22.7.2012

Paltamon reissu

Kotona ollaan taas, tällä erää Paltamosta palanneina. Näyttelyssä olimme Erittäin Hyviä; kuten etukäteen jo hieman uumoilinkin tämä tuomari tykkäsi enemmän hieman rotevammista yksilöistä. Tai sanotaanko hienosti kuten hiljattain eräs koira-tuttava ihanasti sanoi: "koira on liian elegantti hänelle". Hehheh, positiviivisuus se on elämässä kantava voima!

No, Suzy sai kuitenkin ihan mukavan arvostelun sekä suoriutui muutenkin kiltisti ympäristöstä joka ei sille ole helpoin: sisähalli asfalttipohjalla. Arvostelussa oli meitä hymyilyttävä maininta "ylitsepursuavan energinen", itseäni se hymyilyttää siksikin kun koirani olisi ulkonäyttelyssä saattanut esiintyä vielä muutaman asteen energisempänä :) Hienoinen pyöreys/ylälinja oli se mistä tänään taas rokotettiin, katsotaan tuleeko asiaan muutosta jahka juoksut menevät ohi. On meinaan se samainen ylälinja joskus ihan kehujakin saanut... Pääasia on että meillä oli kiva päivä ja lisäksi Decas kennelin Miran kasvatti oli ansaitusti ROP ja sai SERTin. Onnea vielä tätäkin kautta!

Käytiin sitten Vuorisilla kahvilla ennen kotiin ajoa, kiitos taas Helena ja Kyösti kaikesta! Vierailu oli sangen pentukuumetta nostattava sillä nähtävillä oli 2 viimeisimmän pentueen narttupentua; todella kauniita ja vaikuttivat tyttösten luonteetkin potentiaalisilta. Näistä kuullaan vielä ihan varmasti!

Suzyn kanssa otetaan mainoksesta mallia ja "hölläillään" tämä ilta. Typykkä nukkuu tyytyväisenä eikä paljon mammallakaan puutu. Jos nyt muutaman tunnin vielä hereillä yrittäisi kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti