Tänään oli taas treenin vuoro, mitäpä sitä lomallaan muutakaan tekisi kuin viettäisi aikaa koiriensa kanssa. Valitettavasti tulevan kisatykkini mielestä taivaankappaleet olivat tänään sellaisissa asennoissa että mistään ei meinannut tulla mitään. No, tulihan siitä nyt jotakin mutta kovasti muissa maailmoissa tuntui koira välillä olevan. Villi veikkaus on että lähestyvät juoksut sotkevat hieman koirani ajatusmaailmaa.
Asiaa kun oikein ajattelee, niin yksi tärkeimpiä asioita treenaamisessa, kisaamisessa jne. on koiran oikea tunnetila. Jos tunnetila on oikeanlainen, asiat eivät mene niin helposti pieleen ja koira jaksaa kantaa itsensä läpi pidemmänkin treenin. Mutta auta armias jos tunnetila on väärä, olisi miltein parasta laittaa koira autoon yksin tein. Tämän asian sääteleminen on joskus oikeasti vaikeaa. Sitä haluaa että koira on sopivasti innokkaana, tekee asiat täsmällisesti mutta myös iloisesti ja lennokkaasti. Yhtä vähän kuin kukaan oikeasti kilpailemisesta haaveileva haluaa koiraa joka tekee kaikki asiat ”plääh” ilmeellä varustettuna laahustaen, ei myöskään liian isoilla kierroksilla käyvä koira ole hyvä – siis jos ne kierrokset eivät ole hallittavissa. Itse en myöskään pidä siitä jos näen treeneissä koiran joka on selkeästi jatkuvan stressitilan vallassa. Toki koiran pitää kestää hieman painetta, mutta stressitilassa uuden oppiminen käy vaikeaksi.
Tämä siis koskien vain koiran tunnetilaa - kokonaan oma osansa on sitten sen ohjaajan tunnetila, jonka senkin pitäisi olla jollain tapaa stabiili. On siinä tosiaan säätämistä!
Jos keskittyisi nyt pari päivää ihan lenkkeilyyn – se harvemmin menee kovin pahasti pieleen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti