Kiireinen viikko lähestyy loppuaan, enää viimeinen rutistus ja sitten se on täällä. Joulu ja LOMA.
Tänään vein viimeisiä paketteja saajilleen ja paluumatkalla sieltä oli edessä viikon ja koko joulukuun kohokohta: paluu treeneihin.
Kenttä oli kyllä kuin luistinrata mutta ei se haitannut minua eikä varsinkaan Suzya joka oli tapahtumien saamasta käänteestä innoissaan. Autosta ulos ottaessani oikein kuulin miten sen turboahdettu moottori hyrähti käyntiin ja käsissäni olikin eräänlainen tykki koko treenin ajan.
Otettiin seuraamista, kaikki jättöliikkeet, luoksetulo, hyppy, ja sitten vielä vähän lisää seuraamista. Ensimmäisessä luoksetulossa sattui hauska kommellus, joka tosin ei olisi hauska jos tällaista sattuisi useamminkin… Annoin käskyn ja koira lähti tapansa mukaisesti tulemaan lujaa – ehdin sitä hetken ihailla kun seuraavaksi huomasin eläimen karauttavan täysillä ohitseni. Mitä helv… ajattelin ja käännähdin katsomaan. No, harjoituspaikkanamme oli tällä kertaa lukion piha, jonne arvattavasti joltain nälkäiseltä nuorelta oli pudonnut sipsipussi. Saattaahan se olla että sipsipussi on kiinnostavampi kuin alati käskyjään karjuva mamma, että pitihän se käydä tarkastamassa. Tutkittuaan hetken pussia näytti Suzy muistavan ”ai niin se mamma” ja karautti näytöstyyliin eteeni istumaan. Ei uusinut temppuaan, mikä laskettakoon eläimen eduksi.
Hyppy tökki tällä kertaa aikamoisesti, Eija kentän reunalta kiinnitti huomiota vartaloapuihini joita tuskastuneena siinä puolustelin vaikka oikeassahan oli. No, aina tökkii joku ei voi mitään…
Leikittiin siinä sitten vielä lopuksi jälkikepillä, jonka nostamista vahvistan naksuttimen avulla. Keppien ilmaisun kouluttaminen on meillä ollut jotakin josta saisi kirjoitettua oman kirjansa. Ensin yritettiin perinteisesti ”keppi suuhun” menetelmällä, mutta torpedoituani noudon ei koira suostunut ottamaan keppiäkään suuhunsa, eikä varsinkaan herranjestas sentään vierasta keppiä. Opeteltiin siis kepin ilmaisu "kepillä maahan" menemällä, minkä koira oppikin. Kunnes osui treeneissä muurahaispesään, jonka jälkeen ilmaisu oli tyyppiä ”tuossa se keppisi on, onko pakko mennä maahan”. Nyt kun noutohommat alkaa olla hallinnassa, kelpaa ottaa myös keppi suuhun. Ja sitä nyt sitten vahvistetaan.Loppupeleissä ihan sama miten ilmaisee, kunhan ilmaisee.
Nyt pitää lähteä ahtamaan piirakoita, jotka juuri uunista otettuna ja voideltuina odottavat. Näitä joulun mukavia puolia. Tammikuussa sitten itketään puntarilla, mutta ei murehdita sitä nyt :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti