Blogi oli hetken suljettuna ulkoasun muutoksen vuoksi. Uusi on nyt teidän kaikkien ihailtavana, itse pidän valtavasti ja toivon että sivuilla mahdollisesti vierailevat lukijatkin pitävät :)
Kiitos Veeralle uudesta ilmeestä - olisi itseltä jäänyt tekemättä tämä!
23.2.2015
25.1.2015
Muistoja vuosien takaa, osa III Emma
Oikeastaan tämän pitäisi olla muistelu-osioni ensimmäinen osa, sillä Emma oli ensimmäinen ikioma koirani. The One, First and Only. Toki meillä oli kotona koiria ennen Emmaakin, joten ihan täysin ummikkona en koiranomistajaksi ryhtynyt.
Alun perin meille piti tulla saksanpaimenkoira; sopiva yhdistelmä oli jo katsottuna ja urospentuhan se tietenkin siinteli mielessä ensimmäiseksi koiraksi... Sattui kuitenkin niin että kyseinen narttu jäi sillä kertaa tyhjäksi. Joskus mietin onko elämässä kaikki ennalta määrättyä; nimittäin pian tämän jälkeen löysin itseni ratsastustallilla puhumassa erään bokseri-ihmisen kanssa. Hän mainitsi että tuttavilleen oli juuri syntynyt todella laadukkaat pennut. Kertoessani että etsimme enemmänkin harrastus- ja perhekoiraa, emme niinkään hienoa näyttelykoiraa (silloin ei vielä oltu niin pitkällä) sain kuulla että pentueessa on myös 2 valkoista pentua joille etsitään juuri meidänlaisiamme omia ihmisiä. Että siitä se sitten lähti ja samalla tiellä olen edelleen. Joskus mietin olisiko elämä saksanpaimentimen kanssa ollut erilaista - luultavasti. Haluaisinko palata takaisin ja vaihtaa rotua - en ole ainakaan vielä halunnut :)
Kun näimme pennun ensimmäisen kerran, se ihan suoraan sanottuna muistutti enemmän pientä vaaleanpunaista porsasta kuin koiraa. Turha kai sanoakaan että olimme täysin myytyjä. Ihan niin helposti se ei kuitenkaan käynyt, kasvattajat nimittäin suhtautuivat kasvatustyöhönsä erittäin vastuullisesti ja saimme tehdä töitä saadaksemme heidät uskomaan että pärjäämme pennun kanssa ja huolehdimme siitä hyvin. Urospennusta ei edes keskusteltu, vaan alusta alkaen oli selvää että se on narttu tai ei mitään. Loppujen lopuksi saimme pennun, sekä kasvattajista kaksi aivan ihanaa uutta ystävää itsellemme. Omalla tavallaan voitolle jäi myös Emma, joka siihen aikaan oli melkoinen harvinaisuus. Ei värinsä vuoksi, vaan siksi että oli hengissä - siihen aikaan lähes kaikki valkoiset pennut lopetettiin. Jos ei lopetettu, niin ainakin jätettiin rekisteröimättä.
Emman saavuttua meille kävi nopeasti selväksi että pienellä koiran alullamme on erityisen luja oma tahto. Suoraan sanottuna se oli aikamoinen riiviö, joka mm. komennettaessa vastasi iskemällä hampaansa täysillä ranteeseen. Muistan lueskelleeni lahjaksi saamaani englantilaisen eläinlääkärin kirjoittamaa koirakirjaa ja huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen kirjan osaan. Kyseisessä kappaleessa kuvattiin luonteeltaan epänormaalia pentua; kuvaus vastasi melko täydellisesti omaani ja päättyi pahoittelevaan "valitettavasti tällaiset pennut kannattaisi lopettaa saman tien". Onneksi en silloin uskonut enkä vielä tänäkään päivänä usko ihan kaikkea mitä luen...
Vuodet vierivät ja koirastani kasvoi vallan mainio yksilö. Opiskelujen päätyttyä muutimme takaisin kotiseudullemme ja pian sen jälkeen päädyimme silloisen kumppanini kanssa eroon. Omaisuudessa tehtiin tasajako: minä sain koiran ja ex-avopuolisoni sai auton. Eron jälkeen vietin lähes kaiken vapaa-aikani koirani kanssa ja Emma vastasi täydellisellä kiintymyksellä ja uskollisuudella. Se oli koira joka halusi aina olla lähelläni ja joka tietyistä luonteen puutteistaan huolimatta olisi suojellut minua hengellään tarvittaessa. Onneksi ihan niin pitkälle ei tarvinnut mennä :)
Emman kanssa harrastimme monipuolisesti; kävin sen kanssa kaikki mahdolliset kurssit ja koulutukset. Kilpailin sen kanssa tokossa nykyisen koulutustunnus TK1 verran; koiraa kyllä koulutettiin enemmänkin mutta oma kilpailuviettini ei kantanut pidemmälle. Emman kanssa vastaanotimme myös Toko Tulokas palkinnon, joka edelleen komeilee kirjahyllyssämme muistona. Siihen aikaan rekisteröimättömille rotukoirille (jotka luettiin sekarotuisiksi) oli kilpailuissa oma sarjansa: x-rotuiset.
Koska kukaan meistä ei ole täydellinen, myös Emman luonteessa oli omat puutteensa. Uskon että pystyin sen kanssa harrastamaan ja tekemään kaikenlaista koska se luotti minuun ja tiesi etten vaadi siltä asioita mihin se ei pysty. Joskus sen luonteen tietyt ominaisuudet pääsivät kuitenkin hieman yllättämään; se pelkäsi kovia ääniä ja noin ylipäätään kaikenlaiset muutokset olivat sille vakava epäilyksen aihe. Epämukavuusalueelle joutuminen saattoi aiheuttaa sille vahvan pakoreaktion. Muistan kerran keskustelleeni melko kovaäänisesti äitini kanssa aiheesta miksi en voi mennä Jyväskylään viikonlopuksi kylään junalla matkustaen. Äitini ei suostunut millään uskomaan että en saa tottelevaista ja kilttiä koiraani junaan, enkä varsinkaan tilanteessa missä iso ja kovaa ääntä pitävä juna vain pysähtyy hetkeksi... Olen ymmärtänyt että Emma ei ollut sisaruksistaan ainoa joilla näitä luonteen piirteitä oli, mutta korostettakoon että ne eivät juurikaan vaivanneet arkeamme. Ainoastaan ne oli hyvä tiedostaa.
Emman terveys oli melko hyvä. Muistelen että sillä oli jonkun verran ns. "normaaleja" juttuja, siis ohimeneviä sairauksia joista selvittiin antibioottikuurilla tai vastaavalla. Sillä oli jonkinlaista ruoka-aineherkkyyttä, josta selvittiin rajaamalla ruokavaliosta pois soija, vehnä, maissi ja kana. Lisäksi sillä oli selässään spondyloosia, joka tietysti silloin järkytti mutta joka nykytietämykselläni tuskin olisi saanut edes kulmiani kohoamaan. Sydämessään koirallani ei koskaan todettu olevan mitään vikaa; itse asiassa sen sydän oli kuunneltu joitakin viikkoja aiemmin kun tuli koirani aika lähteä tästä maailmasta. Emma menehtyi kesken lenkin sydänkohtaukseen, vain 8.5 vuotiaana. Lähti kuten elikin, erittäin vauhdikkaasti.
Tämä on toistaiseksi ainoa kuva mikä minulla on skannattuna Emmasta. Lisää kuvia on kyllä paperimuodossa kokonainen albumillinen, sen tietää suurin osa meille kylään tulijoista. Tiedättehän höpsähtäneet tädit jotka haluavat näyttää kuvia lapsistaan?
Alun perin meille piti tulla saksanpaimenkoira; sopiva yhdistelmä oli jo katsottuna ja urospentuhan se tietenkin siinteli mielessä ensimmäiseksi koiraksi... Sattui kuitenkin niin että kyseinen narttu jäi sillä kertaa tyhjäksi. Joskus mietin onko elämässä kaikki ennalta määrättyä; nimittäin pian tämän jälkeen löysin itseni ratsastustallilla puhumassa erään bokseri-ihmisen kanssa. Hän mainitsi että tuttavilleen oli juuri syntynyt todella laadukkaat pennut. Kertoessani että etsimme enemmänkin harrastus- ja perhekoiraa, emme niinkään hienoa näyttelykoiraa (silloin ei vielä oltu niin pitkällä) sain kuulla että pentueessa on myös 2 valkoista pentua joille etsitään juuri meidänlaisiamme omia ihmisiä. Että siitä se sitten lähti ja samalla tiellä olen edelleen. Joskus mietin olisiko elämä saksanpaimentimen kanssa ollut erilaista - luultavasti. Haluaisinko palata takaisin ja vaihtaa rotua - en ole ainakaan vielä halunnut :)
Kun näimme pennun ensimmäisen kerran, se ihan suoraan sanottuna muistutti enemmän pientä vaaleanpunaista porsasta kuin koiraa. Turha kai sanoakaan että olimme täysin myytyjä. Ihan niin helposti se ei kuitenkaan käynyt, kasvattajat nimittäin suhtautuivat kasvatustyöhönsä erittäin vastuullisesti ja saimme tehdä töitä saadaksemme heidät uskomaan että pärjäämme pennun kanssa ja huolehdimme siitä hyvin. Urospennusta ei edes keskusteltu, vaan alusta alkaen oli selvää että se on narttu tai ei mitään. Loppujen lopuksi saimme pennun, sekä kasvattajista kaksi aivan ihanaa uutta ystävää itsellemme. Omalla tavallaan voitolle jäi myös Emma, joka siihen aikaan oli melkoinen harvinaisuus. Ei värinsä vuoksi, vaan siksi että oli hengissä - siihen aikaan lähes kaikki valkoiset pennut lopetettiin. Jos ei lopetettu, niin ainakin jätettiin rekisteröimättä.
Emman saavuttua meille kävi nopeasti selväksi että pienellä koiran alullamme on erityisen luja oma tahto. Suoraan sanottuna se oli aikamoinen riiviö, joka mm. komennettaessa vastasi iskemällä hampaansa täysillä ranteeseen. Muistan lueskelleeni lahjaksi saamaani englantilaisen eläinlääkärin kirjoittamaa koirakirjaa ja huomioni kiinnittyi erityisesti yhteen kirjan osaan. Kyseisessä kappaleessa kuvattiin luonteeltaan epänormaalia pentua; kuvaus vastasi melko täydellisesti omaani ja päättyi pahoittelevaan "valitettavasti tällaiset pennut kannattaisi lopettaa saman tien". Onneksi en silloin uskonut enkä vielä tänäkään päivänä usko ihan kaikkea mitä luen...
Vuodet vierivät ja koirastani kasvoi vallan mainio yksilö. Opiskelujen päätyttyä muutimme takaisin kotiseudullemme ja pian sen jälkeen päädyimme silloisen kumppanini kanssa eroon. Omaisuudessa tehtiin tasajako: minä sain koiran ja ex-avopuolisoni sai auton. Eron jälkeen vietin lähes kaiken vapaa-aikani koirani kanssa ja Emma vastasi täydellisellä kiintymyksellä ja uskollisuudella. Se oli koira joka halusi aina olla lähelläni ja joka tietyistä luonteen puutteistaan huolimatta olisi suojellut minua hengellään tarvittaessa. Onneksi ihan niin pitkälle ei tarvinnut mennä :)
Emman kanssa harrastimme monipuolisesti; kävin sen kanssa kaikki mahdolliset kurssit ja koulutukset. Kilpailin sen kanssa tokossa nykyisen koulutustunnus TK1 verran; koiraa kyllä koulutettiin enemmänkin mutta oma kilpailuviettini ei kantanut pidemmälle. Emman kanssa vastaanotimme myös Toko Tulokas palkinnon, joka edelleen komeilee kirjahyllyssämme muistona. Siihen aikaan rekisteröimättömille rotukoirille (jotka luettiin sekarotuisiksi) oli kilpailuissa oma sarjansa: x-rotuiset.
Koska kukaan meistä ei ole täydellinen, myös Emman luonteessa oli omat puutteensa. Uskon että pystyin sen kanssa harrastamaan ja tekemään kaikenlaista koska se luotti minuun ja tiesi etten vaadi siltä asioita mihin se ei pysty. Joskus sen luonteen tietyt ominaisuudet pääsivät kuitenkin hieman yllättämään; se pelkäsi kovia ääniä ja noin ylipäätään kaikenlaiset muutokset olivat sille vakava epäilyksen aihe. Epämukavuusalueelle joutuminen saattoi aiheuttaa sille vahvan pakoreaktion. Muistan kerran keskustelleeni melko kovaäänisesti äitini kanssa aiheesta miksi en voi mennä Jyväskylään viikonlopuksi kylään junalla matkustaen. Äitini ei suostunut millään uskomaan että en saa tottelevaista ja kilttiä koiraani junaan, enkä varsinkaan tilanteessa missä iso ja kovaa ääntä pitävä juna vain pysähtyy hetkeksi... Olen ymmärtänyt että Emma ei ollut sisaruksistaan ainoa joilla näitä luonteen piirteitä oli, mutta korostettakoon että ne eivät juurikaan vaivanneet arkeamme. Ainoastaan ne oli hyvä tiedostaa.
Emman terveys oli melko hyvä. Muistelen että sillä oli jonkun verran ns. "normaaleja" juttuja, siis ohimeneviä sairauksia joista selvittiin antibioottikuurilla tai vastaavalla. Sillä oli jonkinlaista ruoka-aineherkkyyttä, josta selvittiin rajaamalla ruokavaliosta pois soija, vehnä, maissi ja kana. Lisäksi sillä oli selässään spondyloosia, joka tietysti silloin järkytti mutta joka nykytietämykselläni tuskin olisi saanut edes kulmiani kohoamaan. Sydämessään koirallani ei koskaan todettu olevan mitään vikaa; itse asiassa sen sydän oli kuunneltu joitakin viikkoja aiemmin kun tuli koirani aika lähteä tästä maailmasta. Emma menehtyi kesken lenkin sydänkohtaukseen, vain 8.5 vuotiaana. Lähti kuten elikin, erittäin vauhdikkaasti.
Tämä on toistaiseksi ainoa kuva mikä minulla on skannattuna Emmasta. Lisää kuvia on kyllä paperimuodossa kokonainen albumillinen, sen tietää suurin osa meille kylään tulijoista. Tiedättehän höpsähtäneet tädit jotka haluavat näyttää kuvia lapsistaan?
 |
15.1.2015
Elämää laumassa
Ennenvanhaan koiranpito oli erilaista kuin nykyään. Monissa perheissä oli yksi koira, jota pidettiin rennolla asenteella. Koiria pidettiin usein irti, eikä niiden mahdollista kohtaamista pidetty ongelmana. Niitä ruokittiin sillä mitä kotoa sattui löytymään, eikä eläinlääkärissä välttämättä käyty edes ihan joka vuosi. Koirien kanssa ei välttämättä harrastettu mitään erikoisempaa - ne olivat vain koiria. Sikäli kun aika ei ole kullannut muistojani, ajattelisin että myös yleinen asennoituminen koiriin oli suvaitsevaisempaa kuin mitä se on tänä päivänä.
Nykyään Suomessa on arvioiden mukaan 650000 koiraa ja on laskettu että noin joka viidennessä perheessä on yksi tai useampi koira. Siinä missä koiria on tullut lisää, on myös sääntöjä ja rajoituksia tullut lisää. Koiranpito ei välttämättä ole enää niin yksinkertaista kuin se oli ennen. Jos haluat noudattaa sääntöjä, haluat myös pitää koirasi niin että niistä ei ole haittaa muille. Suurin osa koiranomistajista onnistuu tässä hienosti. Mutta asia mistä vähemmän puhutaan on mahdolliset ongelmat oman lauman sisällä. Usein asiaa mietitäänkin vasta sitten kun alkaa olla jo liian myöhäistä.
Kun hankin ensimmäisen ikioman koirani, elettiin vuotta 1992. Koirani nuoruusajan asuin kerrostalo-alueella minne oli asettautunut paljon nuoria ihmisiä ja koiriakin oli paljon. Meillä oli tapana päivittäin kokoontua läheisen metsän reunaan ja päästää koirat leikkimään keskenään. Laumassa telmien koirat oppivat puhumaan hyvin "koiraa" eikä mitään ongelmia niiden välisessä kanssakäymisessä ollut. Koirani suhtautui hyvin myönteisesti myös myöhemmin sille kaveriksi hankkimaani toiseen koiraan - siihen aikaan en osannut edes kuvitella että koirani voisivat olla jotakin muuta kuin parhaat kaverit keskenään.
Vuodet vierivät ja koiria tuli lisää - kuinkas muutenkaan :) Perheessämme on vuosia ja vuosia ollut narttu-narttu pari, yhdessä vaiheessa kolmekin narttua, ilmaan minkäänlaisia ongelmia. Ystäväpariskunnan kanssa vietimme monta mukavaa lomaa mm. mökkeillen, niin että molempien koirat saivat olla vapaasti keskenään. Edelleenkään ei mitään ongelmaa, vaikka omaa rotua ei ehkä maailman koirasosiaalisempana markkinoidakaan. Siihen aikaan ajattelin että koirien sopeutuminen laumaan on tasan tarkkaan kiinni niiden omistajasta. Kauhistelin kuulemiani tarinoita eriasteisista koiratappeluista ja ajattelin sangen omahyväisesti olevani jotenkin parempi johtaja omille koirilleni. Periaatteessa se onkin niin että sopu laumassa on pitkälti kiinni lauman johtajasta, joka siis toivottavasti on se koirien omistaja. Se on kuitenkin kiinni myös muista muuttujista, kuten niistä koirista. Koirat kun eivät ole kaikki samanlaisia.
Kaikki koirat eivät ole laumakoiria. Meidän perheessä herätys asiaan tuli tilanteessa jossa lauman kokoonpano oli muuttunut ja nuorempi koira oli aikuistumassa. Hetki jolloin huomasin että saan heittää kaikkitietävän johtajuuteni vaikka sinne missä päivä ei paista. Kun kaksi narttua alkaa tappelemaan keskenään, siitä on kyllä leikki kaukana. Ja kun ne ovat kerran päässet tappelemaan, ei niihin oikein voi luottaa kahdestaan enää sen jälkeen. Auvoisa yhteiselo muuttuu hetkessä ei-ihan-stressittömäksi elämäksi, jossa silmien sijainti myös selkäpuolella olisi suotavaa. Tällaisissa tilanteissa vaihtoehdot ovat vähissä. Voit erottaa koirat toisistaan, tai sitten voit yrittää opetella ennakoimaan tilanteita, pitämään armeijakuria ja olemaan aina hieman varuillasi. Valitsimme itse jälkimmäisen vaihtoehdon ja onnistuimme siinä kohtalaisesti. Koska koirat eivät saaneet toisiaan vahingoitettua, pystyimme suhtautumaan asiaan myös osin huumorilla. "Tällä voisi tienata koiratappeluissa" oli mieheni mielipide nuoresta koirastani päivänä jolloin asiat eivät menneet ihan putkeen... Haluaisinko samankaltaisen elämäntilanteen vielä nyt kun toinen nartuista on jo pian 3 vuotta maannut haudassaan - en missään tapauksessa. Niin paljon kuin olen jokaista koiraani rakastunut, ja niin paljon kuin yhteiselämään on mahtunut hyviäkin asioita, en lähtisi enää samaan. Näkisin että tämä on asia jolle kannattaa suoda pari ajatusta ennen laumansa kasvattamista. Mitä jos ne eivät tulekaan toimeen keskenään.
Nähdäkseni ei-laumakoiran ongelma voi olla se että se ei puhu "koiraa" niin hyvin kuin osa sen lajikumppaneista tekee. Sen luonteessa voi myös olla pieniä puutteita; sellaisia jotka eivät välttämättä näy arjessa mutta kylläkin tilanteissa joissa koiralla hetkellisesti uhkaa keittää yli. Ei ole paha asia tunnistaa puutteet, meissä jokaisessa on niitä. Toki vika voi olla myös omistajassa joka omalla toiminnallaan saa sarjan ongelmatilanteita aikaan, usein omistajan ja koiran suhde on kuitenkin ihan kunnossa. Jopa niin että koira lopettaa rutinansa käskystä jos siihen vain ehtii ajoissa puuttumaan. Minun nähdäkseni suurin ongelma näissä tilanteissa on se että tällainen koira ei useinkaan varoita, vaan käy suorilla toimintaan, usein ihmisen silmään täysin älyttömästä syystä johtuen. Yksin tällainen koirakaan ei saa ongelmia aikaan - siihen vaaditaan myös se toinen koira joka ei suostu väistämään vaan vastaa haasteeseen. Nartut useinkin, mutta myös uroksilta onnistuu ja todella näyttävästi onnistuukin. Kuulemani mukaan myös narttu-uros pari voi saada tappelun aikaiseksi jos tilanne on otollinen. Kaipa se on vähän niinkuin meillä ihmisilläkin :)
Takaisin tähän päivään. Kotonamme elää narttu ja uros, sulassa sovussa keskenään. Hivenen valikoiva narttuni on hyväksynyt uroksen kaverikseen ja näyttää myös antaneen itselleen luvan pitää siitä. Siinä missä narttu on sanalla sanoen reaktiivinen, uros on hyvää tahtoa pursuava lehmänhermo, joka osaa liueta paikalta silloin kun akalla alkaa niin sanotusti keittämään. Se ei pelkää, sitä ei vain kiinnosta riidellä. Narttu näyttää oivaltaneen että yksin on vaikeaa saada toraa aikaiseksi ja on oppinut puhumaan koiraa paremmin. Se sietää urokselta asioita joita se ei ikimaailmassa olisi sietänyt yhdeltäkään nartulta. Kehitystä tapahtuu, maailma muuttuu. Valtakunnassa kaikki hyvin :)
 |
| Ennen paistoi aurinkokin aina. Kuva kaapattu netistä |
Nykyään Suomessa on arvioiden mukaan 650000 koiraa ja on laskettu että noin joka viidennessä perheessä on yksi tai useampi koira. Siinä missä koiria on tullut lisää, on myös sääntöjä ja rajoituksia tullut lisää. Koiranpito ei välttämättä ole enää niin yksinkertaista kuin se oli ennen. Jos haluat noudattaa sääntöjä, haluat myös pitää koirasi niin että niistä ei ole haittaa muille. Suurin osa koiranomistajista onnistuu tässä hienosti. Mutta asia mistä vähemmän puhutaan on mahdolliset ongelmat oman lauman sisällä. Usein asiaa mietitäänkin vasta sitten kun alkaa olla jo liian myöhäistä.
 |
| Sitä vissiin v*tuttaa? Kuva kaapattu netistä. |
Kun hankin ensimmäisen ikioman koirani, elettiin vuotta 1992. Koirani nuoruusajan asuin kerrostalo-alueella minne oli asettautunut paljon nuoria ihmisiä ja koiriakin oli paljon. Meillä oli tapana päivittäin kokoontua läheisen metsän reunaan ja päästää koirat leikkimään keskenään. Laumassa telmien koirat oppivat puhumaan hyvin "koiraa" eikä mitään ongelmia niiden välisessä kanssakäymisessä ollut. Koirani suhtautui hyvin myönteisesti myös myöhemmin sille kaveriksi hankkimaani toiseen koiraan - siihen aikaan en osannut edes kuvitella että koirani voisivat olla jotakin muuta kuin parhaat kaverit keskenään.
 |
| Suzy ja Iita - siskokset kuin liskokset :) |
Vuodet vierivät ja koiria tuli lisää - kuinkas muutenkaan :) Perheessämme on vuosia ja vuosia ollut narttu-narttu pari, yhdessä vaiheessa kolmekin narttua, ilmaan minkäänlaisia ongelmia. Ystäväpariskunnan kanssa vietimme monta mukavaa lomaa mm. mökkeillen, niin että molempien koirat saivat olla vapaasti keskenään. Edelleenkään ei mitään ongelmaa, vaikka omaa rotua ei ehkä maailman koirasosiaalisempana markkinoidakaan. Siihen aikaan ajattelin että koirien sopeutuminen laumaan on tasan tarkkaan kiinni niiden omistajasta. Kauhistelin kuulemiani tarinoita eriasteisista koiratappeluista ja ajattelin sangen omahyväisesti olevani jotenkin parempi johtaja omille koirilleni. Periaatteessa se onkin niin että sopu laumassa on pitkälti kiinni lauman johtajasta, joka siis toivottavasti on se koirien omistaja. Se on kuitenkin kiinni myös muista muuttujista, kuten niistä koirista. Koirat kun eivät ole kaikki samanlaisia.
 |
| Päikkärit avec |
Kaikki koirat eivät ole laumakoiria. Meidän perheessä herätys asiaan tuli tilanteessa jossa lauman kokoonpano oli muuttunut ja nuorempi koira oli aikuistumassa. Hetki jolloin huomasin että saan heittää kaikkitietävän johtajuuteni vaikka sinne missä päivä ei paista. Kun kaksi narttua alkaa tappelemaan keskenään, siitä on kyllä leikki kaukana. Ja kun ne ovat kerran päässet tappelemaan, ei niihin oikein voi luottaa kahdestaan enää sen jälkeen. Auvoisa yhteiselo muuttuu hetkessä ei-ihan-stressittömäksi elämäksi, jossa silmien sijainti myös selkäpuolella olisi suotavaa. Tällaisissa tilanteissa vaihtoehdot ovat vähissä. Voit erottaa koirat toisistaan, tai sitten voit yrittää opetella ennakoimaan tilanteita, pitämään armeijakuria ja olemaan aina hieman varuillasi. Valitsimme itse jälkimmäisen vaihtoehdon ja onnistuimme siinä kohtalaisesti. Koska koirat eivät saaneet toisiaan vahingoitettua, pystyimme suhtautumaan asiaan myös osin huumorilla. "Tällä voisi tienata koiratappeluissa" oli mieheni mielipide nuoresta koirastani päivänä jolloin asiat eivät menneet ihan putkeen... Haluaisinko samankaltaisen elämäntilanteen vielä nyt kun toinen nartuista on jo pian 3 vuotta maannut haudassaan - en missään tapauksessa. Niin paljon kuin olen jokaista koiraani rakastunut, ja niin paljon kuin yhteiselämään on mahtunut hyviäkin asioita, en lähtisi enää samaan. Näkisin että tämä on asia jolle kannattaa suoda pari ajatusta ennen laumansa kasvattamista. Mitä jos ne eivät tulekaan toimeen keskenään.
 |
| Parit pusut <3 |
Nähdäkseni ei-laumakoiran ongelma voi olla se että se ei puhu "koiraa" niin hyvin kuin osa sen lajikumppaneista tekee. Sen luonteessa voi myös olla pieniä puutteita; sellaisia jotka eivät välttämättä näy arjessa mutta kylläkin tilanteissa joissa koiralla hetkellisesti uhkaa keittää yli. Ei ole paha asia tunnistaa puutteet, meissä jokaisessa on niitä. Toki vika voi olla myös omistajassa joka omalla toiminnallaan saa sarjan ongelmatilanteita aikaan, usein omistajan ja koiran suhde on kuitenkin ihan kunnossa. Jopa niin että koira lopettaa rutinansa käskystä jos siihen vain ehtii ajoissa puuttumaan. Minun nähdäkseni suurin ongelma näissä tilanteissa on se että tällainen koira ei useinkaan varoita, vaan käy suorilla toimintaan, usein ihmisen silmään täysin älyttömästä syystä johtuen. Yksin tällainen koirakaan ei saa ongelmia aikaan - siihen vaaditaan myös se toinen koira joka ei suostu väistämään vaan vastaa haasteeseen. Nartut useinkin, mutta myös uroksilta onnistuu ja todella näyttävästi onnistuukin. Kuulemani mukaan myös narttu-uros pari voi saada tappelun aikaiseksi jos tilanne on otollinen. Kaipa se on vähän niinkuin meillä ihmisilläkin :)
 |
| Kesäisen illan tunnelmia |
Takaisin tähän päivään. Kotonamme elää narttu ja uros, sulassa sovussa keskenään. Hivenen valikoiva narttuni on hyväksynyt uroksen kaverikseen ja näyttää myös antaneen itselleen luvan pitää siitä. Siinä missä narttu on sanalla sanoen reaktiivinen, uros on hyvää tahtoa pursuava lehmänhermo, joka osaa liueta paikalta silloin kun akalla alkaa niin sanotusti keittämään. Se ei pelkää, sitä ei vain kiinnosta riidellä. Narttu näyttää oivaltaneen että yksin on vaikeaa saada toraa aikaiseksi ja on oppinut puhumaan koiraa paremmin. Se sietää urokselta asioita joita se ei ikimaailmassa olisi sietänyt yhdeltäkään nartulta. Kehitystä tapahtuu, maailma muuttuu. Valtakunnassa kaikki hyvin :)
 |
| Luut meillä syödään aina eri huoneissa |
6.1.2015
Uuden vuoden alussa
Niin sitä eletään jo vuotta 2015. Ala-asteikäisenä vuosi 2000 tuntui jo olevan jollain avaruusajalla, vaikka eipä tämä onneksi ihan siltä tunnu vaikka eittämättä tekniikka ja maailma on vuosien varrella mennytkin reippaasti eteenpäin. Perusasiat eivät kuitenkaan muutu ja se on hyvä se.
Vuoden vaihtuessa myös talvi on saapunut mitä ilmeisimmin pysyäkseen, ulkona on tällä hetkellä rapsakka -20 asteen pakkanen ja vapaapäivää on toistaiseksi vietetty sisätiloissa uunia uskolla lämmitellen. Tästä päivästä on lupa nauttia täysillä sillä sitten näitä ylimääräisiä vapaita ei enää olekaan tiedossa pitkiin aikoihin.
Koirat voivat molemmat hyvin. Talven asettaessa omat vaatimuksensa koiraurheilulle ollaan treenaamaan päästy tilavalle yksityismaneesille, missä puitteet monenlaiseen tekemiseen ovat hienot; hyvä valaistus, aina sula maa, tuulelta suojassa ja kenties hieman ulkoilmaa lämpimämpikin. Sopivalla porukalla hallissa ollaan sulassa sovussa saatu treenattua sekä yhdessä että yksitellen muiden valvovan silmän alla; tottiksen ohella on harjoiteltu myös näyttelyitä silmälläpitäen ja onpa siellä yksi bokseripoika hieman ilmaisutreeniäkin jo ottanut. Kesällä paikoitellen tökkinyt ilmaisu on ilmeisesti tauon aikana muhinut koirapojan päässä, nyt vain kevättalvi vahvistellaan asiaa ja uskoisin että hyvä tulee. On tästä talvesta tavallaan ihan hyötyäkin, ehtii tekemään asioita jotka muuten helposti jäävät vähemmälle :)
Tuleva kesä siintelee jo mielessä ja, mikäli maailma malttaa pysyä kuosissaan ja rauhaisa elo pohjolassamme saa jatkua, siitä näyttää olevan tulossa mitä mahtavin harrastuskesä. Alkukevät ollaan rauhassa kotona, hoidellaan viralliset terveystarkastukset alta pois ja vahvistellaan talven aikana opittuja asioita. Loppukeväästä sitten aletaan pikku hiljaa olemaan enemmän ihmisten ilmoilla, suunnitelmissa on kaikenlaista mukavaa sekä näyttelyiden että koulutusten muodossa. Odotan suurella innolla!
Pieni lisäpäivitys tähän loppuun, "varuste-infon" muodossa. Olen lopultakin keksinyt ratkaisun ikuiseen käsien palelemiseen, sekä koirien että hevosten kanssa touhutessa. Agri-marketista, hintaan 15 euroa ja rapiat löytyy Teddy-työkäsineet joissa kädet ei todellakaan palele. Testattu juuri äsken, -20 asteen päiväkävelyllä. Ainoa hienoinen haitta on koko, sillä käsineet on ilmeisesti mitoitettu työmiehen tarpeita ajatellen ja pienin saatavilla oleva koko (ainot kappaleet vieläpä) oli 9.5 joka todellakin on... noh melko iso. Mutta erittäin lämpimät ja mukavat kädessä! Tässä vielä kuva näistä ihmeistä:
Vuoden vaihtuessa myös talvi on saapunut mitä ilmeisimmin pysyäkseen, ulkona on tällä hetkellä rapsakka -20 asteen pakkanen ja vapaapäivää on toistaiseksi vietetty sisätiloissa uunia uskolla lämmitellen. Tästä päivästä on lupa nauttia täysillä sillä sitten näitä ylimääräisiä vapaita ei enää olekaan tiedossa pitkiin aikoihin.
 |
| Pakkasta piisaa, kuvassa tosin "vain" -10 |
Koirat voivat molemmat hyvin. Talven asettaessa omat vaatimuksensa koiraurheilulle ollaan treenaamaan päästy tilavalle yksityismaneesille, missä puitteet monenlaiseen tekemiseen ovat hienot; hyvä valaistus, aina sula maa, tuulelta suojassa ja kenties hieman ulkoilmaa lämpimämpikin. Sopivalla porukalla hallissa ollaan sulassa sovussa saatu treenattua sekä yhdessä että yksitellen muiden valvovan silmän alla; tottiksen ohella on harjoiteltu myös näyttelyitä silmälläpitäen ja onpa siellä yksi bokseripoika hieman ilmaisutreeniäkin jo ottanut. Kesällä paikoitellen tökkinyt ilmaisu on ilmeisesti tauon aikana muhinut koirapojan päässä, nyt vain kevättalvi vahvistellaan asiaa ja uskoisin että hyvä tulee. On tästä talvesta tavallaan ihan hyötyäkin, ehtii tekemään asioita jotka muuten helposti jäävät vähemmälle :)
Tuleva kesä siintelee jo mielessä ja, mikäli maailma malttaa pysyä kuosissaan ja rauhaisa elo pohjolassamme saa jatkua, siitä näyttää olevan tulossa mitä mahtavin harrastuskesä. Alkukevät ollaan rauhassa kotona, hoidellaan viralliset terveystarkastukset alta pois ja vahvistellaan talven aikana opittuja asioita. Loppukeväästä sitten aletaan pikku hiljaa olemaan enemmän ihmisten ilmoilla, suunnitelmissa on kaikenlaista mukavaa sekä näyttelyiden että koulutusten muodossa. Odotan suurella innolla!
Pieni lisäpäivitys tähän loppuun, "varuste-infon" muodossa. Olen lopultakin keksinyt ratkaisun ikuiseen käsien palelemiseen, sekä koirien että hevosten kanssa touhutessa. Agri-marketista, hintaan 15 euroa ja rapiat löytyy Teddy-työkäsineet joissa kädet ei todellakaan palele. Testattu juuri äsken, -20 asteen päiväkävelyllä. Ainoa hienoinen haitta on koko, sillä käsineet on ilmeisesti mitoitettu työmiehen tarpeita ajatellen ja pienin saatavilla oleva koko (ainot kappaleet vieläpä) oli 9.5 joka todellakin on... noh melko iso. Mutta erittäin lämpimät ja mukavat kädessä! Tässä vielä kuva näistä ihmeistä:
20.12.2014
27.11.2014
Koiravuosi 2014
Vuosi ei ole vielä aivan lopuillaan, mutta ajattelin silti että olisi sopiva hetki perinteiselle vuosikatsaukselle. En nimittäin odota enkä varsinkaan toivo mitään suuria mullistuksia enää tälle vuodelle. Mitä kaikkea meidän vuoteen mahtuikaan?
Tammikuu
Vuoden aloitus sujui rauhallisissa merkeissä, kevättä ja kesää jo odottaen ja suunnitellen. Mitäkö toivoin tälle vuodelle - terveyttä koirilleni, runsaasti harrastusmahdollisuuksia, sekä Rexille paria sertiä. Kuinkas sitten kävikään...
 |
| Jihaa, tervetuloa uusi vuosi! |
Rex täytti vuoden. Luustokuvauksia mietittiin, mutta päädyttiin odottelemaan koiran suuren koon ja hitaan kehityksen vuoksi.
 |
| Ja vielä äsken se oli vielä ihan pieni |
Kävin turistina Tuusniemen näyttelyssä ja päädyin esittämään pentua kilpakehään. Hänestä tuli ROP-pentu:
 |
| Dina-vauva © Mia Reila |
Maaliskuun alkupuoliskolla koirat sairastuivat kennelyskään; lämpimän kevään vitsauksia. Suzy kokeneena konkarina lievästi, Rex ensikertalaisena astetta pahemmin. Loppukuukausi menikin sitten karanteenissa kotona. Vaikka kuinka rokottaisi niin aina näitä sattuu kuitenkin, onneksemme loppuvuoden aikana riehunut epidemia näyttää meidät kiertäneen.
Huhtikuu
Osallistuimme kevään ensimmäiseen näyttelyyn Imatralla; hieno arvostelu ja luokkavoitto erinomaisella laatuarvostelulla. Käytiin myös Mikkelissä samoissa puuhissa, missä Rexin isä Caesar ja sisko Ruby putsasivat palkintopöytää, meidän poika ei niinkään. Tuli todettua että aina ei ole pelkästään helppoa hymy huulilla halata ja onnitella voittajia, samalla kun oma pettymys korventaa mieltä ja tekisi lähinnä mieli huutaa perkelettä. Ei niin etteikö menestystä muille soisi, ei tietenkään niin. Noh, koiraharrastuksissa oppii nöyryyttä. Jos ei vielä ole oppinut tarpeeksi, niin sitten pitää vissiin opetella vielä vähän lisää.
Silmäni leikattiin toistamiseen ja sitä parannellessa meni oma aikansa. Pääsiäistä vietettiin Kolilla, mistä vuokrasimme ihanan rauhallisella paikalla sijaitsevan mökin ja vietimme mukavan perheloman.
Rex osallistui maalimies leikittää tapahtumaan; hirmuisen hauskaa oli sekä koiralla että omistajalla. Kerrankin sai riehua ihan luvan kanssa!
 |
| © Sirpa Surakka, kaikki 3 kuvaa |
Suzy täytti 6 vuotta. Hän ei välttämättä elä kovin vanhaksi, mutta täysillä hän kyllä elää. Tulisieluinen koirani tuntui alkuun kovin nopealta käänteissään - enää Suzy ei tunnu liian nopealta mutta sen sijaan kaikki muut tuntuvat vähän hitailta :) Suzy on koiristani se joka on minua eniten opettanut ja olen hyvin onnellinen että hän on minun koirani. Ilman Suzya koti olisi paljon tylsempi paikka - sekä myöskin paljon hiljaisempi :) Kahta en vaihda ja ensimmäinen niistä on Suzy.
 |
| Mamman rakas Puti <3 |
Jälkikausi päästiin aloittamaan hyvissä ajoin. Peltojen saamisessa oli alkuun pieniä vaikeuksia, mutta kesän edetessä asia järjestyi paremmin kuin hyvin. Itse asiassa harrastusten kannalta koko kesä oli erittäin onnistunut.
Kesäkuu
Kesäkuussa jatkettiin koiranäyttelyiden saralla. Porvoon Isnäsissä järjestettiin Klubsieger ja SBY Erikoisnäyttely, molemmat saman viikonlopun aikana. Ensimmäisen pitkän päivän jälkeen auton takakontissa köllötteli himoitun tittelin JUNIOR KLUBSIEGER 2014 saavuttanut nuori uros, joka palkittiin myös näyttelyn VSP-Juniorina. Myös seuraavan päivän erikoisnäyttely sujui todella hienosti; 11 junioriluokan uroksen joukosta omani poimittiin sijalle 3. ja palkittiin myös SA:lla. Molemmat tuomarit pitivät koiraani erittäin lupaavana. Lopultakin sen potentiaali alkoi pääsemään esiin!
 |
| © Timo Kokko |
 |
| © Janne Enroos |
 | |
| Klubsieger 2014 ja Kasvattajan palkintosaalis. |
Heinäkuussa käytiin Mäntsälässä. Rex voitti luokkansa erinomaisella arvostelulla ja SA:lla. Kovatasoisessa kilpailussa teimme pienen ihmeen ja PU -sijoituksissa vain 2 koiraa meni edellemme. Tässä näyttelyssä saimme kokea sen ihanan tunteen kun oma koira saa ensimmäisen sertinsä. Valitettavasti tunnetta ei kestänyt kauan ja sittemmin jouduimme sertistämme luopumaan. Näyttelysääntöjen mukaan toiseen maahan valioitunut, Suomesta yli 2-vuotiaana sertin vastaanottanut koira ei enempää Suomen sertejä voi ottaa. Kuitenkaan kyseisen, edellemme sijoittuneen koiran valionarvoa ei vielä tänäkään päivänä ole vahvistettu ja sen vuoksi sert meni sille - vahvistamaton valio kun ei ole valio. Ehkäpä se on wannabe-valio, jonka valionarvoa tosin on jo näyttelyluetteloista saatu ihailla. Ihmeellinen on maailma ja aivan erityisesti koiramaailma.
 |
| Serti jota emme saaneetkaan, yhtä vauhdikas kuin koira... |
Heinäkuussa mökkeilimme ja nautimme ihanasta Suomen kesästä. Järvivettä tähän asti kartellut Suzykin keksi kahlaamisen riemun ja läträsi vedessä kilpaa Rexin kanssa. Meitä hellittiin ihanan lämpimillä säillä, varsinkin loppupuolella kuuta lomani jo loputtua.
 |
| Pihallamme nähty pantteri |
Elokuu
Elokuussa osallistuimme Kuopion näyttelyyn. Tuomarinmuutoksen vuoksi mietin lähtemistä vielä suunnilleen näyttelypäivän aamunakin, mutta päätin sitten kuitenkin osallistua. Ei olisi ehkä kannattanut, mutta otetaan kokemuksena. Aina ei vain tyyppi miellytä, arvostelulajin ollessa kysymyksessä pitää vain niellä pettymyksensä ja jatkaa eteenpäin. Aina ei myöskään kemiat kohtaa tuomarin kanssa, sillekään ei voi mitään.
Näyttelyn jälkeen Rex luustokuvattiin lonkkien osalta virallisesti ja selän osalta välikuvien muodossa. Sekä selkä että lonkat kuvataan ensi vuonna uudestaan; selkä virallisesti ja lonkat uusintakuvina toiveissa saada tällä kertaa kuvausohjeen mukaiset suorat kuvat. Luusto näyttää kaikin puolin hyvältä.
Puolivälissä kuukautta sairastuin itse tavalla joka hoitamattomana olisi uhannut henkeäni ja jouduin makaamaan sairaalassa useita vuorokausia. Siinä sitä ehti miettimään miten ei pitäisi ottaa asioita itsestään selvyyksinä, eikä varsinkaan terveyttä. Paluu sairaalasta on jäänyt mieleeni yhtenä vuoden huippuhetkistä; Suzy ei tiennyt miten päin olisi ollut ja Rexiltä pääsi itku samalla kun lähes 40 kg koiraa heittäytyi syliini. Elämä on ihanaa!
Suzy päätettiin laittaa laihdutuskuurille painonsa hieman pompsahdettua kesän aikana. Sitä se kalja ja makkara teettää :)
Syyskuu
Suzy kävi suuoperaatiossa missä poistettiin rodulle tyypillistä ienten liikakasvua sekä puhdistettiin hampaat. Operaatio itsessään meni hyvin, mutta rauhoituksen vuoksi tapahtunut pitkään samassa asennossa makaaminen ei tehnyt hyvää koiran selälle. Oikea takajalka hermoituksineen otti osumaa (ja se on se parempi takajalka), mutta onneksemme palautui mitä suurimmassa määrin normaaliksi. Melkoinen taistelija tämä meidän typykkä, ihan helpolla ei lannistu hän.
Susirajan Lappalaiset pyysivät tuomariksi Match Show tapahtumaansa ja mielelläni toki suostuin. Todella onnistunut tapahtuma josta jäi hyvä mieli.
Vietimme monta maanantai-iltaa valmistellen Ystäväni koiraa BH-kokeen kaupunkiosuudelle. Suzy pääsi mukaan auttamaan & häiriökoiraksi ja otti homman niin viimeisen päälle tosissaan että omistaja/ohjaajaansa hihityttää vieläkin. Se on vain niin mainio otus, aina tilanteen tasalla! Rexkin kävi kaupunkiolosuhteita harjoittelemassa, en havainnut mitään ongelmia joihin tarvitsisi puuttua.
Lokakuu
Lokakuussa suunnaksi otettiin Hämeenlinna, taas koiranäyttelyn muodossa. Paikalle oli ilmoittautunut ennätykselliset 37 koiraa - en muista koskaan vastaavaa määrää ryhmänäyttelyssä nähneeni. Pitkän päivän päätteeksi koirani sijoittui kovassa seurassa sijalle PU4 ja sai nyt sen ensimmäisen sertinsä. Tosin emmehän me sitä vielä siellä näyttelypaikalla saaneet, sillä se samainen Mäntsälässä sertistä kieltäytynyt koirakko päättikin sen nyt ottaa! Miten se menikään - ihmeellinen on koiramaailma ja osalla porukkaa laskutaito hieman hakusessa. Serti siirtyi sittemmin meille saamamme va-sertin sijaan, samalla kun se Mäntsälässä saatu serti vaihtui va-sertiksi.
 |
| Komea se on, sertillä tahi ilman |
Käytiin treenikaverin kanssa Savonlinnassa katsomassa FH-kisoja ja todettiin lajin vieneen mennessään. Myöhäistä katua siis :) Laitoin korteni kekoon myös yhdistystoiminnan eteen; tein talkoopisteitä palveluskoirayhdistykselle ja aloitin näyttelykouluttajana toisessa yhdistyksessä.
BH-kokeessa nähty koiratappelu pisti miettimään nykyajan koiranpitoa ja sitä miten pihalla osa ihmisistä on koiriensa kanssa. Koirien kanssa toki sattuu ja tapahtuu, mutta kokeissa/kisoissa sattuvat tappelut ovat ilmiö jota ei missään nimessä saisi pitää normaalina koirien välisenä kanssakäymisenä.
Marraskuu
Marraskuussa päätimme vielä kerran tänä vuonna lähteä reissuun; tällä kertaa yhteen vuoden suurimmista eli Jyväskylän KV-näyttelyyn. Kun pennut lasketaan mukaan ilmoittautuneiden koirien määrä (41) tiesi pitkää päivää, eikä vähiten siksi että rodullemme oli asetettu myös 3 harjoitusarvostelijaa, joista 1 oli kehässä koko ajan ja 2 vuorotteli. En oikein tiedä mitä näyttelyyn mennessämme odotin, toki toivoin menestystä ja ajattelin että koirani saattaisi rotunsa vahvana edustajana olla tämän tuomarin mieleen. En kuitenkaan ikimaailmassa olisi osannut kuvitella että 1 vuoden ja 8 kk:n ikäinen urokseni menee ja räjäyttää pankin ja palkitaan päivän päätteeksi paitsi sertillä ja cacibilla myöskin rotunsa parhaana. Uskomaton onnen tunne jota on vaikeaa kuvailla, mutta joka on tallentunut sydämeeni ihanaksi muistoksi. Rex on paikkansa rodun tulevaisuuden lupauksena lunastanut.
 |
| Palkinnot joita ei kukaan meiltä vie :) |
Tottiksissa aloitettiin hallikausi. Tämän lisäksi treenataan myös ulkokentillä säävarauksella. Tavotteet on asetettu ja treenisuunnitelmia väsätään kiivaaseen tahtiin. Olen myös luvannut alkaa pitämään treenipäiväkirjaa. Ne jotka minut tuntevat saattavat tälle hieman hymyillä... Mutta eikös se hyvin suunniteltu ole jo puoliksi tehty :)
Joulukuu
Joulukuu on vasta tulossa mutta vuosi alkaa olemaan paketissa. Tätä kirjoittaessani huomaan että harrastusrintamalla vuosi on jo täyttänyt kaikki toiveeni. Ei tokikaan ilman vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, mutta sellaistahan se elämä on. Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta, ensi vuonna mennään taas!
 |
| Rauhallista loppuvuotta toivotellen Team Täystuhot |
19.11.2014
Suzyn kuulumisia ja muita talvisia mietteitä
Tänään käväistiin eläinlääkärissä Suzyn puolivuosittaisissa verikoe-kontrolleissa. Samalla pyysin tekemään herrasväelle passit Eviran vihjailtua homman vaikeutuvan ja kallistuvan ensi vuoden puolella. Eläinlääkäriä vähän nauratti, heille kun Evira ei ole muistanut asiasta mitään mainita.
Suzy käyttäytyi vastaanotolla esimerkillisesti, meni pöydälle heti kun se laskettiin alas ja suhtautui kaikkeen iloisen kiinnostuneena. Hoitaja tiedusteli verikoetta aloitellessaan että tämä ei taida ainakaan äksy olla - totesin huvittuneena että voit vääntää vaikka solmuun tämä heiluttaa vain häntäänsä ja antaa pusut. Varmuuden vakuudeksi Suzy antoikin pienet kielarit yksin tein, ettei vain asia jää epäselväksi :)
Eläinlääkäri totesi että verikokeissa ei ole huomautettavaa, samalla kun tutki koiran päällisin puolin ja totesi sen olevan hyvässä kunnossa. Verikokeiden ottoväliä voidaan pidentää nyt vuoteen mikäli mitään erityistä ei ilmene; vaikuttaa ilmeiseltä että Suzyn lääke sopii sille hyvin eikä aiheuta sivuoireita. Erityisen onnellinen olen kotiutusohjeessa lukeneesta kohdasta "painokin on hienosti nyt ihannelukemissa". Vielä kun saataisiin koiran mammankin paino vastaaviin lukemiin...
Rexkin käväisi vastaanotolla, sillä passeja varten koirien mikrosirut piti tarkastaa. Herra oli suoraan töistä autoon napattuna melko reippaalla tuulella ja pisti hieman ranttaliksi vastaanotolla. Mutta olipahan ainakin iloinen poika! Sirua etsittiin pitkään ja hartaasti, seuraavalla kerralla yritän muistaa että tällä se on lavassa, siinä missä useimmilla koirilla se on heti korvan takana.
On ihanaa että molemmat koirat ovat hyvinvoivia ja terveitä - Suzykin selkäänsä lukuunottamatta täysin terve ja äärimmäisen ihastuttava koira. Koirapiireissä kun liikkuu, niin välillä korviin kantautuu niin uskomattomia juttuja että ei oikein tiedä itkisikö vaiko nauraisi. Milloin ollaan pahansuovan iloisia siitä että jonkun koira on sairastunut, välillä sitten viedään homma vielä astetta pidemmälle ja kerrotaan ihan faktana tiettyjen koirien sairastavan tavalla jolla ne eivät sairasta, eivätkä ole koskaan sairastaneet. Voisi myös sanoa että mitä paremmin koirat menestyvät, sitä pahemmaksi käy taustalla vellova vähemmän hyväntahtoinen oheistoiminta, mitä nyt vaikkapa juoruiluksi voitaisiin sanoa. Kateus vie kalatkin vedestä - vanha totuus joka ilmeisesti vielä tänäkin päivänä pitää paikkansa?
Harva menestyy ilman että tekee asian eteen töitä. Usein työtä tehdään vuosia, eivätkä onnistumiset monellekaan tule ilman epäonnistumisia, pettymyksiä ja menetyksiä. Omakohtaisesti epäonnea on ollut matkassa todella paljon ja tuntuisi pahalta jos menestyessään ei saisi asiasta nauttia, tai joku ei menestystä soisi. Vielä pahemmalta asia tuntuu silloin kun kysymyksessä alkaa olemaan jonkun elämäntyö, sellainen mihin on paneutunut koko sydämellään ja tarmollaan, jonka joku voi sitten oman turhautumisensa ja pahan olonsa vuoksi ignoorata pahansuopaisilla puheilla ja suoranaisilla valheilla. Melko harva meistä on täydellinen ja useimmat sortuvat omissa toimissaan ihan samoihin virheisiin kuin mistä muita syyttelevät. Ei voi kuin ihmetellä että mikä meitä nykyajan ihmisiä oikein vaivaa?
Noh, iloisempana asiana - tämän vuoden näyttelyt on nyt meidän osalta näytelty ja selvitty ilman ikäviä tuliaisia jotka mm. kennelyskän muodossa voisivat ilmetä. Ihan pian aletaan paneutumaan tottiksiin toden teolla ja hallikausikin päästään korkkaamaan jo tämän kuukauden puolella. Jos se on niin että talven on tultava, niin tervetuloa sitten - me olemme valmiina :)
Suzy käyttäytyi vastaanotolla esimerkillisesti, meni pöydälle heti kun se laskettiin alas ja suhtautui kaikkeen iloisen kiinnostuneena. Hoitaja tiedusteli verikoetta aloitellessaan että tämä ei taida ainakaan äksy olla - totesin huvittuneena että voit vääntää vaikka solmuun tämä heiluttaa vain häntäänsä ja antaa pusut. Varmuuden vakuudeksi Suzy antoikin pienet kielarit yksin tein, ettei vain asia jää epäselväksi :)
Eläinlääkäri totesi että verikokeissa ei ole huomautettavaa, samalla kun tutki koiran päällisin puolin ja totesi sen olevan hyvässä kunnossa. Verikokeiden ottoväliä voidaan pidentää nyt vuoteen mikäli mitään erityistä ei ilmene; vaikuttaa ilmeiseltä että Suzyn lääke sopii sille hyvin eikä aiheuta sivuoireita. Erityisen onnellinen olen kotiutusohjeessa lukeneesta kohdasta "painokin on hienosti nyt ihannelukemissa". Vielä kun saataisiin koiran mammankin paino vastaaviin lukemiin...
Rexkin käväisi vastaanotolla, sillä passeja varten koirien mikrosirut piti tarkastaa. Herra oli suoraan töistä autoon napattuna melko reippaalla tuulella ja pisti hieman ranttaliksi vastaanotolla. Mutta olipahan ainakin iloinen poika! Sirua etsittiin pitkään ja hartaasti, seuraavalla kerralla yritän muistaa että tällä se on lavassa, siinä missä useimmilla koirilla se on heti korvan takana.
On ihanaa että molemmat koirat ovat hyvinvoivia ja terveitä - Suzykin selkäänsä lukuunottamatta täysin terve ja äärimmäisen ihastuttava koira. Koirapiireissä kun liikkuu, niin välillä korviin kantautuu niin uskomattomia juttuja että ei oikein tiedä itkisikö vaiko nauraisi. Milloin ollaan pahansuovan iloisia siitä että jonkun koira on sairastunut, välillä sitten viedään homma vielä astetta pidemmälle ja kerrotaan ihan faktana tiettyjen koirien sairastavan tavalla jolla ne eivät sairasta, eivätkä ole koskaan sairastaneet. Voisi myös sanoa että mitä paremmin koirat menestyvät, sitä pahemmaksi käy taustalla vellova vähemmän hyväntahtoinen oheistoiminta, mitä nyt vaikkapa juoruiluksi voitaisiin sanoa. Kateus vie kalatkin vedestä - vanha totuus joka ilmeisesti vielä tänäkin päivänä pitää paikkansa?
Harva menestyy ilman että tekee asian eteen töitä. Usein työtä tehdään vuosia, eivätkä onnistumiset monellekaan tule ilman epäonnistumisia, pettymyksiä ja menetyksiä. Omakohtaisesti epäonnea on ollut matkassa todella paljon ja tuntuisi pahalta jos menestyessään ei saisi asiasta nauttia, tai joku ei menestystä soisi. Vielä pahemmalta asia tuntuu silloin kun kysymyksessä alkaa olemaan jonkun elämäntyö, sellainen mihin on paneutunut koko sydämellään ja tarmollaan, jonka joku voi sitten oman turhautumisensa ja pahan olonsa vuoksi ignoorata pahansuopaisilla puheilla ja suoranaisilla valheilla. Melko harva meistä on täydellinen ja useimmat sortuvat omissa toimissaan ihan samoihin virheisiin kuin mistä muita syyttelevät. Ei voi kuin ihmetellä että mikä meitä nykyajan ihmisiä oikein vaivaa?
Noh, iloisempana asiana - tämän vuoden näyttelyt on nyt meidän osalta näytelty ja selvitty ilman ikäviä tuliaisia jotka mm. kennelyskän muodossa voisivat ilmetä. Ihan pian aletaan paneutumaan tottiksiin toden teolla ja hallikausikin päästään korkkaamaan jo tämän kuukauden puolella. Jos se on niin että talven on tultava, niin tervetuloa sitten - me olemme valmiina :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)