15.7.2012

Viimeistä viedään...

... lomapäivää nimittäin.

Olemme kotiutuneet Oulusta jossa osallistuimme KV-näyttelyyn Äimärautiolla. Matkaan kuului myös rentoutumista Oulun Eden kylpylässä, joka onkin yksi mukavimpia lomapaikkoja jonka suomessa tiedän. Lähellä oleva meri antaa aina lomailuun oman tunnelmansa. Virkistävää ja ihanaa eikä ajaminenkaan rasittanut liikaa - minä ajoin menomatkan (isäntä toipui Ilovaari-rockista) ja herra ajoi sitten tänään takaisinpäin.

Niin, se näyttely. Se meni ihan kivasti ja olen suoritukseemme ihan tyytyväinen. Suzy sai ERIn ja voitti luokkansa. SA:ta emme tänään saaneet, mutta tällaistahan tämä näyttelytouhu on. Joskus niin sanotusti saa ja joskus ei :) Saimme kuitenkin hyvän arvostelun sekä harjoitusta näyttelyihin joita tulee nyt muutamia ihan peräkkäin. Suzy esiintyi kivasti ja liikkui hienosti; näyttelyharjoituksista on ollut apua sillä oikein tunnen sormenpäissäni kuinka se lähtee liikkeelle käyttäen koko kroppaansa. Liikkeistä tulikin tänään kehuja, kuten myös päästä, kulmauksista sekä sukupuolileimasta. No, näkyyhän tuosta kyllä kilometrin päähän että hän on prinsessa :) eli narttu siis. Yritän muistaa kirjoitella koko arvostelun tänne, jahka saan laukut purettua.

Viimeinen lomaviikko on mennyt aika tavalla koiraharrastusten parissa, kuten oikeastaan koko loma. Olen tämänkesäiseen lomaani vallan tyytyväinen, mieli on levännyt ja kuntokin ehkä kohonnut lisättyäni vanhan harrastukseni hölkkäämisen päiväohjelmaani. Ihan hyvillä mielin tässä ollaan työelämään palailemassa - se jää sitten nähtäväksi koska se kaikesta valittaminen taas alkaa :)

Suzylla juoksut jatkuvat ja tänään palattuamme rynnisti heti pihamaalle tarkastamaan vallitsevan poikaystävä-tilanteen. Niin tiivistä aitaahan ei ole olemassakaan, etteikö naapurin suloinen corgiherra halutessaan pihallemme pääsisi ja Maxihan tietää aina milloin lähiseudun tyttösillä on juoksut meneillään.Ollaan isännän kanssa hyväntahtoisesti pilailtu Maxiin kovin ihastuneen koiramme kustannuksella; tiedätte varmaan mainoksen jossa Eini laulaa heläyttää "yksi, kaksi, sulle tuli faksi"? Meillä rallatellaan "Yksi, kaksi, sieltä tuli Maxi" ja "Yksi, kaksi, paukahdin paksuksi". No herranen aika, toivottavasti ei sentään kuitenkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti