3.11.2012

Taas mennään

Poden lähestulkoon huonoa omatuntoa tämän blogini vuoksi - en meinaa ehtiä millään tätä päivittelemään. Toisaalta, koiran oltua pienellä lomalla eivät tekemisetkään ole olleet kovin suurellisia. Lähinnä lenkkeilyä vaihtelevissa keliolosuhteissa ja sen sellaista.

Eilen käytiin kontrollikäynnillä eläinlääkärissä, hyvältä näyttää. Mahaa vielä hellitään tarkoitukseen sopivalla tuotteella kuukauden päivät, samalla kun odotellaan seuraavaa juoksua joka ilmeisesti tekee jo tuloaan. Sterilisaatiota ollaan pohdittu, mutta päätettiin toistaiseksi vielä jättää se tekemättä. Lopullisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, kun on asioita jotka puhuvat sekä puolesta että vastaan. Ei ole helppoa tehdä päätöstä kun kysymyksessä on asia joka aivan varmasti vaikuttaa elävän eläimen koko loppuelämään. Lisäksi leikkaus ajatuksena hirvittää - veikkaisin että sangen perustelluista syistä johtuen.
Antaa Suzyn nyt toipua rauhassa ja tarkastellaan asiaa uudemman kerran keväämmällä.

Treeneihinkin ollaan päästy, lähinnä ihmettelemään innokkaana pörheltävää eläintä joka näyttää iloisesti unohtaneen osan oppimistaan asioista. Eilen käytiin hallissa ja otin naksuttimen esille, tuntuu että seuraaminen paranee heti kun koiralle saa kerrottua tarkasti missä kohtaa menee oikein. Tehtiin myös jääviä, hyppyä, luoksetuloa, sekä eteenmenoa joka on Suzyn suosikkiliike. Lopuksi leikittiin vielä noutokapulan kanssa ja nyt on uusi kapula todellakin sen näköinen että hallissa hiekkaisella pohjalla kera kuolaavan koiran ollaan käyty. Vaan käytettäväksihän se on tarkoitettukin. Ensi viikolla treenataan vain ulkona, hallitreeni jää väliin työpaikan pikkujoulujen vuoksi. Pitäähän sitä kerran vuodessa edes yrittää vähän juhlia :)

 Ylitse kaikkien esteiden © Satu Sorsa

Pieni lisäys tähän loppuun: kävin tänään juoksemassa pitkästä aikaa! Ne jotka minut lähemmin tuntevat, tietävätkin jo että lähiaikoina ei ole tullut juuri juoksenneltua. Tänään keli näytti lupaavalta ja päätin, astmapiipulla varustautuneena, lähteä yrittämään. Rantauduin kotiin yskien ja räkään tukehtumaisillani, mutta kertakaikkiaan voittajafiiliksissä! Hihii, tuntuu heti hoikemmaltakin :)

2 kommenttia:

  1. Huonon omantunnon poteminen on ihan turhaa, no problem.
    Sie oot opettanut lukijat liian hyvälle. Jos kirjottaa vaan treeniblogia ja pitää taukoa treenaamisesta, niin sillon tulee luonnollisesti taukoa bloggaamiseenkin. Kyllä lukijat sen hyväksyy ja odottaa vaan seuraavaa tekstiä.

    Miun pään sisus kun on mitä on ja naputan milloin mistäkin eli koskaan ei tiedä mitä saa kun avaa blogin, voin huoletta jättää vastuun lukijalle. Helppoa :)

    Btw, miekin juoksen tosi harvoin, mutta aina se vaan kannattaa. Kysehän ei oo muusta kun oman mukavuusalueen ylittämisestä. Vaikeaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hannaseni, oli jotenkin tosi mukava kommentti :)

    VastaaPoista