26.10.2011

Koiranomistajan ankeat hetket

Käytiin äsken pitkästä aikaa eläinlääkärillä.
Eilen huomasin Iitan korvanlehdessä nestepallukan, josta osasin jo tehdä omat johtopäätökseni. Käytiin kuitenkin näyttämässä korvaa Kivuttomalla. Jep, verikorvahan se. Ensimmäistä kertaa minun bokserihistoriassani. Päätettiin olla tekemättä sille mitään nyt, koska ensinnäkään vuotavan korvan tyhjentäminen ei johda muuhun kuin että se täyttyy uudestaan. Ja lisäksi kun Iitalla on melkoisen arat korvat, ei olisi tuntunut reilulta alkaa sitä kiusaamaan hereillä.

Että mennään sitten perjantaina operoitavaksi. Harmittaa vietävästi, tuossa se niin iloisena mennä viilettää vaikka varmasti on kipeä se korva. Pitikin sattua! Mielessä pyörii jo erilaiset riskit ja toipumisen sujuminen, mutta ei auta mennä kuin päivä kerrallaan. Iita on vahvaa tekoa, kyllä se hoitaa tämänkin homman kotiin.

Nyt pitää lähteä lenkittämään neito Vuormannia. Iita pääsee ”isin” viekkuun päiväunille :)

2 kommenttia:

  1. No voi :( Rapsuja Iitalle ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Rapsut välitetty perille. Ja kiitos, toivotaan että tosiaan tulee pian kuntoon!

    VastaaPoista