluokan nartun sekä toisen jälkeläisryhmässä. Aamuinen auringonpaiste oli vaihtunut runsaaseen kaatosateeseen, mikä hieman latisti tunnelmaa mutta täysillä mentiin silti loppuun asti. Rotunsa kauneimman valintaan saimme vastaan saman nartun jota vastaan Rex kilpaili jo vuosi sitten Klubsiegerin ROP-juniorin tittelistä ja niinhän siinä kävi että narttu veti pidemmän korren tälläkin kertaa. Ei kuitenkaan haittaa ollenkaan, erikoisnäyttelystä VSP on ihan mieletön suoritus johon suurin osa koirista ei yllä koskaan elämässään. Ja poikahan on vasta 2-vuotias. Rex ponkaisi korkealle vuoden bokseri -tilastoissa, eikä taida sieltä kovin alas enää tämän jälkeen tulla. Se on mielestäni ennen kaikkea kunnianosoitus sille työlle jota koirani Kasvattaja tekee rodun eteen.

Sunnuntaina jatkettiin vielä Riihimäelle, minne kasvattajatuomari Ligita Zake tuli ikään kuin vahingossa, tulonsa perumaan joutuneen tuomarin tilalle. Rex pyörähteli itsensä sijalle PU2 ja olisimme saaneet sen sertin jota silmälläpitäen tähän näyttelyyn alun perin ilmoitettiin. Ei vain tarvittu sitä sertiä enää :) Erittäin tyytyväisenä kotiin - kohti uusia seikkaluja. Kuvia reissusta tulossa myöhemmin!

Sunnuntain ROP-kasvattaja, kuva Jessica Salo

Alkuviikon pikakuulumiset

Niin sitä ollaan edetty taas useita päiviä eteenpäin ja ilokseni voin todeta että piilolinssi on edelleen Suzyn silmässä. Ihan pian saadaan toivottu viikko täyteen yhtäjaksoista hoitoa ja sen jälkeen kaikki mitä saadaan on plussaa. Linssi saa olla paikoillaan sen 2 viikkoa jos pysyy ja viimeistään sitten silmän tilannetta tarkastellaan uudemman kerran.

Suzyn vointi on mainio, selkeästi on havaittavissa että silmä ei enää ole niin kipeä. Hieman liiankin selvästi, sillä lenkeillä alkaa koirassa olemaan jo melkoisesti pideltävää. Hän niin mielellään riemuitsisi keväästä tekemällä helikopterihyppyjä (Suzyn tuntevat tietävät mitä helikopterihyppy tarkoittaa) ja muutenkin kekkaloimalla ympäriinsä. Vanhan jälkikoiran mielestä myös erilaisissa pusikoissa ja risukoissa olisi vallan passelia käyskennellä, yritäpä siinä selittää että kun se ei nyt käy kun sitä linssiä ei haluta mihinkään pensaan oksalle. Uimarengas kaulassa vain painettaisiin ryskyen menemään. Kun mietin aikaa taaksepäin niin aikamoinen savotta tämä on ollut enkä viitsi edes laskea montako satasta olen tapahtumain tiimellyksessä köyhtynyt. Jos silmä tällä kuntoon saadaan, niin rakas koirani säihkysilmineen on kyllä kaiken vaivan arvoinen.

Rexin kanssa ollaan palattu arkeen näyttelykauden avajaisten jälkeen. Herraa pidetään hyvässä iskussa reippailla lenkeillä ja aivan pian päästään uimaankin. Tottiksissa edetään suunnitelmien mukaan ja jälkikauttakin ollaan jo vähän aloiteltu. Jatkuvasti hyviä fiiliksiä, jollaisia harrastuskoiran kanssa saa silloin kun asiat menevät edes sinnepäin.Kyllähän tämä tästä pikku hiljaa kesäksi muuttuu.

Linssiä paikalleen part II

Niinhän siinä kävi että ei se piilolinssi silmässä ihan 2 viikkoa pysynyt.  Tänään meidän oli tarkoitus kokeilla elämää ilman kauluria, mutta päästy sitäkään tekemään sillä eilen ottaessani sen pois siksi aikaa että koira saa juotua vettä niin naps vain ja nanosekunnissa koira vetäisi linssin käpälällään pois silmästä. En suoraan sanottuna olisi ihan uskonut että jo varttuneempi koirani kykenee noin nopeaan toimintaan, mutta uskottavahan se on, samalla kun voikin todeta että jos jollakulla on ongelmia piilolinssin poistamisessa niin kannattaa kysyä meidän Suzya hätiin. Kyllä lähtee ja vauhdilla! Onneksi minulla oli kotona piilolinssinestettä juuri tällaista tilannetta silmälläpitäen ja sain kallisarvoisen linssin talteen.

Aamulla siis puhelimen kimppuun ja niin kovin tutuksi tullutta numeroa valitsemaan. Aikoja ei juurikaan tarjolla ollut mutta eläinlääkäri suostui ottamaan meidät ylimääräisinä, eli käytännössä jäi tekemään ylitöitä meidän vuoksemme, mistä olen äärimmäisen ilahtunut ja kiitollinen.

Vastaanotolla silmä puudutettiin ja sitten vain toimeksi. Ihan ei yhtä helposti mennyt paikalleen kuin viimeksi, mutta menipä kuitenkin loppujen lopuksi. Nyt Suzy saa  pitää kauluria suunnilleen joulun tienoolle saakka (pieni yritys keventää tunnelmaa) ja toivotaan että linssi tällä kertaa pysyisi paikallaan sen 2 viikkoa. Tai edes sen viikon...

Niin, kotona havaitsin että linssin pinnassa on pieni rypyntapainen. Seuraillaan asettuuko, pahin kauhuskenaario tässä vaiheessa olisi linssin alle jäänyt karva, koska siitähän seuraisi uusi reissu eläinlääkäriasemalle taas huomenna :/ Linssi ilmaa itseään hetken silmän pintaa vasten, jonka jälkeen sen pintaan mahdolliset roskat saa huuhdottua pois. Voisikohan edes tämä mennä nyt putkeen???

Erikoislääkärillä

Tänään käytiin näyttämässä Suzyn silmää silmätautien erikoislääkärillä Jaana Pätilällä. Onneksi käytiin, sillä eipä se silmä edelleenkään ole parantunut yhtään miksikään. Itse asiassa haava näytti minun silmiini aika lailla suuremmalta kuin viimeksi.

Molemmat silmät tutkittiin, vasen on ok mutta oikeassa on indolent ulcera eli heikosti paraneva haavauma. Kun silmät oli tutkittu antoi eläinlääkäri meille kaksi vaihtoehtoa; joko vilkkuluomi ommellaan kiinni jotta silmä saa parantua rauhassa tai sitten silmään asennetaan piilolinssi joka niinikään antaa silmälle rauhan parantua allaan. Silmän räpyttely jo itsessään aiheuttaa sen että vaurioitunut silmän pinta ei pääse paranemaan, se kun hankautuu kaiken aikaa.

Koirani luonteen tuntien valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon; ensinnäkin koska piilolinssi voidaan laittaa paikalleen rauhoittamatta koiraa ja toisekseen koska koira parantuessaan näkee piilolinssin läpi. Tunnen koirani ja uskon että silmän kiinni ompeleminen ei sen kohdalla ole vaihtoehto silloin kun muitakin mahdollisuuksia on tarjolla. Erittäin epäilevästi suhtauduin myös koiralle laitettuun muovikauluriin ja valitettavasti olin oikeassa. Pääsimme vastaanotolta ulos ja tarkoituksenani oli kävelyttää koira kotiin koska autoonhan en olisi saanut sitä kaulurin kanssa millään. Koira sai kuitenkin sellaiset kilarit siinä eläinlääkäriaseman pihalla, että hyvin selväksi tuli että kävelemällä ei päästä yhtään minnekään, eikä sitä kauluria myöskään voida käyttää. Onneksi eläintenhoitaja oli tilanteen tasalla ja tuli perässämme ulos leikkaamaan kaulurin pois, niin päästiin lohduttelemaan potilasta. Hyvin varovaisesti katsoin kotona vieläkö linssi on paikoillaan kun useamman mutkan kautta sinne lopulta päästiin - siellä se on edelleen.

Tätä kirjoittaessani koiralle on annettu kipulääkettä - silmää tuoreistettiin taas ennen linssin asentamista ja se on oikeasti kipeä sen vuoksi, mutta muuten on kaikki hyvin. Linssi on pysynyt silmässä - asia on helppo todeta siinä olevista mustista pisteistä. Jos se pysyy 2 viikkoa niin erinomaista, jos edes 5 päivää niin oikein hyvä sekin. Eläinlääkäri sanoi että jos pysyy 2-3 päivää, niin  sen jälkeen koira ei linssiä enää huomaa ja antaa sen olla paikoillaan. Toistaiseksi suojaamme silmää puhallettavalla kaulurilla, jollainen onneksemme oli varastossamme Iitan jäljiltä. Nyt saa toivoa parasta, jos se kuitenkin vielä siitä paranisi. Kotiväki alkaa olemaan hieman väsynyt tilanteeseen, potilas onneksi tsemppaa kuten aina.

Läheltä liippasi

Sunnuntaina suunnattiin auton keula kohti Varkauden KV näyttelyä, mukaan matkaseurauksi hain ystäväni Eijan. Onneksi hain, perille päästyämme nimittäin selvisi että näyttelyalueen parkkipaikat eivät olleet lähimainkaan riittävät ja auton joutui ajamaan noin puolen kilometrin päähän. Ei kuulosta paljolta vai - no ei kuulostakaan jollei mukana olisi ollut hirveää määrää tavaraa; kassia ja pussia, vesipulloja ja -kuppeja, näyttelyhäkki alustoineen ja kärry jonka päälle häkki asetellaan vedettäväksi. Muistinko mainita koiran joka painaa abouttirallaa 40 kg? Tällä yhdistelmällä jo satakin metriä on vallan riittävästi, mutta kiitos Eijan läsnäolon saatoimme purkaa koiran tavaroineen näyttelyn sisäänmenon eteen ja kävin sitten, Eijan jäädessä omaisuutta vahtimaan, viemässä auton pois.

Hivenen epävakaisen sään vallitessa pääsimme lopulta kehäalueelle (miksi se on lähes aina mahdollisimman perimmäisessä nurkassa tulosuuntaan verraten?). Kehä olikin mielenkiintoinen; se oli keinonurmella jollaisella Rex ei ole koskaan vielä ollut. Kehään mennessämme se katseli ihmeissään ympärillä vallitsevaa vihreyttä ja eteni nenä tiukasti maassa nuuskien. Kuvitteli vissiin että tässähän tultiin jäljestämään :)

Laatuarvostelussa

Kehään koirani vei paikalla ollut koirani Kasvattaja. Kovasti oli koirapojalla virtaa, mistä tuomari onneksi kovasti tykkäsi ja antoi meille seuraavanlaisen arvostelun:
"Masculine, beatiful head, good expression. Good front, chest, neck, topline, angulations. Moves well. Good temperament." Rex sai ERIn, voitti luokkansa ja sai SA:n - sitten vain PU-kehää odottelemaan.

PU-kehässä.

Paras uros kehässä pojan edelle meni valtavan kokoinen juniori-uros, sekä valioluokan uros. Yleisesti ottaen tuomarointi taisi mennä tyyliin "mitä sonnimpi, sen parempi" mitä nyt espanjalaustuomarilta sopii odottaakin. Rex sijoittui sijalle PU3, sai va-sertin ja va-cacibin ja niihin olemme ihan tyytyväisiä. Sertin metsästys jatkuu, mutta siinä on oma viehätyksensä joten tyytyväisiä ollaan.

Kahden näyttelypäivän saalis

Tänään kävimme Rexin kanssa päivittämässä pojan rokotukset, sekä samalla reissulla virallisessa sydänkuuntelussa - ei sivuääniä. Toimenpiteiden yhteishinta 93 euroa sai allekirjoittaneen hetkeksi hieman puuskuttamaan, mutta mainosta lainatakseni hän on varmasti sen arvoinen... Huomenna sitten Suzyn kanssa silmäsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille - saa pitää peukkuja.

Näyttelyreissu eteläiseen Suomeen

Aloitimme tämän vuoden koiranäyttelyt verrattain myöhään, sopivilta tuntuvia tapahtumia kun ei tänä vuonna tunnu olevan ihan joka oksalla. Etelä-Suomen Ruttukuonokerhon järjestämään Klubshow tapahtumaan päätimme kuitenkin lähteä; tuomariksi kun oli lupautunut arvostettu kasvattajatuomari Pedro Bispo (kennel Von Bispus) ja tapahtuma itsessään tiesi mukavaa päivää samanhenkisessä seurassa.

Näyttely ajoittui helatorstaiksi, joka ainakin vielä toistaiseksi ajoittuu kirjaimellisesti torstai-päiväksi ja suo töissä käyvälle rahvaalle yhden ylimääräisen vapaapäivän. Pitkän välimatkan vuoksi päätimme lähteä matkaan jo keskiviikkona ja työpäivän päätyttyä pakkasimmekin koirat, itsemme ja kunnioitettavan määrän tavaraa Hondaan ja suuntasimme auton keulan kohti ensimmäistä etappia, Asikkalaa.

Ajomatkan aikana sää oli hirvittävä; vettä tuli vaakatasossa ja kovan tuulen vuoksi autokin tuntui suorastaan heittelehtivän välillä. Tauoilla huomasi nopeasti myös miten jäätävän kylmää ulkona oli. Tänä keväänä tätä lajiketta on ollut runsaasti tarjolla ja sangen kauhuissani ajattelinkin seuraavaa päivää samanlaisessa kelissä. Kotiin jäänyt talvitakki, kumisaappaat ja villasukat (kalsareista puhumattakaan) kangastelivat mielessä, mutta sääennuste varovaisesti ennusteli paranevaa keliä ja siihen keskitin kaiken toivoni.

Perillä Asikkalassa oltiin 20 aikaan illalla, eli millekään kummemmille ilta-aktiviteeteille ei jäänyt paljon aikaa. Koirien ruokinta ja ulkoilutus, Rexin harjaus, vähän tv:n katsomista ja sitten nukkumaan. Hyvin nukuttikin, vaikka viereen änkeytyi noin 70 kg koiraa ja tilanpuute meinasi ottaa vallan. Suzy nukkuu sängyn jalkopäässä, siinä missä Rexillä on erityisen charmantti tapa tulla ihan iholle ja lätkäistä koko komea kuononsa muhkeine huulineen poskeani vasten. Nuku siinä sitten, mutta olipahan ainakin onnelliset koirat!

Aamulla sitten lähdettiin jatkamaan kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta. Sää oli pahaenteisen kostea ja ehdin taas jälleen kerran manailla mielessäni näitä Suomen olosuhteita. Mutta kuinkas ollakaan, mitä lähemmäksi määränpäätä päästiin, sitä paremmaksi keli muuttui ja perille päästiin ihanan auringonpaisteen vallitessa. Päivän aikana tuli joitakin sadekuuroja, mutta enimmäkseen sää oli oikein mukava.

Päivän ensimmäinen kommellus sattui jo portilla. Olisin näyttänyt koirien paperit jo häkkejä ja muita tavaroita viedessäni, mutta se ei tällä kertaa käynytkään vaan koirien piti olla paikalla yhdessä papereidensa kanssa. Autosta suoraan tilanteeseen tuotu Rex pääsi siinä hieman innostumaan "hei täällähän on hirmuisesti tyttöjä ja muutakin kivaa!" ja jouduttuaan odottelemaan vuoroaan otti ja kusi suoraan housilleni. Ei mitenkään pienesti, vaan polvesta alaspäin koko housunlahje oli sen itsensä peitossa. Sillä tavalla, ajattelin, mahtava aloitus päivälle. Ikinä ennen ei tuollaista ole tehnyt, vaan osaanpa olla jatkossa varuillani.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut 69 bokseria ja paikalla olikin runsaasti tuttuja joiden kanssa oli mukavaa jutella ja viettää päivää. Koiratarvikkeiden myyjiäkin oli eksynyt paikalle ja ostinkin Suzylle uuden nahkahihnan, ihanan laadukasta pehmeää nahkaa. Löysin myös Rexille 55 cm näyttelypannan värissä messinki, niitä on ollut lemmikkiliikkeissä kovin huonosti tarjolla ja varsinkin sopivan paksuisena. Nyt on panta- ja hihna-asiat kunnossa pitkäksi aikaa!

Näyttely itsessään meni oikein mainiosti. Avoimeen luokkaan osallistui yhteensä 8 bokseria. Kun laatuarvostelut oli tehty (Rex sai ERIn) ja luokan 4. ja 3. oli sijoitettu, oli jäljellä meidän Rex ja toinen vanhempi uros, joista tuomari jäi miettimään voittajaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen vanhempi koira vei tällä kertaa voiton, mutta tuomari kehui vuolaasti Rexiäkin. Vuosi lisää ja sitten sillä on kaikki - tähän olemme uskoneet ja uskomme edelleen. Meidän osalta kisa olikin sitten tässä, koska Klubshow'ssa ei jaeta SA:ta ollenkaan ja jatkoon menevät vain luokkavoittajat. Ei silti harmita ollenkaan, kotiin tuomisiksi saatiin sininen rusetti ja alla oleva arvostelu:

2 years. Very good type, very good head and very good proportions. Very good underjaw, very good stop, dark eyes, elegant strong neck. A little closed front, good topline, deep chest. I'd like a little more power in back, very good movement.

Kuva Janne Enroos

 

Rexin esiintyminen edusti tällä kertaa hieman raikulipoika-osastoa, mitä osasin kyllä vuoden ensimmäiseltä näyttelyltä odottaakin. Asiaa ei välttämättä auttanut kilpailukehässä uros joka yritti hyökätä tai oikeammin hyökkäsi urokseni päälle. Rex olisi antanut täysillä takaisin jollei koiraa siinä vaiheessa esittänyt kasvattajamme olisi ollut tilanteen tasalla, kuten aina on. Joiltakin koirilta kun valitettavasti tällaista käytöstä voi näyttelyissä ihan odottaa... Rex kyllä unohti tilanteen saman tien, mutta vauhtia herralla riitti edelleen. Kasvattajaryhmässä se oli hetkittäin suorastaan tuhma, mutta asettui kyllä siksi aikaa kun tuomari kävi ryhmää katsomassa mikä mielestäni onkin tärkeintä. Pidin koiralleni pienen puhuttelun ja sitten menimme vielä jälkeläisryhmään, jossa malttoi jo olla hieman rauhallisemmin. Ilmeisesti pitkän päivän väsymys jo vaikutti ja koko touhu alkoi hieman kiukuttamaan? Kummassakin ryhmässä palkittiin vain yksi ryhmä ja jälkeläisryhmässä kasvattajamme nappasi voiton. Onnea!

Kuva Janne Enroos

Seuraavan kerran näyttelyyn lähdetään jo tulevana sunnuntaina, ensimmäinen yritys saada sertikiintiö täyteen. Sitten tuleekin pieni tauko ennen erikoisnäyttelyä jonka jälkeen kesä onkin jo lähes kukkeimmillaan. Edessä on siis vuoden parhaat hetket!