23.10.2011

Sunnuntain höpinät


Tänään vietettiin koirapäivää match show tapahtuman merkeissä. Iitan vuoro päästä tuulettumaan, mutta Suzykin lähti mukaan kannustusjoukkoihin. Koeajoimme samalla perjantaina saapuneet uudet koirantakit, ihanan vahvat fleecet joiden kangas on hevosihmisille tuttu nimellä enkkuviltti. Ihan kuin jotkut Uruguayn liput, lipsahti isännältä, mutta ainakin koirat vaikuttivat ylpeiltä uusista takeistaan. Hienot!

Paikallisen Citymarketin parkkialueelle oli kerääntynyt käsittämätön määrä porukkaa.
Kehien odotusaika meni mukavasti tuttavien kanssa jutellen, aina siihen asti kunnes huomasin että Iitan jalasta tulee verta. Pikainen tutkimus autolla kuitenkin osoitti ettei jalassa ollut muuta vikaa kuin pienenpieni rikama, joka ei edes ollut anturassa vaan sen vieressä. Olisiko terävään pikkukiveen tallannut? Puhdistin jalan päivitellen samalla automme loistavaa tavaravalikoimaa, löysin pullon vettä, paketin puhdistuspyyhkeitä sekä haavapuuteria. Mitä meillä ei ole, sitä ei tarvitakaan hihittelin itsekseni.

Palasimme takaisin tapahtuma-areenalle ja kun se jalka näytti siinä nopeasti rauhoittuvan niin ajattelin kuitenkin osallistua. Ja ihan mukavasti kehä menikin. Iita sai punaisen nauhan ja sijoittui luokassaan kolmanneksi. Palkinnoksi tuli komea pokaali sekä pussillinen koiran herkkuja. Ei varmaan tarvitse kertoa kumpi Iitasta oli mieluisempi :)

Tultiin sitten kotiin ja päästin koirat pihallemme. Vauhdista päätellen taisi olla paikalliset formula-karsinnat meneillään, en ole varma kumpi voitti vai diskattiinko molemmat. Yhtä kisailua koko elämä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti