7.4.2012

Hyvää Pääsiäistä

Talon isäntä on palannut matkoilta ja pääsiäistä vietetään yhdessä lepäillen. Iita on osoittanut loistavaa ajoituksen tajua aloittamalla juoksut näyttelyä seuraavana päivänä ja nehän tunnetusti antavat tähän lomailuun omat säväyksensä :)

Eiliset hallitreenit olivat meidän osaltamme kauden pohjanoteeraus. Koiraa on treenattu niin paljon talven aikana, että jotenkin ajattelin tauon jälkeen jatkettavan suunnilleen siitä mihin viimeksi jäätiin. Virhe! Suzy teki joitakin juttuja ihan ok, mutta alkoi sitten temppuilemaan tavalla jota nykytermein voisimme kutsua perseilyksi ja sai loppujen lopuksi pikakuljetuksen autoon jäähylle. Otimme sen sieltä vielä treenin lopuksi tekemään vähän hommia, mutta oma fiilis oli siinä vaiheessa jo melko latistunut. Ilta treenin jälkeen meni syitä ja seurauksia ajatellessa. Mielelläänhän sitä laittaisi kaiken koiransa syyksi, mutta kun siitä ei ole mitään hyötyä. Koirahan ei niitä virheitä korjaa, ainoastaan jättää ne tekemättä jos ei saa tilaisuutta. Olenkin siis miettinyt omia tekojani ja virheitäni ja yrittänyt ottaa opikseni seuraavaa kertaa varten. Pitäisi aina muistaa että nämä ovat koiria, eivät koneita ja että tämä nimenomainen omaa vielä sangen temperamentikkaan luonteen laadun jota se silloin tällöin hieman väläyttelee, eikä välttämättä ilman syytä. Eilen ei ihan hirveästi naurattanut, mutta ehkä tätä kokemusta vielä joskus naureskellaan. Sunnuntaina seuraava mahdollisuus päästä treenaamaan maneesiin.

Eilen tuli katseltua kevään seuraavia näyttelyitä, ja jonnekin jo koiria ilmoitinkin. Ennen toukokuuta ei lähdetä minnekään, katsotaan sitten kesällä miten innostutaan kiertelemään. Kunhan se kesä nyt ensin tulisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti