29.3.2013

Pääsiäisterveiset

Viikko alkoi mukavissa merkeissä. Jostain syystä ajatus lyhyemmästä työviikosta piristää aina ja nythän niitä tulee 2 perätysten. Maanantain hallitreeneissä Suzy oli hyvässä iskussa. Paikallaanolo ei mennyt ihan putkeen, poistuttiin molemmat paikalta niin että koirat jäi keskenään halliin ja se oli Suzylle vähän liikaa. Muutoin kaikki liikkeet meni kerrasta, tuli mm. 10 hyppy, 10 luoksetulo, hyvä joskin aavistuksen vino maahan jäävä ja muutenkin oikein kivasti. Liikkeestä seisomisessa pientä parannettavaa... Olin tosi tyytyväinen, koira on juuri sellainen kuin sen haluankin olevan.

Tiistaina sitten käytiin pitkä lenkki, kuten aina. Tiistaisin on ratsastus-iltani ja sen vuoksi koira käytetään aina kunnon lenkillä jotta lepäilee sitten illan rauhassa - ellei lähde tallille mukaani. Tultiin lenkiltä kotiin ja touhusin siinä jotakin, kunnes havahduin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Suzy seisoi sahapukkimaisessa asennossa selkäkarvojaan pörhistäen ja alkoi vapisemaan kun kevyesti painellen tutkin koiraa. Kipeä jostakin, ilmeisesti selästään. Kipulääkkeellä selvittiin illasta.

Keskiviikoksi sain ajan eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa Suzy oli jo niin vaisu että eläinlääkärikin kiinnitti asiaan huomiota. Koira tutkittiin melko perusteellisesti, muuten kunnossa mutta aristaa selkää voimakkaasti.Taivuttelun ja painelun jälkeen koira oli tosi kipeä, jouduin nostamaan sen autoon eläinlääkäriasemalta poistuessamme. Saatiin kipulääkekuuri sekä aika akupunktioon seuraavalle päivälle. Hieronnasta luovuttiin toistaiseksi, koska ensinnäkin se olisi Suzylle nyt ikävää eikä ehkä antaisi kovin pitkäkestoista apua.

Eilen sitten mentiin ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktioon koiran kanssa. Akupunktio itsessään on minulle tuttua, selässäni oli vuosia aiemmin akuutti tilanne johon parhaan ja oikeastaan ainoan avun sain nimenomaan akupunktiosta. Tiesin siis että se auttaa eikä satu, mutta kerropa tämä koiralle joka ehkä saattaa hieman ällistyä itseensä pisteltäviä neuloja...! Huoleni oli kuitenkin turha, Suzyn mielestä eläinlääkäritäti oli aivan ihana eikä neuloista ollut sille mitään haittaa - niitä laitettiin selkään, jalkoihin sekä päähän. Kiltisti se antoi pistellä neulat itseensä ja malttoi pysyä koko hoitoajan paikallaan patjalla. Hän on niin kiltti, kipeänäkään ei ärähdellä muille. Akupunktion lisäksi siihen pistettiin b-vitamiinia. Hoidon jälkeen Suzy oli tosi väsynyt, se laahusti autolle ja nukahti sinne saman tien, lämpimän viltin alle. Hieman hirvitti jättää koira kotiin ja palata muutamaksi tunniksi töihin, tiesin kuitenkin että tällä erää lepo on parasta mitä koiralle voi tarjota.

Kotiin palatessani avasin oven varovaisesti... vastassa oli todellakin huomattavasti pirteämpi koira joka innostui jo tekemään pari helikopterihyppyäkin :/ Ilmeisesti akupunktiosta ei turhaan ole nopeassa ajassa tullut sangen suosittu hoitomuoto, jonne ihmiset kilvan vievät koiriaan. Se on hoitomuoto jota voi tehdä joko kertaalleen tai erilaisissa sarjoissa, kaikenlaisille koirille. Vakuutus korvaa hoidon silloin kun se tehdään sairauden vuoksi. Suzyn kohdalla hoitoa jatketaan tiistaina ja noin parin viikon verran on tarkoitus pysytellä niin sanotusti maan tasalla. Eläinlääkäri tähdensi että missään nimessä koiraa ei saa jättää liikkumattomaksi eikä ilman aivotyöskentelyä johon se on tottunut, ainoastaan repivät liikkeet ja hypyt jätetään hetkeksi pois.

Tätä kirjoittaessani olen jo, lähestulkoon, antanut itselleni anteeksi sen että koira pääsi tuollaiseen kuntoon. Minähän tiedän että Suzyn selkä ei ihan priima ole, silti sitä on treenattu säästelemättä ja mm. hyppyytetty paitsi tokoesteen, myös A-esteen yli. Tämä koira tekee niin mielellään ja menee aina täysillä - olen jotenkin tuudittautunut uskoon että selkä ei sitä vaivaa. Kun nyt mietin tätä tilannetta, niin uskon ettei tämä kuitenkaan ole minkään loppu eikä edes lopun alku. Kiputila saadaan kyllä laukeamaan ja jos akupunktiosta koiralle on apua olen valmis sen hoitoon viemään niin usein kuin tarve vaatii. Haluan suoda tuolle koiralle sellaisen elämän kuin se ansaitsee, jos se haluaa mennä täysillä teen kaikkeni että se saa sen tehdä. Toki jatkossa joudun katsomaan tarkemmin mitä selkä kestää, sen lisäksi että sitä huolletaan jatkossakin hyvin. Tärkeää olisi saada koira käyttämään selkäänsä sen sijaan että varoo sitä, näin lihakset saataisiin pidettyä hyvässä kunnossa. Jos teillä on ideoita tähän, otan niitä ilolla vastaan!

Tässä vielä linkki eläinlääkäriasemamme akupunktio sivulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti