3.12.2011

Joulukuun alkutunnelmia

Blogin pitämiseen tuli tahaton tauko; Suzy sairastui kennelyskään Jyväskylän näyttelyn jälkeen. Huoli koiran terveydestä oli hetken aikaa suuri, mutta nyt näyttää siltä että tautiepisodista selvitään ja koira paranee. Pikku hiljaa. Onnelta onnettomuudessa näyttää että Iita ei ilmeisesti tällä kertaa tartuntaa saanut.

Paljon on ajatuksia herättänyt se miksi ihmiset tuovat sairaita/toipumassa olevia koiria näyttelyihin. Se että jonkun piti saada näin tehdä, laittoi kerralla meidän suunnitelmat uusiksi kutakuinkin koko loppuvuoden osalta. Suzy lomailee tasan tarkkaan niin kauan että on varmasti täysin terve, eikä tartuta muita koiria tähän ikävään vitsaukseen. Koska taloudessamme elää kaksi koiraa, tarkoittaa tämä luonnollisesti sitä että emme osallistu koiratapahtumiin kummankaan kanssa. Tämä on mielestäni sitä vastuun kantamista, mitä toivoisin muiltakin koiranomistajilta.
Taisi myös olla laitimmainen kerta kun meiltä osallistuttiin Jyväskylän näyttelyyn, tai vastaaviin isoihin sisäareenoihin. Koiraharrastus on meidän ihmisten harrastus, oikein mukava sellainen, mutta täytyyhän sen tapahtua myös koirien parasta ajatellen.Mitä ihmeen järkeä tässä muuten olisi?

Jatkamme hetken hiljaiseloa, toivoen että pieni loma tekee hyvää koirillekin. Tämä hetkellisesti lisääntynyt vapaa-ajan määrä tuntuu itsestäni kummalliselta, mutta ehkä se tekee hyvää minullekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti