Allekirjoittaneen elämä on viime päivinä ollut sangen rauhallista. Viimeiset 2 viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän sairastellen. Sanotaan että jos elämässä et osaa ajallaan hiljentää tahtia, niin elämä kyllä hiljentää puolestasi. Ehkäpä aikalisä olikin tarpeen, toivotaan kuitenkin että nyt päästäisiin taas täysillä eteenpäin, kevättä kohti!
Omatuntoni on vähän kolkutellut koirieni vuoksi. Meillä on onneksi pihaa, missä kaksikko voi viettää laatuaikaa yhdessä juosten ja telmien. Lisäksi ihana mieheni on kantanut kortensa kekoon ja, paitsi lenkittänyt koiria, myös vienyt niitä mukanaan mm. töihin. Rexkin on päässyt käymään toimistolla ja suurella riemulla tervehtimään kaikkia paikalla olleita. Ei ole ainakaan ujo tämä meidän nuorimies :)
Eilen pääsin pitkästä aikaa yrittämään pientä lenkkiä koirien kanssa. Kylläpä oli havaittavissa että lenkillä on käyty jonkun sellaisen kanssa joka suo enemmän vapauksia toteuttaa itseään kuin minä teen. Säädöt hieman hukassa siis :) Jos otetaan esimerkki, niin hihnassa hampailla roikkuminen on asia jota itse en hyväksy. Ne tietää sen, mutta se ei estä niitä kokeilemasta josko joku muu antaisi periksi. Sen jälkeen niillä on pokkaa tulla esittämään minulle että tämähän on ihan sallittua tehdä näin - molemmilla! Täydellinen esimerkki miten koira toimii ja miksi sen käsittelyssä pitäisi pyrkiä johdonmukaisuuteen. Tästä ja muutamasta muusta asiasta käytiin melko suoraviivaiset keskustelut ja päästiinkin lopulta yhteisymmärrykseen. Samalla kun mieleeni tuli taas runsaasti ajatuksia asiaan liittyen.
Koiran käytöksen oikaiseminen on varmaankin asia mistä saataisiin monenlaisia näkökulmia esille. Kun ajatellaan kasvavan koiran ikäkausia, niin näkisin että ensin sitä opetetaan ja siltä pyydetään asioita. Sitä palkitaan kun se tekee oikein ja kenties painetaan hieman villaisella niitä hetkiä kun se ei tee. Sitten kun koira osaa jonkun asian, siltä voi alkaa vaatimaan sitä. Kun mietin omia koiriani, niin nehän on aika hemmoteltuja tapauksia joilla on vapauksia vaikka muille jakaa. Tietyistä asioista en kuitenkaan tingi ja yksi sellainen on lenkillä käyttäytyminen. Jos koira käyttäytyy jollain tapaa huonosti, minulla henkilökohtaisesti ei ole minkäänlaista kynnystä olla oikaisematta sitä, riippumatta siitä missä satumme sillä hetkellä olemaan tai onko paikalla mahdollisesti muitakin kulkijoita. Voi olla että joku ohikulkija onkin joskus hieman kohotellut kulmiaan näille kasvatuksellisille keskusteluillemme.
Mieleeni tulee tilanne vuosien takaa, olimme viemässä äitiäni junalle ja bokserini Emma oli mukana. Purkaessamme tavaroita autosta koirani päätti käyttää tilannetta hyväkseen, hyppäsi autosta ulos ja lällätteli siinä keskellä vilkkaasti liikennöityä rautatie-asemaa, valmiina kunnon riehuntaan. Tarrasin elukkaa mistä vain kiinni sain, paiskasin sen niska-perse otteella autoon lausuen samalla muutaman valikoidun sanan. Äitini oli kauhuissaan käytöksestäni, miten sinä tuolla tavalla julkisella paikalla! Totesin äidilleni rauhallisesti että julkisella paikalla komentaminen lienee pienempi paha kuin junan alle jääminen. Ja tästä päästäänkin johtoajatukseen: käytöksen oikaiseminen takana on usein sen koiran itsensä etu. Jos sitä ei voi tehdä julkisella paikalla tai silloin kun tarvetta on niin missä ja milloin sitten? Emma ei tuosta tilanteesta vahingoittunut - en ikinä vahingoittaisi rakasta koiraani, mutta muisti kyllä odottaa lupaa tulla autosta ulos sen jälkeen.
Noh, se siitä. Ensi viikolla päästään tottistelemaan, sekä ulos että sisähalliin. Odotellessa ollaan treenattu vähän kotosalla, mm. Rexin kanssa istumista, maahanmanoa, eteen ja sivulle tulemista jne. Viikon viihdyttävin havainto oli että portin taakse odottamaan laitettu Suzy teki istumiset ja maahanmenot täsmällisesti käskyjeni mukaan. Ei ole vissiin koulutus ihan hukkaan mennyt? Vaikka muuten välillä toimivatkin miten sattuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti