5.12.2012

Valkoisia tunnelmia ja vähän sinistäkin

Aiemmassa postauksessani taisin valitella harmautta ja pimeyttä, nyt on tähän saatu muutos. Talvi on tullut; lunta on pyrytellyt tasaiseen tahtiin ja ainakin yksi reipas pakkanenkin on jo koettu. Kylläpä on 10 asteen pakkanenkin tuntunut kylmältä, kun ei ole vielä siihen tottunut.

Tällä viikolla ollaan reippailtu pitkien lenkkien merkeissä, maanantainakin käytiin ihan kunnon kierros vaikka pakkasta olikin kunnioitettavat -20. Suzy tarkenee hyvin kun on takki päällä (tarkenisi varmasti ilmankin mutta lihasystävällisempää näin). Omista boksereistamme ainakin Iita ja Alma olivat sellaisia että niillä paleli kovemmilla pakkasilla jalat, Suzy ei tähän joukkoon kuulu kuten ei kuulunut Ofeliakaan. Voidaanko siis todeta että Kajaanissa kasvaa arktisiin(kin) olosuhteisiin passaavia boksereita :)

Maanantaina meille tuli uusia huonekaluja, päätimme mm. usean vuoden tauon jälkeen hankkia olohuoneeseen uuden sohvan. Ajatuksena oli että jos koira ei siinä sohvalla sitten olisi, vaan kuinkas kävikään. Bokserihan se oli ensimmäisenä koeistumassa sohvaa ja ilmeisen passeliksi sen kaikesta päätellen totesi. Suzyn mielestä sohva on ehkä jopa parempi kuin entiset nojatuolit, koska siinä mahtuu retkottamaan ihan suorana, vaikka selällään... Mutta ainakin sinne mahtuu nyt koko perhe, joten ei passaa valittaa.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä sattui hassu juttu, heräsimme klo 02.00 Suzyn mahtavaan hälytyshaukkuun. Hälytyshaukku on erilainen kuin sarja muunlaisia haukkuja, se kertoo melko erehtymättömästi että ulko-ovemme takana on joku vieras. Hivenen hätkähdyttävää keskellä yötä. Ravistelin isännän hereille (joillakuilla on nuo unen lahjat hieman paremmat kuin toisilla) ja hän kävi sitten unisena tarkastamassa tilanteen "ei siellä ketään ole" ja takaisin nukkumaan. Itse pyörin valveilla pitkän tovien miettien millainen hiippari mahtaa ikkunan takana vaania. Aamulla salaperäinen vieras sitten paljastui - pihalla olevista jäljistä oli helppo päätellä että naapurustossamme elävä jänishän se siellä oli tsaikkaillut. Suzyn mielestä riittävä syy herättää koko porukka? Mutta hyvä näin!

Tänään olisi treenit jonne ollaan menossa jos pakkanen pysyy -15 asteen "paremmalla" puolella. Kovempaa pakkasta on luvannut, joten katsotaan missä tahdissa alkaa keli viilenemään.
Minulla on työn alla postaus jossa käyn läpi kuluneen vuoden tapahtumia, jahka saan sen valmiiksi voinen sen julkaista jo näin joulukuun aikana. Ehkäpä tässä ei enää tänä vuonna (toivottavasti) ehdi tapahtumaan mitään maailmaa mullistavaa? Kop kop...

Niin, valkoisen ohella piti olla myös sinisiä tunnelmia luvassa - hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti