30.9.2012

Sunnuntaina

Sataa taas vaihteeksi vettä. Yritän ajatella positiivisesti ja toivoa että se tietäisi vähälumista talvea - nimittäin kiitos edellisen talven ja tämän kesän sitä alkaa ajattelemaan mihin tuo kaikki vesi mahtuu.

Eilen oli kyllä hieno päivä. Sää suosi ja käytiinkin Suzyn kanssa pitkä lenkki. Syksy on suosikkivuodenaikani silloin kun ei sada ja eilen saikin todella nauttia värikkäässä metsässä samoilemisesta ihanassa auringonpaisteessa.

Illalla sitten isännän kanssa tempaistiin ja lähdettiin viettämään kulturellia iltaa. Aloitimme teatterista, missä esitettiin Luolamies -niminen monologi. En voi väittää että olisin erityisemmin teatteri-ihminen, mutta esitys oli sangen hauska ja herätteli pientä kiinnostusta lähteä viettämään teatteri-iltaa toistekin. Näytöksen jälkeen suuntasimme Torero -nimiseen ravintolaan, joka on erikoistunut espanjalaiseen ruokaan, ja söimme aivan törkeän hyvin. Oli kyllä tosiaan oikein mukavaa vaihtelua.

Tänään pitäisi sitten treenailla tuon koiran kanssa. Nyt palataan toko-liikkeiden pariin ja lisätään nouto ja eteenmeno mukaan harjoituksiin. Yritetään pitää yllä tekemisen intoa samalla kun hiotaan liikkeitä kohti mahdollisimman täydellisiä suorituksia. No hehheh, siinä sitä hommaa riittääkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti