Rex on täällä!

Eilen startattiin koko perheen voimin kohti Pyhtäätä hakemaan uutta perheenjäsentämme Rexiä kotiin. Aamu alkoi auton katsastuksella, pikku yksityiskohta joka isännältä oli päässyt unohtumaan. Sujuvasti kuitenkin loppujen lopuksi päästiin lähtemään ja perillä oltiin 14 jälkeen. Ei muuten sivumennen mainittuna ollut ihan edullisin reissu - noin lyhykäisyydessään siihen sisältyi 1 peltipoliisin sakot ja 2 tehtaanmyymälää... :)

Perillä näimme melkein koko pentueen, yksi pennuista oli jo lähtenyt uuteen kotiinsa ennen meitä ja päivän aikana kaikilla oli vastaavanlainen muutto tiedossa. Pennut olivat tietenkin kasvaneet ja kehittyneet valtavasti siitä kun ne edellisen kerran näin, kokonaisuudessaan todella tasainen ja kaunis pentue. Laiteltiin siinä paperiasiat kuntoon ja niin sitä sitten lähdetiin takaisin ajomaratonille tuore perheenjäsen kainalossa. Jännittävää!

Matka meni oikein mukavasti, Rex nukkui suurimman osan matkaa. Pari kertaa pysähdyttiin ja käytiin vähän ulkona, sitten taas autoon jossa unettomat hetket menivät mukavasti puruluun ja lelun kanssa näperrellessä. Oikein reipas ja luottavainen pentu, täytyy sanoa.

Kotona oltiin noin 19 aikaan. Suzyn mielestä pentu on vähintäänkin mielenkiintoinen, tutustuivat ensin toisiinsa portin läpi ja tätä kirjoittaessani ovat jo olleet valvotusti yhdessäkin. Eiköhän niistä pikku hiljaa tule hyvät kaverit keskenään. Pentu vastaa kyllä odotuksiani täysin, on leikkisä eikä todellakaan mikään arkajalka.  Puhumattakaan hänen ulkomuodostaan, joka kyllä hivelee uuden omistajansa silmää. Mutta annetaan sen nyt kasvaa kaikessa rauhassa!

Alkuja ja loppuja

Viikko on taas hurahtanut vauhdilla, huhtikuu on jo puolessavälissä ja yöpakkasista huolimatta se on virallista: kevät on tullut! Se ihana auringonpaiste joka sulattaa lumen, jään ja kärttyiset tädit on täällä.

Maanantai aloitettiin perinteisesti hallitreenillä, notkean oloisen koiran kanssa. Liikkuroidut suoritukset jotka koira teki intoa puhkuen. Kyllä se on kehittynyt, vaikkei aina siltä tunnukaan - ja lisäksi se on oikeasti hirveän kiva koira. Maanantain ohella treenattiin torstaina, poliisiparkissa jonne meillä btw on nyt ihan virallinen ja oikea lupa mennä.

Tiistaina kolmas ja tällä erää viimeinen akupunktiokeikka. Eläinlääkäri ihasteli piristynyttä koiraani ja totesi että kunto on nyt niin hyvä ettei tällä erää tarvita muuta. Liikuttaa ja treenata saa normaalisti, jatkossa suositus on hoitokerta 1-3 kk:n välein. Kipulääkkeitä ei olla tarvittu enää aikoihin.

Taas päästään riehumaan! By Satu S.

Keskiviikkona oli koiranomistajan hieronnan vuoro, kylläpä olikin niska ja hartiat jumissa. Lepoillan kunniaksi viihdytin itseäni lehtiä lukemalla ja havaitsin että Joensuussa 70- ja 80-lukujen taitteissa aloittanut kaupungin ensimmäinen pizzeria, Verona, on lopettanut toimintansa. Muistan elävästi ensimmäisen käyntini kyseisessä ravintolassa, se tapahtui ollessani esiteini-iässä ja äitini ilmoitettua että tässä perheessä kokeillaan nyt jotakin uutta ja eksoottista. Siihen aikaan en oikein välittänyt pizzasta mutta äitini jotakin päätettyä se yleensä myös tapahtui ja niinhän sitä sitten mentiin. Olin silloin juuri saanut elämäni ensimmäiset Beavers merkkiset farkut, joihin ylpeänä verhouduin. Farkkujen pienin myynnissä oleva koko oli 25 tuumaa ja housut pysyivät ylläni ankarasti vyötä kiristämällä. Sittemmin on kyllä moni asia muuttunut, nykyään minua ei todellakaan tarvitse patistella syömään pizzaa ja siksi toisekseen 25 tuuman farkut eivät enää menisi edes nilkastani läpi :D Mieleeni on jäänyt kuinka ravintolaan päästyämme silmäilin tyytymättömänä ruokalistaa - silloinen kokemukseni ravintola-ruoasta rajoittui lähinnä nakkikoreihin ja lihapulliin muusilla. Valintani olikin sitten Pikku Apollo niminen lasten pizza - siinä oli täytteenä nakkeja!

Kun jotain päättyy, tulee myös uusia alkuja. Verona saanee uuden paikan liiketoiminnalleen ennemmin tai myöhemmin ja meidän perheessä aloitetaan uusi elämä ensi viikosta alkaen. Yksikoirainen taloutemme muuttuu taas 2-koiraiseksi kun uusi perheenjäsenemme saapuu luoksemme. Siitä sitten lisää myöhemmin, kenties seuraavassa postauksessa.

Ja taas mennään!

Taas alkaa yksi viikko olla elettynä, oikein mukava viikko on ollutkin.

Maanantaina saatiin isäntä kotiin! Lennon peruuntumisen vuoksi Kiinaan jumittunut mieheni oli todella onnellinen saatuaan pohjois-karjalaista maata jalkojensa alle. Saattoi kuulemma jopa olla viimeinen reissu Kiinaan ikinä. Tältä osin jäänee nähtäväksi, mutta todella mukavaa kun talon herra on taas paikalla.

Tiistaina Suzyn toinen akupunktiokerta. Olen täysin myyty akupunktiolle hoitomuotona, jo nyt eläinlääkäri totesi että koirani selkälihakset ovat pehmeät, eikä koira merkittävästi arista selkäänsä. Suzy meni hoidettavaksi todella positiivisella asenteella, antoi nätisti laittaa neulat sekä odotella hoitoajan kiltisti paikoillaan. Ilmeisesti se tietää jo että tämä auttaa? Lopuksi (toki myös aluksi sekä pitkin hoitoa) eläinlääkäri sai vielä muutaman kunnon pusun. Viikon päästä mennään seuraavan kerran. Hoitokertoja tulee nyt ehkä 3-4 yhteensä, vakuutus korvaa hoitojakson. Jatkossa katsotaan sitten tarpeen mukaan.

Keskiviikkona päästiin treenaamaan! Tottakai kevyesti ja varovaisesti, sikäli kun se nyt Suzyn kanssa on mahdollista. Otettiin seuraamista käännöksineen, muutama luoksetulo lyhyellä välimatkalla, sekä jättöliikkeistä seisomista. Mukavaa oli. Näytin Eijalle Suzyn liikkumista ja hetken sitä katsottuaan hän totesi että "se liikkuu nyt ihan normaalisti". Niin minustakin. Mahtavaa!

Tänään sitten ihana lenkki mahtavassa kevätsäässä. Tätä kirjoittaessanikin ulkona on lähes +4 astetta lämmintä. Toivottavasti yöpakkaset ovat pikkuhiljaa jäämässä taka-alalle ja päästään nauttimaan ihanasta lämmöstä ja siitä että nuo perhanan lumet sulaa... Mutta siis, siitä tämän päivän lenkistä sen verran että mentiin ihan maastoreitille missä Suzy sai edetä vapaana metsätietä sekä traktorin uria pitkin. Seurasin siinä samalla liikkumista ja kyllä se tosiaan ravailee letkeästi. Muutenkin koira on kuin uudesti syntynyt, iloinen kuin peipponen ja täynnä tarmoa.

Huominen vielä töitä ja itse asiassa vielä lauantaikin... Mutta eiköhän niistäkin selvitä :)

Muistoja vuosien takaa, osa 2 Ofelia

Ofelian vuoro saada oma muistelu-osionsa. Alkuperäinen ajatukseni oli julkaista tämä Ofelian syntymäpäivänä 19.4. mutta koska sain tämän jo valmiiksi julkaisen sen nyt.

Tekisi niin mieleni aloittaa tämä komeasti Erich Segalin tyyliin: Mitä voi sanoa 7-vuotiaasta koirasta joka on kuollut? Että hän oli kiltti ja kaunis, paras koira joka minulla on koskaan ollut. Ja että ikävöin häntä edelleen, luultavasti niin kauan kuin elän.

Ofelia oikealla

Ofelia syntyi vuonna 2001. Emman kuoltua tiesin varmasti haluavani pennun kasvamaan, joten aloin etsimään tietoa kasvattajista sekä sen keväisistä pentuesuunnitelmista. Löysin etsimäni Kajaanista. Vuorisilla on boksereita kasvatettu jo 20 vuoden ajan ja haluankin tässä antaa täyden kunnioitukseni Helenan ja Kyöstin kasvatustyölle.

Näimme pennut ensimmäisen kerran niiden ollessa noin 3-viikkoisia. Alun perin meille piti tulla keltainen uros, mutta kun sellaisia ei pentueeseen syntynyt oli tarjolla joko yksivärinen tiikeri uros tai sitten narttu valkoisin merkein - valitsin nartun. Ennen luovutusta näimme pennut vielä kertaalleen ja siitä parin viikon kuluttua pikku Ofelia muutti kotiimme. Ei kylläkään jälkikäteen ajatellen ollut kovin pieni, eikä myöskään sellaiseksi jäänyt :)

Jo pentuna Ofelia oli mitä suurimmassa määrin omaa luokkaansa. Se oli hyvin sopeutuvainen koiran alku, jolle niin sanotusti kaikki kävi. Ensimmäisenä yönä uudessa kodissaan se asettui nukkumaan pieneen laatikkoonsa, jonka vuoteeni viereen olin pennulle varannut. Yöllä heräsin ja havaitsin ettei pentua näy missään - se nukkui tyytyväisenä selällään Alman pedillä, hitusen pöllämystyneen näköinen Alma vierellään.

Ulkomuodollisesti Ofelia kasvoi komeaksi koiraksi; suurikokoinen tiikerinarttu kauniilla valkoisilla merkeillä. Sillä oli hyvän rungon ohella kaunis pää, mutta valitettavasti alapurentaa tuli liikaa mikä rajoitti näyttelyissä menestymistä. Menestystä saatiin silti yhden sertin ja yhden vara-sertin verran. Mieleeni on jäänyt eräs kerta, kun irlantilainen näyttelytuomari tervehti koiraani sanoen ”hello gorgeous”. Kyllä se katseita käänsi kun sen kanssa maailmalla liikkui.

Ofelia oikealla

Ofelian suurin vahvuus oli sen luonne. En oikein tiedä miten sitä kuvailisin menemättä ylisanoihin. Sillä oli loputon toimintakyky, hyvät hermot ja runsaasti hyvää asennetta. Ofelian koulutettavuudesta voisin kertoa esimerkin noutamisen muodossa. Noudon opetusta aloittaessani minulla oli aiempaa kokemusta lähinnä siitä miten noudon saa pilattua. Saadakseni rodulle sopivat täsmäohjeet asiaan liittyen lähestyin kasvattajaamme sähköpostitse ja sain vastauksen sähköisessä muodossa, eräänlainen kirjekurssi siis. Lukaisin ohjeet, sovelsin niitä hieman ja koira teki täydellisen noudon viikossa. Sellainen se oli, pelasti taitamattoman ohjaaja-omistajansa moneen kertaan.

Ofelian elämää varjosti sydämen kehityshäiriö, joka todettiin koiran ollessa 2-vuotias. Vika oli niin harvinaista lajiketta että eläinlääkäri esitteli sen meille eräänlaisena käänteisenä lottovoittona. Tieto siitä että koiralla oli sairaudestaan huolimatta mahdollisuuksia elää vuosia oli meille suurena lohtuna. Myös tieto sairauden kivuttomuudesta helpotti meidän oloamme.

Kun Ofelian sydänvika todettiin, olimme juuri suorittaneet BH -kokeen ja toiveet tulevaisuuden suhteen olivat korkealla. Aluksi elättelin toiveita harrastusten jatkamisesta, mutta sangen pian luovuin ajatuksesta ja Ofeliasta tuli nuori eläkeläinen. Sen luonne oli sellainen että se olisi todellakin ennemmin kuollut kuin jättänyt tekemättä sen mitä siltä pyysin. Treeneissä se paahtoi menemään entiseen malliin, mutta treenin jälkeen se oli täysin uuvuksissa ja palautui hitaasti. Ofelian myötä opin että sydänvikainen koira ei ole harrastuskoira. Onneksi koirani kuitenkin taipui ongelmitta myös kotikoiran rooliin. Sen luonteen hienous näkyi tässäkin.

Ofelian erityispiirteistä mainittakoon ahneus ruokaan. Vai mitä sanoisitte koirasta, joka yritti mm. nielaista vesirinkeliä kokonaisena – siinä luojan kiitos onnistumatta. Eräs kotimainen bokserikasvattaja luonnehti hyvää harrastuskoiraa alati nälkäiseksi ja hyvän saalisvietin omaavaksi - Ofelian omistaneena olen samaa mieltä asiasta. Ofelia ei koskaan epäröinyt toimia ja sille oli tärkeää että laumallamme oli kaikki hyvin. Se oli taitava keksimään ratkaisuja pulmatilanteisiin, mm. erittäin kuumana kesäpäivänä mökillä ollessamme se keksi ihan itse konstin helpottaa oloaan ja meni matalaan rantaveteen makaamaan - kaulaansa myöten. Ohikulkijoista se saattoi näyttää aika hauskalta. Ofelia myös ui mielellään ja toisinaan se säikytteli minua sukeltamalla veden alle. Mökillä se oppi sarjan palvelevia temppuja, esimerkiksi tuomaan shampoopullon järveen asti sitä tarvitsevalle. Taisipa joskus oma-aloitteisella koirallamme lipsahtaa väärä pullokin, mutta ei meillä olla niin tarkkoja :)

Ofelian viimeisenä vuotena tiesimme että aika käy vähiin ja ostimme sille vähän lisäaikaa tehokkaammilla lääkkeillä. Joillakin tuntui olevan huolenaiheena se pidetäänkö koiraa väkisin hengissä lääkkeiden avulla, kun itsekäs omistaja ei siitä kykene luopumaan. Voin vakuuttaa että sydänvikaista koiraa ei pidetä hengissä väkisin. Sydänsairauksissa aikainen toteaminen, ajoissa aloitettu oikeanlainen lääkitys sekä ennaltaehkäisy ovat niitä joilla koira saa vuosia ja elämänlaatua. Sydämen tuhoutunutta osaa ei paranna mikään. Kun sydän sanoo yhteistyösopimuksensa irti, mikään määrä lääkkeitä ei pidä sitä väkisin käynnissä. 

Nyt loistat tähtenä taivaalla, Ystäväni. Yhteinen aikamme on muistoissani aarteena, josta minun onneksi ei tarvitse koskaan luopua. Olit suuri ilo tässä elämässä.

Pääsiäisterveiset

Viikko alkoi mukavissa merkeissä. Jostain syystä ajatus lyhyemmästä työviikosta piristää aina ja nythän niitä tulee 2 perätysten. Maanantain hallitreeneissä Suzy oli hyvässä iskussa. Paikallaanolo ei mennyt ihan putkeen, poistuttiin molemmat paikalta niin että koirat jäi keskenään halliin ja se oli Suzylle vähän liikaa. Muutoin kaikki liikkeet meni kerrasta, tuli mm. 10 hyppy, 10 luoksetulo, hyvä joskin aavistuksen vino maahan jäävä ja muutenkin oikein kivasti. Liikkeestä seisomisessa pientä parannettavaa... Olin tosi tyytyväinen, koira on juuri sellainen kuin sen haluankin olevan.

Tiistaina sitten käytiin pitkä lenkki, kuten aina. Tiistaisin on ratsastus-iltani ja sen vuoksi koira käytetään aina kunnon lenkillä jotta lepäilee sitten illan rauhassa - ellei lähde tallille mukaani. Tultiin lenkiltä kotiin ja touhusin siinä jotakin, kunnes havahduin että nyt ei ole kaikki kunnossa. Suzy seisoi sahapukkimaisessa asennossa selkäkarvojaan pörhistäen ja alkoi vapisemaan kun kevyesti painellen tutkin koiraa. Kipeä jostakin, ilmeisesti selästään. Kipulääkkeellä selvittiin illasta.

Keskiviikoksi sain ajan eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa Suzy oli jo niin vaisu että eläinlääkärikin kiinnitti asiaan huomiota. Koira tutkittiin melko perusteellisesti, muuten kunnossa mutta aristaa selkää voimakkaasti.Taivuttelun ja painelun jälkeen koira oli tosi kipeä, jouduin nostamaan sen autoon eläinlääkäriasemalta poistuessamme. Saatiin kipulääkekuuri sekä aika akupunktioon seuraavalle päivälle. Hieronnasta luovuttiin toistaiseksi, koska ensinnäkin se olisi Suzylle nyt ikävää eikä ehkä antaisi kovin pitkäkestoista apua.

Eilen sitten mentiin ensimmäistä kertaa elämässäni akupunktioon koiran kanssa. Akupunktio itsessään on minulle tuttua, selässäni oli vuosia aiemmin akuutti tilanne johon parhaan ja oikeastaan ainoan avun sain nimenomaan akupunktiosta. Tiesin siis että se auttaa eikä satu, mutta kerropa tämä koiralle joka ehkä saattaa hieman ällistyä itseensä pisteltäviä neuloja...! Huoleni oli kuitenkin turha, Suzyn mielestä eläinlääkäritäti oli aivan ihana eikä neuloista ollut sille mitään haittaa - niitä laitettiin selkään, jalkoihin sekä päähän. Kiltisti se antoi pistellä neulat itseensä ja malttoi pysyä koko hoitoajan paikallaan patjalla. Hän on niin kiltti, kipeänäkään ei ärähdellä muille. Akupunktion lisäksi siihen pistettiin b-vitamiinia. Hoidon jälkeen Suzy oli tosi väsynyt, se laahusti autolle ja nukahti sinne saman tien, lämpimän viltin alle. Hieman hirvitti jättää koira kotiin ja palata muutamaksi tunniksi töihin, tiesin kuitenkin että tällä erää lepo on parasta mitä koiralle voi tarjota.

Kotiin palatessani avasin oven varovaisesti... vastassa oli todellakin huomattavasti pirteämpi koira joka innostui jo tekemään pari helikopterihyppyäkin :/ Ilmeisesti akupunktiosta ei turhaan ole nopeassa ajassa tullut sangen suosittu hoitomuoto, jonne ihmiset kilvan vievät koiriaan. Se on hoitomuoto jota voi tehdä joko kertaalleen tai erilaisissa sarjoissa, kaikenlaisille koirille. Vakuutus korvaa hoidon silloin kun se tehdään sairauden vuoksi. Suzyn kohdalla hoitoa jatketaan tiistaina ja noin parin viikon verran on tarkoitus pysytellä niin sanotusti maan tasalla. Eläinlääkäri tähdensi että missään nimessä koiraa ei saa jättää liikkumattomaksi eikä ilman aivotyöskentelyä johon se on tottunut, ainoastaan repivät liikkeet ja hypyt jätetään hetkeksi pois.

Tätä kirjoittaessani olen jo, lähestulkoon, antanut itselleni anteeksi sen että koira pääsi tuollaiseen kuntoon. Minähän tiedän että Suzyn selkä ei ihan priima ole, silti sitä on treenattu säästelemättä ja mm. hyppyytetty paitsi tokoesteen, myös A-esteen yli. Tämä koira tekee niin mielellään ja menee aina täysillä - olen jotenkin tuudittautunut uskoon että selkä ei sitä vaivaa. Kun nyt mietin tätä tilannetta, niin uskon ettei tämä kuitenkaan ole minkään loppu eikä edes lopun alku. Kiputila saadaan kyllä laukeamaan ja jos akupunktiosta koiralle on apua olen valmis sen hoitoon viemään niin usein kuin tarve vaatii. Haluan suoda tuolle koiralle sellaisen elämän kuin se ansaitsee, jos se haluaa mennä täysillä teen kaikkeni että se saa sen tehdä. Toki jatkossa joudun katsomaan tarkemmin mitä selkä kestää, sen lisäksi että sitä huolletaan jatkossakin hyvin. Tärkeää olisi saada koira käyttämään selkäänsä sen sijaan että varoo sitä, näin lihakset saataisiin pidettyä hyvässä kunnossa. Jos teillä on ideoita tähän, otan niitä ilolla vastaan!

Tässä vielä linkki eläinlääkäriasemamme akupunktio sivulle

Kevään merkkejä

Allekirjoittanut on potenut viikonlopun hillitöntä sisustus- ja siivousvimmaa. Sillä täytyy olla jotakin tekemistä kevätauringon kanssa, eikös sitä näihin aikoihin yleensä havahdu siihen miten pölyistä ja kulahtanutta kaikki on...?

No, minähän otin ja siivosin vaatehuoneen. Tiedättehän kun meillä naisihmisillä on joskus sellaisia "ei sitten mitään päällepantavaa" hetkiä? Jos jaatte kanssani tämän tunteen, niin suosittelen lämpimästi tyhjentämään vaatehuoneen, puhdistamaan sen ja laittamaan vaatteet ja muut tavarat sinne sitten takaisin. Jestas sentään, en tosiaankaan vähään aikaan manaile vaatetuksen puutetta! Ei ne ehkä ole viimeisimmän muodin mukaisia eivätkä välttämättä edes kovin tyylikkäitä, mutta niitä ON. Paljon!

Suzyn kanssa ollaan lenkkeilty, sää on hellinyt vaihteeksi ihan mukavilla lämpöasteilla ja Suzykin on saanut nyt viilettää ilman takkia. Tänään käytiin piiitkä lenkki ja sen jälkeen vielä koirapuistossa kun havaitsin sen olevan tyhjillään. En varsinaisesti ole mikään koirapuisto-ihminen (eikä koirani ole koirapuisto-koira), mutta tuossa ollaan jonkun kerran käyty silloin kun siellä ei muita ole ja Suzysta se on hauskaa. Näköjään se on koirillakin ruoho vihreämpää aidan takana - on meinaan jonkinlainen koirapuisto tuossa oven takana ihan omastakin takaa, mutta eihän siellä voi juosta kun tallattujen polkujen määrä ei ole kovin suuri. Eihän nyt prinsessan arvolle sovi umpihangessa päästellä...!

Huomenna hallitreenin vuoro, suunnitelmat siltä osin valmiina eli ensin pieni patukka/palloleikki ja sitten suoraan liikkuroituihin suorituksiin. Jos menee yhdellä kertaa hyvin, niin se riittää - korjataan tarvittaessa jos joku juttu tökkii. Viikolla sitten lisää treeniä ulkokentillä.

Viikon keskivaiheilla

Keskiviikko-ilta, ulkona taas pakastuu ja tuulee kovasti. Tämä on se aika vuodesta kun sitä huomaa olevansa melko väsynyt talveen; lumeen, jäähän ja ainaiseen kylmyyteen. Kevät tuntuu sitäkin ihanammalta kun se lopulta tulee. On se aina ennenkin tullut, että kaipa se tänäkin vuonna..?

Suzylle varasin tänään hierojan sillä selkä on ollut hieman jäykän oloinen ja viimekertaisesta hieronta-käynnistä on jo liikaa aikaa. Selkäsairauden kanssa kanssa pätee sama mikä monessa muussakin vaivassa: vikaa itseään ei voida parantaa mutta sitä voidaan helpottaa ja erityisesti vaivojen ennaltaehkäiseminen on se josta usein on eniten apua. Suzyn selkää varjellaan ja vaalitaan, mutta silti se menee joskus hieman jumiin ja silloin lihakset tarvitsevat extra-huoltoa. Hierojalle pääsyä odotellessa hoidin selkää lämpöpakkauksella sekä kevyesti itse hieromalla, en tiedä auttaako se oikeasti mutta ainakin potilas näytti nauttivan käsittelystä. Yleensä hieronta viimeistään on se joka tuo avun, nyt uutena mahdollisuutena olisi vielä akupunktio, jollaista eläinlääkäriasemme uutena hoitomuotona tarjoaa. Mitähän Suzy mahtaisi tuumailla tällaisesta vaihtoehdosta? Katsotaan, jospa niin pitkälle ei tarvitsisi mennä...

Näihin hierontoihin yms. hoitomuotoihin on muuten useanlaista suhtautumista, osan mielestä täysin turhaketta ja osan mielestä hyvinkin tarpeellista toimintaa. Minä itse ajattelen niin että olen koiran ottanut - enkä tosiaankaan mitä tahansa koiraa vaan sangen sporttisen yksilön - ja teen parhaani että se saa mahdollisimman hyvän ja toiminnallisen elämän. Harrastuksissa tällaiset asiat tulevat nopeammin esiin ja minä sitten yritän reagoida niihin nopeasti, samalla kun yritän miettiä sopivaa harrastuksen laatua ja määrää. No, ainakin Suzy nauttii siitä kun pääsee hierojalle - kuten se nauttii siitäkin kun pääsee treenaamaan.

Tänään käytiin treenikentällä lähinnä kävelemässä sekä sivusilmällä seurailemassa muiden suorituksia. Tuli samalla ihailtua paria koiranuorukaista joita viimeksi on tullut katsottua kunnolla syksyllä - nopeasti ne kasvaa ja kehittyy! Paikalla järjestettiin myöhemmin myös näyttelytreenit, joihin emme tänään osallistuneet - paitsi minä hetken verran Satua ja Ricoa juoksuttaen. Sitä kun on tarpeeksi innokas niin voi treenata vähän sitä treeniäkin varten :D Näyttelytreeneihin alamme itsekin taas osallistumaan keväämmällä - sula maa on plussaa niissä puuhissa, ainakin kun narun päässä on alati ilahtuvainen bokseri.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!