4.5.2013

Vappuviikolla

Nyt on sitten vappukin juhlittu ja siirrytty samalla toukokuulle - kevät julistettakoon virallisesti alkaneeksi.

Vappuaattona käväistiin ystäväpariskunnan luona kohottelemassa kevään maljat sekä syömässä huippuhyviä tortilloja, sitten pikavauhtia kotiin katsomaan miten lapsukaiset pärjäilevät. Rexillä alkaa yksinolo jo sujua, saattaa olla että vähän huutelee ja ainakin leikkii villisti leluillaan, mutta ilmeisesti osaa myös rauhoittua nukkumaan.

Vapun juhlinnan jälkeen Suzy kunnostautui pöläyttämällä pentua. Rexillä on hieman ikävä tapa purra vanhempaa täysillä tissiin tilaisuuden saadessaan ja tällä kertaa se oli Suzylle hieman liikaa. En periaatteessa puutu vanhemman komenteluun kun se vain pysyy järkevissä mittasuhteissa, tällä kertaa näytti kuitenkin suututtavan sen verran että menin väliin rauhoittamaan tilanteen. Hetki touhuttiin kotona, sitten lähdettiin Suzyn kanssa treeneihin joissa teki oikein kivasti. Ilmeisesti pennun tulo rassaa sen hermoja jonkin verran, aina kun ollaan kaksistaan vaikuttaa tekevän paljon sen eteen että miellyttäisi minua.

Perjantaihin asti kun elettiin, alkoi mahdollinen syy Suzyn hienoiselle äreydelle aukenemaan: ontuu vasenta etujalkaansa. Jalasta ei painelemalla löydy kipeää kohtaa, eli ilmeisesti selkä taas muistuttaa olemassaolostaan. Akupunktioon ollaan aika jo varattu, kun se näyttää koiraa auttavan. Lepäillään nyt viikonloppuna, ei varmasti tee pahaa itsellekään. Jälkikausi starttaa sitten ensi viikolla - toivottavasti kera terveen koiran!

Tänään meille tulee vieraita, siskoni kera miehensä & koirien. Sitä odotellessa suunta kohti keittiötä ja leipomusten äärelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti