Lääkitykset kohdallaan

Viime yönä se taas tapahtui. Heräsin sydän hakaten miettimään olenko muistanut antaa lääkkeet. Asiaan kuuluu että pitää miettiä kukas koira meillä lääkettä tarvitseekaan ja missä yhteydessä se annetaan. Jos lääke annetaan ruoan yhteydessä, pitää miettiä onko koirat saaneet ruokaa. Ovat saaneet, on siis lääkkeetkin annettu. Voi siis jatkaa nukkumista. Joka jumalan yö sama juttu!

Homma juontaa juurensa aikaan jolloin taloudessamme asui koira jonka piti saada lääkkeet tunnilleen ajallaan. Aika oli stressaavaa ja sitovaa, mutta palkitsevaa koska lääkkeiden avulla kyseinen koira sai ihan hyvää koiranelämää vielä yhden lisävuoden verran. Kun koira sitten poistui elämästämme koirien taivaaseen, heräsin useana yönä samaan sydämen hakkaamiseen - olenko muistanut lääkkeet. Unisena sen asian toteaminen ettei taloudessa sillä erää ollut yhtään lääkitystä tarvitsevaa koiraa oli erittäin helpottavaa.

Tällä erää toivun itse leikkauksesta ja lääkitsen itseäni sen vuoksi useita kertoja päivässä. Taloudessamme asuu myös koira, Suzy, joka tarvitsee säännöllistä kipulääkitystä ainakin niin kauan että sen selässä meneillään oleva prosessi luutuu loppuun. Aamulla ruokia ja lääkkeitä jakaessaan saa olla tarkkana, että ottaa omat lääkkeensä itse ja antaa koiran lääkkeet nimenomaan sen koiran kuppiin joka sitä lääkettä tarvitsee. Ja mielellään antaa vielä oikean kupin oikealle koiralle. Sangen huvittuneena olen miettinyt koska koittaa se aamu jolloin tällään Buranan koiralle ja vetäisen itse kunnon annoksen Gabapentiinia. Siinä sitä olisikin selittäminen miksei töihin tulo juuri tänä aamuna onnistu. Toistaiseksi sekaannuksia ei ole sattunut, toivottavasti ei jatkossakaan. ja toivottavasti lääkityksen tarve jatkossa vähenee - meillä kaikilla :)

Ensi viikolla mennään kontrolli-verikokeisiin sopimaan jatkoista lääkityksen suhteen. Puolivuosittain tarpeellinen toimenpide, että tiedetään koiran voivan hyvin lääkityksestään huolimatta. Eläinlääkärikuulumisista sitten lisää myöhemmin.

Kesä taas lähempänä

Tylsääkin tylsempi sairaslomaviikko alkaa olla takana. Istun keittiössä ja katselen ulkona auringonpaisteesta nauttivia koiriani. Välillä samoillaan yhdessä pitkin pihamaata ja tutkitaan paikkoja vierekkäin seisoen, toisinaan intoudutaan kunnon ralliin. Välillä Rex kokeilee onneaan liikaakin saaden Suzyn hetkellisesti tuiskahtamaan. Ei tarvitse edes miettiä kumpi on näistä kahdesta se johtavampi yksilö :) Kaksikkoa on hauska seurata, tulevat oikein hyvin juttuun ja viihtyvät toistensa seurassa. Välillä Suzya pitää käydä komentamassa, se kun vahtii kaikkea ohikulkevaa liikennettä ja mielellään myös sitä kommentoi suurehkoon ääneen. Toisinaan se haukkuu myös naapurin miehelle, joka omasta mielestään on koiraihminen, Suzyn mielestä ehkä ei niinkään... Rex ei näihin haukkujuttuihin ole vielä mukaan lähtenyt, onneksi.

Minua tämä toimettomana olo alkaa tympimään toden teolla, onneksi huomenna on viimeinen sairaslomapäivä ja sitten voinee alkaa elämään hieman normaalimmin, voinnin mukaan tietysti. En suoraan sanottuna ymmärrä niitä ihmisiä jotka suorastaan hinkuavat sairaslomalle, saa nukkua aamulla pitkään juu, mutta kun mitään ei varsinaisesti pysty tekemään niin aika tylsäksi menee. Ulkoilemaan on onneksi vähän kerrassaan jo päästy, ihan rauhallista kävelyä toistaiseksi vain.

Kevään suunnitelmat ovat pikku hiljaa edenneet, poikaa on ilmoitettu näyttelyihin joista ensimmäiset alkavat jo olemaan lähellä. Näissä ensimmäisissä näyttelyissä poikaa vie kehään Kasvattaja, niissä missä hän ei ole paikalla vien sitten itse, kuten myös kilpailukehissä jos tarve vaatii. Poika on edelleen sangen sosiaalinen ja yhteistyöhaluinen tapaus, ei ainakaan mikään turhanräyhääjä vaikka rodunomaisesti vilkas onkin. Odotan kevättä ja kesää suurella mielenkiinnolla :)

Ensi viikolla minulla on muutama päivä talvilomaa, jo syksyllä lukkoon lyötyjä päiviä jotka nyt hauskasti sattuvat melkein sairasloman perään. Tulisikohan ensi viikosta hieman toimeliaampi kuin tästä? Sitä odotellessa...

Kuulumisia

Vajaan viikon verran ehdittiin treenailla yskätauon jälkeen, kun taas ollaan tauolla - tällä kertaa kouluttajan alias koirien omistajan sairasloman vuoksi. Silmäni leikattiin perjantaina, siihen tehtiin jo toistamiseen uusi kyyneltie. Edellisen kerran sinällään onnistunut lopputulos oli arpeutunut umpeen, joten kirurgi päätyi tekemään kokonaan uuden; tällä kertaa vähän eri paikasta kuulemma todella paksun luun läpi edeten. Mieheni luki leikkauskertomusta ja totesi että nyt se on virallista: meidän talossa asuu paksukalloinen emäntä. The Paksukallo tyytyy kohtaloonsa, toteaa että eron edelliseen käsittelyyn verraten todellakin huomaa ja yrittää toipua. Koko ensi viikon saa olla onneksi kotona tiputtelemassa silmään tippoja, voiteita ja suihkeita. Pian tämä unohtuu, kevät etenee ja kesä on lähempänä. Ja tiedättekös, jos ihmisellä on 2 toimivaa silmää niin se on jo aika paljon se.

Koirille kuuluu hyvää, molemmat ovat terveitä, reippaita (erittäin) sekä hyvässä kunnossa. Viikolla ehdittiin käväisemään parissa tokotreenissä, missä mm. yllätettiin treenikaveri esittelemällä Suzyn merkille meno. Vaikka koira ei kisaamaan pääsekään, niin se tekee mielellään ja edelleen oppii myös uusia asioita. En näe järkeä junnata koiran kanssa pelkästään niitä asioita joita se jo osaa, joten siksi teemme vaihtelevia harjoituksia ja erittäin mielellään sellaisia missä koira saa edetä ja purkaa samalla loputonta energiaansa.

Rexin kanssa ollaan jatkettu perusasioita, sekä otettu myös näyttelyharjoituksia muiden treenien ohella. Olen nyt keksinyt aika hyvät konstit saada se poseeraamaan ryhdikkäänä, ahne koira kun on niin makupaloilla pääsee pitkälle. Odotan innolla kevään näyttelyitä, koira on kehittynyt hienosti vaikkei tokikaan vielä ole valmista nähnytkään. Viikko sitten Ystäväni kävi kylässä ja näki koiran muutaman kk:n tauon jälkeen - kiitos vierailusta Pirjo ilmeesi jaksaa riemastuttaa minua yhä edelleen :)

Nyt jos tässä jatkaisi lepäilemistä, ensi viikolla toivottavasti pääsee jo pikkuhiljaa vähän kävelemään ja nauttimaan kevätauringosta. Isäntä lenkittää koiria toistaiseksi, käykäähän moikkaamassa jos näette.

Turvasanat ja muuta höpinää

Uuden koiran myötä huomaan saaneeni uusia ystäviä, joiden kanssa tulee sangen usein vaihdettua kuulumisia ja parannettua maailmaa. Pitkään hangoittelin vastaan Facebookkiin liittymisen suhteen, nyt huomaan miten kätevä sekin on ja nimenomaan koira-asioiden hoitamiseen. "Oikeaa" elämääni en siellä juurikaan jaa, mutta koira-asioita sitten senkin edestä - yhdessä muiden asiasta innostuneiden tätien kanssa :) Hiljattain keskustelimme koirani veljen omistajan kanssa nuoren koiran kouluttamisesta ja siinä yhteydessä tuli esille asia josta voitaisiin käyttää vaikkapa nimikettä turvasanat. Asiaa on hiljattain sivuttu myös Koiramme-lehdessä, eli se on sangen ajankohtainenkin.

Turvasanat, mitä ne on? Ne on sellaisia sanoja joilla on koiralle tietynlainen merkitys ja jotka laukaisevat siinä tietynlaisen käyttäytymisen. Nähdäkseni turvasanat voivat olla sinällään merkityksettömiä sanoja joita on käytetty tietyssä yhteydessä, tai sitten ne voivat olla käskysanoja joita on vahvistettu niin paljon että koira tottelee niitä vaativimmissakin tilanteissa. Ne ovat sanoja joista voi olla hyötyä elämän eri tilanteissa, tai parhaimmillaan ne voivat pelastaa koiran hengen.

Jos aloitetaan käskyistä, niin opetan itse koirilleni yhden käskyn ns. ehdottomana, toisin sanoen ideana on että koira tottelee sitä aina riippumatta siitä missä se on ja mitä se on tekemässä. Esimerkiksi Suzylle tällainen käsky on SEIS, käsky jota sille opetettiin jo pienenä liikennevaloihin tms. pysähdyttäessä ja joka oli sille helppo omaksua. Käsky ei ole niin viilattu etteikö koira esim. tokokentällä sen kuullessaan saattaisi ottaa askeleen pari, mutta noin yleisesti ottaen se tottelee sitä hyvin ja pysähtyy aina sen kuullessaan. Kerronko esimerkin? No, tässä mielestäni aika hyvä sellainen:

Keväisenä päivänä kävelin koirani kanssa autotien vieressä olevaa kävelytietä, kun ohitsemme pyöräili nainen saksanpaimenkoiransa kanssa. Tai oikeammin yritti pyöräillä, sillä nähdessään koirani mustan ja ruttuisen naaman saksanpainajainen pysähtyi niille jalansijoilleen ja alkoi ärhentelemään koiralleni. Suzyhan syttyy tällaisissa tilanteissa nollasta sataan sekunnin murto-osassa ja hetki siinä meni kun kumpikin komensimme koiriamme ja saimme ne hallintaamme. Pyöräilevä koirakko pääsi lopulta matkaan, samalla kun itse kumarruin oikaisemaan oman koirani pantaa ja silloin se tapahtui: yllätys jota et osaa ennakoida ja joka tapahtuu sekunnin murto-osassa. Shit joka niin sanotusti happens. Suzy tempaisi itsensä taaksepäin, sai päänsä pannasta läpi ja lähti täysillä koirakon perään. Tämä se ei pääty hyvin, ennätin ajatella. Sieluni silmin näin jo koirani tavoittavan takaa-ajon kohteen ja sen mylläkän mikä siitä seuraisi. Reaktioaikani tilanteeseen kesti ehkä muutaman sekunnin ja sen jälkeen sain käskysanan karjaistua ulos: SEIS!!! Ja mitä tekee koirani - pysähtyy nöyrästi ja tulee kutsusta takaisin luokseni. Tilanne, jollaista en olisi halunnut tapahtuvan, ja josta en ole ylpeä, mutta jonka kuitenkin sain hallintaani koska koiralle oli opetettu turvakäsky. Käsky jota se totteli vaikka kävi tilanteessa täysin kierroksilla ja jossa sen saalisviettikin ehti nostaa päätään. Miljoona epäonnistumista, miljoona toistoa, miljoona palkkausta - joskus ne maksaa itsensä takaisin.

Turvakäsky voi olla myös merkityksetön sana, jonka koira yhdistää sille johonkin miellyttävään tilanteeseen. Tällaisesta sanasta voi olla hyötyä jos koira vaikkapa karkaa ja siihen yritetään saada yhteyttä. Pidempään karussa ollutta koiraahan ei kannata kutsua sen omalla nimellä, sen varmaan kaikki koiraihmiset tietää. Huomaan itse opettaneeni Rexille tällaisen sanan ihan huomaamatta - se on herkkuun viittaava sana jota käytin kun opetin sitä pentuna tulemaan ulkoa sisälle. Kuullessaan sanan se voi olla kauempanakin, mutta ei kestä kauaa kun sen pää ilmestyy jostakin ja se tulee herkkuaan hakemaan. Sanan lisäksi Rexille tullaan opettamaan myös yksi tehokäsky, luulen että tuollakin se saattaa olla SEIS. Mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Köh köh

Lämpimän talven taika tuli todistettua, samalla kun treenaamiseen ja kaikkeen muuhunkin tekemiseen tuli pieni luova tauko taloomme vierailulle tulleen kennelyskän muodossa. Tätä kirjoittaessani kaikki alkaa olemaan kunnossa, lääkitystä tarvinneen koiran antibioottikuuri on loppumassa ja kohta päästäneen aloittamaan laskuri 2 viikon karanteeniajalle.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin; havaitessani että minulla ei ole kahta koiraa treenattavana eikä lenkitettävänä päädyin aloittamaan kesän hölkkäkauden todella etuajassa. Kun sille antaa pikkusormen, niin sehän vie koko käden ja hölkällä onkin tullut käytyä lähes joka ilta. Nyt kun olen huomannut miten helppoa on vetäistä ne lenkkarit jalkaan ja lähteä, niin uskon innostuksen jatkuvan sittenkin kun päästään muiltakin osin takaisin normaalirytmeihin.

Eipä tässä muuta tällä erää, viikonloppu edessä; perjantaiseen tapaan Voice of Finland ja sitä rataa. Mukavan leppoisaa viikonvaihdetta kaikille!

Muistoja toissa talvelta. Hieman vähemmän lunta tänä keväänä...

Pikainen päivitys

Loppuviikkoa kohti mennään kovaa vauhtia. Kyllä se taitaa oikeasti olla niin että mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin aika menee ja täytyy vain toivoa että tässä vauhdissa pysyy edes kyydissä.

Tällä viikolla ollaan treenailtu ulkona, lyhyitä treenejä vaihtelevalla menestyksellä. Huomenna vielä treenataan ja sitten pitänee pitää tauko ja katsellaan ensi viikolla taas asioita uudemman kerran. Jokohan kohta saisin aikaiseksi tehdä ne pitkän tähtäimen treenisuunnitelmat ja alkaa pitämään treenipäiväkirjaakin? Vai kävisikö tämä treenipäiväkirjasta? Siis jos jutut pitäisivät sisällään jotain muutakin kuin "no me käytiin kentällä vähän haahuilemassa, mahottoman kivaa oli" :)

Löysin tästä kannettavasta kuvan jossa Rex nukkuu pentuikäisenä päiväuniaan. Sehän nukkuu edelleen samalla tavalla - rennosti ketarat kohti kattoa ja seinään nojaten. Ainoastaan nykyisin se vie hieman enemmän tilaa :)

Pikkujätkä päikyillä. Vessapaperirullaakin on näköjään revitty...

Suzyn aamuhalit. Meillähän ei koirat sängyssä nuku...

Kevät!

Aamulla herättiin kauniiseen kevätsäähän; aurinko paistaa, linnut laulavat ja lumet sulavat. Pahoin pelkään että tämä ei muuta voi tietää kuin kylmää ja sateista kesää, silti nautin niin kovasti helposta talvesta ja aikaisesta keväästä, ihanaa!

Eilen vietettiin vapaapäivää, viikon ahkeran treenailun jälkeen tuntui tarpeelliselta sekä itselle että koirille. Leikkausta odottava silmäni on kerpeleen kipeä ja välillä uuvuttaa, ei voi mitään.
Tänäänkin päätettiin hetken pähkäilyn jälkeen skipata treenit ja lähteä sen sijaan nauttimaan ulkoilusta lenkkeillen; tätä kirjoittaessani kaksi hyvin ulkoillutta koiraa paistattaa päivää kuistilla. Kumpaakaan ei näytä sisälläolo isommalti kiinnostavan.

Treeneissä ollaan keskitytty kapulan kanssa pelleilemiseen, lue nostamisen harjoitteluun niin että a) koiralla olisi kivaa ja b) koira ymmärtäisi mistä palkka tulee ja alkaisi tarjoamaan toimintoa ihan itse. Jätkä on hyväpäinen ja oppii, samalla kun Suzy tietysti haluaa päteä omalla osaamisellaan kahta kauheammin. Suzysta puheenollen, koira on telkunnut treeneissä siihen malliin että saan varmasti kohta kyseenalaista mainetta sairaan koiran rääkkääjänä. Virtaa on vaikka muille jakaa ja intoa hyvin Suzymaiseen tyyliin, parina aamuna olen hyvin varovaisesti katsonut että kipeytyikö se muttei sitten kertakaikkiaan mitään... Työkaverini sanoi aivan ihanasti että ilmeisesti Suzylta on kivut kadonneet ja elämä on sen parasta huumetta - ilmeisesti tosiaan :D No, hyvä niin!

Kevään ja kesän ohjelmistoa on jo vähän katseltu "sillä silmällä" ja joihinkin tapahtumiin on nuorta herraa jo ilmoitettukin - niistä sitten lisää myöhemmin. Houkuttelevia vaihtoehtoja päästä harrastamaan ja tekemään olisi tarjolla mahtavasti, valitettavasti on oltava realistinen ja tehtävä valintoja sen mukaan mihin oma aika ja jaksaminen riittää. Täällä hevon kuusen korvessa asumisessa on puolensa eikä ne kaikki ole pelkästään hyviä puolia. Ehkä enimmäkseen hyviä kuitenkin?

Viikonloppuna siis levätään, ensi viikolla taas uudet kujeet. Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ai niin, loppuun vielä lempikuvani 1-vuotiaasta. Valotus ei nyt ihan putkeen mennyt, vaan saa siitä ehkä selvää sen verran että näkee mitä meille on kasvamassa.