Erikoislääkärillä

Tänään käytiin näyttämässä Suzyn silmää silmätautien erikoislääkärillä Jaana Pätilällä. Onneksi käytiin, sillä eipä se silmä edelleenkään ole parantunut yhtään miksikään. Itse asiassa haava näytti minun silmiini aika lailla suuremmalta kuin viimeksi.

Molemmat silmät tutkittiin, vasen on ok mutta oikeassa on indolent ulcera eli heikosti paraneva haavauma. Kun silmät oli tutkittu antoi eläinlääkäri meille kaksi vaihtoehtoa; joko vilkkuluomi ommellaan kiinni jotta silmä saa parantua rauhassa tai sitten silmään asennetaan piilolinssi joka niinikään antaa silmälle rauhan parantua allaan. Silmän räpyttely jo itsessään aiheuttaa sen että vaurioitunut silmän pinta ei pääse paranemaan, se kun hankautuu kaiken aikaa.

Koirani luonteen tuntien valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon; ensinnäkin koska piilolinssi voidaan laittaa paikalleen rauhoittamatta koiraa ja toisekseen koska koira parantuessaan näkee piilolinssin läpi. Tunnen koirani ja uskon että silmän kiinni ompeleminen ei sen kohdalla ole vaihtoehto silloin kun muitakin mahdollisuuksia on tarjolla. Erittäin epäilevästi suhtauduin myös koiralle laitettuun muovikauluriin ja valitettavasti olin oikeassa. Pääsimme vastaanotolta ulos ja tarkoituksenani oli kävelyttää koira kotiin koska autoonhan en olisi saanut sitä kaulurin kanssa millään. Koira sai kuitenkin sellaiset kilarit siinä eläinlääkäriaseman pihalla, että hyvin selväksi tuli että kävelemällä ei päästä yhtään minnekään, eikä sitä kauluria myöskään voida käyttää. Onneksi eläintenhoitaja oli tilanteen tasalla ja tuli perässämme ulos leikkaamaan kaulurin pois, niin päästiin lohduttelemaan potilasta. Hyvin varovaisesti katsoin kotona vieläkö linssi on paikoillaan kun useamman mutkan kautta sinne lopulta päästiin - siellä se on edelleen.

Tätä kirjoittaessani koiralle on annettu kipulääkettä - silmää tuoreistettiin taas ennen linssin asentamista ja se on oikeasti kipeä sen vuoksi, mutta muuten on kaikki hyvin. Linssi on pysynyt silmässä - asia on helppo todeta siinä olevista mustista pisteistä. Jos se pysyy 2 viikkoa niin erinomaista, jos edes 5 päivää niin oikein hyvä sekin. Eläinlääkäri sanoi että jos pysyy 2-3 päivää, niin  sen jälkeen koira ei linssiä enää huomaa ja antaa sen olla paikoillaan. Toistaiseksi suojaamme silmää puhallettavalla kaulurilla, jollainen onneksemme oli varastossamme Iitan jäljiltä. Nyt saa toivoa parasta, jos se kuitenkin vielä siitä paranisi. Kotiväki alkaa olemaan hieman väsynyt tilanteeseen, potilas onneksi tsemppaa kuten aina.

Läheltä liippasi

Sunnuntaina suunnattiin auton keula kohti Varkauden KV näyttelyä, mukaan matkaseurauksi hain ystäväni Eijan. Onneksi hain, perille päästyämme nimittäin selvisi että näyttelyalueen parkkipaikat eivät olleet lähimainkaan riittävät ja auton joutui ajamaan noin puolen kilometrin päähän. Ei kuulosta paljolta vai - no ei kuulostakaan jollei mukana olisi ollut hirveää määrää tavaraa; kassia ja pussia, vesipulloja ja -kuppeja, näyttelyhäkki alustoineen ja kärry jonka päälle häkki asetellaan vedettäväksi. Muistinko mainita koiran joka painaa abouttirallaa 40 kg? Tällä yhdistelmällä jo satakin metriä on vallan riittävästi, mutta kiitos Eijan läsnäolon saatoimme purkaa koiran tavaroineen näyttelyn sisäänmenon eteen ja kävin sitten, Eijan jäädessä omaisuutta vahtimaan, viemässä auton pois.

Hivenen epävakaisen sään vallitessa pääsimme lopulta kehäalueelle (miksi se on lähes aina mahdollisimman perimmäisessä nurkassa tulosuuntaan verraten?). Kehä olikin mielenkiintoinen; se oli keinonurmella jollaisella Rex ei ole koskaan vielä ollut. Kehään mennessämme se katseli ihmeissään ympärillä vallitsevaa vihreyttä ja eteni nenä tiukasti maassa nuuskien. Kuvitteli vissiin että tässähän tultiin jäljestämään :)

Laatuarvostelussa

Kehään koirani vei paikalla ollut koirani Kasvattaja. Kovasti oli koirapojalla virtaa, mistä tuomari onneksi kovasti tykkäsi ja antoi meille seuraavanlaisen arvostelun:
"Masculine, beatiful head, good expression. Good front, chest, neck, topline, angulations. Moves well. Good temperament." Rex sai ERIn, voitti luokkansa ja sai SA:n - sitten vain PU-kehää odottelemaan.

PU-kehässä.

Paras uros kehässä pojan edelle meni valtavan kokoinen juniori-uros, sekä valioluokan uros. Yleisesti ottaen tuomarointi taisi mennä tyyliin "mitä sonnimpi, sen parempi" mitä nyt espanjalaustuomarilta sopii odottaakin. Rex sijoittui sijalle PU3, sai va-sertin ja va-cacibin ja niihin olemme ihan tyytyväisiä. Sertin metsästys jatkuu, mutta siinä on oma viehätyksensä joten tyytyväisiä ollaan.

Kahden näyttelypäivän saalis

Tänään kävimme Rexin kanssa päivittämässä pojan rokotukset, sekä samalla reissulla virallisessa sydänkuuntelussa - ei sivuääniä. Toimenpiteiden yhteishinta 93 euroa sai allekirjoittaneen hetkeksi hieman puuskuttamaan, mutta mainosta lainatakseni hän on varmasti sen arvoinen... Huomenna sitten Suzyn kanssa silmäsairauksiin erikoistuneelle eläinlääkärille - saa pitää peukkuja.

Näyttelyreissu eteläiseen Suomeen

Aloitimme tämän vuoden koiranäyttelyt verrattain myöhään, sopivilta tuntuvia tapahtumia kun ei tänä vuonna tunnu olevan ihan joka oksalla. Etelä-Suomen Ruttukuonokerhon järjestämään Klubshow tapahtumaan päätimme kuitenkin lähteä; tuomariksi kun oli lupautunut arvostettu kasvattajatuomari Pedro Bispo (kennel Von Bispus) ja tapahtuma itsessään tiesi mukavaa päivää samanhenkisessä seurassa.

Näyttely ajoittui helatorstaiksi, joka ainakin vielä toistaiseksi ajoittuu kirjaimellisesti torstai-päiväksi ja suo töissä käyvälle rahvaalle yhden ylimääräisen vapaapäivän. Pitkän välimatkan vuoksi päätimme lähteä matkaan jo keskiviikkona ja työpäivän päätyttyä pakkasimmekin koirat, itsemme ja kunnioitettavan määrän tavaraa Hondaan ja suuntasimme auton keulan kohti ensimmäistä etappia, Asikkalaa.

Ajomatkan aikana sää oli hirvittävä; vettä tuli vaakatasossa ja kovan tuulen vuoksi autokin tuntui suorastaan heittelehtivän välillä. Tauoilla huomasi nopeasti myös miten jäätävän kylmää ulkona oli. Tänä keväänä tätä lajiketta on ollut runsaasti tarjolla ja sangen kauhuissani ajattelinkin seuraavaa päivää samanlaisessa kelissä. Kotiin jäänyt talvitakki, kumisaappaat ja villasukat (kalsareista puhumattakaan) kangastelivat mielessä, mutta sääennuste varovaisesti ennusteli paranevaa keliä ja siihen keskitin kaiken toivoni.

Perillä Asikkalassa oltiin 20 aikaan illalla, eli millekään kummemmille ilta-aktiviteeteille ei jäänyt paljon aikaa. Koirien ruokinta ja ulkoilutus, Rexin harjaus, vähän tv:n katsomista ja sitten nukkumaan. Hyvin nukuttikin, vaikka viereen änkeytyi noin 70 kg koiraa ja tilanpuute meinasi ottaa vallan. Suzy nukkuu sängyn jalkopäässä, siinä missä Rexillä on erityisen charmantti tapa tulla ihan iholle ja lätkäistä koko komea kuononsa muhkeine huulineen poskeani vasten. Nuku siinä sitten, mutta olipahan ainakin onnelliset koirat!

Aamulla sitten lähdettiin jatkamaan kohti Tuomarinkylän vinttikoirakeskusta. Sää oli pahaenteisen kostea ja ehdin taas jälleen kerran manailla mielessäni näitä Suomen olosuhteita. Mutta kuinkas ollakaan, mitä lähemmäksi määränpäätä päästiin, sitä paremmaksi keli muuttui ja perille päästiin ihanan auringonpaisteen vallitessa. Päivän aikana tuli joitakin sadekuuroja, mutta enimmäkseen sää oli oikein mukava.

Päivän ensimmäinen kommellus sattui jo portilla. Olisin näyttänyt koirien paperit jo häkkejä ja muita tavaroita viedessäni, mutta se ei tällä kertaa käynytkään vaan koirien piti olla paikalla yhdessä papereidensa kanssa. Autosta suoraan tilanteeseen tuotu Rex pääsi siinä hieman innostumaan "hei täällähän on hirmuisesti tyttöjä ja muutakin kivaa!" ja jouduttuaan odottelemaan vuoroaan otti ja kusi suoraan housilleni. Ei mitenkään pienesti, vaan polvesta alaspäin koko housunlahje oli sen itsensä peitossa. Sillä tavalla, ajattelin, mahtava aloitus päivälle. Ikinä ennen ei tuollaista ole tehnyt, vaan osaanpa olla jatkossa varuillani.

Näyttelyyn oli ilmoittautunut 69 bokseria ja paikalla olikin runsaasti tuttuja joiden kanssa oli mukavaa jutella ja viettää päivää. Koiratarvikkeiden myyjiäkin oli eksynyt paikalle ja ostinkin Suzylle uuden nahkahihnan, ihanan laadukasta pehmeää nahkaa. Löysin myös Rexille 55 cm näyttelypannan värissä messinki, niitä on ollut lemmikkiliikkeissä kovin huonosti tarjolla ja varsinkin sopivan paksuisena. Nyt on panta- ja hihna-asiat kunnossa pitkäksi aikaa!

Näyttely itsessään meni oikein mainiosti. Avoimeen luokkaan osallistui yhteensä 8 bokseria. Kun laatuarvostelut oli tehty (Rex sai ERIn) ja luokan 4. ja 3. oli sijoitettu, oli jäljellä meidän Rex ja toinen vanhempi uros, joista tuomari jäi miettimään voittajaa. Pitkällisen pohdinnan jälkeen vanhempi koira vei tällä kertaa voiton, mutta tuomari kehui vuolaasti Rexiäkin. Vuosi lisää ja sitten sillä on kaikki - tähän olemme uskoneet ja uskomme edelleen. Meidän osalta kisa olikin sitten tässä, koska Klubshow'ssa ei jaeta SA:ta ollenkaan ja jatkoon menevät vain luokkavoittajat. Ei silti harmita ollenkaan, kotiin tuomisiksi saatiin sininen rusetti ja alla oleva arvostelu:

2 years. Very good type, very good head and very good proportions. Very good underjaw, very good stop, dark eyes, elegant strong neck. A little closed front, good topline, deep chest. I'd like a little more power in back, very good movement.

Kuva Janne Enroos

 

Rexin esiintyminen edusti tällä kertaa hieman raikulipoika-osastoa, mitä osasin kyllä vuoden ensimmäiseltä näyttelyltä odottaakin. Asiaa ei välttämättä auttanut kilpailukehässä uros joka yritti hyökätä tai oikeammin hyökkäsi urokseni päälle. Rex olisi antanut täysillä takaisin jollei koiraa siinä vaiheessa esittänyt kasvattajamme olisi ollut tilanteen tasalla, kuten aina on. Joiltakin koirilta kun valitettavasti tällaista käytöstä voi näyttelyissä ihan odottaa... Rex kyllä unohti tilanteen saman tien, mutta vauhtia herralla riitti edelleen. Kasvattajaryhmässä se oli hetkittäin suorastaan tuhma, mutta asettui kyllä siksi aikaa kun tuomari kävi ryhmää katsomassa mikä mielestäni onkin tärkeintä. Pidin koiralleni pienen puhuttelun ja sitten menimme vielä jälkeläisryhmään, jossa malttoi jo olla hieman rauhallisemmin. Ilmeisesti pitkän päivän väsymys jo vaikutti ja koko touhu alkoi hieman kiukuttamaan? Kummassakin ryhmässä palkittiin vain yksi ryhmä ja jälkeläisryhmässä kasvattajamme nappasi voiton. Onnea!

Kuva Janne Enroos

Seuraavan kerran näyttelyyn lähdetään jo tulevana sunnuntaina, ensimmäinen yritys saada sertikiintiö täyteen. Sitten tuleekin pieni tauko ennen erikoisnäyttelyä jonka jälkeen kesä onkin jo lähes kukkeimmillaan. Edessä on siis vuoden parhaat hetket!

Kesän kynnyksellä

Eilen oli taas Suzyn silmäkontrollin vuoro. Todettiin että silmä näyttää kaikinpuolin rauhallisemmalta ja koiran oireet ovat pysyneet nyt kurissa kipulääkityksen avulla - mutta haava on silmässä edelleen. Se on hieman lähtenyt paranemaan reunoilta ja on siten pienempi, mutta edelleen siellä. Asiaa tuumailtuamme sovimme eläinlääkärimme kanssa että seuraavaksi silmää katsoo silmäsairauksiin erikoistunut eläinlääkäri - sellainen on nimittäin tulossa seudullemme ja vieläpä ihan normaalin kontrollivälin rajoissa. Eläinlääkärimme ilmoitti haluavansa mahdollisuuksien mukaan olla mukana tutkimuksessa, mitä kovasti arvostan. Parempi se on nyt katsoa kuin katua, eikä vähiten siksi että olen viime aikoina nähnyt Suzyn hankaavan myös sitä tervettä silmäänsä. Näin ei voi jatkua. Toistaiseksi kuitenkin pärjätään, kipuja ei ole ja koira on muutenkin reipas (todellakin!) ja iloinen oma itsensä.

Rexin kanssa käytiin taas alkuviikosta kouluttajalla, saamassa edelleen vinkkejä pojan koulutukseen. Päätettiin ottaa nyt kuuri tunnetilan säätelyä ja päästää poika hetkeksi lomalle tottiskuvioiden hinkkaamisesta - se osaa kaiken mitä tässä vaiheessa tarvitsee. On hienoa saada apua kokeneelta ihmiseltä - tässä tapauksessa voidaan puhua kutakuinkin ammattilaisesta - joka sivullisena näkee syitä ja seurauksia tehokkaammin kuin itse kykenee. Sain taas sen ihanan tunteen kun koira on kuin viritetty jousi kädessäni, valmiina kaikkeen mitä vain keksin siltä pyytää. Siihen pyritään että sama tunne kestäisi jatkossa koko suorituksen ajan. Pojassa on kyllä ihan kaikki vaihteet mitä pk-harrastuksissa tarvitaan, ne on vain ehkä hieman eri järjestyksessä kuin esim. Suzylla. Eli taas jälleen kerran joudun kouluttamaan itseäni saadakseni koirastani ulos parhaan mahdollisen.Yli 20 vuotta jo ja jotkut asiat ei koskaan muutu...

Ensi viikolla startataan oma näyttelykausi, kohti eteläistä Suomea olisi tarkoitus lähteä ajelemaan. Näyttelyitä tulee nopeassa tahdissa 2 peräkkäin ja sitten hiljennytään hetkeksi odottelemaan SBY:n Erikoisnäyttelyä. Tänä kesänä ei niin mahdottoman montaa kiinnostavaa näyttelyä ole, mutta kyllä tässä jotakin on tarjolla jokaiselle kesäkuukaudelle kuitenkin. Viimeisen sertin metsästys siis julistettakoon alkaneeksi :) Kehissä nähdään!

Vappupäivänä, mies ja koirat. Ei vielä ihan kesä, mutta pian!

Näyttelytunnelmia

Kevään näyttelykausi on polkaistu alkuun. Ystäväni Eija oli lähdössä koiransa kanssa Tohmajärven ryhmänäyttelyyn ja päädyin lähtemään mukaan kuskin ominaisuudessa. Tiesittekös muuten että stressittömin tapa osallistua koiranäyttelyyn on ehdottomasti tehdä se ilman omaa koiraa :)

Sää ei oikein suosinut meitä tänään. Koko aamun ja vielä lähdettäessä vettä tuli taivaalta ihan täysillä. Sivumennen mainittuna alan pikku hiljaa saamaan tarpeekseni tästä Suomen "ihanasta" keväästä. Perille päästyämme sade alkoi laantumaan, mutta koko päivän oli silti inhottavan koleaa ja kosteaa. Koiranäyttelyissä on kuitenkin aina oma tunnelmansa ja pienestä palelemisesta huolimatta päivä oli kokonaisuudessaan oikein kiva. Tuttuja tuli nähtyä ja mukavaa kun olivat vielä menestyneetkin hienosti!

Ennen lapinkoirien kehän alkamista saimme seurata metsästysrotuisten pystykorvien esiintymistä; mm. suomenpystykorvia ja karjalankarhukoiria. Jo kansallisrotumme esiinmarssi oli kokonaisuudessaan sangen viihdyttävää katsottavaa, mutta annahan olla kun karhukoiriin asti ehdittiin... Isoja koiria itsekin kehissä pyörittävänä olen täysin tyrmistynyt millaisin eväin osa porukkaa vielä tänäkin päivänä lähtee näyttelyyn. Esimerkiksi uroksissa oli koiria jotka eivät ravanneet askeltakaan, vaan tuskastuneen näköinen isäntämies kumisaappaissaan lähinnä kiskoi tukehtumaisillaan olevaa koiraansa pannasta roikottaen kehän ympäri. Koirat räyhäsivät toisilleen kuin viimeistä päivää ja yhteisjuoksutuksessa vältyttiin isomman luokan koiratappelulta vain siksi että yhdenkään koiran panta-hihnayhdistelmä ei pettänyt - luojan kiitos. Ymmärrän toki että karhukoira on rotuominaisuuksiltaan tietynlainen, mutta sitä en ymmärrä ettei koiralta voida vaatia minkään näköisiä käytöstapoja, saati että tuollaista menoa tuomarikin pitää normipäivänä. En väitä etteikö tuo omakaan mitään pientä kivaa olisi ikinä kehässä keksinyt, mutta tuollaisella käytöksellä lentäisi bokseripoika kehästä ulos näyttelykielto kotiin viemisinään ja se on totinen tosi. Ja hyvä niin!

Suomenlapinkoirien kehässä tunnelma olikin sitten erilainen. Kun lapinkoirien taso on tänä päivänä melko tasainen ja hyviä koiria on paljon, on handlereille valjennut esittämisen tärkeys. Oli ilo katsoa miten hienosti jo pentuluokan koirat esiintyivät ja mitä ylemmäs edettiin sitä tyylikkäämpiä esityksiä nähtiin. Meidän porukan kotiin tuomisina oli tänään ERI, VAK3 ja SA.  Ei siis ei laisinkaan hullumpi aloitus ja tästä on hyvä jatkaa kohti kesää. Hyvin pian jo sen omankin nelijalkaisen kanssa :)

Kiitos Eija ja Vippi mukavasta päivästä!

Miten meni, noin niinkuin omasta mielestä

Kurvasinpa taas tänään töistä eläinlääkäriaseman kautta kotiin. Ihan ei selvitty suunniteltua 1.5 viikon kontrolliväliä. Alkaa sivumennen mainittuna sujua reitti eläintohtorille kuin itsestään. Tiedättekö sen tunteen kun pienestä luminokareesta alkaa pyörimään pallo ja kun se pääsee vauhtiin...

No, ihan lumivyörystä tässä ei nyt ole kyse, eikä kyllä maailmanlopustakaan. Kesken työpäivän vain mieheni ilmoitti että Suzy ei voi hyvin, sitä närästää. Sain heti sieluni silmin vision tilanteesta: koira nieleskelee, nyökkii, kakoo, yrittää raivopäisenä syödä kaikkea löytämäänsä; pölyä, roskia, multaa... Kun koiralle antaa Antepsinia se oksentaa sen hetken kuluttua ja sama rumba taas alusta. Toinen lääke tai mahdollisesti kolmas pysyy jo mahassa ja tilanne rauhoittuu - tosin tässä kohtaa on todettava että fiksu mieheni ilmoitti asiasta jo sen toisen lääkkeen annettuaan. Ja mistäkö tämä johtuu - no se on se lumivyöry kun mahaherkälle koiralle joutuu antamaan ylimääräistä kipulääkettä. Kaikista varotoimista huolimatta, näin voi käydä. Siispä kipulääkkeet vaihtoon ja mahansuojalääkettä kuurina.

Olen taas alkanut heräilemään öisin sydän jyskyttäen tunteesta, olenko muistanut antaa koiralle lääkkeet. Muistamista riittää päiväaikaankin, kun tämänhetkinen kattaus on melkoisen monimuotoinen; tippaa, voidetta, jauhetta, kapselia ja tablettia; yhdessä tai erikseen 1-4 kertaan päivässä aterioiden lomassa tasapainoillen. Miten voi sinällään pikku jutusta tullakin tällainen rumba? Sitä ihmetellessä toivottelin eläinääkäriaseman tytöille varovaisesti hauskaa Vappua ja sitä samaa kaikille meidän lukijoillekin. Jos me nyt selvittäisiin vaikka pari päivää ihan itse?

Ei menny ihan putkeen

Puolitoista viikkoa eteenpäin oli tarkoitus katsella miten Suzyn silmän tilanne kehittyy, vaan toisin kävi. Ei päästy kuin sunnuntaihin asti kun silmä alkoi taas oireilemaan. Maanantai-aamuun asti kun edettiin, niin hyviä huomenia oli toivottamassa koira joka ei saanyt silmäänsä kunnolla edes auki, minkä lisäksi sielun peili näytti pari numeroa vieressä olevaa kappaletta pienemmältä. Säikähdin, säikähdin aivan todella.

Jotta eipä sitten muuta kuin soittoa eläinlääkäriin, taas vaihteeksi. Tämä siis heti sen jälkeen kun olin lataissut koiraani sallitun annoksen kipulääkettä ja ajellut töihin odottelemaan että ell-asema aukeaa ja että sinne pystyy soittamaan. Meillä on viime aikoina käynyt sangen hyvä tuuri, sillä tänäänkin onnistuimme saamaan ajan omalle lääkärillemme samalle päivälle. Se tiesi pientä katkoa työpäivään, mutta onneksi sellainen oli järjestettävissä.

Eläinlääkärissä silmä jälleen kerran tutkittiin. Suzy näytti jo alkajaisiksi että silmä on sitten todellakin kipeä ja eläinlääkäri puuduttikin silmän tipoilla jonka jälkeen tutkimus onnistui ns. ilman kyyneleitä. Mitä sieltä sitten löytyi; no se samainen haava joka lopultakin on nyt lähtenyt reunoilta paranemaan. Silmä itsessään oli mioosissa, eli tilassa jossa mustuainen ei laajene normaalisti. Jäi hieman epäselväksi johtuuko kipu em. tilasta vai oliko se itsessään seurausta silmän kivusta joka kenties tästä tilanteesta kaikkineensa on aiheutunut... Ei pysy enää kärryillä. Noh, anyway silmään annettiin vielä yhdet silmätipat, Atropinit, joita tänään ja huomenna jo meneillään olevien lisäksi silmään läträtään. Tästähän seuraa että koira ei saisi olla kovin kirkkaassa valossa, toisin sanoen pientä vaikutusta ulkoiluun. Suzy on varmasti todella tyytyväinen :/

Summa summarum, melkoinen savotta on seurannut tästä silmän ottamasta pikku osumasta. Tässä on nyt nähty pääsiäinen ja pian vappukin tätä hoidellessa - toivottavasti juhannuksena ollaan jo voiton puolella ja koko episodi olisi vain kaukainen muisto. Pelkään pahoin että suloiselle ja kiltille koiralleni on jäänyt pysyvä trauma silmätippa-pakkauksista - se ottaa sujuvasti jalat alleen havaitessaan sellaisen kädessäni. Kokeillaan nyt josko tällä kertaa päästäisiin se reilu viikko - pari eteenpäin.