27.4.2012

Viikkokatsaus

Tämä bloggeri on uudistanut ulkoasuaan sitten viime näkemän, yritän tässä oppia tätä käyttämään...
No, viikko on mennä huiskahtanut nopeasti ja on itse asiassa ollut sangen hyvä sellainen.

Alkuviikosta lenkkeiltiin ja ulkoiltu ollaan muutenkin reippaasti sillä pihamme on nyt kokonaan sulanut ja siellä riittää tekemistä kaikille halukkaille. Torstaina eli eilen olimme ulkotreeneissä "kotikentällämme" Reijolassa; hienoisesta sateesta huolimatta sujuivat ihan mukavasti. Treeneissä oli uusi koira, jota Suzy tavoistaan poiketen jäi tuijottamaan, niin että sitä piti välillä sangen napakasti komentaa töihin. Mietittiin jälkikäteen että onko syy niin yksinkertainen että uusi tulokas on narttu. Nyt kun asiaa ajattelee niin treeniseura on todellakin koostunut enimmäkseen uroksista, joten ehkä Suzya hieman harmitti kilpailijattaren ilmestyminen apajille :) Niin tai näin, töiden on sujuttava olipahan kentällä sitten vaikka kissa käymässä.

Tänään sitten oltiin hallitreeneissä, joista jäi kyllä hyvä mieli allekirjoittaneelle. Olen ottanut naksuttimen käyttöön pienen tauon jälkeen, ja sen avulla näyttää löytyvän nopeahko apu monenlaisiin pikku pulmiin. Luoksetulossa viime aikoina melko hyviä keilausyrityksiä tehnyt koirani ei törmännyt polviini (tätä harjoiteltiin vielä eilen treenin jälkeen), tokohyppy oli kokonaisuutena huippusuoritus Suzylta ja irti seuraaminen sujui melko tyylikkäästi - tämä lämmitti sydäntäni kaikkein eniten. Paikallaanolossakin sain palkittua koiraa hiljaa olemisesta, naksutin on todella oiva apu silloin kun pitää palkata just eikä melkein oikealla hetkellä. Lopuksi Suzy sai tietysti vielä riehua rakkaan patukkansa kanssa.

Kuviot ovat tällä erää sellaiset, että perjantaisin on aina kisatreeni - kaikki liikkeet ohjattuna sellaisina kuin ne ovat kilpailuissa. Viikkotreeneissä sitten säädetään niitä asioita joissa säädettävää on; tämän päivän perusteella esimerkiksi käännökset ovat sellaisia joita voidaan hieman tiivistää. Useinhan se näyttää olevan niin että se mitä ei ihan juuri olla harjoiteltu kaipaa hiontaa, ja sellaiset jutut joihin on paneuduttu näyttävät paremmalta. Mutta jos nyt saadaan treenata ilman pidempiä taukoja, niin en näe tässä ongelmaa. Pääasia on että koira kehittyy, sen lisäksi että tekee iloisena ja mielellään. Virtaahan tuossa riittää, sitä ei onneksi olla saatu koirasta "tapettua".

Seuraava treeni sunnuntaina ulkokentällä, sitten vietetään vappua, torstaina näyttelytreenit, perjantaina hallitreenit. Lenkkeilyt + viikkotreenit sopivasti johonkin väliin, onneksi valoisaa aikaa riittää joten hyvin ehtii.

Iitan juoksujen jälkeinen kevätkutina alkaa helpottamaan, ja meidän grand old lady on taas alkanut viihtyä pihalla sään muututtua suotuisampaan suuntaan. Täytyy nyt seurailla alkaako joku pöly ärsyttämään koiran ihoa, jolloin se on pestävä, toistaiseksi näyttää kuitenkin aika hyvältä. Iita on mahdottoman hyvässä kunnossa noin muuten, hoikka mutta lihaksikas ja iloinen kuin peipponen :) Olisi näyttelykkunnossa vaikka yksin tein, odotellaan nyt kuitenkin toukokuun loppupuolelle.

Tällaisia tänne, mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti